Arabian tulevaisuus

Muinaiset Kirjoitukset kertovat, että Israel palaa jälleen viimeisinä päivinä valtioiden lukuun, joka tapahtuikin vuonna 1948, mutta myös että se tulisi olemaan vihollistensa ympäröimänä ja ahdistettuna, mutta näille ympäröiville naapurivaltioille kuten Syyrialle ja Egyptille, Libanonille ja Gazalle sekä Pohjois-Iranille tulisi tuho tulevassa Lähi-idän sodassa, mutta myös hengellinen herääminen. Monesti kuitenkin ohitetaan Lähi-idän yksi merkittävimmistä, vaikutusvaltaisimmista ja radikaalisimmista islamilaisista valtiosta, Saudi-Arabia. Kuitenkin, Kirjoitukset kertovat yksityiskohtaisesti Arabian tulevaisuuden useissa ennustuksissa.

”Ennustus Arabiaa vastaan. Yöpykää Arabian viidakoissa, dedanilaiset matkueet.” – Jesaja 21:13

Tuhat ja yksi tarinaa Arabiasta

mecca

”He sanovat: ’Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta’. Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan: Edomin teltat ja ismaelilaiset…” – Psalmit 83:4-6

Tulevasta Lähi-idän sodasta ennustava Psalmi 83 kertoo Israelia vastustavan liittouman ensimmäisiksi jäseniksi Edomin teltat ja ismaelilaiset. Edomin teltat ovat palestiinalaisia maahanmuuttajia ja ismaelilaiset taas ovat arabeja. Nimi Ismael viittaa myös islamin uskontoon.

Islamin uskonnon seuraajia muhammettilaisia eli muslimeita on maailmassa n. 1,3 miljardia ihmistä ja islamin pyhin paikka Kaaba sijaitsee Mekassa Saudi-Arabiassa, johon jokainen muslimi on velvollinen kerran elämässään menemään ja kiertämään siellä olevan mustan kiven. Toiseksi pyhin kaupunki muslimeille on Medina, jota Kirjoitukset kutsuvat Midianiksi, ja se sijaitsee niin ikään Arabiassa.

”Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.” – Galataiskirje 4:24-25

Huomionarvoista on myös se, että Siinain vuoren sanotaan olevan Arabiassa, jossa Mooses otti lain taulut vastaan ja missä Messias Jeesuksen maailmanlaajuisen seurakunnan apostoli Paavali kävi heti uudestisynnyttyään. Tämä kuvaa sitä, että mullistus Arabiassa edeltää suurta hengellistä herästystä.

Kirjoitukset ennustavatkin niin islamin synty kuin tuleva tuhokin, jotka liittyvät erityisen läheisesti arabiaan. Profeetta Hoosea ennustikin islamin profeetan nousun jo 1000-vuotta ennen hänen syntymistään.

The prophet Mohammed

”Sen takia, katso, he lähtevät liikkeelle sen Egyptin vaivan tähden, ja Memfis ottaa heidät vastaan, ja Machmas heidät hautaa: sillä heidän hopeansa tuho perii; ohdakkeita on heidän teltoissaan. Koston päivät tulevat, maksun päivät tulevat; ja Israel tulee sorretuksi sillä tuo profeetta on hullu, kuin mielenvikainen mies: lukuisten rikkomuksiesi vuoksi hulluutesi on ylenpalttista. Efraimin vartija oli Jumalan kanssa: tuo profeetta on kiero ansa kaikilla teillänsä: he ovat perustaneet Jumalan huoneeseen hulluuden.” – Hoosea 9:6-8 (LXX mukaan)

Islamin uskonnon perustaja profeetta Muhammed syntyi 570 jKr Arabian Mekassa ja kuoli 632 jKr Arabiassa Medinassa, joka aloitti rauhassa ja päätti sodalla.

Efraim oli Jaakobin pojan Joosefin nuorempi poika, joka syntyi egyptiläiselle vaimolle. Efraim kuvaa maailmanlaajuista Messias Jeesuksen seuraajajoukkoa ja profeetta Hoosea kuvaa, että Efraim kaatui syntielämään. Tämä syntielämä alkoi tapahtumaan erityisesti 300-luvulla ja huipentui 600-luvulla, jolloin islam nousi sille vitsaksi.

Ennustus Hoosen kirjassa ennustetaan, että hullu profeetta nousee tuoksi vitsaukseksi ja tuota profeetta kutsutaan nimellä Machmas muinaisessa kreikkalaisessa Septuaginta käännöksessä. Heprean kielinen alkuteksti taas käyttää machmad (מַחְמַ֣ד) -sanaa, joka tarkoittaa käännettyä miellyttävää, mutta se on myös heprean ja arabian kielinen nimi Muhammed.

Voidaan tänäkin päivänä havaita, että Muhammed on noussut vitsaksi ja perustanut ”hulluuden” uskonnon vitsaksi väärälle uskonnollisuudelle. Kuitenkin, sieltä mistä se syntyi sieltä myös sen tuho alkaa.

Arabian prinssien nöyryytys

Iran-Iraq-War-007

”Keedaria ja Haasorin valtakuntia vastaan, jotka Nebukadressar, Baabelin kuningas, voitti. Näin sanoo Herra: ’Nouskaa, käykää Keedarin kimppuun ja hävittäkää Idän miehet. Heidän majansa ja lampaansa otetaan pois, heidän telttansa ja kaikki heidän tavaransa ja heidän kamelinsa viedään heiltä, ja heistä huudetaan: ’Kauhistus kaikkialta!’ Lähtekää pakoon, paetkaa nopeasti, piiloutukaa syvälle, te Haasorin asukkaat, sanoo Herra, sillä Nebukadressar, Baabelin kuningas, on päättänyt teistä päätöksen, on pitänyt neuvoa teitä vastaan. Nouskaa, käykää kansan kimppuun, joka asuu rauhassa ja turvallisena, sanoo Herra; ei ole sillä ovia eikä salpoja, he asuvat yksinänsä. Ja heidän kamelinsa joutuvat ryöstettäviksi ja heidän karjansa paljous saaliiksi; ja minä hajotan heidät kaikkiin tuuliin, nuo päälaen ympäriltä kerityt, ja joka puolelta minä tuotan heille turmion, sanoo Herra. Ja Haasor tulee aavikkosutten asunnoksi, autioksi iankaikkisesti; ei kenkään ole siellä asuva, ei yksikään ihmislapsi siellä oleskeleva’.” – Jeremia 49:28-33

Profeetta Jeremian kirjan luvussa 49. kerrotaan ennen lopun ajan suuren babylonian tuhon edeltäviä tapahtumia ja sotia. Erityisesti jakeet 23-27 kuvaavat Syyrian ja sen pääkaupungin Damaskon tuhoa, kun taas jakeet 34-39 kertovat Pohjois-Iranin tuhosta. Näiden väliin jää kuitenkin arabian tuhosta ja mullistuksesta kertovat jakeet.

Näissä jakeissa Arabiaa nimitetään Keedariksi ja Haasorin valtakunniksi sekä tällä ennustuksella oli esitäyttymys kuningas Nebukadnessarin päivinä 600 eKr. Keedar oli ismaelin poika (1. Moos. 25:12,15) ja kuvaa tämän päivän Saudi-Arabiaa kokonaisuudessaan, joka tulee saamaan tässä siis äkillisen tuhon.

Tuhon tullessa nämä arabialaiset asuvat rauhassa ja turvallisena, mutta äkkiä tulee heille tuho, joka todennäköisesti on Israelin laukaisema ydinase tai muu joukkotuhoase, ja se tulee olemaan niin hirvittävä, että silloin yleisesti kauhistellaan tilannetta sanoen: ”Kauhistus, kaikkialta!”. Ja silloin heitä kehoitetaan pakenemaan ja piiloutumaan syvälle (bunkkereihin).

Tässä mainittu Haasor, joka todennäköisesti tarkoittaa nykyistä Mekan ja Medinan aluetta, tulee täysin tuhotuksi niin ettei siellä koskaan enää kukaan asu – ikinä! Mutta ei sentään koko Arabian niemimaa.

”Ennustus Arabiaa vastaan. Yöpykää Arabian viidakoissa, dedanilaiset matkueet. Menkää vastaan, viekää vettä janoaville. Teeman maan asukkaat ottavat pakolaiset vastaan, leipää tariten. Sillä he ovat miekkoja paossa, paljastettua miekkaa, jännitettyä jousta ja sodan tuimuutta paossa. Sillä näin on Herra minulle sanonut: Vielä vuosi – sellainen kuin on palkkalaisen vuosi – niin kaikki Keedarin kunnia on kadonnut, ja Keedarin urhojen jousiluvun jäännös on oleva vähäinen. Sillä Herra, Israelin Jumala, on puhunut.” – Jesaja 21:13-17

Profeetta Jesajan kirjan luvut 13-23 kertovat eri kansakuntien tuhot, jotka liittyvät tuohon tuhoisaan sotaan tulevaan sotaan Lähi-idässä. Dedanilaiset matkueet mainitaan kauppaa käyviksi (Hes. 27:20) ja niemimaan reunoilla asuviksi arabeiksi (Jer. 25:23), jolloin he kuvaavat tämän päivän Yhdistyneet arabiemiirikuntia, Omaria ja Qataria. Heitä kehotetaan menemään metsiin.

Tässä mainittu Teema on Keedarin tavoin ismaelin poika (1. Moos. 25:12,15), mutta Teema kuvaa myös kirjaimellista Tayman kaupunkia pohjoispuolella Saudi-Arabiaa, jossa asui aikanaan paljon juutalaisia ja juutalainen historiotsija Josefus mainitsee kaupungin kuuluneen juutalaisille. Tuonne tulee paljon nälkäisiä ihmisiä, jotka ovat ”sodan tuimuutta paossa”, sillä yhden vuoden aikana romahtaa koko Saudi-Arabia ja erityisesti sen armeija tulee romuttumaan, koska tässä mainitaan ”jousiluvun jäännös on oleva vähäinen”.

Ketkä ovat nuo, jotka pakenevat Tayman kaupunkiin?

Palestiinalaisten pako Arabiaan ja uusi Israel

Palestinian-refugees-003

”Mitä myös minun on teidän kanssanne, te Tyrosta ja Zidonista, ja te kaikki Philistealaisten rajat? … Ja tahdon myydä jälleen teidän poikanne ja tyttärenne Juudan lasten kautta; ne pitää heidät rikkaasen Arabiaan, kaukaisen maan kansalle myymän; sillä Herra on sen puhunut.” – Joel 3:3,8 (Biblia)

Tulevan Lähi-idän sodan (Ps. 83) seurauksena, heti Messias Jeesuksen seuraajajoukon katoamisen jälkeen (Joel 2:32), joutuvat palestiinalaiset lähtemään pakoon alueelta ja juutalaiset myvät heitä Arabiaan, todennäköisesti tuohon edellä mainituun Teyman Kaupunkiin.

Näin kääntyykin universumin Luojan tahdosta asiasta päinvastoin, niin että kun palestiinalaiset ovat halunneet hävittää israelilaiset maasta, niin he itse joutuvatkin lähtemään maasta, ja kun he yrittivät jakaa Israelin maata, niin Israelin maa kasvoikin suuremmaksi.

David-and-Solomon-map-4-blog-site

”Ja he ottavat perinnöksensä Etelämaan ynnä Eesaun vuoren, Alankomaan ynnä filistealaiset; he ottavat perinnöksensä Efraimin maan ja Samarian maan, Benjaminin ynnä Gileadin. Ja tästä väestä, israelilaisista, viedyt pakkosiirtolaiset ottavat perinnöksensä kanaanilaiset Sarpatiin asti. Ja Jerusalemin pakkosiirtolaiset, jotka ovat Sefaradissa, ottavat perinnöksensä Etelämaan kaupungit.” – Obadja 1:19-20

Aamulla 13.9 olin ylistämässä Kaikkivaltiasta ja Hänen Poikaansa Messias Jeesusta, jolloin sain näyn Israelista.

”Ylistettyäni, silmieni eteen avautui näky Lähi-idän alueesta Israelin yläpuolelta, aivan kuin sateelliittikuvana. Sitten Israelin kartta korostui siinä kokonaisuudessaan, mukaan lukien kiistanalaiset alueet. Nämä tulivat esille välähtäen verenpunaiseksi. Ymmärsin, että tämä tarkoitti tulevaa sotaa Israelissa.

Sitten Israelin kartta muuttui valkoiseksi ja se alkoi laajeta, niin että siitä tuli enempi ovaalin muotoinen, ja samassa minulle muistui Obadjan kirjan ennustus siitä, kun Israel ottaa perinnökseen alueita.”

Uskon, että Israel tulee laajenemaan, aivan kuten profeetta Obadjan kirja ennustaa, mutta näky ei loppunut siihen, vaan seuraavaksi siihen liittyi se mitä Apostolien tekojen voidaan havaita ennustavan.

”Taivaan pitää Hänet tosin omistaman kaiken entistämisen aikaan asti, mistä Jumala on ikiajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.” – Apostolien teot 3:21 (Aapeli Saarisalo)

”Sitten ilmestyi tuon uuden kartan päälle kolme kirjainta: U.S.A. Tämä hätkähdytti ja mieleeni muistui Apostolien tekojen sanat kaiken ennallistamisesta ennen Messias Jeesuksen paluuta, sillä Jeesuksen päivinä juutalaiset olivat kotimaassaan kuten nyt tänäänkin, mutta he elivät Rooman imperiumin ikeen alla.

Aivan lopuksi näin sitten vilaukselta myös Suomen kartan valkoisena, joka tarkoittanee että myös Suomessa tapahtuu tuolloin jotakin merkittävää.”

Jos Yhdysvallat on se Baabelin tytär, joka ottaa hallintaansa Lähi-idän, niin kuka lienee on se edomelainen Herodes joka nousee pääministeriksi Israeliin…?

Miten sinä olet valmistunut siihen, että ehkä aivan pian tapahtuu Lähi-idässä jotakin mullistavaa, joka vaikuttaa myös Suomeenkin? Joko sinä tunnet Messias Jeesuksen, jonka nimessä vain ja ainoastaan on syntien anteeksianto?

2308.jpg~original

”Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.” – 1. Korinttolaiskirje 15:51-52

Islamin tulevaisuus Kirjoituksissa

Viime aikoina palautteessa on ollut erilaisia kysymyksiä islamista liittyen sen suhteesta Kirjoituksiin ja sen tulevaisuudesta. Juuri nyt voimme nähdä islamilaisessa maailmassa kuohuntaa, niin Muslimiveljennunnan toimesta Egyptissä, Hamasin toimesta Gazassa, kapinallisten toimesta Syyriassa, shioojen toimesta Iranissa, Isiksen toimesta Irakissa kuin myös Euroopassa ja Suomessakin. Ei niin, että jotkut näistä liittyvät muinaisien Kirjoituksien ennustuksiin, vaan ne kaikki liittyvät!

”Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti.” – Luukas. 21:9

Kaksi veljestä

E06FIM41Bhr

”Vielä Herran enkeli puhui hänelle: ’Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan ja kutsut hänet Ismaeliksi, sillä Herra on kuullut sinun hätäsi. Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on asuva kaikkien veljiensä keskellä.’. Ja Haagar nimitti Herraa, joka oli häntä puhutellut, nimellä: ’Sinä olet ilmestyksen Jumala’. Sillä hän sanoi: ’Olenko minä tässä vilaukselta saanut nähdä hänet, joka minut näkee?’ Sentähden kutsutaan kaivoa nimellä Lahai-Roin kaivo; se on Kaadeksen ja Beredin välillä.” – 1. Mooses 16:11-14 (K. Syvännön mukaan)

Jotta voimme ymmärtää nyt meneillään olevaa konfliktia, on mentävä historiassa taaksepäin lähes neljä tuhatta vuotta aikaan, kun Abraham sai kaksi poikaa. Vanhempi näistä oli Ismael, joka syntyi egyptiläisen orjattaren Hagarin kautta, kun taas nuorempi Iisak syntyi universumin Luojan lupauksen mukaan Saaralle. Syntymää ennen Hagar kohtasi kuitenkin Herran enkelin Lahai-Roin (elävän veden) kaivolla.

Kaivolla Herran enkeli antoi ennustuksen ja esittäytyy Jumalana. Nimi enkeli onkin tässä harhauttava, sillä samainen alkutekstin malak-sana voidaan kääntää myös lähettilääksi tai edustajaksi. Tässä siis itse Messias Jeesus puhuu kaksi tuhatta vuotta ennen lihaksi tulemistaan Hagarille ja antaa hänelle tarkan ennustuksen Ismaelista ja hänen jälkeläisistään ismaelilaisista.

Ensimmäiseksi on havaittava, että Messias Jeesus antaa nimen Ismael, joka tarkoittaa Jumalaa kuulee. Niinpä universumin Luoja ei ole unohtanut eikä tule unohtamaan tämä sukukuntaa. Mutta hänestä tulee vastustaja veljellensä Iisakille, josta periytyvät juutalaiset, ja tämä konflikti näiden kahden veljeksen välillä on yhä nähtävissä. Tässä Ismael kuvataan myös villiaasiksi, joka taistelee kaikkia vastaan ja että hän tulisi elämään veljiensä seassa. Juuri tämä tilanne on tänään.

Ishmael Isaac

”Ja Aabraham sanoi Jumalalle: ’Kunpa edes Ismael saisi elää sinun edessäsi!’ Niin Jumala sanoi: ’Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä. Mutta myös Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi; katso, minä siunaan häntä ja teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänen lisääntyä ylen runsaasti. Hänestä on polveutuva kaksitoista ruhtinasta, ja minä teen hänestä suuren kansan. Mutta liittoni minä teen Iisakin kanssa, jonka Saara sinulle synnyttää tähän aikaan tulevana vuonna’.” – 1. Mooses 17:18-21

Ismael oli myös Abrahamin silmissä rakas ja hän rukoili universumin Luojaa, että Ismael saisi elää Hänen edessään ja Hän vastasikin Abrahamille, että ”Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi”. Ja aivan kuten tässä ennustetiin, niin ismaelilaisista on tullut suuri kansa, sillä he ovat tänä päivänä arabeja ja he sotivat veljiänsä vastaan tänäkin päivänä (1. Moos. 25:18).

Islamissa Ismaelia pidetään Muhammedin esi-isänä ja aivan kuten juutalaisen perimätiedon mukaan Ismael sanoi olevansa Abrahamin esikoinen ja oikeutettu saamaan siunauksen Iisakin sijaan, niin juuri islamissa opetetaan yhä. Lopulta kyse on myös Ismaelin kohdalla kateudeusta kohdata universumin Luoja ja olla Hänen yhteydessään, sillä Iisak oli se sukukunta, josta syntyi lopulta Messias Jeesus.

Ismael ympärileikattiin universumin Luojan ohjeistuksen mukaan liittoon, kun hän oli 13 vuotias (1. Moos. 17:25). Luku 13 kuvaa Kirjoituksissa kapinaa ja näin ollen ismaelilaiset tulevat ottaamaan Messias Jeesuksen vastaan kun ovat nousseet kapinaan universumin Luojaa vastaan.

Vaikka Ismael vastusti Iisakkia ja hänen jälkeläisiään, niin juutalaisen perimätiedon mukaan myös Ismael teki vanhalla iällään parannuksen. Hän muutti nykyisen Israelin alueelle ja parannuksen tekoon vaikutti perimätiedon mukaan se, että Abraham kehoitti häntä vaihtamaan vaimon. Juutalaiset sanovatkin sen ihmisen saavan rukousvastauksen, joka näkee Ismaelin unessa. Tämä kaikki kuvaa islamilaisessa maailmassa tulevaa suurta herätystä, kun Muhammed vaihtuu Jeesukseen. Tällöin myös juutalaiset löytävät elävien vesien kaivon arabien kautta.

”Ja Aabrahamin kuoltua Jumala siunasi hänen poikaansa Iisakia. Ja Iisak asui Lahai-Roin kaivon tienoilla… Ja tämä on Ismaelin elinvuosien luku: 137 vuotta; ja hän vaipui kuolemaan ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” – 1. Mooses 25:11,17

Kuunjumalatar Kirjoituksissa

ArtemisHuntress.17121007_std

”Mutta israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja Herra antoi heidät Midianin käsiin seitsemäksi vuodeksi.” – Tuomarit 6:1

”Ja Gideon sanoi heille: ’Yhtä minä pyydän teiltä: antakoon kukin minulle heiltä saaliiksi saamansa nenärenkaan’. Heikäläisillä näet on kultaiset nenärenkaat, koska ovat ismaelilaisia… Ja hänen pyytämänsä kultaiset nenärenkaat painoivat 1700 kultasekeliä, lukuunottamatta niitä puolikuukoruja, korvarenkaita ja purppuravaatteita, joita midianilaisten kuninkaat olivat kantaneet, ja heidän kameliensa kaulavitjoja.” – Tuomarit 8:24,26

Muinoin israelilaiset saivat kurituksesseen midianilaiset kimppuunsa vaikka aikaisemmin Mooses oli ollut hyvissä väleissä midianilaisten kanssa, sillä hänen vaimonsa Sipporan isä oli Midianin pappi Jetro, joka kääntyi palvelemaan universumin Luojaa uhritoimituksin kun isrealilaiset olivat paenneet Egyptin orjuudesta ja tulleet Midianin maahan arabiaan (2. Moos. 18:8-12). Tämä kuvaa jälleen sitä, että arabit ovat saamassa herätyksen ja tulevat tuntemaan universumin Luojan Pojan Messias Jeesuksen.

Kun Gideon sitten kukisti Midianilaiset, etteivät ne enää koskaan tämän jälkeen nousseet israelilaisia vastaan, niin yllättäen Gideon löysi ismaelilaisilta Midianin kuninkailta puolikuukoruja. Kuun palvominen oli siis jo tuolloin vallitseva uskonto arabien keskuudessa. Kyseessä oli Hubal -jumalan palvonta, joka oli arabilainen kuunjumala. Se, että Gideon keräsi nämä kuukorut pois, kertoo myös arabiaan tulevasta herätyksestä kun kuunjumala Allahin palvonta loppuu.

”Hän kutsui kokoon nämä sekä muut, jotka sellaista työtä tekivät, ja sanoi: ’Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulomme tästä työstä; mutta nyt te näette ja kuulette, että tuo Paavali on, ei ainoastaan Efesossa, vaan melkein koko Aasiassa, uskotellut ja vietellyt paljon kansaa, sanoen, etteivät ne ole jumalia, jotka käsillä tehdään. Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee’.” – Apostolien teot 19:25-27

Paljon myöhemmin Messias Jeesuksen ensimmäiset seuraajat apostoli Paavalin johdolla kohtasivat nykyisen Turkin alueella olevassa Efeson kaupungissa kuunjumalatar Artemiksen palvojia ja hämmästyttävällä tavalla näillä on paljon samankaltaisuutta nykyisten islamin seuraajien kanssa.

Artemiksen ja Allahin palvojien yhtäläisyyksiä.

  • Rahanhimo ja hopea esineet taustalla (Apt. 19:24-25)
  • Vahva asema Turkissa (Apt. 19:27)
  • Palvonnan kohteena kuunjumlatar, jonka symboli kuunsirppi (Apt. 19:27)
  • Huutamista vihaa täynnää (Apt. 19:28)
  • Mellakointia kaupungissa (Apt. 19:29)
  • Kristittyjä vangitsemista tuomittaviksi julkisessaa paikkaan (Apt. 19:29)
  • Sekasortoa hallituksessa suuren yleisön ihmetteleessä (Apt. 19:32)
  • Vihaa juutalaisia kohtaan (Apt. 19:34)
  • Huutivat ”suuri on jumalamme” (arab. Allahu Akhbar) tunteja (Apt. 19:34)
  • Vain poliittinen auktoriteetti sai rauhoittumaan (Apt. 19:35)
  • Palvovat taivaalta pudonnutta kiveä (Apt. 19:35)
  • Syyttivät muita uskonnollisiksi ryöstäjiksi ja pilkkaajiksi (Apt. 19:37)
  • Tehtailivat kapinaa (Apt. 19:40)
  • Uhrasivat (halal) lihaa jumalalleen (Apt. 21:25)

Miten kävi efesolaisille? Efesoon tuli yksi vahvimmista seurakunnista ja viimeisenä eloon jäänyt apostoli Johannes vietti viimeiset päivänsä Efeson seurakunnan johdossa nykyisen Turkin alueelle. Jälleen tämä on kuva siitä, että herätys tulee islamilaiseen maailmaan ja silloin loppuu kuunjumalan ja kivijumalan palvonta.

Paluu Islamilaiseen kalifaattiin

palestine

”Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen… Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen… Ja minä näin, ja katso: musta hevonen… Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen…” – Ilmestyskirja 6:2-8

Ei ole sattumaa, että islamilaisessa maailmassa ja erityisesti Israelin korvaajaksi ajetun Palestiinan valtion värit ovat samat kuin Ilmestyskirjan kuuluisien neljällä hevosella (valkoinen, punainen, musta ja vihreä), jotka Ilmestyskirjassa tuovat eksytyksen, sodan, puutteen ja kuoleman. Tämä kuvaa myös sitä, että elämme Kirjoituksien mainitsemaa ”aikojen loppua” ja pian nuo neljä hevosta tulevan maailman johtajan johdolla lähtevät laukkaamaan.

”En sääli enkä armahda; minä annan vaelluksesi kohdata sinua, ja kauhistuksesi tulevat sinun keskellesi, ja te tulette tietämään, että minä, Herra, olen se, joka lyön. Katso, päivä! Katso, se tulee! Vuoro on tullut, vitsa kukkii, julkeus versoo. Väkivalta on noussut vitsaksi jumalattomuudelle, ei mitään jää heistä, ei heidän pauhaavasta joukostansa, ei heidän melustansa; poissa on heidän komeutensa.” – Hesekiel 7:9-11

Muinaiset Kirjoitukset kertovat, että väkivaltaa nousee jumalattomuudelle vitsaksi. Historiasta voidaan havaita, että kun ongelmat alkoivat tulla Messias Jeesuksen seuraajien keskuuteen katolisen kirkon synnyttyä vuonna 606, niin islam nousi sen vitsaksi 600-luvulla kun islamin profeetta Muhammed sai ensimmäisen enkelinäkynsä vuonna 610. Tämänkin vitauksen tarkoituksena on kuitenkin se, että ihmiset heräisivät ja tulisivat ”tietämään, että minä, Herra olen se, joka lyön”.

neljäs_valtakunta

”Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli 10 sarvea.” – Daniel 7:7

”Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki. Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa.” – Daniel 2:40

Puhuttaessa uudesta elpyneestä Rooman valtakunnasta, monesti unohdetaan että se hallitsi myös Lähi-itää. Vuonna 395 Rooman valtakunta luhistui ja jakaantui kahteen valtakuntaan; läntiseen Roomaan ja itäiseen Bysantin valtakuntaan.

Profeetta Daniel, joka syntyi Jerusalemissa 623 eKr ja joutui Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen, sai kaksi ennustusta tulevista maailmaa mullistavista valtakunnista. Toinen on Danielin kirjan 2. luvussa oleva kuvapatsas ja toinen on uni neljästä pedosta. Nämä ovat rinnakkaisia ennustuksia tulevista neljästä valtakunnasta.

Nämä Rooman valtakunnan läntinen ja itäinen osa ovat Danielin kuvapatsaan kaksi jalkaa ja nämä ovat viimeisen neljännen pedon eri vaiheet, jotka huipentuvat maailmaa hallitsevaan liittoumaan, jossa on 10 valtakuntaa niin kuin patsaalla oli 10 varvasta. Toinen osa on oleva vahvempi ja toinen heikompi. Ja näitä kahta jalkaa johtavat kaksi merkityksellistä kaupunkia; Rooma ja Istanbul, jotka symbolisoivat katolista kirkkoa ja islamia.

isis-taistelija

”Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.” – Daniel 7:25

Aivan kuten Daniel ennustaa, niin nämä kaksi jalkaa pyrkivät muutamaan Kirjoituksien ajat eli kalenterin juhlapyhineen ja universumin Luojan lait. Näin on toiminut niin katolinen kirkko, kuin islamnkin.

Islam ei ole uskonto sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan se on kokonaisvaltainen järjestelmä, johon sisältyy myös niin sisä- kuin ulkopolitiikkakin. Islamin oppineet myöntävätkin, että ainoa oikea yhteiskuntamalli on yhteiskunta joka on Sharia lain alla ja osana islamilaista kalifaattia. Kalifaattia johtaa suvereeni Kalifi, joka määrää niin uskonnollisista kuin poliittisistakin asioista koko islamilaisessa maailmassa.

Nyt uutississakin ollut ISIS ajaa tällaisen kalifaatin rakentamista ja koko organisaation nimi onkin Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio. Islamin uskossa odotetaankin mustien lippujen nousua, sillä ne merkitsevän islamilaisen Messiaan ilmestymistä, jonka Kirjoitukset tuntevat maailmaa hallitsevaksi nousevana Antikristuksena.

On hyvin todennäköistä, että tämä ISIS tai sen kaltainen järjestö radikalisoi Turkin, sillä Istanbulilla tulee olemaan merkittävä asema tulevaisuudessa. Edeltävä kalifaatti olikin Turkin johtama Ottomaanien valtakunta!

Tällainen yhteinen kalifaatti tulee nousemaan Euroopan unionin rinnalle haastajaksi, kunnes niiden konfliktin seurauksena kolmannessa maailmansodassa ne yhdistyvät uudeksi liitoksi ja uudeksi uskonnoksi, jota voisi kutsua Muhammedin ja Neitsyt Marian epäpyhäksi avioliitoksi. Neitsyt Mariaa kutsutaankin katolisessa kirkossa Fatimaksi, joka taas islamissa on Muhammedin tyttären nimi. Tämä oli myös juutalaisen perimätiedon mukaan Ismaelin tyttären nimi. Näitä kahta johtaa poliittinen islamilainen Antikristus ja hengellinen katolinen Väärä Profeetta.

Islamin kaksinkertainen tuho ja herätys

gaza

”Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan: Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset, Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat. Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela.” – Psalmit 83:5-8

Ensimmäisen tuhon kohtaa sunnilainen maailma profeetta Aasafin kirjoittaman profetiallisen psalmin 83 mukaan, joka kuvaa ympäröivien valtion hyökkäystä Israelia vastaan, tarkoituksenaan hävittää Israel kartalta (Ps. 83:4). Tämä ennustus alkoi täyttyä välittömästi Israelin itsenäistyttyä vuonna 1948, kun ympäröivät valtiot hyökkäsivät Israelia vastaan ja ovat sen jälkeen käyneet useita sotia Israelia vastaan, mutta häviten jokaisen. Tästä tulevasta sodasta tarkemmin toisessa artikkelissa.

”Täytä heidän kasvonsa häpeällä, että he etsisivät sinun nimeäsi, Herra. Joutukoot häpeään ja kauhistukoot ikuisesti, tulkoot häpeään ja hukkukoot. Ja tulkoot tuntemaan, että sinun ainoan nimi on Herra, että sinä olet Korkein kaikessa maassa.” – Psalmit 83:16-18

Vaikka näitä valtiota kohtaa raju tuomio, niin monet jättävät lukematta sen, että tuomiot tuovat myös valtavan herätyksen, eikä ainoastan noihin maihin, vaan se leviää maailmanlaajuiseksi! Tämä herätys tulee ennen kaikkea häpeän kautta islamistiseen maailmaan, sillä tänä päivänä he ovat ylpeyttää täynnä.

Herätys Syyriassa.
”Silloin pitää ihmisen pysymän hänessä, joka hänen tehnyt on, ja hänen silmänsä pitää katseleman Israelin Pyhää, ja ei katseleman alttareita, jotka hänen kätensä ovat tehneet, eikä sitä katsoman, jonka hänen sormensa tehneet ovat, eli metsistöitä taikka kuvia.” – Jesaja 17:7-8 (Biblia)

Herätys Egyptissä, Syyriassa ja Irakissa.
”Ja Herra tekee itsensä tunnetuksi egyptiläisille, ja egyptiläiset tuntevat Herran sinä päivänä ja palvelevat häntä teuras-ja ruokauhreilla, ja he tekevät Herralle lupauksia ja täyttävät ne. Herra lyö egyptiläisiä, lyö ja parantaa; he palajavat Herran tykö, ja hän kuulee heidän rukouksensa ja parantaa heidät. Sinä päivänä on oleva valtatie Egyptistä Assuriin, ja Assur yhtyy Egyptiin ja Egypti Assuriin, ja he, Egypti ynnä Assur, palvelevat Herraa.” – Jesaja 19:21-23

Herätys Libanonissa ja Gazassa.
”Tyyro (Libanon) on rakentanut itsellensä linnoituksia ja kasannut kokoon hopeata kuin tomua ja kultaa kuin katujen lokaa. Katso, Herra köyhdyttää sen ja syöksee mereen sen voiman, ja se itse poltetaan tulella. Sen näkee Askelon ja peljästyy, ja Gassa, ja vapisee kovin, ja Ekron, sillä sen toivo joutuu häpeään. Ja Gassasta hukkuu kuningas, eikä Askelonissa enää asuta. Asdodissa asuu sekasikiöitä, ja minä hävitän filistealaisten (palestiinalaisten) ylpeyden. Mutta minä poistan veret hänen suustansa ja heidän iljetyksensä hänen hampaittensa välistä, ja hänestäkin jää jäännös meidän Jumalallemme; hän on oleva niinkuin sukuruhtinas Juudassa, ja Ekron on oleva niinkuin jebusilainen.” – Sakarja 9:5-7

Herätys Iranissa.
”Ja minä asetan valtaistuimeni Eelamiin ja hävitän sieltä kuninkaan ja ruhtinaat, sanoo Herra. Mutta aikojen lopulla minä käännän Eelamin kohtalon, sanoo Herra.” – Jeremia 49:38-49

nucklear_bomb_city

”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta…  Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” – Hesekiel 38:2-6

Profeetta Hesekielin ihmeellisen tarkka ennustus, joka on jo alkanut toteutumaan, kertoo Venäjän johtaman liittouman tuhosta, johon kuuluvat edellisestä sodasta poiketen enempi shiia islamilaiset valtiot, mutta joita johtaa Venäjän liittovaltio. Tämä sota tulee antamaan viimeisen kuolin iskun islamille, jonka jälkeen syntyy uusi maailmanjärjestys ja uusi maailman uskonto niille, jotka jäävät kohtamaan ahdistuksen ajan. Myös tämä sota tulee tuomaan valtavan maailmanlaajuisen herätyksen.

”Sinä hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä… Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 38:16,23

”Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra. Ja pyhän nimeni minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän pyhää nimeäni. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä.” – Hesekiel 39:6-7

Tämä tunnettu ennustus kertoo, että päivien lopulla universumin Luoja antaa Venäjän hyökätä Israeliin, jotta ”pakanakansat tulisivat tuntemaan” Universumin Luojan. Epäilemättä tämä herätys alkaa Venäjältä, mutta pian se on kaikkien huulilla.

Juuri nyt islamilaisessa maailmassa kuohuu, koska se on synnytystuskissaan, mutta kun synnytystuskat ovat ohitse syntyy jotakin uutta. Aivan kuten universumin Luoja suunnattomassa rakkaudessaan muisti Ismaelia, niin Hän tahtoo muistaa jokaista kapinallista ja syntistä.

Oletko sinä jo mukana tuossa uudessa, ettei sinun tarvitsisi kohdata sitä suurta ahdistusta, joka tulee koettelemaan niitä jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen?

arab_christians

”Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää. Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?” – Hesekiel 18:22-23

Sota Gazasta ja Libanonista viimeisinä päivinä

Muinaiset Kirjoitukset kertovat nyt jo vuodesta 1948 asti käymässä olleesta sodasta mm. Psalmissa 83 ja Obadjan lyhyessä kirjassa. Tähän sotaan liittyy läheisesti sekä isku IraniinSyyrian Damaskosken tuho ja Egyptin Niilinvirran kuivuminen. Eli kyseessä on Israelia ympäröivien valtioiden kohtalot ja tähän liittyy aivan erityisesti nyt (heinäkuussa 2014) menneillään olevat IDF iskut Gazan kaistalle ja Israelin useat yhteenotot pohjoisen Libanonin kanssa, jotka ovat jatkumoa pitkäaikaiselle konfliktille Gazassa. Gazaa muinaiset Kirjoitukset kutsuvatkin Gassaksi, jossa asustivat muinaisien israelilaisten arkkiviholliset filistealaiset muurin ympäröiminä kuten tänä päivänä palestiinalaiset eli hyvin vähän on muuttunut kolmessa tuhannessa vuodessa ja olosuhteiden paluu tuohon tilanteeseen onkin ajanmerkki.

Mosque_conf_hall_iug

”Näin sanoo Herra: Gassan kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat vieneet pakkosiirtolaisuuteen ja luovuttaneet Edomille kaiken väen, sentähden minä lähetän tulen Gassan muuria vastaan, ja se kuluttaa sen palatsit.” – Aamos 1:6-7

Gazan hylkääminen ennen Herran päivää

gaza3

”Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä. Sillä Gassa on oleva hyljätty…” – Sefanja 2:3-4

Ihmeellisellä tavalla Kirjoitukset ennustivat vuonna 2005 tapahtuneen Gazan kaistan hylkäämisen palestiinalaisille, jonka seurauksena sitten pääministeri Ariel Sharon joutui koomaan josta kuoli myöhemmin ja Yhdysvaltojen New Orleansia kohtasi tuomio. Hyljättyksi käännetty heprean kielen azab-sana myös todellakin tarkoittaa hylkäämistä, jättämistä tai päästämistä irti, jolloin kuvaus osuu täysin nappiin Gazan kaistan luovutuksesta.

”Sillä Tyro rakentaa itsellensä linnaa ja kokoo hopiaa niinkuin santaa, ja kultaa niinkuin lokaa kaduilta. Katso, Herra ajaa ulos hänen, ja lyö alas hänen voimansa, joka hänellä merellä on: ja hän pitää tulella kulutettaman. Kuin Askalon sen näkee, niin hän peljästyy, ja Gatsan (Gazan) pitää kovin surullisen oleman…, niin myös Ekron, että hänen toivonsa on häpiään tullut; sillä ei Gatsassa (Gazassa) pidä kuningasta oleman, eikä Askalonissa asuttaman.” – Sakarja 9:3-5 (Biblia)

Aivan kuten näissä ennustuksissa Tyyro hallitsee filistealaisia, niin tänä päivänä Gazan Hamasia hallitsee Libanon, joka puolestaan muodostaa akselin Syyrian, Irakin ja Iranin shiia muslimien kanssa. Tässä mainitaan Tyyron eli nykyisen Libanonin tuho ja erityisesti sen merivoimat tuhoutuvat, jotka koostuvatkin mm. 50 erikokoisesta aluksesta ja merijalkaväen sotilaista, jonka seurauksena Gazan kaistan Hamas menettää johtajansa tai hallintansa.

Tämä on siis jo osittain tapahtunut ja vallitseva tilanne, mutta ennustus mainitsee myös muita Libanon, Israelin ja Gazan kaistan kaupunkien kohtaloita…

Merenrannan tuho

gaza-israeli-navy-idf-coast-patrol

”… ja Askelon autio, Asdod ajetaan pois keskipäivällä, ja Ekron hävitetään (revitään juurineen). Voi meren rannikon asukkaita, kreettien kansaa! Herran sana on teitä vastaan, Kanaan, filistealaisten maa; ja minä hävitän sinut asujattomaksi. Ja meren rannikko on oleva laitumina, joilla on paimenten vesikuoppia ja lammastarhoja.” – Sefanja 2:4-6

Muinaiset filistealaiset asuttivat Välimeren rannikkoa Kanaaninmaassa ja tänä päivänä tällä tarkoitetaan aluetta Gazan kaistasta aina Israelin pohjois puolella sijaitsevaan Libanoniin saakka. Filistealaisista käytetään tässä nimitystä kreetit, jotka tarkoittavat heprean alkukielessä teloittajia, mikä onkin hyvin kuvaava nimitystä Hamasin taistelijoista. Tätä aluetta on siis kohtava tuho, niin että alue muuttuu maanviljelysalueeksi.

Israel-Gaza-map-for-web-001

Muista Israelin puolella olevista kaupungeista mainitaan yli 100,000 ihmisen Askelonin muuttuvan tyhjäksi, yli 200,000 ihmisen Asdod tulevan äkisti evankuoiduksi ja Ekronin alkutekstin mukaisesti revitään juurineen, joka tarkoittaneen Ekronin mukaan nimettyä Kiryat Ekronia.

”Sen näkee Askelon ja peljästyy, ja Gassa, ja vapisee kovin, ja Ekron, sillä sen toivo joutuu häpeään. Ja Gassasta hukkuu kuningas, eikä Askelonissa enää asuta. Asdodissa asuu sekasikiöitä (äpäriä), ja minä hävitän filistealaisten ylpeyden.” – Sakarja 9:5-6

Samanlaisen ennustuksen antaa myös profeetta Sakarja ja myös tämä ennustus sijoittuu viimeisiin päiviin, jolloin ylpeät palestiinalaiset nöyrtyvät.

Israelin ja Gazan tulevaisuus

grisrael

”… Ja rannikko joutuu Juudan heimon jäännökselle. Siellä he laiduntavat; Askelonin huoneisiin he asettuvat makaamaan illoin. Sillä Herra, heidän Jumalansa, on pitävä heistä huolen ja kääntävä heidän kohtalonsa.” – Sefanja 4:7

”Ja he ottavat perinnöksensä Etelämaan ynnä Eesaun vuoren, Alankomaan ynnä filistealaiset; he ottavat perinnöksensä Efraimin maan ja Samarian maan, Benjaminin ynnä Gileadin. Ja tästä väestä, israelilaisista, viedyt pakkosiirtolaiset ottavat perinnöksensä kanaanilaiset Sarpatiin asti. Ja Jerusalemin pakkosiirtolaiset, jotka ovat Sefaradissa, ottavat perinnöksensä Etelämaan kaupungit.” – Obadja 1:19-20

Tulevan Lähi-idän sodan seurauksena Israel tulee ottamaan hallintaansa ympäröivät valtiot, jolloin syntyy suur-Israel. Näissä Kirjoituksien ennustuksissa kerrottan, että kun Israel tulee ottamaan myös Gazan kaistan hallintaansa takaisin ja he alkavat harjoittamaan siellä maanviljelystä eli tulee koittamaan sodan jälkeen rauhan aika, joka kuvaa tulevaa antikristillista valherauhaa, jolloin tuleva maailman johtaja tulee sopimaan seitsemän vuotisen rauhan sopimuksen Lähi-idässä.

”Mitä on teillä sanomista minulle, teilläkin, Tyyro ja Siidon ja kaikki filistealaisten alueet? Tahdotteko te kostaa minulle, mitä minä olen tehnyt, vai itse tehdä minulle jotakin?” – Joel 3:4

Profeetta Joelin ennustus viimeisistä päivistä kertookin, että ennen 3. luvussa kuvattua ahdistuksen ajan alkamista on tapahtunut filistealaisten alueille Libanonia myöten jotakin, jonka nämä viimeisten päivien filistealaiset haluaisivat kostaa? Ilmeisesti he ovat kärsineet suuren tappion eli tuon tulevan Lähi-idän sodan tuhot.

On todellakin ihmeellistä havaita näiden muinaisten ennustuksien toteutuvan silmiemme alla tänäkin päivänä!

israel-gaza-ilmaisku

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” – Luukas 21:28

 

Turkki nousee, Kreikka kaatuu

Niin Kreikka kuin Turkkikin näyttelevät suurta roolia länsimaiden historiassa ja Kirjoituksien ennustuksissa, mutta myös erittäin tärkeää geopoliittista sijaintia. Kreikka ja Turkki, jotka ovat naapurivaltioita Balkanilla, ovat yhdessä portti Euroopan ja Lähi-idän välillä Balkanvuorien ja Mustameren toimiessa muurina pohjoisessa.  Nämä valtiot tunnetaan Kirjoituksissa nimillä Jaavan ja (Vähä-)Aasia. Molemmat ovat Nooan ensimmäisen pojan Jaafetin poikien jälkeläisiä; kreikkalaiset Jaavanin ja turkkilaiset Maagogin, vaikkakin turkkilaisissa on myös Seemin pojan Arpaksadin ja muiden poikien jälkeläisiä.

Greece_Turkey

”Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 39:6

Turkissa nousee pahan valta

Turkki oli ensimmäinen asutettu sivilisaatio vedenpaisumuksen jälkeen, koska Nooan arkki laskeutui Araratin vuoristoon Turkkiin, josta se tuli esille 1948 maanjäristyksessä. Tältä Anatolian alueelta arkeologisissa kaivauksissa löydetty Göbekli Tepe on vanhin löydetty uskonnollinen temppeli ja alueelta on löydetty myös muita arkeologisesti merkittäviä löytöjä. Rooman valtakunna hajottua kahtia 395 jKr, itäisestä Rooman valtakunnasta tuli Bysantti, joka kuitenkin kesti vuoteen 1453 asti, jonka jälkeen Ottomannit Turkin johdolla hallitsivat aluetta vuoteen 1923 eli ensimmäisen maailman sodan loppuun ja itsenäistyi nykyiseksi Turkin valtioksi. Paavali kirjoitti Uuden testamentin kirjeistä kolme Vähä-Aasian seurakunnille; efesolaisille, galatalaisille ja kolossalaisille. Mutta tunnetuimpia ovat Ilmestyskirjan mainitsemat seitsemän seurakuntaa.

Pergamon_altar_of_zeusnurnberg-zeppelin-tribune

”Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka: Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on…” – Ilmestyskirja 2:12-13

Ilmestyskirja alkaa seitsemällä kirjeellä Vähä-Aasian seurakunnille; Efesoon, Smyrnaan, Pergamoon, Tyatiraan, Sardeen, Filadelfiaan ja Laodikeaan, jotka siis ovat nykyisen Turkin alueella ja tänä päivänä suosittuja turistikohteita. Ilmestyskirjan ilmoituksessa Messias kertoo apostoli Johannekselle Pergamonin seurakunnan kirjeessä, että hän tietää missä Saatanan valtaistuin on ja monet Raamatun tutkijat kuten David Pawson yhdistääkin tämän Pergamonin Zeuksen alttariin. Zeus, ukkosen jumala joka löytyy monissa kulttuureissa ylimpänä jumalana, voidaankin yhdistää Saatanaksi kuten suomen kielen Ukkoa jumalaaa tarkoittava sana Perkele jonka Agricola liitti Saatanaan. Tämän alttarin saksalaiset siirsivät 1800-luvun lopulla Berliiniin ja natsit tekivätkin Albert Speerin johdolla Zeppelin Field -kentän tuon alttarin mukaiseksi.

”Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. ” – Ilmestyskirja 17:9-10

Ilmestyskirjan petovalta kuvaat symboleina sarvet, kruunut ja päät. Päät kuvaavat seitsemää raamatullista maailmaa hallinnutta valtakuntaa, joista useimmat Raamatun tutkijat kuvaavat viiden ennen Johannesta (95 jKr) olleen järjestyksessä Egypti, Assyria, Babylonia, Meedo-Persia ja Kreikka. Se ”yksi on” Johanneksen päivinä ollut Rooma, joka kesti siis vuoteen 1453 Bysantin imperiumina. Ja seitsemäs, joka pysyi vähän aikaa, oli juuri Turkin hallitsema Ottomaanien valtakunta kestäen vuoteen 1923 asti ja hallitsi Jerusalemia 400 vuotta vuosina 1517 – 1917.

Sectsco-logo

”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia, ja Maagogin maata, Roosia, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan… Persialaiset, etiopialaiset ja libyalaiset ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” – Hesekiel. 38:2-6 (Septuagintan mukaan)

Kirjoituksien ehkä yksi parhaimmin tunnetuista ennustuksista on ns. Googin sota, josta Hesekielin kirjan luvut 38 ja 39 kertovat. Tätä liittoumaa johtaa Goog, joka on Venäjä ja Neuvostoliiton aikaan siellä olikin kylttejä ”Made in Gog” (tehty Googissa), mutta toinen merkittävä maa tässä viimeisille päiville sijoittuvassa sodassa on Turkki eli Maagog. Tämä liittouma on Shanghain yhteistyöjärjestö (SCO) ja se on Venäjän ja Kiinan johtama NATOn vastine. Turkki oli kuitenkin ensimmäinen Israelin itsenäisyyden tunnustanut maa ja NATOn liittolainen, mutta 2000-luvulla välit lännen kanssa alkoivat rakoilemaan Turkissa ja nyt Turkki on kääntynyt avoimesti Israelia vastaan. Vuonna 2012 7. kesäkuuta Turkki liittyi dialogipartneriksi tähän järjestöön ja viimeisetkin Googin sodan maat alkavat olla liittoutuneita.

Turkey-Flag-PhotoArtemisHuntress.17121007_std

”’Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulomme tästä työstä… Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee’.” – Apostolien teot 19:25-27

Apostolien tekojen aikaan ensimmäisen vuosisadan puolessa välissä seurakunnan synnyttä Paavali kohtasi Vähä-Aasian Efesossa Artemiksen palvojia ja hänen muotokuvallaan rahaa tehneitä miehiä. Roomalaiset tunsivat Artemiksen Dianana ja hän oli kuun jumalatar, jonka symbolina oli kuu kuten Islaminkin ja hänen temppelissään palvottiin taivaalta pudonnut kuvajaista eli meteoriittia, kuten muslimit palvovat Kaaban mustaa kiveä (arab. al-Ḥajar al-Aswad). Artemiksen palvojat huusivat vihaa täynnä: ”Suuri on efesolaisten Artemis!”, joka on vastaava huuto kuin muslimien  Allahu Akbar (Allah on suuri). Entinen PLOn muslimi terroristi ja nykyinen kristitty Walid Shoebat yhdistääkin nämä kaksi yhdeksi ja samaksi. Turkki on yksi maailman muslimisoituneista maista, jossa evankeliumi ei juurikaan ole tavoittanut ihmisiä, niin että kansalaisista 99% on muslimeita.

”Kun he sen kuulivat, tulivat he vihaa täyteen ja huusivat sanoen: ’Suuri on efesolaisten Artemis!” – Apostolien teot 19:28

Kreikassa kaatuu kreikkalaiset länsimmat

Greece-Parthenon

”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.” – Roomalaiskirje 1:16

Meidän länsimainen yhteiskuntamme, politiikkamme ja kulttuurimme perustuu tänä päivänä hyvin pitkälle kreikkalaiselle yhteiskunnalle ja sen filosofien ajatuksille kuten Platon, Sokrates ja Aristoteles. Kreikan Parthenonista on tullut inspiraation lähde meidän rakennuksillemme Suomen Eduskuntatalosta Yhdysvaltain kongressin rakennukseen. Kirjoitukset sanovatkin, että ensin juutalaisille ja sitten kreikkalaisille. Apostoli Paavalin ensimmäinen kirje olikin Kreikan Tessalonikaan ja kaikineen Uudessa liiton Kirjoituksissa on viisi kirjettä Kreikkaan; kaksi korintolaisille, kaksi tessalonikalaisille ja yksi filippiläisille.

daniel_statue

”Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli hirvittävä nähdä. Kuvan (1) pää oli parasta kultaa, sen (2) rinta ja käsivarret hopeata, sen (3) vatsa ja lanteet vaskea. Sen (4) sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi (5) rautaa, osaksi savea.” – Daniel 2:31-33

Muinaisen Babylonian valtakunnan kuningas Nebukadnessar näki ennustuksellisen unen patsaasta, jonka profeetta Daniel osasi universumin Luojan avustuksella selittää.

Yleisesti tulkitaan, että kuvan eri metallit kuvaavat eri maailmaa hallinneita muinaisia valtakuntia, jotka lopuksi kivi tuhoaa joka kuvaa Messias Jeesuksen iankaikkista valtakuntaa. Nämä metallit kuvaavat järjestyksessä seuraavia nykyisiä valtioita.

  1. Irak (Babylon)
  2. Iran (Persia)
  3. Kreikka (Makedonia)
  4. Italia (Rooma)
  5. Uusi maailmanjärjestys

2000-luvulla alkoi tämän kuvapatsaan romahtaminen. Irakin romahdus alkoi sodalla Saddam Husseinia vastaan vuonna 2003, Iranin tilanne ja ydinohjelma ajavat sen aivan pian sanktioiden takia romahdukseen ja nyt myös Kreikka on kaatumassa eurokriisiin, mutta sitä tulee seuramaan Italia joka on eirttäin suurissa vaikeuksissa useissa eri alueilla ja erityisesti taloudellisesti. Lopuksi tulee romahtakaan kaikki länsimaat, mutta sitä ennen astuu tuleva maailman johtaja areenalle Kreikan ja Italian kaaduttua, joka taas tulevat synnyttämään kolmannen maailmansodan.

talous

”Sillä hän on pitänyt halpana Herran sanan ja rikkonut hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä.” –  4. Mooses 15:31

Rapistuva ja velkaantuva Kreikka kuvaavat rapistuvia ja velkaantuvia länsimaita. Analyytikot sanovatkin, että kun Kreikka kaatuu, niin kaatuu myös muut länsimaat perässä ja siksi Kreikkaa ylläpidetään lisäämällä velkaa ettei Lehman Brothersin aiheuttama konkurssien sarja toistu. Tämä on kuitenkin mahdoton yhtälö ja on väistämätöntä että Kreikka tulee kaatumaan. Tämän kaiken lomassa Kreikka kuitenkin varustautuu, koska se on erittäin strategisessa asemassa olemalla portti Lähi-itään ja muslimaihin. Kreikan armeija onkin merkittävän suuri tämän johdosta.

Eri universumin Luojan hengessä vaeltavat profeetat ovatkin nähneet Turkista ja Kreikkasta alkavan sodan – maailmansodan.

Kolmas maailmansota

Third_World_War

”Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: ’Tule!’ Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.” – Ilmestyskirja 6:3-4

Kolmannen maailman sodan aloittaa Euroopassa The Turk -niminen terroristi, jota avustaa kolme intialaista terroristiryhmää Euroopassa. Saksa ja USA taistelee yhdessä kolmannessa maailman sodassa. Euroopan hallituksen sisällä tulee kapinointia. Venäjän johtajama invaasio tunkeutuu Eurooppaan Turkin kautta.  USA:n ja ääri-Islamin välillä sota Euroopassa. Invaasio Eurooppaan pysäytetään Ranskassa Saksalaisten ja Amerikkalaisten toimesta.”Nicolaas van Rensburg

”Varsinainen kipinä sotaan syttyy Balkanin niemimaalta. Sota alkaa auringonnousussa ja hän tulee erittäin nopeasti, niin että maanviljelijät istuvat pubeissaan pelaamassa korttia sotilaiden tullessa. Paljon kuolleita, armeija tulee idästä, mutta kuitenkin kaikki tapahtuu erittäin nopeasti. Näen kolmosen, mutta en tiedä ovat ne päiviä vai viikkoja. Näen kolme kiilaamaista muodostelmaa tulossa. Venäläiset eivät pysähdy mihinkään jatkaessaan kolmessa kiilassa. Yötä päivää he ajavat päästäkseen Ruhrin alueelle, missä monet uunit ja tulisijat palavat. Kosto tulee välittömästi ison meren toiselta puolelta (Yhdysvalloista), vaikkakin keltainen lohikäärme tunkeutuu samalla Alaskaan ja Kanadaan, mutta se ei pääse pitkälle.”Alois Irlmaier

”Aika tulee kun voit oppia kaiken. Pahuus tulee sinulle oppineilta. Konstantinnopolissa tulee vuotamaan verta niin paljon, että kolmevuotias vasikka voi uida siinä. Onnellinen se joka jää jäljelle sodasta. Hän tulee syömään hopealusikalla. Tämän sodan jälkeen susi tulee elämään lampaan kanssa. Ensin väärä kreikkalainen tulee. Älä usko häntä. Hän tulee menemään pois. Sotalaivat kokoontuvat yhteen Skalomassa ja punaliiviset (venäläiset) tulevat taistelemaan sinun puolesta. Turkkilaiset tulevat lähtemään, mutta he tulevat takaksin ja tulevat Heksamiliaan asti. Lopuksi, heidät ajetaan pois Kokkini Miliaan (Mongoliaan). Turkkilaisista, yksi kolmannes tapetaan, toinen kolmannes kastetaan ja jäljelle jäänyt kolmannes menee Kokkini Miliaan.”Kosmas Aitolialainen (1700-luku)

”Kolmas maailman sota alkaa konfliktista Turkin ja Kreikan välillä. Juutalaiset vapaamuurarit, jotka ovat USA ja EU hallitsijoita, pakottavat turkkilaiset sotaan Kreikkaa vastaan. Kreikkalaisten valtavasta rohkeudesta ja vastustuksesta huolimatta turkkilaisten hyökkäys tulee olemaan tuhoisa. Paljon kreikkalaisia ja heidän vapaehtoisia avustajiaan; venäläisiä ja serbialaisia veljiä Kristuksessa, tulee kuolemaan. Turkki rynnäköi syvälle Kreikkaan ja valtaa suurimman osan Kreikkaa. Aluksi NATO ja USA eivät puutu tähän konfliktiin suoraan, vaan antavat hiljaisen tukensa kaikelle Turkin teoille sen sijaan. Hetken verran näyttää aivan varmalta että kreikkalaiset katoavat tyystin, kunnes mahtava Venäjä pelaa korttinsa suojellakseen kreikkalaisia ja ortodoksista kristillisyyttä. Tämä yllättää kaikki. Venäläiset ydinaseet laukaistaan Turkkiin. Pimeys peittää Balkanin niemimaan ja Lähi-idän. Maailma sellaisena kun tunnemme lakkaa olemasta.

Tässä kohdassa USA ja EU liittyvät Turkkiin (tai mitä siitä on jäljellä) ja julistavat maailmanlaajuisen sodan Venäjää ja Kreikkaa vastaan. Vatikaani ja Pyhä Istuin kuuluttavat Pyhän Sodan hajaannuttavaa ortodoksisuutta vastaan. Se sota on kauhistuttava. Palavia ihmisiä tulee tippumaan taivaalta. USA tulee kärsimään kauhistuttavan tappion ja räjähtää kuin ilmapallo. Roomalais-katollinen kirkko ei palaa koskaan siihen asemaan kuin se on tänään. Ei edes lähelle. Sen vaikutusvalta tulee olemaan mitätön. Venäläiset astuvat sisään Konstantinopoliin, asettavat oman kuvernöörin, mutta antavat sen kokonaan kreikkalaisille myöhemmin rauhanneuvotteluissa. Kreikkalaiset epäröivät vastaanottaa uusia alueita aluksi, mutta vastaanottavat ne myöhemmin ja hallitsevat mikä oli ennen Turkin pääkaupunki. Kreikkalaiset palaavat Konstantinopoliin 600 vuotta sieltä lähdettyään, kuten munkki sanoi. Kolmannes turkkilaisista menettää elämänsä, kolmannes hyväksyy ortodoksin kristinuskon ja kolmannes muuttaa asumaan johonin erämaahan. Armenia saa maansa takaisin ja kurdit perustavat oman maansa.”Joseph Vatopedi

Myös islamin ennustuksissa tämä sota on kuvattu vastaavalla tavalla.

Kirjoituksissa tämä sota ja sen joukkojen lopullinen päämäärä Israel on paljastettu Hesekielin kirjan luvuissa 38 ja 39. Kreikka on erittäin merkittävä ajan merkki ja sen kohtaloa tulee seuramaan länsimaat Suomi mukaan lukien niin sodassa kuin rauhassa. Kuitenkin, kuten nämäkin edellä olevat profeetat olivat ennustaneet, niin Kreikka kuten länsimaatkin ja kristillinen maailma tulevat voittamaan lopulta.

”Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tulen sinun tykösi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Ja minä käännän sinulle selkäni ja jätän sinusta jäljelle vain kuudennen osan, ja nostatan sinut pohjan periltä ja tuon sinut Israelin vuorille… Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi. Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra. Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja turvassa asuvien keskelle saaristossa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 39:1-6 (KJV mukaan)

Viimeinen sukupolvi

”Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.  Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:1-5

Apostoli Paavali kertoo, että tuho yllättää koko maailman, mutta ei uskovia sillä he seuraavat ajanmerkkejä ja Henki johdattaa heitä. Tässä alhaalla lähitulevaisuuteen osoittavia profetioita ja laskelmia, jotka kaikki osoittavat hämmästyttävällä tavalla pieneen aikaikkunaan.

Viimeinen sukupolvi

fig_tree

”Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.” – Matteus 24:32-34

”Meidän elinpäivämme ovat 70 vuotta taikka enintään 80 vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.” – Psalmit 90:10

Puut ovat symboleita Kirjoituksissa valtioille ja viikunapuu Israelin valtiolle. Kesä kuvaa kuumuutensa vuoksi ahdistuksen aikaa (Ps. 32:3-4), jota ennen uskovat otetaan pois maan päältä. Sukupolvi taas 70-80 vuotta kuten Psalmi 90 toteaa. Kun vuonna 1948 Israel itsenäistyi ja ilmestyi jälleen maailmankartalle kahden tuhannen vuoden jälkeen, niin syntyi viimeinen sukupolvi. Näin ollen 1948 syntynyt sukupolvi tulee näkemään kaikki lopunajan tapahtumat, joka asettaa ns. takarajaksi vuodet 2018-2028.

Munkki Charbel Makhluf

Charbel_Makhluf

”Kun Herra rakentaa Siionin, Hän ilmestyy kirkkaudessaan… Tämä kirjoitettakoon viimeiselle sukupolvelle.” – Psalmit 102:16-18 (K. Syvännön mukaan)

Munkki Charbel Makhlouf (1828-1898) kuoli kirkon kirous päällänsä, koska hän sanoi, ettei saa rukoilla pyhimyksiä vaan Jeesusta. Hän kuitenkin kuollessaan profetoi, että ”Jos on totta, että pyhimysten ansiot ja rukoukset eivät pelasta ketään, vaan Jeesuksen Kristuksen veri, niin minun ruumiini tulee vuotamaan ja valumaan vettä, verta ja öljyä.”. Kolme kuukautta hautaamisen jälkeen, hänen hautavaatteittensa lävitse valui öljyä. Huhtikuussa 1899 tuo ruumis nostettiin monien kirkollisten, korkea-arvoisten katolisten asiantuntijoiden silmien alla haudasta ylös ja huomattiin, että ruumis on itsessänsä aivan kuiva, mutta jostakin välittömästi pinnan luota lähtee liikkeeseen yliluonnollisia öljyvanoja.

Seuraavassa vaiheessa sieltä laatikon sisältä alkoi valua öljyn lisäksi myös verta. Sitten kului aikaa ja 1925 Rooman Vatikaani alkoi tutkia ilmiötä ja vainaja otettiin uudestaan sieltä kellarista esille ja arkku avattiin ja ruumis pistettiin auringon kuivatettavaksi siinä toivossa, että tuo öljyn ja veren valuminen loppuisi. Kaksi vuotta Charbelin ruumis oli paavin vaatimuksesta auringon kuivatettavana ja sen kahden vuoden aikana alkoi vielä valua vettä öljyn ja veren lisäksi.

Hän myös jätti jälkeensä testamentin: ”kun minun veteni, öljyni ja vereni sekoittuvat toisiinsa ja valuvat virtana ulos, on syntynyt se sukupolvi, joka ei kuole ennen kuin Jeesus tulee”. Tämä tapahtui 1948, kun arkku alkoi valua yli äyräitten; vettä, verta ja öljyä sekoittuen toisiinsa. Tämä asettaa myös takarajaksi vuodet 2018-2028.

Hävityksen kauhistus

Dome-of-the-Rock

”Siihen on vielä 1 aika, 2 aikaa ja ½ aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät.” – Daniel 12:7

”Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva 1290 päivää.” -Daniel 12:11

”Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa  1335 päivää.” – Daniel 12:12

Daniel on yksi Vanhan testamentin profeetoista, jota ei moitita laisinkaan ja hänen sanotaan olevan ”otollinen mies” (Dan. 10:11). Hänelle näytettiinkin näkyjä pitkälle tulevaisuuteen aikojen loppuun sekä tarkkoja aikamääräite mm. tarkkapäivä Messiaan ilmestymiselle (Dan. 9:25).  Hänen kirjansa 12. luvussa kerrotaan kolme aika määrettä; 3,5 vuotta eli heprealaisen kalenterin mukaan 1260 päivää, 1290 päivää ja 1335 päivää. Me tiedämme, että ”pyhän kansan yhden osan hajotus” loppui 1948, kun juutalaisten paluumuutto alkoi Israeliin. Vuodesta 1948 laskemalla taaksepäin 1260 vuotta päädymmekin vuoteen 688, jolloin Kalliomoskeija rakennettiin kaikista pyhimmälle paikalle temppelivuorelle eli ”hävityksen kauhistus” asetettiin paikalleen.

Ja 1260 vuoden sijaan menemällä vuodesta 688 eteenpäin 1290, päädymme jälleen profeetaaliseen vuoteen 1978, jolloin tapahtui Iranin vallankumous, Shaddam Hussein nousi valtaan Irakissa ja Israel-Egypti rauha vuotta myöhemmin. Ja lopuksi, menemällä 1335 eteenpäin, päädymme vuoteen 2023, joka onkin edellä mainitun ”viimeisen sukupolven” takarajan keskivälillä. Ylöstempaus tämän mukaan voisi tulla 7 vuotta aikaisemmin 2016.

Isaac Newtonin laskelma

Sir Isaac Newton, aged 46

”Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä 1260 päivää.” – Ilmestyskirja 12:6

”70 viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.” – Daniel 9:24

Isaac Newton kehitti modernin fysiikan ja matematiikan 21 vuoden ikään mennessä käytännössä tyhjästä ja häntä pidetäänkin maailman viisaimpana tiedemiehenä. Hän oli myös harras kristitty ja uskoi Raamattuun sekä tutki profetioita sekä erityisesti Danielin ja Ilmestyskirjan aikamääreitä. Hän ennusti myös, että Israelin valtio palaisi kartalle sekä Jerusalemin tulemisen heidän pääkaupungikseen, joka tapahtuikin 1967. Hän sanoi, että loppuun asti olisi aikaa 7 x 7 eli 49 heprealaista vuotta Jerusalemin valtaamisesta, joka meneekin päivälleen Jom Kippuriin 2016.

Toisen laskelman lopusta hän laski 1260 vuotta eteenpäin kirkkovaltion perustamisesta vuonna 800, päätyen vuoteen 2060. Sittemmin on selvinnyt, että katolisen kirkkovaltion alkoi jo vuonna 756, jolloin sama laskelma päätyykin jo vuoteen 2016.

Pakanain ajat päättyvät

”… Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.” – Luukas 21:24

Luukkaan evankeliumin mukaan tämä tapahtuu, kun Jerusalem ei enää olevan pakanoiden tallattavana. Tämä toteutuu suurelta osin 1967, mutta vielä Jerusalemin sydän – temppelivuori – on muslimien omistuksessa. Eräs pariskunta oli kertonut Olavi Syvännölle, että pakanain ajat päättyisivät vuonna 2017.

Seitsemän seurakunnan salaisuus

7_churches_asia_minor

”Niiden 7  tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden 7 kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne 7 tähteä ovat niiden 7 seurakunnan enkelit, ja ne 7 lampunjalkaa ovat ne 7 seurakuntaa.” – Ilmestyskirja 1:20

Ilmestyskirjaan kirjatut seitsemän kirjettä (luvut 2 ja 3) ovat Jeesuksen kirjeitä näille seitsemällä seurakunnalle. Mainitut seurakunnat eivät olleet mitenkään erityisen tärkeässä asemassa tuona aikana, vaan Jeesus valitsi ne niiden sanoman ja esikuvan tähden, sillä ne kertovat ennalta koko seurakunta ajan historian alkaen Efeson seurakunnasta ja päättyen Laodikean seurakuntaan.

Kulkiessa ensimmäisestä seurakunnasta Efesosta Smyrnan kautta ylös Pergamoon ja sieltä alas Tyatiran, Sardeen ja Filadelfian kautta Laodikeaan, ne muodostavat matemaattisen vakion piin symbolin π, joka on Uuden liiton kirjoituksien alkukielen kirjain pi. Tämä vakio on 3.14… ja viimeinen seurakunta alkaakin Ilmestyskirjan kohdasta 3:14.

Jos lähdemme vuodesta 33 jKr, jolloin seurakunta aika alkoi ensimmäisenä helluntai sunnuntaina ja koska universumin Luojalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta (2. Piet. 3:8), niin voimme laskea seuraavasti.

  1. 1000 + 33 = 1033
  2. +500 = 1533
  3. +250 = 1783
  4. +125 = 1908
  5. +62 = 1970
  6. +31 = 2001
  7. +15 = 2017

Armon aikaa 120 vuotta

”Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa 120 vuotta.” – 1. Mooses 6:3

Ennen vedenpaisumista Nooa saarnasi parannusta 120 vuotta ja sitten tuli vedenpaisumus. Kirjoitukset kertovat (Matt. 24:37 ), että samalla tavalla tulee käymään ennen Messiaan paluuta, kuin kävi Nooan aikana. Universumin Luojan suunnitelman Israelin suhteen alkoikin 1897, kun pidettiin ensimmäinen sionismi kokous Sveitsissä. Tästä merkittävästä profetaallisesta tapahtumasta laskemalla eteenpäin 120 vuotta, päädymme vuoteen 2017. Myös Suomi täyttää tuolloin 100 vuotta ja protestanttisuus luterilaisen kirkon myötä 500 vuotta.

Rabbi Judah Ben Samuel ja 8 riemuvuotta

last_10_jubilees

”Ja pyhittäkää 50. vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.” – 3. Mooses 25:1

Juutalainen rabbi Judah Ben Samuel profetoi ennen kuolemaansa vuonna 1217, että Turkin ottomaanit tulisivat hallitsemaan Jerusalemin Pyhää kaupunkia 8 riemuvuoden ajan, 9. riemuvuoden aikana Jerusalem olisi ”ei kenenkään maa” ja 10. riemuvuoden aikana Jerusalem olisi juutalaisten hallinnassa ja Messiaaniset lopunajat alkaisivat. Tähän mennessä tämä on toteunut täydellisesti, sillä 300 vuotta rabbin kuoltua 1517 ottomaanit valtasivat Jerusalemin ja pitivät sitä 400 vuotta ensimmäiseen maailman sotaan asti 1917, jonka jälkeen Jerusalem ei kuulunut kenellekään 50 vuoteen, kunnes 1967 Israel valtasi kaupungin ja siitä tuli Israelin pääkaupunki. Ja näin ollen jos profetia pitää paikkaansa, niin viimeisen 50-vuotinen riemuvuosi, jolloin Messias palaa, päättyy 2017. On myös huomion arvoista, että 2017 on heprealaisessa kalenterissa vuosi 5777.