Juutalaisista… ja heidän vaiheistaan

Juutalaisista ja Israelin valtio herättää hyvin vahvasti tunteita niin puolesta kuin vastaakin, niin että jokaiselle tuntuu olevan vahva mielipide asiasta. Myös Raamattu puhuu paljon Israelin kansan vaiheista sekä heidän nykyisestä tilastaan sekä tulevasta. Korvausteologian ja judaismin välillä on vahva jännite, ja meidän tulee kysyä että onko näiden välillä oleva raamatullinen suhtautuminen juutalaisiin?

”Mutta älä katso iloiten veljesi päivää, hänen onnettomuutensa päivää; älä ilku juutalaisia heidän turmionsa päivänä äläkä suullasi suurentele ahdistuksen päivänä.” – Obadja 1:12

”Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.” – Roomalaiskirje 11:28

Mainokset

Ilmestyskirjan salaisuudet

Raamatun viimeinen kirja on n. 95 jKr kirjoitettu Johanneksen ilmestys, joka paremmin tunnetaan nimellä Ilmestyskirja. Tämä kirja kertoo etukäteen seurakunta ajan, lopunajan suuren ahdistuksen, tulevan rauhan valtakunnan ajan sekä vanhurskaan osan iankaikkisessa taivaassa, kun uudet taivaat ja maa luodaan. Näillä kolmella videolla käännetään katse tulevaisuuden Ilmestyskirjan valossa.

”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle, joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.” – Ilmestyskirja 1:1-2

”Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää. Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!” – Ilmestyskirja 22:6-7

Yeshua, Toota ja Uusjudaismi

Olen käsitellyt edellisillä videoilla äärikarismaattisuutta, menestysteologiaa ja uskonliikettä sekä siihen liittyvää eksytystä, mutta sitten on olemassa kaidalla Jeesus tiellä myös toinen eksytyksen oja, joka ei ehkä ole niin leveä, mutta sitäkin syvempi.  Tämä on lakihenkisyyden ja lahkolaisuuden oja, joka huipentuu siinä kun mennään tiukkaan juutalaiseen uskonnollisuuteen. Ihmeellistä kyllä, nämä molemmat eksytykset ovat monesti esillä jopa samoissa piireissä, vaikka ne näennäisesti ovat toistensa ääripäitä. Kummastakin kuitenkin uupuu niin armo kuin totuus. Kun Israelia koskevat profetiat toteutuvat, on suuri riski että tämä virtaus vie monia mukaansa.

”Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön -s illä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi – mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.” – Heprealaiskirje 7:18-19


Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” – Galataiskirje 3:28
kaksi_ojaa
”Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?” – Galatalaiskirje 3:1-3

Ruotsin siunaus ja kirous

Pohjoismaat ovat olleet erityisen universumin Luojan siunauksen alla, sillä nämä maat ovat pitäneet Messias Jeesuksen korkeassa arvoassa ja Hän onkin näkynyt ristilipuissamme. Monissa näissä uskonnollisuuden sijaan on vallinnut aito usko Martti Lutherin uskonpuhdistuksen seurauksena sekä nämä maat ovat myös saanneet erityisiä hengellisiä heräämisiä kerta toisensa jälkeen. Pohjoismaista Ruotsi oli ainoa maa, joka säästyi sodalta toisessa maailman sodassa ja koki valtavaa varjelusta, mutta onko tämä varjelus yhä Ruotsin yllä vai mitä kertoo yli 65 vuotta vanha näky Ruotsin tulevaisuudesta?

”Oikeamielisyys (vanhurskaus) kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.” – Sananlaskut 14:34

Kansakunnan siunaus

swe+jude

”Mutta älä katso iloiten veljesi päivää, hänen onnettomuutensa päivää; älä ilku juutalaisia heidän turmionsa päivänä äläkä suullasi suurentele ahdistuksen päivänä… Älä seiso tienhaarassa hävittämässä hänen pelastuneitansa. Älä luovuta hänen pakoonpäässeitänsä ahdistuksen päivänä.” – Obadja 1:12,14

Ruotsi säästyi toisessa maailman sodassa sodan kauhuilta ja tämä johtui siitä, että Ruotsi otti paljon vastaan juutalaisia pakolaisia eikä estänyt heidän muuttoansa. Nämä Eurooppassa nousseen fasismin seurauksena pakoon lähteneet juutalaiset löysivät turvan Ruotsista, niin että esimerkiksi Norjasta pakeni 900 juutalaista ja Tanskasta pakeni kaikki 8,000 juutalaista Ruotsiin vainojen alta.

Seurauksena Ruotsi sai myös taloudellisia, tieteellisiä ja hengellisiä siunauksia seuraavien vuosikymmenten aikana.

Näin Ruotsin kohdalla on toteutunut Kirjoituksien sana juutalaisesta kansasta.

”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua (Israel) siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” – 1. Mooses 12:3

Kansakunnan kirous

2545116280_cc188b1e68

”Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.” – Obadja 1:15

Niin kuin Kirjoitukset lupaavat erityisen siunauksen niille, jotka siunaavat Israelin kanssaa ja juutalaisia, niin myös heidän kiroajansa tulevat kirotuksi ja niittävät sitä mitä ovat kylväneet.

Tänä päivänä juutalaisvaltio Israel kärsii erityisesti tuhansista Gazan kaistaleelta ammutuista raketeista, jotka jättävät niin fyysisiä kuin henkisiäkin ongelmia monille israelilaisille. Kuitenkin, vuonna 2012 Ruotsista lähti Estelle-laiva kohti Gazaa tarkoituksenaan murtaa Gazan kaistaleen saarto, joka aiheuttaisi terrorismin aalloon Israeliin.

Ruotsalaiset ovat ottaneet paljon maahanmuuttaja pakolaisia, joista monet ovat islamin uskoisia ja tullessaan Ruotsiin osa heistä radikalisoituu saatuaan radikaaleja oppeja Koraanista. Tämän seurauksena Ruotsissa on juutalaisviha noussut korkealle ja monissa juutalaisissa synagogissa joudutaan pitämään vartioita kokousten ajan. Erityisen paha tämä on paljon muslimieita omaavassa Malmön kaupungissa, jossa juutalaiset eivät uskalla pitää esille mitään juutalaisuuteen viittaavia tunnusmerkkejä kuten Daavidin tähteä.

Myös vuonna 2014 Ruotsin uusi hallitus päätti tunnustaa vuonna 1967 keksityn Palestiinan valtion, joka on tarkoitus perustaa 550 x 150 km kokoisen Israelin valtion sisälle.

Nämä ja monet muut Ruotsissa tapahtuneet asiat vetävät sen päälle universumin Luojan tuomion.

Kansakunnan kohtalo

”Katso, päivä! Katso, se tulee! Vuoro on tullut, vitsa kukkii, julkeus versoo. Väkivalta on noussut vitsaksi jumalattomuudelle, ei mitään jää heistä, ei heidän pauhaavasta joukostansa, ei heidän melustansa; poissa on heidän komeutensa. Tullut on aika, joutunut päivä, älköön ostaja iloitko, älköön myyjä murehtiko, sillä viha tulee kaiken siellä pauhaavan joukon ylitse.” – Hesekiel 7:10-12

Noin 65 vuotta sitten 12.12.1950 Birger Claesson sai nähdä Ruotsin tulevaisuuden viimeisinä päivinä.

”Ensiksi vieraat sotajoukot hyökkäsivät Uumajaan. Ja koko Uumaja hävitettiin maan tasalle. Mistä joukot tulivat, sitä ei voinut sanoa.

Sitten vieraat joukot hyökkäsivät Östersundiin. Tämä oli ilmahyökkäys ja hävitti koko Östersundin maan tasalle. Näytti siltä kuin vihollinen haluaisi vallata Östersundin etupäässä saadakseen päämajan sinne. Mutta Ruotsin armeija säilytti asemansa, niin etteivät viholliset kyenneet valloittamaan kaupunkia, mutta he vahingoittivat sitä pahoin.

Sitten sain nähdä mereltä päin suoritetun hyökkäyksen Härnösandiin, mutta Hemsö-nimiseltä saarelta, missä Ruotsin rannikkotykistöllä oli koottuna melko suuria sotavoimia, se pommitti tulevaa vihollissotajoukkoa. Ruotsalaiset säilyttivät asemansa täälläkin lentovoimien avulla. Mutta Örnsköldvikin ja Härnösandin välillä näin joukoittain sotilaita, jotka heittäytyivät lentokoneista ja putosivat maahan kuin päivävarjot runsaslukuisina. Heitä oli satamäärin, näyttipä melkein siltä kuin heitä olisi ollut tuhansittain. Ja he joutuivat eräälle paikalle Örnsköldvikin ja Härnösandin välillä, ja minä kuulin äänen huutavan: – Sen paikan nimi on Veda, mistä he hyökkäsivät Härnösandissa olevien ruotsalaisten kimppuun valloittaen koko kaupungin. Siitä tuli äkkirynnäkkö, hyökkäys, jota ruotsalaiset eivät olleet ottaneet huomioon, selustasta, kun he yrittivät puolustaa kaupunkia merelle päin.

Sitten sain nähdä hyökkäyksen, joka tapahtui samaan aikaan kuin hyökkäys Uumajaa vastaan, nimittäin Göteborgiin ja se hyökkäys oli niin hirveä, että muutamassa sekunnissa vain näyssä, on selvää, että se vie pitemmän ajan, kun se tapahtuu – koko Göteborg hävitettiin maan tasalle. Ruotsin sotaväki ei kestänyt saaristossa olevilla ulkovarustuksilla, vaan sen oli pakko antautua. Vieraat sotilaat valloittivat Ruotsin linnoitukset, joista he sitten pommittivat Göteborgia. Ruotsin maasotajoukot ja rannikkotykistö peräytyivät aina Kungälv-joelle saakka. Siellä ruotsalaiset pääsivät hyviin asemiin saaden apua joltakin muulta suunnalta ja pitivät vihollisen loitolla koko ajan.

Hän näki myös hyökkäykset sellaisiin kaupunkeihin kuin Malmö, joka kuitenkin säilyi ehjänä, Trelleborg ja Ystad. Falsterbo hävitettiin perin pohjin.

Hyökkäyksestä Tukholmaan hän kertoo seuraavaa: Tukholmaan hyökkäsi vieras laivasto, se aikoi tunkeutua Vaxholmin läpi, mutta siellä se kohtasi lujaa vastarintaa Ruotsin laivaston ja rannikkotykistön taholta. Ne ampuivat hajalle osan laivastoa. Kuulin äänen huutavan: Ja tämä tapahtui Oxdjupissa. Perääntyvät laivat ammuttiin myöskin hajalle eikä ainoatakaan vihollisen laivaa jäänyt jäljelle. Merkkinä siitä, missä itse taistelut tapahtuivat, sain nähdä pienen majakan, jota en tunne, mutta saatoin myöskin lukea majakan nimen: Brödstycket. Aivan sen majakan läheisyydessä tapahtui viholliselle suuri tappio.

Kauheinta kaikista oli, että monta sataa lentokonetta hyökkäsi ilmasta käsin samaan aikaan kuin vihollinen hyökkäsi mereltä. Siitä syystä Tukholman kaupunki kärsi suuria vaurioita. Vihollisjoukot eivät valloittaneet kaupunkia, mutta se vahingoittui pahoin, ja suuri osa siviiliväestöä, joka oli kieltäytynyt evakuoinnista tai ei ollut ehtinyt tehdä sitä, sortui täydellisesti raunioiden alle.

Näin miten vihollisen sotilaat menivät taloihin ja raahasivat niistä ulos naisiamme heidän kirkuessaan hysteerisesti ja huutaessa apua. Näin myöskin, että kadunkulmissa seisoi väkeä kokoontuneina, myöskin vanhemman puoleisia siviilimiehiä, mutta he eivät voineet tehdä mitään, vaikka he näkivät kuinka naisia raahattiin pois näiden huutaessa apua. Sotilaat nauroivat heille ja sanoivat murteellisella ruotsinkielellä: ’Kukaan ei auta teitä, ei edes taivaan Jumala.’

Sain kuulla äänen huutavan: ’Borlänge’. Silloin hävitettiin Borlänge ja kaikki sen esikaupungit maan tasalle.

Sen jälkeen kävi kaikki sysimustaksi ja koko maa pimeni täydelleen. Kuulin äänen huutavan: ’Pimeys lankeaa koko maailman ylle’. Silloin sain kuulla kansojen keskuudesta lähteneen suuren valitushuudon.

Sitten näin valojuovan kaiken pimeyden yllä ja pimeydestä näin suuren joukon valkopukuisia olentoja temmattavan valojuovaa kohti. Sieltä kuulin ihmeellisen laulun Karitsasta, joka on lunastanut meidät kaikki Jumalalle verellään.”

Nämä näyt ovat hyvin samansuuntaisia kuin mitä norjalaiskalastaja Anton Johansen sai noin 100 vuotta sitten ja mitä norjalaisnainen ennusti vuonna 1968 sekä mitä monet ovat nähneet Suomen kohtalosta olla kauttakulkumaa Venäjän armeijan hyökkäykselle Pohjoismaihin.

Kun nämä kaikki alkavat tapahtua ja pahuuden mitta alkaa tulle Länsimaissa täyteen, oletko sinä valmis ja onko sinun turvasi universumin Luojassa? Hän tahtoo ja voi ottaa sinut Hänen yhteyteensä, sillä Messias Jeesus kuoli sinun vuoksesi ja Hänessä sinussa on pahanakin päivänä turva. Sinä voit jo uudistua tänään Jeesuksen kautta.

”Herra tuntee nuhteettomain päivät, ja heidän perintönsä pysyy iankaikkisesti. Pahana aikana he eivät joudu häpeään, ja nälän päivinä heillä on kyllin syötävää. Sillä jumalattomat hukkuvat, ja Herran viholliset ovat kuin niittyjen koreus: he katoavat, katoavat niinkuin savu.” – Psalmit 37:18-20

Rabbi Amram Vakninin sanoma

Kesäkuun yhdeksäs päivä israelilainen juutalainen 76 vuotas rabbi Amram Vaknin johti rukousta Israelin Haifassa luolassa, jota kutsutaan profeetta Elian luolaksi. Hän oli rukouksessa 30 juutalaisen miehen ja 30 juutalaisen naisen kanssa. Aikaisemmin hän on ennustanut tarkasti mm. Gazan avustussaattuen, Karmelin metsäpalot ja operaatiot Gazassa, mutta nyt hän on saanut erityisen varoitus sanoman juutalaiselle kansalle.

rabbi_vaknin

”Kuulkaa minun sanani. Jos keskuudessanne on profeetta, niin minä ilmestyn hänelle näyssä, puhun hänen kanssaan unessa.” – 4. Mooses 12:6

Luola ja sanoma

rabbi_on_the_floor

”Siellä hän meni luolaan ja oli siinä yötä. Ja katso, Herran sana tuli hänelle; hän kysyi häneltä: ’Mitä sinä täällä teet, Elia?'” – 1. Kuningas 19:9

Luola, jossa rabbi Vaknin oli rukoilemassa ryhmänsä kanssa, on luola jota pidetään profeetta Elian luolana, mutta myös joidenkin perinteiden mukaan luolana jossa Messias Jeesus syntyi.

Gil Nachman, joka oli todistamassa tapahtumaa luolassa, kertoo että yhtäkkiä noin klo 11:30 vanha rabbi Vaknin kaatui luolan pohjalle mutaan ja veteen, ja Gil Nachmanin mukaan tapahtuma oli yliluonnolliseksi. Nachman kertoo asiasta seuraavasti:

”Rabbi sai sanoman juutalaiselle kansalle Profeetta Elialta, että Taivaassa on julistettu että sota on tulossa Etelä-Israeliin, ja tulee liikkumaan Pohjois-Israeliin ja tulee jatkumaan Israelin sisällä. Tuhansia ihmisiä tulee kuolemaan, Jumala varjelkoon.”

Tämä voi kuvata pian Lähi-idässä alkavaa sotaa, jossa Kirjoituksien Psalmin 83 ennustus pian toteutuu, kun ympäröivät valtiot hyökkäävät Israelia vastaan, mutta Israel voittaa ja ottaa suuria alueita hallintaansa.

”He sanovat: ’Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta’. Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan.” – Psalmit 83:4-5

Veri ja 444

vaknin-rabbi

”Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.” – Joel 2:30-31

Syksyllä 28. syyskuuta tapahtu 4. ja viimeinen kerta kun verikuu ilmiö toistuu tällä vuosisadalla.

Jo aikaisemmin vuosia sitten rabbi Vaknin toi esille, että verta tarkoittava luku heprean kielessä on 44. Ja hän viittasi, että 44 Yhdysvaltojen presidentti, Barack Obama, toisi verenvuodatuksen juutalaiselle kansalle, ennen kuin häntä edes oli vielä valittu.

Edellisenä pääsiäisenä olikin 4,000 vuoteen lyhyin verikuu, joka kesti vain 4 minuuttia ja 44 sekuntia. Numero neljä viittaa myös heprean kielen luku 4 tarkoittavaan dalet-kirjaimeen, mikä symbolisoi ovea ja näin ollen pääsiäistä, jolloin ovien pihtipielet voideltiin karitsan verelle kuolemaa vastaan. Samainen dalet kirjain on myös nimessä Daavid (דוד) ja uskotaan, että Daavidin tähti tulee näistä kahdesta alunperin kolmion mallisesta kirjaimesta.

Pastori Mark Biltzin johdolla Messias Jeesuksen uskovat kokoontuivat yhteen 4min ja 44 sekunnin pituiseen rukoukseen 20. maaliskuuta pääsiäisenä, jolloin he lukivat Psalmit 122.

”Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: ’Menkäämme Herran huoneeseen’. Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem; Jerusalem rakennettu, kaupungiksi, joka kuuluu tiukasti yhteen, jonne sukukunnat vaeltavat, Herran sukukunnat, niinkuin Israelille on säädetty, kiittämään Herran nimeä. Sillä siellä ovat tuomioistuimet, Daavidin huoneen istuimet. Rukoilkaa rauhaa Jerusalemille. Ne tulevat menestymään, jotka sinua rakastavat. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha. Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi.” – Psalmit 122:1-9 (K. Syvännön mukaan)

Geula ja Messias

Yeshua-HaMashiach

”Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.” – Johannes 4:22-23

Juutalaiset odottavat geulan toteutumista. Se tarkoittaa juutalaisen kansan lopullista pelastumista, joka tulee Messias Daavidin Pojan kautta.

Rabbi Vaknin on pyytänyt israelilaisia yhdentymään ja rukoilemaan yhdessä ryhmissä, paastoamaan ja antamaan almuja, jotta tämä taivaallinen julistus sodasta ei tapahtuisi. Hän haluaa heidän pyytävän Jumalta armoa juutalaisvaltiota kohtaan. Hän pyysi myös ihmisiä parantamaan tapansa niin toisiansa kuin Taivastakin kohtaan, muuttaakseen taivaallisen julistuksen sodasta.

Rabbi Vaknin jättikin seuraavan sanoman sosiaalliseen mediaan seuraajilleen:

”Näinä kriittisinä aikoina, Israelin kansan täytyy olla yhtä ja rukoilla Nimeä (Ha’Shem) lähettämään Messias Daavid Poika.”

”Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat’.” – Matteus 22:37-40

Vanhan rabbin sanoma on sama, kuin rabbien Rabbin heidän todellisen Messiaansa Jeesuksen sanoma rakkauden kaksoiskäskystä, jossa kaikki laki toteutuu. Messias Jeesus on tuo Daavid Poika, mutta juutalainen kansa odottaa pelastajakseen.

Mutta Jeesus ei tullut pelastukselle pelkästään juutalaisille, vaan kaikille kansoille koska juutalaiset hylkäsivät Messiaansa ja näin toteutui universumin Luojan rakkaus kaikkia kansoja kohtaan.

Joko sinä olet ottanut Messiaan vastaan pelastajana, sillä juuri pelastusta tarkoittaa Hänen heprealainen nimensä Yeshua.

In Yeshua Presence   WM NET

”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” – Apostolien teot 4:12