Eksytyksen ilmiöitä

Eksytys on sana, johon toistuvasti törmää kun tutkii lopunaikaa, viimeisiä päiviä ennen Herran tulemusta ja eskatologiaa. Se ei ole ainoastaan harhaopit, väärät opetukset ja tyhjät puheet, vaan sen ympärille tulee epäterveitä ilmiöitä kuten ekumenia, uskonnollisuus ja käännynnäiset. Näistä olen puhunut tänä vuonna useita raamattutunteja, joissa ei ainoastaan avata väärää oppia vaan pahoja hedelmiä ja ilmiöitä.

Älkää eksykö. ’Huono seura hyvät tavat turmelee’.” – 1. Korinttolaiskirje 15:33

”Niin he hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat toisillensa: ’Kuka sitten voi pelastua?’ Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ’Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista’.” – Markuksen evankeliumi 10:26-27

Ruotsin herätyskristillisyys turmio

Läntisellä naapurimaallamme Ruotsilla on ollut merkittävä kristillinen historia, johon kuuluu sellaisiakin kristillisiä vaikuttajia kuin C.O. Rosenius (1816-1868) ja Lewi Pethrus (1884-1974), mutta valitettavasti viime vuosikymmeninä merkittävin hengellinen vaikuttaja on ollut Ulf Ekman ja hänen synnyttämä Livets Ord (suom. Elämän sana) liike, jonka juuret ovat amerikkalaisessa menestysteologiassa. Paljolti nykyinen luopumus ruotsalaisessa helluntaiherätyksessä menee Livets Ordin piikkiin, mutta sen aallot ovat myös lyöneet Suomen niemelle. Tässä pari opetusta liittyen tähän ruotsalaiseen liikkeeseen.

”Hajottaja hyökkää sinua vastaan! Vartioitse varustuksia, tähystä tietä, vahvista vyötäiset, kokoa kaikki voimasi.” – Naahum 2:1

”Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin ympärileikattujen joukossa; semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi.” – Tiitus 1:10-11

Tässä lopuksi vielä evankelioiva video, jossa puhuin evankelista Tuomo Kannon kanssa evankeliumi Ruotsin Lapissa. Ruotsi tarvitsee evankeliumia ja Jumalan sanaa.

Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.” – 2. Timoteus 4:2

Suosittelen ruotsalaisille ja ruotsinsuomalaisille veljille ja sisarille luettavaksi BibelFokus.se -sivustoa, jossa käsiteltään äärikarismaattista ilmiöitä Ruotsissa raittiilla tavalla. Sivustolla on myös suomen kielinen osio.

Torontolaisuuden henki

Torontolaisuudella tarkoitetaan Kanadan Torontossa alkanut hengellistä liikehdintää, jota toiset sanovat herätykseksi ja toiset kiroukseksi. Suomessa tämä liike alkoi Jyväskylässä ja tämä puhe on puhuttu hyvin lähellä sitä paikkaa, mistä tuo liike sai Suomessa alkunsa. Minkälaista hedelmää ja minkälaisia oksia tämä kanadalainen puu on tuottanut Suomen kristilliseen kenttään?

”Autuaita te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa!” – Luukas 6:21

”Voi teitä, jotka nyt nauratte, sillä te saatte murehtia ja itkeä!” – Luukas 6:25

Profeetallisia puheita Raahessa

Tässä  pari Mauno Mattilan pitämää puhetta Raahessa syksyllä 2016, jossa käsitellään profetiaa ja ajanmerkkejä.

”Ennustus Duumasta. Minulle huudetaan Seiristä: ’Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija, mikä hetki yöstä on?’ Vartija vastaa: ’Aamu on tullut, mutta silti on yö. Jos vielä kyselette, niin kyselkää; tulkaa uudelleen’.” – Jesaja 21:11-12

”Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.” – 2. Pietari 1:19

Menety$teologia ja Uskoton sana

Mikä on Menestysteologia tai Uskon sana nimisen opetuksen taustalla ja mitä se oikeasti opettaa? Ovatko ne vain nimityksiä vaan onko kyseessä oikea oppirakennelma ja oma kristinuskon haara? Samalla videolla oma tunnustukseni, mitenkä vapauduin näistä opeista ja sain ymmärryksen, kuinka niiden takana on sitova henkivalta, josta sinä voit myös vapautua.

”Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.” – Juuda 1:4

”Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” – Matteus 7:22-23