Profetiaa kansakunnille

Olen puhunut hiljattain muutaman ajankohtaisiin ilmiöihin ja asioihin liittyvää puheita Raamatun profetiasta. Älkäämme halveksiko profetiaa (1. Tess. 5:20), sillä Jeesuksen todistus on profetian henki (Ilm. 19:10). Olkoot nämä nälän sytyttäjinä tutkimaan Jumalan sanan profetiaa, sillä Raamatussa on meille kätkettynä valtavat aarteet (Kol. 2:3), jos emme vain ole kuin tuo väärä huoneenhaltija, joka ajatteli: ”Kaivaa minä en jaksa, kerjuuta häpeän” (Luuk. 16:3). Muistakaamme, että ”kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi” (Room. 15:4) ja olkaamme sellaisia kristittyjä, jotka ”tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!” (Ps. 1:2).

”Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi.” – Roomalaiskirje 16:25-26

”Voi paljojen kansojen pauhua – ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa, ja kansakuntien kohinaa – ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat!”
– Jesaja 17:12

Messiaan tulemuksen mysteerit

Mitä tapahtui 2014 vuotta sitten? Näinä päivinä Messias Jeesuksen syntymään liittyvästä talvijuhlasta Joulusta on tullut kyseinalainen juhlapyhä, niin Hänen seuraajille kuin kieltäjillekin, jossa sekoittuvat tosiasiat ja perinteet. Niin ikään on suuri sekaannus siitä, milloin Jeesus todella syntyi ja ketä oikeasti olivat itämaan tietäjät. Tässä artikkelissa tutkitaan noita Messiaan syntymään liittyviä mystereitä, sillä onhan kyseessä kuitenkin niinkin merkittävä ajankohta, että laskemme yhteiskunnassammekin vuosilukumme yhä siitä hetkestä.

”Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.” – Jesaja 7:14

Messiaan mysteerinen syntymä

nativity-story

”Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana… Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa.” – Luukas 2:1-7

Jeesuksen syntymä kaikkinensa on suuri mysteeri aina hedelmöittymisestä hänen syntymäänsä ja sen tarkasta ajankohdasta aina itämaan tietäjien tulemiseen. Ja asia ei auta yhtään se, että tiedämme kalenterissamme olevan virheen, että ajanlasku muuttui tuolloin ja että historialliset tiedot ovat vähintääkin epäselviä, mutta Kirjoituksista ja historiallista tiedoista voimme kuitenkin löytää vinkkejä mysteerien ratkaisemiseksi.

Augustus oli Rooman imperiumin ensimmäinen keisari, joka tuli tunnetuksi siitä, että hän onnistui siirtämään veriset sisällissodat ulkopuolelle verisiksi sodiksi ja hänen aikanaan vallitsi Pax Romana -rauha. Hän hallituskautensa alkoi 43 eKr kun hänet nimitettiin senaattoriksi ja se kesti hänen kuolemaansa saakka 19.8.14.

Kirkkoisäksi kutsuttu Iranaeus (130–202) kirjoittaa, että Jeesus syntyi keisari Augustuksen 41. hallitusvuonna, jolloin syntymä ajoittaa ajankohtaan 2 eKr.

Toinen kirkkoisäksi kutsuttu Tertullianus (155–230) kirjoittaa puolestaan, että keisari Augustus alkoi hallita 41 vuotta ennen Jeesuksen syntymää ja hallitsi 15 vuotta sen jälkeen, jotka molemmat asettavat ajankohdaksi 2 eKr kun otamme huomioon ettei 0 vuotta lasketa. Tertullianus mainitsee ajankohdasta lisäksi, että se tapahtui 28 vuotta Egyptin kuningattaren Kleopatran kuoleman jälkeen 30 eKr, joka myös asettaa vuodeksi 2 eKr.

Kirkkohistorioitsija Eusebios (275–339) puolestaan kertoo, että Jeesus syntyi 42. keisari Augustuksen hallitusvuonna ja 28 vuotta Egyptin kukistumisen jälkeen, joka tapahtui Kleopatran kuoltua 30 eKr. Tuo 42. hallitusvuonna kesti 1 eKr syksystä 2 eKr syksyyn, jolloin ajankohta näille molemmille laskemille on myös 2 eKr.

Keisari Augustuksen seuraajaksi vuodesta 14 jKr lähtien tuli keisari Tiberius, jonka 15. hallitusvuonna aloitti palvelustyönsä viimeinen Vanhan liiton profeetta Johannes Kastaja (Luuk. 3:1). Kirjoituksien mukaan hänen täytyi olla 30 vuotias (4. Moos. 4:3) ja koska hän Jeesuksen serkkuna syntyi samana vuonna Hänen kanssaan, niin myös tämän mukaan Jeesus syntyi 2 eKr.

Miksi sitten yleisesti ajankohdaksi ilmoitetaan aikaisempi ajankohta 7-4 eKr? Tähän liittyy edellä mainittu profeetta Johannes Kastaja.

elizabeth_baby

Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana oli pappi, nimeltä Sakarias, Abian osastoa. Ja hänen vaimonsa oli Aaronin tyttäriä, ja tämän nimi oli Elisabet… enkeli sanoi hänelle: ’Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes… Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan.”’.” – Luukas 1:5

Juutalaisen historiotsija Josefus Flaviuksen kertoo, että Herodes Suuren kuolemaa edelsi auringonpimennys ja joka olisi tapahtunut 13.3 4 eKr, mutta todennäköisesti auringopimennys tapahtuikin 29.12 1 eKr. Juutalainen Magillath Ta’anith -käärö kertookin, että kuningas Herodes kuoli 14.1 vuonna 1 jKr.

Johannes Kastajan isä oli temppelissä palvelusta suorittava pappi Sakarias ja hän oli Abian osastoa, joka oli 8. osasto yhteensä 24 osastosta, jotka kuningas Daavid asetti palvelemaan temppelissää jokainen viikon kerrallaan (1. Aik. 24:7-19). Temppelin tuhoutuessa  5.8.70 oli ensimmäinen osasto juuri aloittanut ja siitä taaksepäin voidaan laskea, että Abian osasto lopetti palveluksensa 13.7. 3 eKr ja näin ollen Johannes Kastaja syntyi 9 kuukautta myöhemmin pääsiäisenä 2 eKr.

Yhä tänäkin päivänä juutalaiset odottavat pääsiäispäivänä profeetta Elian ilmestyvän, sillä se he asettavat pääsiäispäivänä Kos shel Eliyahu ha-Navin eli profeetta Elian kupin pääsiäispöytään.

Voimmeko tietää tarkemmin, milloin Jeesus syntyi 2 eKr?

”Ja niiden päiväin perästä Elisabet, hänen vaimonsa, tuli raskaaksi ja pysytteli salassa 5 kuukautta… 6. kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret, neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.” – Luukas 1:24-27

Koska Johannes syntyi siis keväällä todennäköisesti pääsiäispäivänä juutalaisen kalenterin mukaan 1. kuukautena 15 päivänä, niin 6 kuukautta myöhemmin syntynyt Jeesus syntyi todennäköisesti Lehtimajajuhlan aikaan 7. kuukauden 15 päivänä (3. Moos. 23:1-44). Kirjoitukset käyttävätkin samaa kreikan kielen skenoo-sanaa Jeesuksen vaelluksesta keskuudesssamme (Joh. 1:14), kuin mitä käytetään Vanhan liiton Kirjoituksissa lehtimajasta.

Tieteilijät Messiasta etsimässä

The_three_magi

”Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ’Missä on se äskettäin syntynyt juutalaisten kuningas? Me näimme hänen tähtensä nousevan ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitusta’. Sen kuullessaan kuningas Herodes pelästyi ja hänen kanssaan koko Jerusalem.” – Matteus 2:1-3 (RK)

Messias Jeesuksen synnyttyä tuli tietäjiä katsomaan ja kun he kysyivät kuningas Herodekselta tästä Messias Kuninkaasta, niin Herodes säikähti pahan päiväisesti. Miksi tietäjät säikäyttivät hänet?

Tietäjät eivät olleet ketä tahansa viisaita miehiä, vaan he olivat Parthian imperiumin Maageja. Parthian imperiumi (247 eKr – 224 jKr) hallitsi Jeesuksen päivinä nykyisen Iranin ja entisen Persiaan alueella haastaen jopa mahtavan Rooman valtakunnan, joka ei koskaan vallannut Parthian imperiumia.

Parthialaisille tietäjät vaikuttivat vahvasti Lähi-idän alueella ja heillä oli käytännössä valta sanella, kuka Juudeaa hallitsisi ja kuningas Herodes itse oli lahjonut tiensä kuninkuuteen ja oli syystäkin pelästynyt, vaikka muuten hän toimi niin raakalaismaisesti kaikkia mahdollisia haastajiaan kohtaan että hän tapatti jopa oman vaimonsa ja lapsensa.

Tutkimusmatkailija Marco Polo 1200-luvulla käydessään nykyisen Iranin alueella Persiassa löysi Saveh nimisen kaupungin (100km lounaaseen Teheranista), jossa hän löysi kolmen tietäjän haudat. Parthian imperiumin aikana tuota kaupunkia kutsuttiinkin nimellä Saavakineh ja se oli imperiumin yksi tärkeimmistä solmupisteistä. Marco Polon mukaan Savehissa sanottiin myös olleen yksi suurimmista kirjastoista, ennen kuin mongoolit tuhosivat sen.

”Persiassa on kaupunki nimelä Saveh, josta kolme itämaan tietäjää lähtivät liikkeelle palvoakseen Jeesus Kristusta. Täällä myös he makaavat haudattuna kolmeen suureen ja kauniiseen hautakammioon. Hautakammioiden yläpuolella ovat neliskanttiset rakennukset, joissa on kauniilla käsityöllä tehdyt kupolit. Toinen toisensa vieressä. Heidän ruumiinsa ovat yhä kokonaiset, ja heillä on hiukset ja parrat. Yksi oli nimeltään Balthasar, toinen Caspar ja kolmas Melchior.

[…] Asukkaat julistivat että menneinä päivinä kolme tämän maan kuningas lähtivät palvomaan vastasyntynyttä profeetta ja ottivat mukaansa kolme tuliasta; kultaa, suitsukkeita ja mirhaa, selvittääksen olisiko tämä profeetta jumala, maallinen kuningas vai parantaja. Sillä he sanoivat: ’Jos hän ottaa kultaa, hän on maallinen kuningas; jos suitsukkeita, jumala; jos mirhaa, paranta.”Marco Polon matkat

Kirjoituksissa tietäjien lahjat kuvaavat Messias Jeesuksen kuninkuutta (kulta), pappeutta (suitsukkeet) ja voittoa kuolemasta (mirha). Joka tapauksessa tietäjiä voidaan hyvällä syyllä sanoa kuninkaantekijöiksi, joilla oli käytännössä valta yli Herodeksen.

”Silloin lähettivät Nebusaradan, henkivartijain päällikkö, Nebusasban, ylimmäinen hoviherra, Neergal-Sareser, ylimmäinen tietäjä, ja kaikki muut Baabelin kuninkaan ylimmäiset…” – Jeremia 39:13

Muinaisen babylonian kuningas Nebuchadnezzarin päivinä 600 vuotta ennen Jeesuksen syntymää tuo kuningaskunta hallitsi nykyistä Lähi-idän aluetta aina Egyptistä saakka nykyisen Iranin alueelle asti. Kuninkaan ylimmäinen johto jakaantui kolmeen osastoon; sotilaallinen (henkivartijain päällikkö), byrokratia ja palvelut (ylimmäinnen hoviherra) sekä uskonnollis-tieteellinen (ylimmäinen tietäjä). Tällainen jaottelu on yhä nähtävissä meidänkin ajassa ministeröissä.

Heprean kielinen sana tietäjästä on mag, josta saadaan kreikan kielinen tietäjää tarkoittavaa magus-sana ja meidän kielemme maagia tarkoittava sana.

daniel_bible

”Beltsassar, sinä tietäjäin päämies, jossa minä tiedän olevan pyhien jumalien hengen ja jolle mikään salaisuus ei ole liian vaikea!” – Daniel 4:9

Tuolloin Nebuchadnezzarin päivinä tietäjien johtajaksi nousi universumin Luojan yhteydessä elänyt suuri profeetta Daniel. Hänestä tuli toisin sanoen suuri tiedemiesten johtaja ja hän sai elää koko Lähi-itää hallinneen kuninkaan arvostuksessa hienossa hovissa. Ja aivan kuin tänäkin päivänä, niin tuon ajan tiedemiehet olivat neuvonantajia ja analyytikkoja valtakunnan päättäjille eikä tietäjien valta tulevina sukupolvina himmennyt.

Kun nämä tietäjät sitten satoja vuosia myöhemmin tulivat katsomaan Messias Kuningasta vaarallisen ja pitkän matkaan takaa, niin he tekivät sen koska tunsivat muinaiset Kirjoitukset ja niiden ennustukset tulevasta Messiaasta, joka tulisi syntymään erikoisella tavalla ilman maallista isää neitseestä.

Mikä olikaan se vuodenaika, kun neitsyt tuli raskaaksi ja universumin Luoja tuli Marian kohtuun?

Valon ja ilon talvijuhla

hannukkah_winter

Ottakaa vaari, kuinka käy tästä päivästä lähtien eteenpäin, 9. kuun 24. päivästä, Herran temppelin perustamispäivästä, lähtien. Ottakaa vaari!” – Haggai 2:18

520 vuotta ennen Jeesuksen syntymää profeetta Haggain ja Kuningas Dareioksen päivinä kirjoitettiin säädös, että juutalaisen kalenterin 9. kuukauden 24. päivä olisi universumin Luojan temppelin perustamispäivä, mutta tätä ei kuitenkin juhlittu juhlana vielä pitkään aikaan.

Vasta satoja vuosia myöhemmin 165 vuotta ennen Jeesuksen syntymää, kun juutalaiset makkabealaiset valtasivat Jerusalemin temppelin takaisin kreikkalaisilta, alettiin viettämään temppelin vihkimisen muistojuhlaa Hanukkaa.,Näistä tapahtumista kertoo yksityiskohtiasesti Kirjoituksien ulkopuoliset apokryfiset Makkabilaiskirjat.

Hanukka nimi tarkoittaa vihkimistä ja se sijoittuu meidän kalenterissamme vuodesta riippuen joko marraskuulle tai joulukuulle, ja sitä vietetään yhteensä 8 päivää. Numerona 8 kuvaa uudistumista ja Jeesuksen nimen kreikan kielinen Ιησους-nimen lukuarvo onkin 888, joka kuvaa täydellistä uudistumista eli hengellistä uudestisyntymistä.

Hanukka on juutalaisille erityinen valon ja ilon juhla, jolloin he koristelevat kotinsa paperinauhoilla, Daavidin tähdillä ja paperikynttilöillä. Jokaisen päivän aikana lisätään yksi uusi kynttilä Hanukka-kynttelikköön, kunnes lopulta palaa yhdeksän kynttilää. Noina kahdeksana päivänä he antavat lapsilleen joko rahoja (gelttejä) tai lahjoja.

Voimmekin havaita, että Hanukka muistuttaa paljon meidän Joulua ja tänä vuonna se alkaakin 16. päivä joulukuuta ja päättyy 24. päivä joulukuuta, jolloin on meidän kalenterissamme jouluaatto. Mutta onko soveliasta viettää tällaista talvijuhlaa ja viettikö Jeesus itse sitä?

gospjoh1

”Sitten oli temppelin vihkimisen muistojuhla Jerusalemissa, ja oli talvi. Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä.” – Johannes 10:22-23

Kirjoitukset kertovat, että Jeesus itse oli paikalla Jerusalemissa ja erityisesti temppelissä Hanukkaan aikaan talvella, jolloin juutalaiset halusivat saada selville onko Hän todella Jumalan Poika.

Koska Jeesus syntyi todennäköisesti Lehtimajajuhlan aikaan syksyllä, niin silloin Hän tuli maailmaan juuri Hanukkan aikana joka meidän kalenterissamme on joulun aikana. Aivan kuten juutalaiset juhlivat tuolloin temppelin vihkimistä, niin Messias Jeesuksen seuraajatkin voivat juhlia sitä että tuolloin universumin Luojan Poika tuli maailman neitsyt Marian kohtuun.

Hyvää Joulua!

joulu_evankeliumi

Islamin tulevaisuus Kirjoituksissa

Viime aikoina palautteessa on ollut erilaisia kysymyksiä islamista liittyen sen suhteesta Kirjoituksiin ja sen tulevaisuudesta. Juuri nyt voimme nähdä islamilaisessa maailmassa kuohuntaa, niin Muslimiveljennunnan toimesta Egyptissä, Hamasin toimesta Gazassa, kapinallisten toimesta Syyriassa, shioojen toimesta Iranissa, Isiksen toimesta Irakissa kuin myös Euroopassa ja Suomessakin. Ei niin, että jotkut näistä liittyvät muinaisien Kirjoituksien ennustuksiin, vaan ne kaikki liittyvät!

”Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti.” – Luukas. 21:9

Kaksi veljestä

E06FIM41Bhr

”Vielä Herran enkeli puhui hänelle: ’Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan ja kutsut hänet Ismaeliksi, sillä Herra on kuullut sinun hätäsi. Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on asuva kaikkien veljiensä keskellä.’. Ja Haagar nimitti Herraa, joka oli häntä puhutellut, nimellä: ’Sinä olet ilmestyksen Jumala’. Sillä hän sanoi: ’Olenko minä tässä vilaukselta saanut nähdä hänet, joka minut näkee?’ Sentähden kutsutaan kaivoa nimellä Lahai-Roin kaivo; se on Kaadeksen ja Beredin välillä.” – 1. Mooses 16:11-14 (K. Syvännön mukaan)

Jotta voimme ymmärtää nyt meneillään olevaa konfliktia, on mentävä historiassa taaksepäin lähes neljä tuhatta vuotta aikaan, kun Abraham sai kaksi poikaa. Vanhempi näistä oli Ismael, joka syntyi egyptiläisen orjattaren Hagarin kautta, kun taas nuorempi Iisak syntyi universumin Luojan lupauksen mukaan Saaralle. Syntymää ennen Hagar kohtasi kuitenkin Herran enkelin Lahai-Roin (elävän veden) kaivolla.

Kaivolla Herran enkeli antoi ennustuksen ja esittäytyy Jumalana. Nimi enkeli onkin tässä harhauttava, sillä samainen alkutekstin malak-sana voidaan kääntää myös lähettilääksi tai edustajaksi. Tässä siis itse Messias Jeesus puhuu kaksi tuhatta vuotta ennen lihaksi tulemistaan Hagarille ja antaa hänelle tarkan ennustuksen Ismaelista ja hänen jälkeläisistään ismaelilaisista.

Ensimmäiseksi on havaittava, että Messias Jeesus antaa nimen Ismael, joka tarkoittaa Jumalaa kuulee. Niinpä universumin Luoja ei ole unohtanut eikä tule unohtamaan tämä sukukuntaa. Mutta hänestä tulee vastustaja veljellensä Iisakille, josta periytyvät juutalaiset, ja tämä konflikti näiden kahden veljeksen välillä on yhä nähtävissä. Tässä Ismael kuvataan myös villiaasiksi, joka taistelee kaikkia vastaan ja että hän tulisi elämään veljiensä seassa. Juuri tämä tilanne on tänään.

Ishmael Isaac

”Ja Aabraham sanoi Jumalalle: ’Kunpa edes Ismael saisi elää sinun edessäsi!’ Niin Jumala sanoi: ’Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä. Mutta myös Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi; katso, minä siunaan häntä ja teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänen lisääntyä ylen runsaasti. Hänestä on polveutuva kaksitoista ruhtinasta, ja minä teen hänestä suuren kansan. Mutta liittoni minä teen Iisakin kanssa, jonka Saara sinulle synnyttää tähän aikaan tulevana vuonna’.” – 1. Mooses 17:18-21

Ismael oli myös Abrahamin silmissä rakas ja hän rukoili universumin Luojaa, että Ismael saisi elää Hänen edessään ja Hän vastasikin Abrahamille, että ”Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi”. Ja aivan kuten tässä ennustetiin, niin ismaelilaisista on tullut suuri kansa, sillä he ovat tänä päivänä arabeja ja he sotivat veljiänsä vastaan tänäkin päivänä (1. Moos. 25:18).

Islamissa Ismaelia pidetään Muhammedin esi-isänä ja aivan kuten juutalaisen perimätiedon mukaan Ismael sanoi olevansa Abrahamin esikoinen ja oikeutettu saamaan siunauksen Iisakin sijaan, niin juuri islamissa opetetaan yhä. Lopulta kyse on myös Ismaelin kohdalla kateudeusta kohdata universumin Luoja ja olla Hänen yhteydessään, sillä Iisak oli se sukukunta, josta syntyi lopulta Messias Jeesus.

Ismael ympärileikattiin universumin Luojan ohjeistuksen mukaan liittoon, kun hän oli 13 vuotias (1. Moos. 17:25). Luku 13 kuvaa Kirjoituksissa kapinaa ja näin ollen ismaelilaiset tulevat ottaamaan Messias Jeesuksen vastaan kun ovat nousseet kapinaan universumin Luojaa vastaan.

Vaikka Ismael vastusti Iisakkia ja hänen jälkeläisiään, niin juutalaisen perimätiedon mukaan myös Ismael teki vanhalla iällään parannuksen. Hän muutti nykyisen Israelin alueelle ja parannuksen tekoon vaikutti perimätiedon mukaan se, että Abraham kehoitti häntä vaihtamaan vaimon. Juutalaiset sanovatkin sen ihmisen saavan rukousvastauksen, joka näkee Ismaelin unessa. Tämä kaikki kuvaa islamilaisessa maailmassa tulevaa suurta herätystä, kun Muhammed vaihtuu Jeesukseen. Tällöin myös juutalaiset löytävät elävien vesien kaivon arabien kautta.

”Ja Aabrahamin kuoltua Jumala siunasi hänen poikaansa Iisakia. Ja Iisak asui Lahai-Roin kaivon tienoilla… Ja tämä on Ismaelin elinvuosien luku: 137 vuotta; ja hän vaipui kuolemaan ja tuli otetuksi heimonsa tykö.” – 1. Mooses 25:11,17

Kuunjumalatar Kirjoituksissa

ArtemisHuntress.17121007_std

”Mutta israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja Herra antoi heidät Midianin käsiin seitsemäksi vuodeksi.” – Tuomarit 6:1

”Ja Gideon sanoi heille: ’Yhtä minä pyydän teiltä: antakoon kukin minulle heiltä saaliiksi saamansa nenärenkaan’. Heikäläisillä näet on kultaiset nenärenkaat, koska ovat ismaelilaisia… Ja hänen pyytämänsä kultaiset nenärenkaat painoivat 1700 kultasekeliä, lukuunottamatta niitä puolikuukoruja, korvarenkaita ja purppuravaatteita, joita midianilaisten kuninkaat olivat kantaneet, ja heidän kameliensa kaulavitjoja.” – Tuomarit 8:24,26

Muinoin israelilaiset saivat kurituksesseen midianilaiset kimppuunsa vaikka aikaisemmin Mooses oli ollut hyvissä väleissä midianilaisten kanssa, sillä hänen vaimonsa Sipporan isä oli Midianin pappi Jetro, joka kääntyi palvelemaan universumin Luojaa uhritoimituksin kun isrealilaiset olivat paenneet Egyptin orjuudesta ja tulleet Midianin maahan arabiaan (2. Moos. 18:8-12). Tämä kuvaa jälleen sitä, että arabit ovat saamassa herätyksen ja tulevat tuntemaan universumin Luojan Pojan Messias Jeesuksen.

Kun Gideon sitten kukisti Midianilaiset, etteivät ne enää koskaan tämän jälkeen nousseet israelilaisia vastaan, niin yllättäen Gideon löysi ismaelilaisilta Midianin kuninkailta puolikuukoruja. Kuun palvominen oli siis jo tuolloin vallitseva uskonto arabien keskuudessa. Kyseessä oli Hubal -jumalan palvonta, joka oli arabilainen kuunjumala. Se, että Gideon keräsi nämä kuukorut pois, kertoo myös arabiaan tulevasta herätyksestä kun kuunjumala Allahin palvonta loppuu.

”Hän kutsui kokoon nämä sekä muut, jotka sellaista työtä tekivät, ja sanoi: ’Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulomme tästä työstä; mutta nyt te näette ja kuulette, että tuo Paavali on, ei ainoastaan Efesossa, vaan melkein koko Aasiassa, uskotellut ja vietellyt paljon kansaa, sanoen, etteivät ne ole jumalia, jotka käsillä tehdään. Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee’.” – Apostolien teot 19:25-27

Paljon myöhemmin Messias Jeesuksen ensimmäiset seuraajat apostoli Paavalin johdolla kohtasivat nykyisen Turkin alueella olevassa Efeson kaupungissa kuunjumalatar Artemiksen palvojia ja hämmästyttävällä tavalla näillä on paljon samankaltaisuutta nykyisten islamin seuraajien kanssa.

Artemiksen ja Allahin palvojien yhtäläisyyksiä.

  • Rahanhimo ja hopea esineet taustalla (Apt. 19:24-25)
  • Vahva asema Turkissa (Apt. 19:27)
  • Palvonnan kohteena kuunjumlatar, jonka symboli kuunsirppi (Apt. 19:27)
  • Huutamista vihaa täynnää (Apt. 19:28)
  • Mellakointia kaupungissa (Apt. 19:29)
  • Kristittyjä vangitsemista tuomittaviksi julkisessaa paikkaan (Apt. 19:29)
  • Sekasortoa hallituksessa suuren yleisön ihmetteleessä (Apt. 19:32)
  • Vihaa juutalaisia kohtaan (Apt. 19:34)
  • Huutivat ”suuri on jumalamme” (arab. Allahu Akhbar) tunteja (Apt. 19:34)
  • Vain poliittinen auktoriteetti sai rauhoittumaan (Apt. 19:35)
  • Palvovat taivaalta pudonnutta kiveä (Apt. 19:35)
  • Syyttivät muita uskonnollisiksi ryöstäjiksi ja pilkkaajiksi (Apt. 19:37)
  • Tehtailivat kapinaa (Apt. 19:40)
  • Uhrasivat (halal) lihaa jumalalleen (Apt. 21:25)

Miten kävi efesolaisille? Efesoon tuli yksi vahvimmista seurakunnista ja viimeisenä eloon jäänyt apostoli Johannes vietti viimeiset päivänsä Efeson seurakunnan johdossa nykyisen Turkin alueelle. Jälleen tämä on kuva siitä, että herätys tulee islamilaiseen maailmaan ja silloin loppuu kuunjumalan ja kivijumalan palvonta.

Paluu Islamilaiseen kalifaattiin

palestine

”Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen… Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen… Ja minä näin, ja katso: musta hevonen… Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen…” – Ilmestyskirja 6:2-8

Ei ole sattumaa, että islamilaisessa maailmassa ja erityisesti Israelin korvaajaksi ajetun Palestiinan valtion värit ovat samat kuin Ilmestyskirjan kuuluisien neljällä hevosella (valkoinen, punainen, musta ja vihreä), jotka Ilmestyskirjassa tuovat eksytyksen, sodan, puutteen ja kuoleman. Tämä kuvaa myös sitä, että elämme Kirjoituksien mainitsemaa ”aikojen loppua” ja pian nuo neljä hevosta tulevan maailman johtajan johdolla lähtevät laukkaamaan.

”En sääli enkä armahda; minä annan vaelluksesi kohdata sinua, ja kauhistuksesi tulevat sinun keskellesi, ja te tulette tietämään, että minä, Herra, olen se, joka lyön. Katso, päivä! Katso, se tulee! Vuoro on tullut, vitsa kukkii, julkeus versoo. Väkivalta on noussut vitsaksi jumalattomuudelle, ei mitään jää heistä, ei heidän pauhaavasta joukostansa, ei heidän melustansa; poissa on heidän komeutensa.” – Hesekiel 7:9-11

Muinaiset Kirjoitukset kertovat, että väkivaltaa nousee jumalattomuudelle vitsaksi. Historiasta voidaan havaita, että kun ongelmat alkoivat tulla Messias Jeesuksen seuraajien keskuuteen katolisen kirkon synnyttyä vuonna 606, niin islam nousi sen vitsaksi 600-luvulla kun islamin profeetta Muhammed sai ensimmäisen enkelinäkynsä vuonna 610. Tämänkin vitauksen tarkoituksena on kuitenkin se, että ihmiset heräisivät ja tulisivat ”tietämään, että minä, Herra olen se, joka lyön”.

neljäs_valtakunta

”Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli 10 sarvea.” – Daniel 7:7

”Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki. Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa.” – Daniel 2:40

Puhuttaessa uudesta elpyneestä Rooman valtakunnasta, monesti unohdetaan että se hallitsi myös Lähi-itää. Vuonna 395 Rooman valtakunta luhistui ja jakaantui kahteen valtakuntaan; läntiseen Roomaan ja itäiseen Bysantin valtakuntaan.

Profeetta Daniel, joka syntyi Jerusalemissa 623 eKr ja joutui Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen, sai kaksi ennustusta tulevista maailmaa mullistavista valtakunnista. Toinen on Danielin kirjan 2. luvussa oleva kuvapatsas ja toinen on uni neljästä pedosta. Nämä ovat rinnakkaisia ennustuksia tulevista neljästä valtakunnasta.

Nämä Rooman valtakunnan läntinen ja itäinen osa ovat Danielin kuvapatsaan kaksi jalkaa ja nämä ovat viimeisen neljännen pedon eri vaiheet, jotka huipentuvat maailmaa hallitsevaan liittoumaan, jossa on 10 valtakuntaa niin kuin patsaalla oli 10 varvasta. Toinen osa on oleva vahvempi ja toinen heikompi. Ja näitä kahta jalkaa johtavat kaksi merkityksellistä kaupunkia; Rooma ja Istanbul, jotka symbolisoivat katolista kirkkoa ja islamia.

isis-taistelija

”Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.” – Daniel 7:25

Aivan kuten Daniel ennustaa, niin nämä kaksi jalkaa pyrkivät muutamaan Kirjoituksien ajat eli kalenterin juhlapyhineen ja universumin Luojan lait. Näin on toiminut niin katolinen kirkko, kuin islamnkin.

Islam ei ole uskonto sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan se on kokonaisvaltainen järjestelmä, johon sisältyy myös niin sisä- kuin ulkopolitiikkakin. Islamin oppineet myöntävätkin, että ainoa oikea yhteiskuntamalli on yhteiskunta joka on Sharia lain alla ja osana islamilaista kalifaattia. Kalifaattia johtaa suvereeni Kalifi, joka määrää niin uskonnollisista kuin poliittisistakin asioista koko islamilaisessa maailmassa.

Nyt uutississakin ollut ISIS ajaa tällaisen kalifaatin rakentamista ja koko organisaation nimi onkin Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio. Islamin uskossa odotetaankin mustien lippujen nousua, sillä ne merkitsevän islamilaisen Messiaan ilmestymistä, jonka Kirjoitukset tuntevat maailmaa hallitsevaksi nousevana Antikristuksena.

On hyvin todennäköistä, että tämä ISIS tai sen kaltainen järjestö radikalisoi Turkin, sillä Istanbulilla tulee olemaan merkittävä asema tulevaisuudessa. Edeltävä kalifaatti olikin Turkin johtama Ottomaanien valtakunta!

Tällainen yhteinen kalifaatti tulee nousemaan Euroopan unionin rinnalle haastajaksi, kunnes niiden konfliktin seurauksena kolmannessa maailmansodassa ne yhdistyvät uudeksi liitoksi ja uudeksi uskonnoksi, jota voisi kutsua Muhammedin ja Neitsyt Marian epäpyhäksi avioliitoksi. Neitsyt Mariaa kutsutaankin katolisessa kirkossa Fatimaksi, joka taas islamissa on Muhammedin tyttären nimi. Tämä oli myös juutalaisen perimätiedon mukaan Ismaelin tyttären nimi. Näitä kahta johtaa poliittinen islamilainen Antikristus ja hengellinen katolinen Väärä Profeetta.

Islamin kaksinkertainen tuho ja herätys

gaza

”Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan: Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset, Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat. Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela.” – Psalmit 83:5-8

Ensimmäisen tuhon kohtaa sunnilainen maailma profeetta Aasafin kirjoittaman profetiallisen psalmin 83 mukaan, joka kuvaa ympäröivien valtion hyökkäystä Israelia vastaan, tarkoituksenaan hävittää Israel kartalta (Ps. 83:4). Tämä ennustus alkoi täyttyä välittömästi Israelin itsenäistyttyä vuonna 1948, kun ympäröivät valtiot hyökkäsivät Israelia vastaan ja ovat sen jälkeen käyneet useita sotia Israelia vastaan, mutta häviten jokaisen. Tästä tulevasta sodasta tarkemmin toisessa artikkelissa.

”Täytä heidän kasvonsa häpeällä, että he etsisivät sinun nimeäsi, Herra. Joutukoot häpeään ja kauhistukoot ikuisesti, tulkoot häpeään ja hukkukoot. Ja tulkoot tuntemaan, että sinun ainoan nimi on Herra, että sinä olet Korkein kaikessa maassa.” – Psalmit 83:16-18

Vaikka näitä valtiota kohtaa raju tuomio, niin monet jättävät lukematta sen, että tuomiot tuovat myös valtavan herätyksen, eikä ainoastan noihin maihin, vaan se leviää maailmanlaajuiseksi! Tämä herätys tulee ennen kaikkea häpeän kautta islamistiseen maailmaan, sillä tänä päivänä he ovat ylpeyttää täynnä.

Herätys Syyriassa.
”Silloin pitää ihmisen pysymän hänessä, joka hänen tehnyt on, ja hänen silmänsä pitää katseleman Israelin Pyhää, ja ei katseleman alttareita, jotka hänen kätensä ovat tehneet, eikä sitä katsoman, jonka hänen sormensa tehneet ovat, eli metsistöitä taikka kuvia.” – Jesaja 17:7-8 (Biblia)

Herätys Egyptissä, Syyriassa ja Irakissa.
”Ja Herra tekee itsensä tunnetuksi egyptiläisille, ja egyptiläiset tuntevat Herran sinä päivänä ja palvelevat häntä teuras-ja ruokauhreilla, ja he tekevät Herralle lupauksia ja täyttävät ne. Herra lyö egyptiläisiä, lyö ja parantaa; he palajavat Herran tykö, ja hän kuulee heidän rukouksensa ja parantaa heidät. Sinä päivänä on oleva valtatie Egyptistä Assuriin, ja Assur yhtyy Egyptiin ja Egypti Assuriin, ja he, Egypti ynnä Assur, palvelevat Herraa.” – Jesaja 19:21-23

Herätys Libanonissa ja Gazassa.
”Tyyro (Libanon) on rakentanut itsellensä linnoituksia ja kasannut kokoon hopeata kuin tomua ja kultaa kuin katujen lokaa. Katso, Herra köyhdyttää sen ja syöksee mereen sen voiman, ja se itse poltetaan tulella. Sen näkee Askelon ja peljästyy, ja Gassa, ja vapisee kovin, ja Ekron, sillä sen toivo joutuu häpeään. Ja Gassasta hukkuu kuningas, eikä Askelonissa enää asuta. Asdodissa asuu sekasikiöitä, ja minä hävitän filistealaisten (palestiinalaisten) ylpeyden. Mutta minä poistan veret hänen suustansa ja heidän iljetyksensä hänen hampaittensa välistä, ja hänestäkin jää jäännös meidän Jumalallemme; hän on oleva niinkuin sukuruhtinas Juudassa, ja Ekron on oleva niinkuin jebusilainen.” – Sakarja 9:5-7

Herätys Iranissa.
”Ja minä asetan valtaistuimeni Eelamiin ja hävitän sieltä kuninkaan ja ruhtinaat, sanoo Herra. Mutta aikojen lopulla minä käännän Eelamin kohtalon, sanoo Herra.” – Jeremia 49:38-49

nucklear_bomb_city

”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta…  Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” – Hesekiel 38:2-6

Profeetta Hesekielin ihmeellisen tarkka ennustus, joka on jo alkanut toteutumaan, kertoo Venäjän johtaman liittouman tuhosta, johon kuuluvat edellisestä sodasta poiketen enempi shiia islamilaiset valtiot, mutta joita johtaa Venäjän liittovaltio. Tämä sota tulee antamaan viimeisen kuolin iskun islamille, jonka jälkeen syntyy uusi maailmanjärjestys ja uusi maailman uskonto niille, jotka jäävät kohtamaan ahdistuksen ajan. Myös tämä sota tulee tuomaan valtavan maailmanlaajuisen herätyksen.

”Sinä hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä… Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 38:16,23

”Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra. Ja pyhän nimeni minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän pyhää nimeäni. Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä.” – Hesekiel 39:6-7

Tämä tunnettu ennustus kertoo, että päivien lopulla universumin Luoja antaa Venäjän hyökätä Israeliin, jotta ”pakanakansat tulisivat tuntemaan” Universumin Luojan. Epäilemättä tämä herätys alkaa Venäjältä, mutta pian se on kaikkien huulilla.

Juuri nyt islamilaisessa maailmassa kuohuu, koska se on synnytystuskissaan, mutta kun synnytystuskat ovat ohitse syntyy jotakin uutta. Aivan kuten universumin Luoja suunnattomassa rakkaudessaan muisti Ismaelia, niin Hän tahtoo muistaa jokaista kapinallista ja syntistä.

Oletko sinä jo mukana tuossa uudessa, ettei sinun tarvitsisi kohdata sitä suurta ahdistusta, joka tulee koettelemaan niitä jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen?

arab_christians

”Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää. Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?” – Hesekiel 18:22-23

Kun ennustus pysähtyi

Muinaisien Kirjoituksien ennustukset eli profetiat ovat meille joskus vaikeita käsittää, mutta syy on ennen kaikkea kreikkalaisessa ajattelussamme. Ajattelemme, että ennustus on sellainen joka kerran annetaan ja se toteutuu kerran yhdellä tavalla yhdessä ajan hetkessä. Näin ei kuitenkaan ole Kirjoituksien ennustuksien kohdalla, vaan ne ovat moniulotteisia, niin että yksi ennustus voi sisältää useita täyttymyksiä ja lopuksi vasta varsinaisen täyttymyksen tai yksi ennustus voidaan tulkita monella tavalla ja ne kaikki voivat olla yhtä totta elleivät ole keskenään ristiriidassa. Koska muinainen juutalainen kansa hylkäsi Messiaansa, niin se myös toi uuden ulottuvuuden ennustuksiin, niin että moni ennustus näytti jäävän kesken tai ikään kuin tauolle jäänyt video, joka kyllä taas jatkuu kun nykyinen Messiaan seuraajien joukko on otettu pois. Tässä artikkelissa muutama tällainen esimerkki ja mitä kesken jääneet siteeraukset Vanhan liiton Kirjoituksista todella pitävätkään sisällään.

Blinded_1206051

”Sillä minä en tahdo, veljet – ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva…” – Roomalaiskirje 11:25-26

Ilosanoma kansoille

001-john-baptist

”Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi, niinkuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan sanojen kirjassa: ’Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ’Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’. Kaikki laaksot täytettäköön, ja kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, ja mutkat tulkoot suoriksi ja koleikot tasaisiksi teiksi, ja kaikki liha on näkevä Jumalan autuuden’.” – Luukas 3:3-6

Johannes Kastaja oli ennustettu edelläkävijä Messiaalle ja yhä tänä päivänäkin juutalaiset jättävät tyhjän tuolin pöytään pääsiäisenä Elian varten sekä kaatavat hänen lasiinsa viiniä neljännen henkilön kohdalla. Ja tästä ennustuksen toteutumisesta meidän käännöksissä jää huomaamatta, että tässä on suora viittaus Jeesukseen, sillä viimeinen sana autuus on heprean kielen yeshua-sana ja näin ollen viimeiset sanat pitäisi ymmärtää: ”kaikki liha on näkevä Jumalan Jeesuksen”.

Tämä lainaus on profeetta Jesaja (700 eKr) kirjan 40. luvusta ja jos katsomme mitenkä se jatkuu, niin huomaamme viittauksen Messiaan toiseen tulemukseen.

”… Ääni sanoo: ’Julista!’ Toinen vastaa: ’Mitä minun pitää julistaman?’ Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: ’Katso, teidän Jumalanne!’ Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.” – Jesaja 40:6-10

Tässä on kuvaus Messiaan seuraajista eli maailmanlaajuisesta seurakunnasta ja sen tehtävästä julistaa ilosanomaa kaikilla kansoille. Ja sitten on kuvaus Messiaan tulemuksesta Jerusalemiin ja Ilmestyskirjassakin esiintyvä viittaus että Hän tulee takaisin palkka mukanansa.

”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” – Ilmestyskirja 22:12

Juutalaisten paatumus määräajaksi

destruction_2_temple

”Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut: ’Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi’. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä.” – Johannes 12:39-41

Niin kuin ei ollut tragedia että Messias kuoli vaan suuri voitto, niin ei ollut myöskään tragedia että juutalaiset hylkäsivät Hänet, vaan se koitui kansakunnille siunaukseksi kuten tämä profeetta Jesajan ennustus kertoo. Tässäkin viitatussa ennustuksessa on kuitenkin paljon enemmän heidän kohtalostaan, kun luemme eteenpäin.

”… Mutta minä sanoin: ’Kuinka kauaksi aikaa, Herra?’ Hän vastasi: ’Siihen asti, kunnes kaupungit tulevat autioiksi, asumattomiksi, ja talot tyhjiksi ihmisistä ja pellot on hävitetty erämaaksi; kunnes Herra on karkoittanut ihmiset kauas ja suuri autius tullut keskelle maata. Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen’.” – Jesaja 6:11-13

Jesaja kysyykin sen kysymyksen, mikä meitäkin askarruttaa että kuinka pitkäksi aikaa tämä paatumus olisi kestävä? Lähi-idän ja Israelin maata tutkineet ovat havainneet, että se oli kaikista autioimmillaan juuri 1800-luvulla ennen kuin 1897 alkoi itää ajatus juutalaisten paluusta muinaiseen kotimaahansa ensimmäisessä sionismi kongressissa. Ja niin tässä mainittu kanto alkoi itää ja lopulta viikunapuuksi verrattu Israel alkoi kasvaa 1948, kun Israel itsenäistyi.

”Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.” – Matteus 24:32-34

Uudestisyntyneiden joukkoevakuointi maaplaneetalta

Rapture

”Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: ’Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle… Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu’.” – Apostolien teot 2:16-21

Kun ensimmäisenä helluntaina Jerusalemissa Messiaan seuraajat olivat täyttyneet Pyhällä Hengellä ja puhuivat uusilla kielillä, niin ulkopuoliset alkoivat pilkkaamaan heitä sanoen: ”he ovat täynnä makeata viiniä” (Apt. 2:13), mutta tähän Pietari vastasi viitaten profeetta Joelin ennustukseen Hengen vuodatuksesta viimeisinä päivinä, jotka alkoivat Messiaan ensimmäisessä tulemuksessa ja kestää toiseen tulemukseen saakka. Ja tämä vuodatus on tapahtuva vielä laajempana ennen Messiaan tulemusta, jolloin tälle ennustukselle tulee lopullinen täyttymys, jolloin se jatkuu siitä mihin se jäi 2000 vuotta sitten.

nucklear_bomb_cityBlood-moon

”Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.” – Joel 2:30-32

Ei ole vahinko, ettei Pietari lukenut ennustusta loppuun, vaan tämä loppuosan ei tullut vielä tuolloin toteutua. Lopullisen täyttymykseen liittyy kiinteästä ihmeet taivaalla ja maassa. Veri, tuli ja savupatsaat maassa täyttyisivät kirjaimellisesti jos Lähi-idässä syttyisi ydinsota Iranin ydinohjelman vuoksi. Ja esimerkiksi paljon puhuttu verikuu-ilmiö, johon liittyy myös auringonpimennys, vuosina 2014-2015 voisi olla kirjaimellinen täyttymys auringon muuttumisesta pimeydeksi ja kuun muuttumisesta vereksi.

Tätä seuraa profeetta Joelin mukaan suuret joukkopelastumiset sekä pakoonpääsy, joka on viittaus pian tapahtuvaan ylöstempaukseen ennen tulevan maailmanjohtajan astumista estradille.

Näin voimme havaita, että myös Vanhan liiton Kirjoitukset ovat tärkeä tuntea Uuden liiton Kirjoituksien lisäksi. Tällaisia samanlaisia ”pysähtyneitä ennustuksia” on Kirjoituksissa muitakin ja olisi toivottavaa, että todellakin tuntisimme muinaiset Kirjoitukset ettemme eksysi tai tuntisimme oloamme toivottomasti auttamattomasti romahduksen partaalla olevassa maailmassa.

Kirjoituksia ei voi kuitenkaan itse ymmärtää ja juutalaiset rabbit sanovatkin, että kun Messias tulee niin Hän selittää Kirjoitukset ja avaavat ne. Me Messiaan seuraajat tiedämme, että tuo avaava voima on Pyhä Henki ja siksi nämä ennustukset eivät avaudu luonnollisessa tilassa olevalle ihmiselle, vaan ihmisen täytyy uudestisyntyä. Olethan sinä jo saanut Pyhän Hengen?

book_of_books

”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” – 2. Pietari 1:20-21

Hesekielin ihmeellinen profetia

Kirjoituksien yksi mielenkiintoisin ja ihmeellisin profeetaallinen eli ennustuksia sisältävä kirja on profeetta Hesekielin kirja. Hän syntyi vuonna 622 eKr Jerusalemissa papin pojaksi ja toimi itsekin pappina. Jerusalemista hänet pakkosiirtolaisuuteen 957 jKr Babyloniin 3000 muun ylempi luokkaisen juutalaisen kanssa ja jossa hän kuoli 570 eKr. Hänen hautansa nykyisen Irakin alueella oli pitkään suosittu kohde juutalaisille, jossa yhä on vanha synagooga. 30 vuotiaana hän kohtasi värikkäällä tavalla universumin Luojan itsensä (Hes. 1:4-28), jonka jälkeen hän toimi profeettana. Tämä artikkeli käsittelee Kirjoituksien yhtä kuuluisinta ennustusta suuresta hyökkäyksestä Israeliin aikojen lopulla, jota kutsutaan myös Googin sodaksi ja jota voidaan kutsua myös kolmanneksi maailman sodaksi.

ezekiel-vs

”30. vuotena, neljännessä kuussa, kuukauden viidentenä päivänä, kun minä olin pakkosiirtolaisten joukossa Kebar-joen varrella, aukenivat taivaat, ja minä näin Jumalan näkyjä.” – Hesekiel 1:1

Uusi Neuvostoliitto

russian_bear

”Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: ’Nouse ja syö paljon lihaa’.” – Daniel 7:5

Profeetta Danielin kirjan ennustus toisesta pedosta, joka kuvaa toista valtakuntaa. Tämä toinen valtakunta korvaa edellisen Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen luoman valtakunnan (leijona jolla kotkan siivet) ja se on kuvaus viimeisten päivien Venäjän noususta, jonka symboli on tunnetusti tuo Venäjän karhu. Tämä karhu vaihtaa kylkeänsä eli se alkaa näyttää erilaiselta, mutta on yhä kuitenkin karhu. Tämä voi kuvata politiikan muutosta tai vallankumousta. Hampaiden välissä olevat kolme kylkiluuta kuvaavat sen kolmea saalista ja koska kylkiluu kirjoituksissa kuvaa naista, niin nämä voivat olla valtioita joilla on nainen symbolina.

”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan… Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten.” – Hesekiel 38:2,7

Googin sodan kuvan liittouman johtaja esitellä heti toisessa jakeessa nimellä Goog Hesekielin ennustuksessa. Venäjällä on tänäkin päivänä vaskisia kylttejä, jotka sanovat ”Made in Gog” – ”Tehty Googissa” ja jo Aleksanteri Suuri rakennettu omalla nimellänsä kulkevan Aleksanterin Portin Venäjän rajalle, joka on liitetty Googiin ja Maagogiin. Goog näyttäisi kuitenkin hallitsevan mongoolialaisen liittouman kautta, johon kuuluu useita alueita. Epäilemättä nämä alueet tullaan liittämään tulevaan uuteen ”Neuvostoliittoon”, jota Venäjä johtaa.

Roos
Roos voidaan kääntä ”pääksi”, mutta useammat käännökset kääntävät sen Roosiksi ja vanha kreikkalainen Septuaginta erittelee sen myös Roosiksi.

  • Rossija eli Venäjä.

Maagog
Nimi Maagog viittaa mongooleihin ja Etelä-Venäjän alueeseen entisen skyyttilaisen alueelle.

  • Ukraina. Kuului aikanaan Neuvostoliittoon ja osa Ukrainasta on edelleen vahvasti Venäjän kanssa liitossa.
  • Mongolia. Liittounut Venäjän kanssa.

Mesek
Mesek liitetään Muski heimoon muinaisen Anatolian alueella, joka sijaitsee nykyisen Turkin ja Azerbaitsanin alueella, sekä Venäjällä taas Muskovitseihin.

  • Moskova, Venäjän pääkaupunki ja sen alue.
  • Azerbaitsan. Aikanaan osa Neuvostoliittoa ja omaa edelleen vahvat suhteet Venäjään.

Tuubal
Tuubal tai Tabal sijoittuu Etelä-Turkin alueelle, mutta myöhemmin he siirtyivät myös Venäjälle, jossa jäänteitä nimestä esiintyy edelleen.

  • Tobolski, joka on osa Venäjää.
  • Bulgaria. Venäjällä ja Bulgarialla on ollut vahvat suhteet jo 1800-luvulta asti.

Tälle liittouman johtajalle annetaan myös käsky valmistautua ja varustautua. Neuvostoliiton romahdettua on Venäjä vain varjo entisestä kunniastaan, mutta se varustautuu vauhdilla ja eräässä artikkelissa todetaankin: ”Vielä pari kolme vuotta sitten epäiltiin, etteivät Venäjän asevoimat kykenisi viemään läpi suurta uudistusohjelmaansa, johon oli varattu rahaa peräti 500 miljardia euroa… Pietarin ja Kaliningradin kaupunkien turvaksi rakennetaan vahva ohjuspuolustus. Pietarin suunnalta isketään päin vihollista Iskander-M-ohjuksilla ja Kaliningradista S-400-ilmatorjuntaohjuksilla. Molemmat ovat hirvittäviä aseita”.

Kolmantena kohtana liittouman johtajan tunnusmerkille on tietenkin itse liittouma. Johtaako Venäjä jotakin tunnettua liittoumaa ja ketkä siihen kuuluu?

Varustautunut sotilasliitto

Sectsco-logo

”Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” – Hesekiel 38:3-6

Liittouma on kuvattu hyvin selkeästi muinaisilla alueiden nimillä, joista osa on yhä käytössä. Jotta nämä Kirjoituksien kansakuntien nykyiset valtiot selviävät, on tunnettava kansakuntien esi-isät.

Persia
Valtiot, jotka olivat muinaisen Persian alueella. Toisin kuin monessa muussa paikassa, niin tässä ei käytetä Iranista nimeä Eelamia, joka kuvaisi Pohjois-Iranin, vaan Eelam tulee tuhoutumaan tulevassa sodassa ennen tätä sotaa. Niinpä tämä Persia kuvaa laajempaa aluetta.

  • Iran. Tämä tulee olemaan liittouman erittäin merkittävä liittolainen, sillä se mainitaan ensimmäisenä. 2005 vuonna Venäjä liittoutui virallisesti Iranin kanssa.
  • Irak. Muinainen Persia hallitsi osaa Irakista Hesekielin aikana.
  • Kurdistanin alueeta Iranin pohjois puolella.

Etiopia (Kuus)
Kuus tarkoittaa mustaa ja sillä tarkoitetaan yleisesti Pohjois-Afrikan ja Intian valtiota, mutta mukaan voidaan huomioida myös Kuusin poikien muodostamat valtiot.

  • Etiopia. Maa oli sosialismin noustua vahvassa liitossa kylmän sodan aikana Neuvostoliiton kanssa, mutta sittemmin tilanne on muuttunut. Epäilemättä maassa tulee nousemaan sosialismi lähitulevaisuudessa, jolloin se jälleen liittoutuu tiivisti Venäjän kanssa.
  • Sudan. Sudanilla on hyvät suhteet Venäjän ja Iranin kanssa.
  • Intia. Intia on liittounut Venäjän kanssa vuodesta 2005 asti.
  • Somalia (Havilan kautta). Somalian suhteet ovat tällä hetkellä monen maan kanssa huonot merirosvouksesta johtuen.
  • Jemen (Sabtan kautta). Jemenillä ja Venäjälle on hyvät suhteet, jotka menevät yli 80 vuotta taaksepäin.
  • Eritrea (Sabtekan kautta). Eritrean ja Venäjän välillä on kommunikaatio, mutta varsinaisesta liittoutumista ei ole.

Puut
Puut tarkoittaa Libya, mutta laskuun tulee myös muita maita kun lukuun otetaan Puutista periytyvät muut kansat.

  • Libya. Libya ja Iran ovat liittouneet, jolloin se tarkoittaa myös liittoutumista Venäjän kanssa.
  • Etelä-Egypti (Patroksilaisten kautta). Kun Egyptiä kohtaa tuho tulevassa sodassa, niin silloin varmasti sen etelä puoli liittoutuu Venäjän kanssa, jos mahdollista vastaiskuun.
  • Kreeta (Kaftorilaisten kautta). Toistaiseksi Kreeta ei ole liittounut Venäjän kanssa.

Goomer
Goomer tarkoittaa gallialaisia ja germaaneja, mutta koska tekstissä mainitaan ”Goomer ja kaikki sen sotalaumat”, on pistettävä erityishuomio Goomerin poikien kautta tuleviin kansoihin sillä tämä kuvaa useita monia kansoja.

  • Turkki. Turkki liittyi vuonna 2012 Shanghain yhteistyöjärjestöön dialogipartneriksi ja on kääntynyt selkeästi Israelia vastaan.
  • Saksa. Venäjällä on kaasuputki Saksan kanssa, jota se voi käyttää pakotteena.
  • Espanja. Espanja on talousongelmissa ja voi kääntyä halvan rahan puoleen Venäjältä.
  • Etelä-Ranska. Kuten Espanja, niin myös Ranska voi talousongelmien takia liittyä Venäjään.
  • Pohjois-UK.  Voi tarkoitta myös/ja Irlantia, joka on ollut talousongelmissa myös.
  • Thaimaa (Askenasin kautta). Muuntumassa islamistiseksi maaksi, jolloin suhteet Venäjään lähenevät.
  • Nepal (Askenasin kautta). Ei vielä liittounut Venäjän kanssa, mutta 2005 vuonna alkoi keskustelut yhteistyöstä niin poliittisesti, taloudellisesti kuin sotilaallisestikin.
  • Vietnam (Askenasin kautta). Sotilaallisesti yhteistyössä Venäjän kanssa.
  • Indonesia (Askenasin kautta). Sotilaallisesti yhteistyössä Venäjän kanssa.
  • Unkari (Riifatin kautta). Unkari saa kaksi kolmasosaa maakaasustaan Venäjältä ja näin ollen Venäjä voi käyttää sitä pakotteena.
  • Pohjoís-suomalaiset (Riifatin kautta). Finno-ugrilainen osuus Suomesta on erityisesti Pohjois-Suomessa, jolloin se sopii hyvin yhteen että Unkarin tavoin osa Suomea liittyy Venäjään.

Toogarma
Kuten Goomer, niin myös Toogarman heimon kohdalla mainitaan ”Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat”, jolloin kyseessä on jälleen useita kansakuntia.

Liittoumaan kuuluu vielä näiden lisäksi lukuisia kansoja. Kuitenkin, jo nyt voimme nähdä liittouman alkavan hahmottautua sen tärkeimpien valtioiden osalta kuten Iran ja Turkki, vaikkakin vielä monia valtiota puuttu.

Sodan ajankohta ja tilanne

israel-1948

”(1)Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on (2) tointunut miekan jäljiltä, (3) koottu monien kansain seasta, -mentävä (4) Israelin vuorille, jotka (5) kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on (6) tuotu pois kansojen seasta, ja he (7) asuvat turvallisina kaikki tyynni.” – Hesekiel 38:8

”Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: ’Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, (8) suurta saalista saamaan?'” – Hesekiel 38:13

Kun Israel itsenäistyi vuonna 1948, niin monet tässä jakeessa kerrotut ennustukset vallitsevasta tilasta toteutuivat. Voimme kuitenkin havaita, että se ei aivan täydellisesti kuvaa vielä vallitsevaa tilannetta vaikkakin kaikki merkit ovat siitä, että se tähän tilanteeseen on ajautumassa.

  1. Pitkien aikojen perästä… vuotten lopulla. Ennustus koskee viimeisiä päiviä, mitkä olisivat pitkän ajan päässä Hesekielin ajasta. Monesta voimme havaita nyt elävämme viimeisiä päiviä ja Hesekielin ajasta on kertynyt yli 2,500 vuotta jolloin todellakin kyse on pitkästä ajasta.
  2. Tointunut miekan jäljiltä. Israel on lyhyen historiansa aikana vuodesta 1948 tähän päivään saakka ollut koko ajan miekan iskujen kohteena sodissa, mutta nyt se ei ole tässä kuvatussa tointuvassa tilassa kuitenkaan… vielä.
  3. Koottu monien kansian seasta. Israeliin on sen itsenäisytemisen 1948 jälkeen muuttanut ihmisiä ympäri maailmaa eri kansoista.
  4. Israelin vuorille. Tänä päivänä alue tunnetaan jälleen Israelina ja Israel hallitsee vuoria, toisin kuin vuodesta 135 jKr aina vuoteen 1948 jKr asti.
  5. Kauan aikaa… rauniomaana. Israelin maa oli diasporan eli hajaannuksen jälkeen 135 jKr rauniomaa siitä lähtien kun roomalaiset jyräsivät sen maan tasalle ja Mark Twain 1800-luvulla kuvaakin näkyä pyhästä maasta karuksi autiomaaksi, jossa ei juuri asukkaita näe.
  6. Tuotu pois kansojen seasta. Vaikka paluumuutto on ollut vilkasta Israeliin, niin sitä ei ole suinkaan vielä kokonaisuudessaan tuotu pois kansojen seasta. Tämä toteutuu vasta suuren anti-semitismin aallon noustua.
  7. Asuvat turvallisina. Koko olemassaolonsa ajan on Israel pyrkinyt sitomaan rauhansopimuksia, mutta edes monellakaan sitä ympäröivällä valtiolla ei ole rauhansopimusta sen kanssa. Eivätkä he elä kuvatulla tavalla: ”muuria vailla” (jae 11), vaan maassa on pitkä muuri Jordaen joen länsirannan alueiden ympärillä.
  8. Suurta saalista saamaan. Taloudelliset voimat Saudi-Arabiasta (Saba ja Dedan) sekä maailmalta seuraavat tätä hyökkäystä ikään kuin sivusta yllättyneenä kyselleen, että onko Venäjä ryöstretkellä ja suurta saalista saamassa. Israel tulee siis olemaan niin rikas valtio, että Venäjä on kiinnostunut sen omaisuudesta. Israelista onkin löytynyt kaasukenttiä ja sitä kautta on siitä tulossa jopa öljynviejä.

Jotta tällainen kuvattu rauhan tila, jossa Israel on tuotu (kokonaan) pois kansojen seasta, se olisi tointunut miekasta ja asuisi turvallisena, on tapahdutta suuria asioita sille ja erityisesti sen vihollisille.

israel1

”Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joitten sekaan he ovat hajotetut, silloin minä näytän pyhyyteni heissä pakanakansain silmien edessä, ja he saavat asua maassansa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille. He asuvat siinä turvallisesti ja rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja. Turvallisesti he asuvat, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureillensa, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa.” – Hesekiel 28:25-26

Googin sodan aikana Luoja kuvaa suhdettaan Israeliin sanoilla ”minun kansani Israel” (Hes. 38:14), mutta tässä hän haluaa näyttää pyhytensä ei-juutalaisille kansoille ja kuvaa kansojen seasta koottavaa Israelia Jaakobiksi, joka kuvaa Kirjoituksissa uskomatonta Israelia. Tämä ennustus kertoo, että kun Israel tulee asumaan turvassa, kun sen ympäröivät naapurit tuhotaan, jotka ovat halveksineet sitä. Nämä ympäröivät valtiot (Jordan, Syyria, Libanon, Saudi-Arabia ja Egypti) ovat juuri ne valtiot, jotka liittoumasta puuttuvat! Tästä tulevasta Lähi-idän sodasta toisessa artikkelissa tarkemmin.

Hyökkäys ja tuho

Russian soldiers make parachute jumps during a training session for the upcoming joint anti-terror military drill in Taonan

”Sinä päivänä sinä kyllä huomaat, että minun kansani Israel asuu turvallisena, ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki. Sinä hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä.” – Hesekiel 38:14-16

Venäjä joukkoineen tekee yllätys hyökkäyksen Israelia vastaan, kun se asuu turvallisena tuona päivänä. Tämä yllätyshyökkäys tapahtuu ilmavoimin ja laskuvarjojoukoin, koska Googin kuvataan hyökkäävän kuin pilvi, joka peittää maan. Valtaosa joukkoa jää kuitenkin Israelin vuorille, joka voi tulevan suur-Israelin kohdalla tarkoittaa pohjoisessa olevaa Hermon vuorta ja Araratin vuoristoa. Tässä avautuu Ilmestyskirjan toinen sineetti, kun rauha otetaan maasta pois, ja monet ennustukset kertovat tästä sodasta, jota voisi kutsua kolmanneksi maailmansodaksi.

Mutta onko Venäjällä kyvykkyyttää ilmahyökkäykseen? Vastauksena 2014 keväällä tapahtuneen ilmatilanloukkauksen jälkipyykissä paljastuneet tosiasiat Venäjän sotilaallisesti kyvykkyydestä.

”Kone tuli Suomenlahdelle Sosnovyi Borin kohdalta ja lensi ensin länteen kansainvälisessä ilmatilassa, kääntyi Kotkan ja Porvoon puolivälissä 45 asteen kulmassa Suomen puolelle ja ylitti Sarvisalon saaren eteläkärjen ja Porvoon eteläosat, mutta poistui kansainväliseen ilmatilaan uudestaan ennen Helsinkiä.

Se ehti lentää tovin Suomen ilmatilassa, ja Suomen F/A-18C Horneteilla ei ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia saada sitä tavoitettua.

Su-35S on Hornetia nopeampi ja kehittyneempi. Su-35S on PESA-tutkajärjestelmänsä, maksimiasekuormansa, kääntyvien suihkusuuttimiensa, lakikorkeutensa, huippunopeutensa, nousunopeutensa, maksiminousupainonsa, toimintasäteensä ja optisen tulenjohtojärjestelmänsä ansiosta ylivoimainen.

Hornet johtaa vain lentotuntihintansa ja kilohintansa ansiosta. Tässä lienee syy, miksi viranomaiset ovat vähäpuheisia tapahtumasta.”

Mutta nämäkään koneet eivät lopulta aina Venäjän liittoumaa voittoon.

”Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan. Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.” – Hesekiel 38:21-22

Ja minä käännän sinulle selkäni ja jätän sinusta jäljelle vain kuudennen osan, ja nostatan sinut pohjan periltä ja tuon sinut Israelin vuorille… Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi. Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra. Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja turvassa asuvien keskelle saarissa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 39:2-6 (KJV mukaan)

Sotaan liittyy myös muita valtiota Venäjän liittoumaa vastaan useampiin paikkoihin ”kaikille vuorilleni”, jolloin toteutuu Jeesuksen ennustus: ”kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan”. Sodan seurauksena epidemia leviää ja joukkojen päälle sataa tulta, niin että suuresta sotajoukosta tuhoutuu 85 prosenttia, joka voi tarkoittaa kymmeniä ellei jopa satoja miljoonia kuolleita. Eikä sota jää vain Israelin vuorille, vaan myös Venäjä itse palaa tulessa ja sotia leviää muillekin mantereille asti, joita nimitetään tässä saariksi ja joissa kansalaiset elävät turvassa, aivan kuten tänäänkin.

riot_fire

”Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: Tämä on se päivä, josta minä olen puhunut. Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta….” – Hesekiel 39:8-9

”Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, kun minä, vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen pakanakansojen luokse, kokoan heidät omaan maahansa enkä jätä sinne jäljelle ainoatakaan heistä. Enkä minä enää kätke heiltä kasvojani, sillä minä vuodatan Henkeni Israelin heimon päälle, sanoo Herra, Herra.” – Hesekiel 39:22-29

Tämän sodan jälkeen Israelilta lähtee pois peite silmiltään, joka heillä nyt on niin että he eivät ole ottaneet Messias Jeesusta vastaan Pelastajanaan. Aluksi 144,000 juutalaista ottaa Messiaan vastaan ja sitten seitsemän vuotisen ahdistuksen jälkeen armageddonin sodassa loputkin. Profeetta Hesekiel tässä yhdistäkääkin Herran päivän seitsemään vuoteen. Päivä, joka nyt Jeesuksessa uudestisyntyneille juhlapäivä, mutta muille kauhun ajanjakso.

”Lähellä on Herran suuri päivä, se on lähellä ja tulee sangen kiiruusti. Kuule, Herran päivä! Silloin sankarit haikeasti huutavat. Vihan päivä on se päivä, tuskan ja ahdistuksen päivä, häviön ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sankan sumun päivä, pasunan ja sotahuudon päivä varustettuja kaupunkeja ja korkeita muurinkulmia vastaan.” – Sefanja 1:14-16