Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. – 2. Pietari 2:19
Raamatun kaksi mielenkiintoista hahmoa antediluviaaniselta ajalta ennen suurta mullistusta, jota vedenpaisumukseksi ja jääkaudeksi kutsutaan, ovat saarnaaja Nooa ja profeetta Eenok, jotka kertovat tuosta kadonnesta menetetystä sivilisaatiosta varoittavan ilmoituksen meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
”Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.” — II Pietarin kirje 2:4-5
”Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, ’eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois’… Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi.” — Heprealaiskirje 11:5,7
Amerikassa syntynyt Uusapostolinen uskonpuhdistus liike (New Apostolic Reformation, NAR) valtaa Suomessakin alaa ja erityisesti nuorten uskovien parissa nämä positiivista eskatologiaa eli lopunajan opetusta tuovat opit ovat yhä suositumpia, niin että puhutaan uusista apostoleista ja profeetoista, joiden valtaan tulisi alistaa kaikki seurakunnat, jotta ne saavat siunauksen Jumalalta. Mikä on tämän liikkeen historia ja viekö se odottamaan Jeesusta Kristusta pilvistä vaiko Antikristusta? Ja kuinka antisemitismi liittyy tähän?
”Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. Mutta minä en katso itseäni missään suhteessa noita isoisia apostoleja huonommaksi.” – 2. Korinttolaiskirje 11:4-5
”Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi.” – Ilmestyskirja 2:2
Jeremiah Johnson on Heart of the Father Ministry seurakunnan johtaja Lakelandissa Floridassa ja hän sai universumin Luojalta sanoman koskien miljardööri Donald Trumpia, joka on asettunut ehdolle vuoden 2016 presidentin vaaleihin ja johtaa tällä hetkellä gallup tuloksia, niin että jos vaalit nyt pidettäisiin hän voittaisi. Minkä sanoman profeetta Jeremiah Johnson sai koskien Trumpia?
”Niinikään, jos trumpetti (pasuna) antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun?” – 1. Korinttolaiskirje 14:8
Epätodennäköinen vaihtoehto
”Näin sanoo Herra voidellulleen Koorekselle, jonka oikeaan käteen minä olen tarttunut kukistaakseni kansat hänen edestään ja riisuakseni kuninkaitten kupeilta vyöt, että ovet hänen edessään avautuisivat eivätkä portit sulkeutuisi: Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat.” – Jesaja 45:1-3
Kyyros Suuri (576-529 eKr) oli erityinen Persian kuningas, josta etukäteen ennustettiin Kirjoituksissa. Hän nousi vapauttamaan israelilaiset Babylonian orjuudesta ja hänen valtaansa annettiin kaikki maa. Erityistä tässä pakana kuninkaassa on se, että vaikka hän ei tuntenut universumin Luojaa niin hänestä ennustettiin Kirjoituksissa ja hänet mainitaan voidelluksi eli messiaaksi!
Samaan tapaan yllättäen Donald Trump on noussut esille, josta suomalainen media on uutisoinut vain vähän ja vain yöaikaan kuten tämä Helsingin Sanomien uutinen klo 02.00, silloin kun vain harvat lukevat uutisia.
Pääministerimme Juha Sipilän tavoin Donald Trump ei omaa pitkää poliittista historiaa, vaan hän nousee bisnesmaailman huipulta kisaan. Hän esiintyy voittajana, varmana ja on ennen näkemättömällä tavalla noussut 0-kannatus lukemista suurimmaksi ja hän voittaisi jopa suosituimman demokraattien ehdokkaan Hillary Clintonin, jos vaalit järjestettäisiin nyt. Hänen edessään siis todellakin ovet ovat auenneet.
Myös rautasalvat ovat tulleet rikotuksi, sillä kuka vain on alkanut kritisoimaan ja pilkkaamaan Trumpia, on pian menettänyt nopeasti kannatuksensa kuten Jeb Bush ja Rand Paul.
”Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala. Palvelijani Jaakobin ja valittuni Israelin tähden minä kutsuin sinut nimeltä ja annoin sinulle kunnianimen, vaikka sinä et minua tuntenut.” – Jesaja 45:4-5
Iso ongelma yhdysvaltalaisissa politiikoissa on se, että he ovat ostettavissa lobbarien ja pankkien toimesta tarjoamalla suuria summia rahaa sopivien poliittisten näkemysten hinnalla. Näin ei ole Donald Trumpin kohdalla, joka on multimiljonääri, vaan hän ei tarvitse avustuksia eikä lobbarit voi kontrolloida häntä, vaan päinvastoin on laittanut lobbarit itse liikkeelle. Hän on siis saanut todellakin aarteet ja kalleudet kätköistä.
Hän on myös ainoana ehdokkaana noussut erittäin vahvasti puolustamaan kristittyjä kertoen ennennäkemättömistä vainoista ja kuinka Iranissa on kristitty pastori Saeed Abedini vankilassa vastustaessaan Iranin sopimusta. Hän on ollut hyvin suorasainen, ellei jopa populistinen, ja hän on kritisoinut mm. islamin ongelmaa sekä laitonta maahanmuuttoa. Näin hänet on selkeästi kutsuttu juutalaisten ja kristittyjen tähden.
Eikä häneltä putu kunnianimeäkään, vaan hän on tullut erityisen tunnetuksi The Apprentice (diili) -tv-sarjan myötä. Ja aivan kuin Kyyros muinoin, niin Donald Trump ei itse selkeästi tunne universumin Luojaa vaikka sanookin Kirjoituksia eli Raamattua parhaaksi kirjaksi.
Jeremian ennustus
”Sana, joka tuli Jeremialle Herralta ja kuului:” – Jeremia 18:1
Näin universumin Luojan Henki puhui eräiti viikkoja sitten Floridasta kotoisin olevalla tunnetulle julistajalle ja profeetalle Jeremiah Johnsonille.
”Trumpista tulee minun trumpettini Amerikan kansalle, sillä hänellä on ominaisuuksia joita on vaikea löytää jopa minun kansastani näinä päivinä. Trump ei pelkää ihmisiä eikä hän salli petoksien ja valheiden jäädä huomaamatta. Minä tulen käyttämään häntä paljastaakseni pimeyden ja kieroutuneisuuden Amerikassa ennennäkemättömällä tavalla, mutta sinun täytyy ymmärtää että hän on kuin elefantti posliinikaupassa.
Monet tulevat haluamaan heittää hänet pois koska hän häiritsee heidän mielenrauhaa ja levollisuutta, mutta sinun on nähtävä suunsoiton läpi löytääksesi totuuden jonka minä tulen puhumaan hänen kauttansa. Tulen käyttämään sitä varallisuutta jonka olen antanut hänelle paljastakaaseni ja laukaistaakseni tutkimukset totuuden löytämiseksi. Aivan kuin minä nostin Kyyroksen toteuttamaan minun tarkoitusperiä ja suunnitelmiani, niin minä nostan ylös Trumpin täyttääkseen minun päämääräni ja tarkoitukseni ennen 2016 vaaleja.
Sinun tulee kuunnella trumpettia tarkasti sillä hän se soittaa varoituksena ja monet tulevat siunatuksia hänen myötätuntonsa ja armollisuutensa tähden. Vaikkakin monet näkevät ulkoisen ylpeyden ja ylimiellisyyden, olen minä antanut hänelle pehmeän isän sydämen joka haluaa antaa köyhille ja tarvitseville, ulkomaalaiselle ja muukalaiselle.”
Totuuden Trumpetti
”Hän vuodattaa ylenkatsetta ruhtinasten päälle ja aukaisee virtojen padot. Hän paljastaa syvyydet pimeyden peitosta ja tuo valoon pilkkopimeän. Hän korottaa kansat, ja hän hävittää ne, hän laajentaa kansakunnat, ja hän kuljettaa ne pois. Maan kansan päämiehiltä hän ottaa ymmärryksen ja panee heidät harhailemaan tiettömissä autioissa.” – Job 12:21-24
Tämä ei sano, että Donald Trumpista tulee seuraava Yhdysvaltojen presidentti, mutta että hän tulee olemaan merkittävällä tavalla äänessä paljastaakseen mädän ja valheen Yhdysvalloista. Tätä hän on epäilemättä tehnytkin jo ennen näkemättömällä tavalla, mutta tulemme varmasti näkemään monien pahuuksien ja asoiden paljastuvan tulevina aikoina.
Yksi asia on varmaa. Yhdysvallat, Eurooppa ja Suomi on kuilun partaalla sekä tulemme näkemään suuria muutoksia. Kun nämä ravistelut alkavat, mihin sinä silloin laitat luottamuksesi ?
”Ei kuningas voita paljolla väellänsä, ei sankari pelastu suurella voimallansa. Turha on sotaratsu auttajaksi, ei pelasta sen suuri väkevyys. Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa, pelastaaksensa heidän sielunsa kuolemasta, elättääksensä heitä nälän aikana.” – Psalmit 33:16-19
”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti (heylel), aamuruskon (shachar) poika (ben)! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!” – Jesaja 14:12
Vanha englannin kielinen Kuningas Jaakon käännös ja latinan kielinen Vulgata käännös kääntävät tässä kointähdeksi suomennetun sanan heylel (הילל) sanalla Lucfier, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”valonkantaja” (lux = valo; ferre = kantaa, tuoda). Jos otamme tämän alkukielen sanan heylel ja tutkimme mikä sille on vastine arabian kielessä, niin päädymme sanaan hilal, joka suomeksi on kuunsirppi. Toinen tässä mainittu Luciferin arvonimi on ”aamuruskon poika (ben shachar)” voidaan taas liittää Venuksen, jota kutsutaan myös aamutähdeksi. Näin ollen voimme ymmärtää tuon heprealaisen lauseen heylel ben shachar myös: ”Kuunsirppi, Aamutähti”.
Nämä kaksi symbolia, sirppi ja tähti, löytyvät kahdesta suuresta maailmaa myllertävästä totalitaarisesta järjestelmästä: islam ja kommunismi. Molemmat ovat myös tunnettuja kristittyjen vainoista sekä aggressivisesta kristinuskon vastaisuudesta, niin että yhteensä näiden nimeen onkin tapettu enemmän kuin minkään muun aatteen tai uskonnon. Tänäpäivänänä maat joissa kristityt kokevat eniten vainoja, ovat kommunistinen Pohjois-Koreassa ja islamin uskoisissa maissa. Sirppi voidaan myös yhdistää Saturnukseen, joka symbolisoi Saatanaa.
”Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.” – Ilmestyskirja 13:18
Betlehemissä syntynyt terroristi ja muslimi Walid Shoebat Jeesuksen vastaan ja kääntyi kristinuskoon tutkittuaan Kirjoituksia. Hän koki entisenä muslimina järkytyksen, kun hän näki kohdan pedon luvusta alkukielellä kreikaksi. Järkytys johtui siitä, että tämä pedon luku eli 666 on kreikaksi χξς., mutta hän pystyi tulkitsemaan sen arabiankielellä ja ymmärtämään mitä siinä olevat symbolit tarkoittavat islamissa. Ensimmäinen symboli χ on aivan kuin ristissä olevat miekat (tai hakaristi), joka on mm. Muslimiveljeskunnan symbolina. Toinen symboli ξ, jossa on jostakin syystä Codex Vaticanus -alkutekstissä ”ylimääräinen” viiva päällä, on aivan kuten käännetty bismillah, joka on suomeksi ”Allahin nimeen”. Viimeinen symboli ς., jossa on piste perässä taas ovat kuin sirppi ja tähti.
”…kun he huomasivat, että hän oli juutalainen, rupesivat he kaikki yhteen ääneen huutamaan ja kirkuivat noin kaksi hetkeä: ’Suuri on efesolaisten Artemis!’ Mutta kun kaupungin kansleri oli saanut kansan rauhoittumaan, sanoi hän: ’Efeson miehet, onko ketään, joka ei tiedä, että efesolaisten kaupunki on suuren Artemiin temppelin ja hänen taivaasta pudonneen kuvansa vaalija?'” – Apostolien teot 19:34-35
Walid Shoebat tulkitsee Allahin alunperin olleen kreikkalaisten jumalar Artemis, jonka roomalaiset tunsivat nimellä Diana. Yhteneväisyydet näiden kahden jumalan välillä ovatkin suuret, sillä tällä kuun jumalattarella oli myös symbolina kuunsirppi ja kuten muslimit palvovat mustaa meteoriittikiveä Kaabassa kumartuen rukoilemaan sitä kohti viidesti päivässä, niin myös Artemiksen temppelissä palvottiin taivaasta pudonnutta kiveä. Myös samalla tavalla kuin muslimit huutavat ”Allahu Akbar!”, joka suomeksi käännetty on ”Allah on suuri!”, huusivat efesolaiset Artemiksen palvojat kaksi tuntia: ”Suuri on efesolaisten Artemis!”. Ei siis mitään uutta auringon alla.
Punainen peto
”Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä…” – Ilmestyskirja 17:3
Ursula Southill (1488-1561) tunnetaan paremmin nimellä äiti Shipton ja häntä on pidetty profeettana sekä hän on erittäin tunnettu Englannissa. Vuonna 1641 ilmestyi painettu kertomus hänen ennustuksistaan ja hänen ennustuksistaan monet ovatkin käyneet toteen hänen ennustaessaan tarkasti sodat, rautaiset laivat sekä lentokoneet. Tässä ote hänen lopunaikaa koskevasta profetiastaan.
”1926 – Rakentakaa kevyitä taloja oljesta ja risuista, sillä silloin suunnitellaan mahtavia sotia ja veri virtaa kaikissa maissa. Kun kuvat näyttävät liikkuvan ja elävän, kun laivat liikkuvat veden alla kuin kalat, kun ihmiset risteilevät taivaalla kuin linnut, silloin puoli maailmaa kuolee syvälle vereen hautautuneina. Mutta ne, jotka elävät ja näkevät kaiken tämän tapahtuvan, tekevät pelon ja kauhun vallassa näin: he pakenevat vuorille ja luoliin, soille, metsiin ja rämeseuduille. Sillä myrskyt raivoavat ja valtameret pauhaavat, kun Gabriel seisoo merellä ja rannalla. Ja kun hän puhaltaa ihmeelliseen torveensa, vanhat maailmat kuolevat ja uudet syntyvät. 1881 – se vuosi koituu maailman lopuksi.”
Tämä profetia teknologisesta kehityksestä sopii myös profeetta Danielin ennustukseen ”Daniel, pidä nämä asiat salassa ja sulje tämä kirja sinetillä lopun aikaan saakka… [jolloin] tieto lisääntyy.” (Dan. 12:4), mutta äkkiä katsottuna profetia ei osunut kohdalleen, koska siinä mainitaan että ”1881 – se vuosi koituu maailman lopuksi”. Tarkemmin katsottuna siinä kuitenkin mainitaan, että 1881 koituu maailman lopuksi eikä siis ole vielä loppu. 1881 oli sillä tavalla merkittävä, että silloin syntyi aate nimeltään Sosiaali-Demokratia.
Äkkiä katsottuna sosialismi ei näytä pahalta, mutta tuloksia tarkasteltuna voidaan havaita sen olevan kommunismi pukeutuneena uuteen ja viehättävempiin kuosiin. Tämä marxilaisuuden uusi tuleminen onkin ajanut monia kristinuskon vastaisia lakeja, mm. uskonnon opetuksen vähentämistä, aborttia ja eutanasiaa, Israel vastaisuutta, velkaantumista, islamin uskon leviämistä, humanismia, seksuaalivähemmistöjen asiaa ja sukupuolettomuutta (unisex). Viimeisen kolmen kyseisen puolueen presidenttien aikaan Suomesta tuhottiin ensimäisen aikana talous,toisen aikana yhteiskunta rakenteet ja kolmannen aikana moraali. Valtaosa Euroopan unionin kannattajia ja päättäjiä ovat myös näiden punaisten puolueiden kannattajia, kuten entinen maolainen ja kommunisti José Barroso, joka on (2013) Euroopan unionin komission puheenjohtaja. On myös huomion arvoista, että ainoan kerran vaaleilla äänestetty hallitusta vastaan kapinaan nouseminen tapahtui tämän kyseisen aatteen toimesta 1918 Suomen sisällissodassa, ja kun alkoi näyttää siltä että he häviävät, niin silloin heidän ”rohkeat” johtajansa päättivät jättää miehensä teurastettavaksi ja karkasivat itse Neuvostoliittoon.
”Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.” – Matteuksen evankeliumi 7:18-20
Nicolaas van Rensburg (1864 – 1926) oli Etelä-Afrikkalainen buuri, joka tunnettiin nimellä Siener eli Näkijä. Hän ei eläessään lukenut kuin yhtä ainoata kirjaa – Raamattua eli Kirjoituksia – ja oli Jumalaa pelkäävä mies. Hän oli niin suosittu Etelä-Afrikassa, että hänet pyydettiin sotiin mukaan neuvonantajaksi sekä myöhemmin hänen kuoltuaan on monet tutkineet hänen saamiaan näkyjä, jotka muistuttuvat apostoli Johanneksen saamia näkyjä Ilmestyskirjassa. Nämä näyt ovat toteutuneet hämmästyttävällä tarkkuudella, joten on aiheellista katsoa vielä toteutumattomia näkyjä, jotka mm. ennustavat Euroopan Unionista.
Tässä joitakin hänen ennustuksiaan, jotka eivät ole vielä toteutuneet.
* Etniset väkivaltaisuudet Euroopassa ja Venäjällä
* USA ja UK tulevat menemään konkurssiin
* UK tulee kohtamaan ”seitsemän vitsausta” kun WW3 on käsillä.
* Rotujen välinen väkivalta maailmanlaajuisesti laukaisee WW3:n
* WW3 aloittaa Euroopassa ”The Turk” niminen terroristi, jota avustaa kolme intialaista terroristi ryhmää Euroopassa
* Saksa ja USA taistelee yhdessä WW3:ssa
* Euroopan Hallituksen sisällä kapinointi
* Venäjän johtajama invaasio tunkeutuu Eurooppaan Turkin kautta
* USA:n ja ääri-Islamin välillä sota Euroopassa
* (Venäjän) Invaasio Eurooppaan pysäytetään Ranskassa Saksalaisten ja Amerikkalaisten toimesta
* Käytössä tulee olemaan ”sähkösäde” aseita
* USA ei pysty reakoimaan hyökkäykseen tarpeeksi nopeasti omien ongelmiensa vuoksi
* Amerikka seuraa Saksaa ja konservatiivinen kristinusko häviää Euroopasta.
* Euroopan pakolaiset pakenevat Etelä-Afrikkaan
* Etelä-Afrikasta tulee turva-satama kristityille
* Jeesuksen toinen tuleminen tulee tapahtumaan riemuvuotena
* Kun nämä ennustukset taas ovat uutisissa, loppu on lähellä.
Kolmiosainen sarja hänestä on nähtävissä YouTubessa.