Hieronymuksen ennustus 300-luvulta

Eusebius Sophronius Hieronymus (347-420) teki tunnetun latinalaisen Kirjoituksien käännöksen nimeltä Vulgata. Hänet tunnetaan myös kirkkoisänä ja hän eli askeettista elämää tutkien Kirjoituksia intensiivisesti. Yksi hänen mielenkiintoisista kirjoituksensa, on ennustus viimeisesta ajasta, jonka on kääntänyt Suomen kielelle Leonard Typpö vuonna 1909.

scribe

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” – 2. Timoteus 3:1-5

”Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki. Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.” – Luukas 17:26-30

”Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle. Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan. Herra asettuu käymään oikeutta, nousee kansoja tuomitsemaan. Herra käy tuomiolle kansansa vanhinten ja sen päämiesten kanssa: Te olette raiskanneet viinitarhan; teidän taloissanne on kurjilta ryöstettyä tavaraa. Kuinka saatatte runnella minun kansaani ja ruhjoa kurjien kasvot? sanoo Herra, Herra Sebaot.” – Jesaja 3:11-15

”Koska maailman viimeinen aika ja loppu alkaa lähestyä, niin kaikki hyvät tavat ja kristilliset toimet ylön annetaan ja kaikkinainen pahuus ihmisten seassa saa vallan. Kaikkinaiset synnit ja tapain turmio yhä enenevät, joita kavaluudella ja viekkaudella peitetään ja kaunistetaan. Oikeus katoaa, usko loppuu, rakkaus kylmenee ja sammuu. Totuutta tuskin koko maailmasta löytyy? Viattomat ja yksinkertaiset ylön katsotaan ja pilkataan. Laupeutta, armollisuutta, nöyryyttä ja kärsivällisyyttä ei ihmisten seassa löydy. Kaikki laittomuus ja jumalattomuus ilmestyy ja saa vallan, pahuus on niin suuri, että ihme on, jos toinen kykenee toisensa kanssa kanssakäymistä pitämään.

Oikea Jumalan pelko ja palvelus kaikella jumalattomuudella tukahdutetaan. Uudet tavat ja työt otetaan käytäntöön ja luetaan pyhimmäksi Jumalan palvelukseksi. Papin virka ylön katsotaan. Voimalliset, korkiat ja rikkaat ylön katsovat köyhiä viattomia pappeja. He tulevat keskenään eripuraisiksi ja uhraavat Jumalalle petollisessa ja väärässä mielessä. Pyhä elämä, rukoukset ja almut pidetään turhana ja tehdään niistä pilkkaa. Kiitosvirret ja hengelliset laulut peräti hyljätään. Kansa pois luopuu Jumalasta. Hänen sanalleen osoittavat tottelemattomuuden ja siihen suuttuvat. Herran temppeli hyljätään ja jätetään autioksi, alttarit ja sen säädyt kukistetaan. Silloin tulevat paisuneet ihmiset, ynsiät, ylpiät, pahoin puhuvaiset, armottomat, petolliset, panettelijat, viettelijät ja pahentajat, jotka ahneudella hallitsevat taitavain ja taitamattomain, rikasten ja köyhäin seassa, niin että jokainen tekee oman mielensä mukaan ja eivät tottele rangaistusta. Oikea viisaus ja ymmärrys ihmisillä pimenee, niin että he pitävät pahan hyvänä ja väärän oikeana.

Silloin annetaan valta nuorukaisille ja vanhat ymmärtäväiset miehet pidetään narrina. Nuoret joka paikassa ylön katsovat vanhain ymmärryksen ja toimen ja sanovat: Kuule tuota vanhaa narria. Vaatetuksellaan ja käytöksellään he etsivät mainetta ja kunniaa, että kaikki heitä suurina pitäisivät. Kristillisen opetuksen he ylön katsovat, eivät ota siitä vaaria. Silloin tulee joka paikassa kallis aika, nälkä, sota, veren vuodatus, maanjäristys, tulipalot, huoruus, murhat, väärät opit, eripuraisuus ja sisällinen viha niin, ettei toinen toistansa voi kärsiä eli hänen puoleensa katsoa. Silloin tulevat sangen sopimattomat ilmat, ylönpalttinen kuivuus ja märkyys, hirmuiset myrskyt ja tuulet ja suuret ihmeet tapahtuvat taivaassa, maan päällä ja vedessä. Linnut ilmassa ja eläimet maan päällä vähenevät, katoavat. Kauppakaupungit tulevat kylmille, uutten tapain tähden. Tulevat suuret rasitukset ja verot ryöväyksien kanssa.

Väkivalta, juoppous, vannominen, Jumalan pilkka, veren vuodatus ja sopimattomuus, niin ettei toinen toistansa taida kärsiä eikä uskoa. Haureus lisääntyy miesten ja naisten välillä, he elävät hekumassa ja irstaisuudessa ynnä monissa kauheissa synneissä, oudoissa ja pahoissa himoissa, että luulevat sen olevan kunniallisen ja kauniin, joka on synti ja vääryys. Kuitenkin he saavat nähdä silmäinsä edessä taivaalla monta ihmeellistä merkkiä, joita ei koskaan ennen tapahtunut ole, eikä senkaltaisista ole kuultu puhuttavan, vaan ei silti niistä lukua pidetä, eikä lasketa sydämelle, kaikki vain pidetään turhana puheena. Silloin tulee suru ja ahdistus itkun ja valituksen kanssa ja kukaan ei taida lohduttaa. Nuori kansa ja lapset käyvät harmaapäiksi ja vanhoiksi. Vuoden päivät ja kuukaudet pahenevat. Silloin on paha myrkyllinen aika, että ihmiset ennen tahtovat kuolla kuin elää ja sanovat: Kuolema meitä pakenee. Monet epäilevät ja joutuvat epätoivoon, pelkoon ja vapistukseen, vaikka ei mitään (näkyväistä) hätää ole. Ne jotka makaavat, eivät saa lepoa eikä rauhaa levottomuuden tähden. Ja siinä murheessa eli niinä pahoina päivinä ilmaantuu Antikristus, josta meitä kaikkia varjele laupias Herra, Jumala, taivaallinen Isä! Sinun rakkaan poikasi Jeesuksen tähden. Aamen.”

Elämme selkeästi nyt näitä päiviä yhteiskunnassamme ja Messiaan paluu on lähempänä kuin koskaan. Oletko sinä jo valmistunut Messias Jeesuksen pikaiseen paluun, joka voi tapahtua millä hetkellä tahansa silmän räpäyksessä?

2289.jpg~original

”Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” – Luukas 21:26-28

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s