Norjalaiskalastajan näkyjä

Anton Johansen (1858-1929) oli yksinkertainen ja hurskas norjalaiskalastaja, joka ei jättänyt koskaan väliin aamu- ja iltarukousta. Hän oli myös profeetta. Hän syntyi vuonna 1858 Ruotsissa ja muutti sieltä 16 vuotiaana Norjaan, jossa hän elätti itsensä kalastamalla ja vanhemmalla iällä olemalla maanmittaaja. Vuonna 1884 hän alkoi näkemään näkyjä ja kuulemaan ääniä, jotka ohjasivat häntä rukoilemaan pian kuolevien ihmisten puolesta. Hän heräsi myös monesti yöllä ja sai ohjeen rukoille myrskyissä olevien laivojen puolesta, myöhemmin myös Titanic puolesta.

Joulukuussa 1913 hän ensin kävi Oslossa kertomassa sotaministerille, että suuri sota syttyisi seuraavana vuonna. Sitten hän matkusti Ruotsiin kertomaan saman uutisin, jossa se julkistettiin Svenska Morgonbladet -lehdessä maaliskuussa 1914. Kun muutaman kuukauden tämän jälkeen ensimmäinen maailmansota syttyi, hänen ennustuksensa saivat suuren huomion, ja niinpä ne kirjattiin kirjaan vuonna 1918. Tässä joitakin hänen tärkeimpiä näkyjään tulevista tapahtumista tuosta kirjasta.

Annemor_12

”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:19-22

Kolmas maailmansota pohjoismaissa

russian_bear2

”Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: ’Nouse ja syö paljon lihaa’.” – Daniel 7:5

Vuonna 1907 Anton näki erityisen näyn Venäjän ja Ranskan sodasta Ruotsia ja Norjaa vastaan. Sota tulee olemaan lyhyt; se alkaa kesällä ja loppuu syksyllä Venäjän aloittamana, jonka avuksi Ranska tulee. Tämä tapahtuu, kun juutalaiset ovat myös tuolloin suurissa määrin palanneet Jerusalemiin ja sosialismi on saanut vallan Ruotsissa ja Norjassa, niin että suuri osa ruotsalaisista on ateisteja. Sodan aikaan Balkanin maat (Kreikka, Serbia, Romania jne..) tulevat olemaan valitettavassa tilassa. Hän näki myös näyssään suunnattomia ”laivan mastoja” maalla eikä ymmärtänyt mitä ne oli, mutta tänä päivänä me tiedämme että hän tarkoitti antennimastoiksi.

Ruotsi joutuu valmistumaan sotaan kiireellä eikä kukaan tule auttamaan sitä, mutta sillä on salassa pidettyjä uusia aseita ja keksintöjä, joista muu maailma ei ole kuullutkaan. Yksi näistä keksinnöistä liittyy sähköön, jolla he tuhoavat suuren määrän ranskalaisia Göteborgissa.

”Venäläiset hyökkäävät Pohjois-Ruotsiin osittain Tornion ja osittain Merenkurkun kautta. Tukholman pohjoispuolella tulee olemaan raskas taistelu, jossa ruotsalaiset osoittavat suurta rohkeutta. Venäläiset menettävät miehiä suuren märään, mutta siitä ei ole hyötyä ruotsalaisilla, sillä venäläiset tulevat yhä uusin joukoin. He valtaavat koko Pohjois-Ruotsin ja Tukholman eteläpuolelta venäläiset ottavat ensimmäisenä Gotlannin ja Öölannin. Helsingborg, Malmö ja Lund tulevat olemaan pahasti tuhoutuneita ja Göteborg tulee olemaan raunioina, kun se antautuu.

Norjassa venäläiset hyökkäävät Finnmarkkiin ja norjalaiset torjuvat ensimmäisen hyökkäyksen, mutta lopulta häviävät ja perääntyvät etelään. Oslon eteläpuolella lähellä Ruotsin rajaa norjalaiset taistelevat ruotsalaisten kanssa rinta rinnan. Ranskalaiset tulevat pommittamaan Norjan rannikkoa etelästä aina Trondheimiin saakka.

Norjan tappio sinetöi samanaikaisesti Ruotsin tappion. Norja joutuu antamaan Venäjälle kaiken maan Yykeänvuonosta pohjoiseen ja itään. Ruotsi taas joutuu antamaan osan sen pohjoisesta alueesta ja Gotlannin saaren. Eurooppa ihmettelee nähdessään, että venäläiset eivät pitäneet kaikkia miehittämäänsä aluetta Pohjoismaista.”

Maailman kansojen kohtalot

worldmap

”Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti… Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.” – Luukas 21:9-11

Anton Johansenin ennustuksissa oli myös eri maailman valtioiden kohtaloita, jotka sopivat hyvin myös Kirjoituksien lopun ajan tapahtumiin. Tässä lista eri valtioiden kohtaloista.

  • Kiina tulee miehittämään Intian.
  • Uusia sairauksesia käytetään aseina aiheuttaen 25 miljoonan ihmisen kuoleman.
  • Venäjän joukot valloittavat Persian (Iranin) ja Turkin.
  • Vallankumoukselliset lietsovat levottomuutta ja sotaa Intiassa ja Egyptissä helpottaakseen Intian ja Euroopan miehitystä.
  • Venäläiset valtaavat Balkanin alueen.
  • Suuri tuho tapahtuu Italiassa.
  • ”Punainen myrsky” tulee Ranskaan Unkarin, Itävallan, Pohjois-Italian ja Sveitsin kautta. Ranska vallataan sisältä ja ulkoa.
  • Amerikkalaiset varusvarastot jäävät venäläisten käsiin.
  • Saksaan hyökätään idästä käsin. Tulee olemaan sisällissota, saksalaiset taistelevat saksalaisia vastaan.
  • Itä-lohko tulee aiheuttamaan sisällissodan Englannissa.
  • Venäjä johtjaa massiivisen hyökkäyksen Yhdysvaltoihin, niin että Yhdysvaltojen voimat ovat estyneitä lujittamaan Eurooppaa.
  • Uudet aseet aiheuttavat suuria hurrikaaneja ja tulimyrskyjä Yhdysvalloissa, jossa suuret kaupungit tulevat tuhoutumaan.

Näky Suomen kohtalosta

kattely_etu2506TL_503_uu

”Siitä saakka kun liittoudutaan hänen kanssansa, hän harjoittaa petosta. Hän lähtee liikkeelle ja saa ylivallan vähällä väellä. Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.” – Daniel 11:23-24

Anton mainitsee myös Suomen ennustuksissaan ja merkittävää on myös se, että Venäjä hyökkää Tornion kautta Ruotsiin, jolloin sillä täytyy olla Suomelta mandaatti kuljettaa joukkojansa läpi. Hän kertoo koko kuvan Suomen historiasta.

”Suomessa tapahtuu myös kansannousu ja se vapauttaa itsensä Venäjän kynsistä, mutta vain hetkeksi. Hän tulee Venäjän orjuuttamaksi jälleen ja tulee sorretuksi enemmän kuin koskaan ja paljon verta tulee virtaamaan tuossa maassa.”

Johansen kehotti myös Suomea kansana kääntymään Jumalan puoleen rukouksessa, jotta se ei jäisi sorretuksi ikuisesti. Näin Suomessa tehtiinkin sotien aikana ja Suomi on saanut sen jälkeen elää rauhallista aikaa, mutta entä tuleva sota?

”Suomalaiset eivät ota osaa tuohon sotaan. Heitä sorretaan raskaasti ja heillä ei ole aseita saatavilla, ja sodan jälkeen heitä sorretaan enempi kuin koskaan.”

Vaikka Suomi ei siis joudu sotaan, niin Suomea tullaan koettelemaan rajusti. Suomi välttää todennäköisesti sodan sopimalla Venäjän kanssa laajoista alueluovutuksista ja liittoutumalla Venäjän kanssa. Hätkähdyttävää näyssä kuitenkin on se, ettei ”ole aseita saatavilla”, sillä uutisissa on ollutkin viime aikoina varuskuntien lakkauttaminen, rynnäkkökiväärien hävittäminen ja jalkaväkimiinoista luopuminen.

Näiden näkyjen lopuksi Anton puhutteli vielä kohtaamaansa Messias Jeesusta, että koska Ilmestyskirjan ahdistuksen aika koittaisi? Tähän Jeesus vastasi, että sitä ennen tulisi monia ahdistuksia ja toiset miehet ilmestyisivät profetoimaan ja varoittamaan ihmiskuntaa siitä mitä olisi tapahtuva.

anton_johansson

” Ja sinä – käänny Jumalasi tykö, noudata laupeutta ja oikeutta ja pane alati toivosi Jumalaasi…. Minä olen puhunut profeetoille, olen antanut paljon näkyjä ja puhunut vertauksia profeettain kautta.” – Hoosea 12:6,10

2 comments on “Norjalaiskalastajan näkyjä

  1. rukoilemme asiassa ja toisessa perusteella se mitä ohjelmoidaan ja ohjelmoinnin takaa en näe Kristusta (Kristus) … olemme älykkäitä olentoja me antikristillisen kristilliset ja kristillisen antikristilliset, olemme asiassa rukoilemme ihmisinä ateisteina agnostikkoina skeptikoina … olen kouluja käymätön/ – oppimaton

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Muinaisia Ennustuksia Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s