Elämme aikaa, jollon villitsevät henget innostavat henkisyyksiin, taikauskoihin ja mystisyyteen niin kirkoissa, työpaikoilla, kouluissa kuin jopa sairaaloissa, koska jos luovutaan elävästä uskosta Jumalaan, tulee sijaan taikausko. Nyt jopa tieteen parissa näemme sen hedelmät, että kielletään biologiset totuuden, fyysiset havainnoit ja langetaan uskomuksiin. Näissä raamattutunneilla avaan taikauskoja.
”Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa. Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden.” – Apostolien teot 19:18-19
”Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta.” – Efesolaiskirje 5:11-13