Ennustus 70 Israelin paimenesta

Muinainen Eenokirja oli käytössä alkuseurakunnalla ja Juudaan kirje lainaakin sitä suoraan jakeissa 14-15. Tämä kirja oli kadoksissa 700 vuodesta aina 1700-luvulle saakka, kunnes tutkimusmatkailija James Bruce löysi sen Etiopilaisesta Raamatusta ja ensimmäiset kopiot tulivat tuolloin tästä Eurooppaan. Myös Kuolleenmeren kääröistä on löydetty myös samainen Eenokin kirja, joka todistaa että kirja oli käytössä satoja vuosia ennen Kristusta. Vaikka kirjaa ei voida pitää erehtymättömänä ja inspiroituna, ei myöskään kannatta sivuttaa sitä sellaisenaan, vaan se tarjoaa arvokasta lisätietoa moniin asioihin, mm. Nooan päiviin, enkeleihin, Messiaan olemassa oloon ennen lihaksi tulemista ja tulevaisuuden näkyihin.  Jos alhaalla oleva Juudan kirjeen kohta otetaan kirjaimellisesti, niin niin se tarkoittaa, että Eenokin kirja voi olla yksi vanhimpia kirjoituksia maan päällä!

enoch

”Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut…” – Juudaksen kirje 1:14

35 ensimmäistä paimenta

King David

”Ja minä aloin itkeä ääneen, kaikella voimallani, ja vetosin tuohon lampaiden Herraan, ja puhua Hänelle, liittyen niihin lampaisiin, että villipedot hävittivät niitä. Mutta Hän pysyi liikkumatta, vaikka Hän näki sen, ja riemuitsi siitä, että heitä hävitettiin ja nielaistiin ja ryöstettiin, ja Hän jätti heidät tuhottavaksi kaikkien petojen käsiin. Ja Hän kutsui 70 paimenta ja heitti nuo paimenet niiden luokse, että he paimentaisivat niitä, ja Hän puhui niille paimenille ja heidän seuralaisilleen: ’Tästä eteenpäin, paimentakoon teistä jokainen, ja kaiken, mitä minä teille käsken, te tehkää. Ja minä johdatan ne teille asianmukaisesti järjestäytyneinä, ja kerron teille, mitkä niistä on tuhottava – ja ne tuhotkaa.’ Ja Hän luovutti heille ne lampaat.” – Eenok 89:59-61

”Ja minä näin, kuinka tällä tavalla 35 paimenta otti hoitaakseen lampaiden paimentamisen, ja he, kukin erikseen, saivat aikansa päätökseen, niin kuin ensimmäisetkin; ja toiset ottivat ne käsiinsä, paimentaakseen aikansa, jokainen paimen oman aikansa. Ja tuon jälkeen minä näin näyssäni kaikkien taivaan lintujen tulevan; kotkien, korppikotkien, haarahaukkojen, korppien; mutta kotkat johtivat kaikkia lintuja; ja ne alkoivat syödä noita lampaita, puhkoa niiden silmiä ja syödä niiden lihaa. Ja lampaat huusivat, koska linnut söivät niiden lihaa, ja mitä minuun tulee, minä katsoin ja valitin unessani sitä paimenta, joka paimensi lampaita. Ja minä näin, kuinka noita lampaita söivät koirat ja kotkat ja haarahaukat, eivätkä ne jättäneet lihaa tai nahkaa tai jänteitä jäljelle niihin, kunnes vain luut jäivät; ja niiden luut putosivat maahan ja lampaita harvenivat.” – Eenok 90:1-5

Eenokin kirjan 4. osa ennustaa 70 paimenesta ja lampaista. Lampaat kuvaavat juutalaisia ja paimenet heidän johtajiansa. Messias Jeesus käyttikin lampaista vertauskuvana hänen omaa kansaansa ja itseänsä todellisena paimenena. Ensimmäiset 35 paimenta kuvaavat Israelin ja Juudan kuninkaita ja Kirjoituksista voimme havaita näin olleen, kunnes lopulta molemmat kansat joutuivat pakkosiirtolaisuuteen. Epäpuhtaat eläimet (korppikotkat, korpit, koirat jne.) syömässä lampaita kuvaa israelilaisten kohtamaa kärsimystä pakkosiirtolaisuudessa ja lopussa mainitaankin, että lampaiden lukumäärä harveni eli heistä ei jäänyt jäljelle kuin jäännös (Jes. 1:9).

23 vierasta paimenta

King Nebuchadnezzar

”Ja kaikessa tässä noiden lampaiden silmät oli sokaistu, niin että ne eivät nähneet, ja samoin niiden paimenten; ja niitä johdatettiin lukuisina laumoina niiden paimenille tuhottavaksi, ja ne tallasivat lampaita jalkoihinsa ja hävittivät niitä. Ja lampaiden Herra pysyi liikkumatta, kunnes kaikki lampaat olivat hajaantuneet ympäri metsiä ja sekoittuneet petoihin, eivätkä paimenet pelastaneet heitä pedoilta.” – Eenok 89:74-75

”Ja minä katsoin, kuinka nuo 23 olivat hoitaneet paimentamista, ja saattaneet päätökseen yksittäiset ajanjaksonsa 58 kertaa. Mutta katso, nuo valkoiset lampaat kantoivat lampaita, ja ne alkoivat avata silmiään ja nähdä, ja huutaa lampaille. Aivan, ne huusivat niille, mutta ne eivät kuulleet, mitä heille sanottiin, vaan olivat äärimmäisen kuuroja, ja niiden silmät olivat äärimmäisen sokaistut.” – Eenok 90:5-8

Nämä 23 paimenta olivat vieraita ei-juutalaisia Israelin johtajia vuodesta 597 eKr aina vuoteen 70 jKr asti, kunnes temppeli tuhottiin. Valkoiset lampaat tuona aikana, jotka yrittävät avata muiden lampaiden silmiä ja huutavat heille, kuvaavat Israelin profeettoja. He olivat kuitenkin äärimmäisen kuuroja ja sokaistuja eivätkä kuulleet parannuksen sanomaa. Näin kävikin ja lopulta juutalaiset joutuivat diasporaan eli maanpakoon melkein 2000 vuodeksi (135 – 1948) ja Eenokin ennustuksen mukaan yksi ajanjakso päättyi 58. paimenen kohdalle.

Suuri Sarvinen Oinas

passover1

”Ja minä näin, kuinka noille lampaille kasvoi sarvia, ja korpit hajottivat niiden sarvet; ja minä näin, kuinka yhdelle noista kasvoi suuri sarvi, ja heidän silmänsä avautuivat. Ja se katsoi niihin ja se huusi lampaille, ja oinaat näkivät sen ja kaikki juoksivat sen luokse… Ja nuo korpit sotivat ja taistelivat sitä vastaan ja yrittivät katkaista sen sarven, mutta niillä ei ollut voimaa sen voittamiseen. Ja kotkat ja korppikotkat ja korpit ja haarahaukat kokoontuivat yhteen, ja heidän kanssaan tulivat kaikki metsän lampaat – aivan, ne tulivat kaikki yhdessä, ja auttoivat toisiaan särkemään tuon oinaan sarven. Ja minä näin, kuinka suuri miekka annettiin lampaille, ja lampaat menivät kaikkia metsän petoja vastaan, tappaakseen ne, ja kaikki pedot ja taivaan linnut pakenivat heidän edestään. – Eenok 90:9-19

”Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.” – 1. Mooseksen kirja 22:13

Sarvet kuvaavat tässä valtaa ja niitä hajottavat korpit jumalattomia pakanoita ja metsän lampaat juutalaisia. Jo Aabrahamin aikana oinas kuvasi uhria ja monet tunnistavatkin Aabrahamin oinaan vertauskuvana Messiaasta. Suuri sarvinen oinas, jonka sarven tulivat yhdessä korpit ja metsän lampaat (jumalattomat juutalaiset) särkemään, kuvaakin ristillä kuollutta Messiasta Jeesusta. Se, että tämän jälkeen lampaat saivat miekan kuvaa lampaiden uskoa, jolla he taistelivat vainoja vastaan ja voittivat tehden Messiaan seuraajista suuren joukon.

”Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.” – Johanneksen evankeliumi 10:14-16

12 viimeistä paimenta

david20ben-gurion

”Ja minä näin tuon miehen, joka kirjoitti kirjaa Herran käskyn mukaan, kuinka hän avasi tuon kirjan, joka liittyi siihen tuhoon, jota nuo viimeiset 12  paimenta olivat tehneet, ja osoitti, että he olivat tuhonneet paljon enemmän kuin edeltäjänsä, lampaiden Herran edessä. Ja minä näin, kuinka lampaiden Herra tuli heidän luokseen, ja otti käteensä vihansa sauvan, ja löi maata, ja maa halkesi kahtia, ja kaikki pedot ja taivaan linnut putosivat noiden lampaiden keskuudesta, ja maa nielaisi ne ja peitti ne.” – Eenok 90:19

”Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.” – Malakia 4:5-6

Viimeiset 12 paimenta kuvaavat nykyisen Israelin valtion paimenia eli pääministerejä. Laskemalla yhteensä siis ensimmäiset 35 Israelin paimenta, 23 vierasta paimenta ja 12 viimeistä paimenta pääsemme lukuun 70 paimenta eli Israelin kuningasta tai johtajaa. Lampaiden Herra tässä tietenkin on Jumala itse ja tässä mainittu 12 viimeisen paimenen tuoma tuho kuvaavat tulevaa vihan aikaa. Huomion arvoista tässä on se, että nykyinen pääministeri (kesä 2013) Benjamin Netanyahu on 12. pääministeri, jolloin tämä profetia viittaava, että hänen aikanansa alkaa ahdistuksen aika. Michael D. Evans tapasi Benjamin Netanyahun vuosia sitten, kun Menachem Begin oli vielä pääministeri (1977-1983), ja voiteli hänet pyhällä öljyllä ja profetoi, että hän tulisi olemaan kaksi kautta Israelin pääministerinä ja toinen kerta tulisi olemaan silloin, kun Israel kohtaa suurimman kriisinsä.

”Voi! Suuri on se päivä, ei ole sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä.” – Jeremia 30:7

Eenokin ennustus Messiaan paluusta

second_coming

”Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: ’Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet’.” – Juudaksen kirje 1:14-15

Tämä muinainen n. 5000 vuotta vanha ennustus on edellä mainitun Eenokin kirjan ensimmäisestä luvun lopusta. Voimme vain arvailla, mitä kaikkea profeetta Eenokille paljastettiin tuolloin satoja vuosia ennen vedenapaisumusta. Joka tapauksessa hän oli universumin Luojalle niin otollinen mies, ettei hän nähnyt kuolemaa, vaan hänet otettiin ylös taivaaseen elävänä. Näin tulee tapahtumaan myös miljooonille uskoville, kun Messias palaa pilvissä hakemaan heidät ja alkaa suuri ahdistus maan päällä.

”Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, ’eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois’. Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” – Heprealaiskirje 11:5-6

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s