Uusi henkinen maailmanjärjestys

Kun puhutaan uudesta maailmanjärjestyksestä, sillä tarkoitetaan poliittista globaalia hallitusta, mikä löytyy Ilmestyskirjan luvusta 18. Tämä on totta, mutta myös toinen uusi maailmanjärjestys tulee ja se koskettaa hengellistä regimenttiä: uusi henkinen maailmanjärjestys. Tästä kertoo Ilmestyskirjan luku 16 ja erityisesti koko luku 17. Tämä on vaikeampi tunnistaa, sillä kyseessä on pseudo- eli näennäis- kristillinen liike ja yhteys, jonka takana ovat rivaajat, riivaajien opit ja lihanteot. Koronakriisin aikana kerrottiin, että se ei ainoastaan saanut ihmistä etsimään Jumalaa, vaan osaksi myös etsimään näitä villitseviä, vietteleviä ja eksyttäviä henkiä. Tässä kolme opetustani liittyen pimeyden valtoihin, jotka kuitenkin Kristus Jeesus on jo voittanut.

”Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.” – Ilmestyskirja 16:13-14

”Heräjä, heräjä, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi; heräjä niinkuin muinaisina päivinä, ammoisten sukupolvien aikoina. Etkö sinä ole se, joka löit Rahabin kuoliaaksi (kirj. kappaleiksi), joka lävistit lohikäärmeen? Etkö sinä ole se, joka kuivasit meren, suuren syvyyden vedet, joka teit meren syvänteet tieksi lunastettujen kulkea? Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.” – Jesajan kirja 51:9-11

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s