Lamppu valheen ajalle

Elämme erikoista aikaa, kun tapahtuu luopumista ja riivaajien opit tulevat jopa yliopistoihin, kouluihin ja politiikkoihin. Raamattuun uskovat kristitytkin ovat hämmentyneet niin yhteiskunnallisista hankkeista, epätietoisuudesta ja salaliittoteorioistakin, jotka esittelevät uusia oppeja, uusia virtauksia ja uusia käsityksiä seurakunnasta. Ja kaiken tämän takana on Raamatun mukaan saatana, joka aseistaa joukkonsa kaikella valheen voimalla, että totuus katoaisi maan päältä niinkin pienistä asioista kuin sukupuolten välinen ero aina niinkin suuriin asioihin kuin pelastuksen evankeliumi. Tässä on muutamia raamattutunteja avamaan mistä on kysymys, kuinka purjehtia näissä karikkoisissa vesistä joutumatta haaksirikkoon ja jopa kokea Jumalan siunausta uskossa Jeesukseen Kristukseen.

”Tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:9-10

Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” – Luukkaan evankeliumi 21:26-28

Apua ahdistukseen

Aikamme on monella tavalla ahdistava, masentava ja epätoivoa luova: luovutaan kristillisistä arvoista, synnistä on tullut hyväksyttyä, seurakunnat ovat kiinni ja uskovaisetkin kokevat yksinäisyyttä. Miten voimme tällaisessa ajassa jaksaa eteenpäin? Mistä löytää toivoa? Ja onko toivomme turhaa? Tässä on rohkaisevia raamattutuntejani sinulle, jota kaikki ympärillä oleva ahdistaa, sillä toivo ei saata häpeään eikä yksikään, joka Herraa odottaa, koskaan joudu häpeään, vaan me saamme nostaa päämme.

”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.” – Luukkaan evankeliumi 21:25-26

”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. Katso, häpeän ja pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan; tyhjiin raukeavat ja hukkuvat, jotka sinun kanssasi riitelevät.” – Jesajan kirja 41:10-11

Maailmassa koronaviruksen jälkeen

Monet toteaa, ettei tällaista ole tapahtunut heidän sukupolvensa aikana kuin mitä koronavirus sai aikaan. Samalla näemme, että ihmiskunnan loppujuoksu kiihtyy kiihtymistään: Euroopan unioni muuttuu kohti liittovaltiota ja lopulta pimeäksi uudeksi Rooman valtakunnaksi, Raamatussa pysyvillä kristityillä on yhä suurempi ahdinko maailmassa ja monet ihmiset on vallannut pelko tulevasta – taikka he ovat täysin heittäyneet huolettomiksi ja alkaneet juopottelemaan, käyttämään päihteitä tai etsimään iloa synnistä. Tämä on kuitenkin vasta synnytystuskien alkua ja vaikeampaa on edessä, mutta Kaikkivaltias Jumala on luvannut olla niiden kanssa, jotka Häneen turvaavat.

”Sillä Hän kätkee minut majaansa pahana päivänä, Hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle.” – Psalmi 27:5

”Jeesus vastasi heille: ’Nyt te uskotte. Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani. Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman’.” – Johanneksen evankeliumi 16:31-33

Jumalan viimeinen herätyshuuto?

Valtava määrä ajanmerkkejä on toteutunut siitä, mitä piti tapahtua ennen kuin Herramme Jeesus Kristus hakee omansa pois ja ennen kuin alkavat Jumalan tuomiot maan päällä. Kun nyt kaupat tyhjenee, pörssikurssit romahtaa, kulkutauti kulkee ulkona ja ihmiset valtaa pelko, he eristäytyvät koteihinsa ja odottavat kauhulla mitä on tapahtumassa, on se kuitenkin vain kalpea varjo sen rinnalla, mitä oikeasti on tulossa kohtaamaan maanpiiriä. Mitä jos tämä onkin jo viimeinen Jumalan herätyshuuto? Onko meillä varaa ajatella, ettei niin olisi?

Kun Jeesus tulee

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä… Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” – Luukkaan evankeliumi 21:28,36

Ei ole mitään estettä, Raamatun profetian äärellä, etteikö Jeesus Kristus voisi hakea omiansa vaikka jo tänä keväänä – tai tänään. Merkkejä on valtavasti toteutunut eikä niitä tarvitse väkisin etsiä, vaan lehtien etusivut ovat kuin lukisi Jeesuksen Kristuksen antamia omia sanoja ajanmerkeistä.

Me emme tiedä päivää ja hetkeä, sillä apostoli sanoo, että ”aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä” (1.Tess. 5:1-2). Apostoli sanoo, että uskovaiset tietävät sisällä sydämessään, kun aika on lähellä, sillä Pyhä Henki ilmaisee tulevaiset, vaikka aina emme osaa niitä edes sanoiksi muotoilla. Minäkin vajavaisesti tässä tuon sitä, mitä koen Hengen minulle antaneen sydämeeni.

Katsokaa viikunapuuta (Israelin symboli) ja kaikkia puita (eli muitakin kansakuntia). Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä.” – Luukas 21:29-30

Eikö katsomalla kansakuntiin voi havaita tämän? Maailma on kypsä tuomioille niittämään palkan synnistä ja toisaalta seurakunta on seulottu hyvin, että olisi puhdas ja nuhteeton Morsian, joka haetaan tuuliin ja pilviin, sillä toinen otetaan ja toinen jätetään.  Seurakunta saa kohdata ihmeellisellä tavalla Jeesuksen Kristuksen kasvoista kasvoihin, sillä ”nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin” (1.Kor. 13:12). Jeesus sanoi, että ”kun näette ja itsestänne ymmärrätte”, niin silloin tuomion helteen kesä on lähellä.

”Ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin.” – Luukas 21:11

Lähellä on Herran suuri päivä, se on lähellä ja tulee sangen kiiruusti. Kuule, Herran päivä! Silloin sankarit haikeasti huutavat… Minä saatan ihmiset ahdistukseen, niin että he kulkevat kuin sokeat, sillä he ovat tehneet syntiä Herraa vastaan… Eivätkä voi pelastaa heitä heidän hopeansa ja kultansa Herran vihan päivänä: hänen kiivautensa tulessa kuluu koko maa.” – Sefanjan kirja 1:14-18

Ystävä, minä kehoitan sinua koettelemaan itsesi ja valvomaan, että oletko sinä uskossa ja valmis, jos käy niin että Jeesus tulee pian, yllättäenkin? Minä ainakin haluan olla valmiina ja Raamattu lupaa, että ”ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat” (Jes. 40:31). Se on ainoa vahva varmuus ja turva, että on usko Herraan Jeesukseen ja se kantaa jopa kuoleman ylitse. Maranata!

”Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte.” – Johanneksen evankeliumi 14:3-4

Sielunhoitoa kevääseen

Tilastoissa kevät on sitä aikaa, kun monet päättävät päivänsä oman kätensä kautta. Monella se on toivottomuuden aikaa, kun kierto alkaa taas uudelleen ja joskus uskovaisillakin voi olla epätoivon hetkiä, mutta Jumala on luvannut lohduttaa omiaan ja hoitaa sielumme haavoja, joita kenties epäterveet hengelliset yhteisöt tai omat virheet ovat aiheuttaneet. Tässä muutama opetus tästä aiheesta.

”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.” – 2. Korinttolaiskirje 1:3-4

”Mutta itse rauhan Herra antakoon teille rauhan, aina ja kaikella tavalla. Herra olkoon kaikkien teidän kanssanne.” – 2. Tessalonikalaiskirje 3:16

Seuraa myös Tulevat tapahtumat -sivulta tulevat kokoukset ja Yhteystiedot -sivulta voit antaa palautetta.