Alusta loppuun ja lopusta alkuun

Kirjoituksien kaksi eniten hyljeksittyä kirjaa ovat epäilemättä sen ensimmäinen ja viimeinen kirja. Erityisesti Saatana ei pidä näistä kirjoista, koska ensimmäinen kertoo mistä hän tulee ja kuinka hän toimii, ja viimeinen mitä hän suunnittelee ja miten hänen käy. Nämä kaksi kirjaa ovatkin liitoksissa toisiinsa ja ensimmäinen kirja luettuna takaperin onkin kuin Ilmestyskirja. Koko Raamatun onkin nähtävissä tarina kolmesta henkilöstä, miehestä, vaimosta ja käärmeestä, jossa mies on Messias itse, vaimo on hänen rakastamansa seurakunta ja käärme yrittää varastaa seurakunnan Messiaalta. Tässä pieni katsaus, kuinka universumin Luojan ilmoitus on nähtävissä alusti asti loppuun.

Jacapo della Quercia, Peccato Originale, Portale Maggiore di San Petronio, 1425-38

”Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen.” – Jesaja 46:10

Seurakunta ja kolme kyyhkystä

noah_ark_people_drowing

”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.” – Matteuksen evankeliumi 24:37

Messias sanoi, että lopun aika tulisi olemaan kuin Nooan päivät. Eli meidän tulee aloittaa Nooasta ja lähteä tästä taaksepäin kohti luomista, jolloin näemme missä järjestyksessä asiat tapahtuvat.

”Niin Nooan koko ikä oli 950 vuotta; sitten hän kuoli.” – 1. Mooseksen kirja 9:29

”Ja Nooan pojat, jotka lähtivät arkista, olivat Seem, Haam ja Jaafet.” – 1. Mooseksen kirja 9:18

”… minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä.” – 1. Mooseksen kirja 9:13

Nooa on esikuva Messiaalle, kuten monet muutkin Kirjoituksien henkilöt. Laskemmalla Aadamin syntymästä Nooan kuolemaan, päästään yhteensä n. 2000 vuotta eteenpäin. Tämä kuvaa seurakunnan 2000 vuotta kestävää aikaa. Nooan kolme poikaa kuvavaat kolmea Messiaan seuraajien joukkoa; katoliset, ortodoksit ja protestantit (vrt. Matt. 13:33). Tämän Nooan ajan merkki oli sateenkaari, joka on jälleen ilmestynyt tänäpäivänä homoseksualismia kuvaavaksi lipuksi.

”Sitten hän laski luotansa kyyhkysen nähdäksensä, oliko vesi vähentynyt maan pinnalta. Mutta kyyhkynen ei löytänyt paikkaa, missä lepuuttaa jalkaansa, vaan palasi hänen luoksensa arkkiin, sillä koko maa oli vielä veden peitossa; niin hän ojensi kätensä ja otti sen luoksensa arkkiin. Ja hän odotti vielä toiset seitsemän päivää ja laski taas kyyhkysen arkista. Ja kyyhkynen tuli hänen luoksensa ehtoopuolella, ja katso, sen suussa oli tuore öljypuun lehti. Niin Nooa ymmärsi, että vesi oli vähentynyt maan päältä. Mutta hän odotti vielä toiset seitsemän päivää ja laski kyyhkysen lentoon, eikä se enää palannut hänen luoksensa.” – 1. Mooseksen kirja 8:8-12

Kyyhkynen on symbolisoi Kirjoituksissa Pyhää Henkeä ja näin ollen nämä Nooan kolme lähettämää kyyhkystä kuvaavat kolmea Messiaan seuraaja joukkoa. Ensimmäinen kyyhkynen, joka ei löytänyt paikkaa laskeutua, kuvaa Hänen omiansa eli juutalaisia, jotka eivät ottaneet kuitenkaan Häntä vastaan. Toinen oliivipuun lehden hakenut seurakunta on nykyinen ei-juutalaisista muodostuva seurakunta. Viimeisen kyyhkynen, joka ei enää palannut kuvaa ahdistuksen ajan juutalaista seurakuntaa.

”40 päivän kuluttua Nooa avasi arkin ikkunan, jonka hän oli tehnyt, ja laski kaarneen lentoon, ja se lenteli edestakaisin, kunnes vesi maan päältä kuivui.” – 1. Mooseksen kirja 8:6-7

Kaarne eli korppi on Kirjoituksissa saastainen lintu (3. Moos. 11:13-15) ja kuvaa lopuksi tulevaa saastaista seurakuntaa eli Laodikean seurakunta aikaa. Maa symbolisoi Israelin valtiota ja näin ollen tämä saastainen seurakunta kiertelee niin kauan, kunnes maa on tullut kokonaan esille eli Israel kasvaa täysiin mittoihinsa.

Tulemuksen merkit ja ylöstempaus

natural-diasters_18

”Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat. Ja satoi rankasti maan päälle 40 päivää ja 40 yötä.” – 1. Mooseksen kirja 7:11-12

”Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa… Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa.” – 1. Mooseksen kirja 6:11,14

”Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä…” – 1. Mooseksen kirja 6:1

Samalla tavalla kuin Messias puhui Hänen tulemuksensa edeltävistä suurista luonnonmullistuksista ja taisteluista, niin näin tapahtui myös Nooan päivinä. Arkin rakentaminen kuvaa Messiaan seurakunta ruumiin rakentamista eli ihmisten sielujen pelastumista ennen Hänen tulemistaan. Ja tuolloinkin maailman väkiluku kasvoi nopeasti, niin että ennen vedenpaisumusta joiden arvioiden mukaan eli jopa satoja miljoonia ihmisiä.

 ”Ja kun Hanok oli vaeltanut Jumalan yhteydessä, ei häntä enää ollut, sillä Jumala oli ottanut hänet pois.” – 1. Mooseksen kirja 5:24

”Kun Jered oli sadan 62 vuoden vanha, syntyi hänelle Hanok.” – 1. Mooseksen kirja 5:18

”Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.” – 1. Mooseksen kirja 6:4

Hanok otettiin ylös, koska hän oli Jumalalle otollinen mies ja kulki Jumalan kanssa. Tämä kuva edellä mainittujen merkkien jälkeen tulevaa seurakunnan ylöstempausta. Jeredin nimi tarkoittaa ”tulla alas”, joka tarkoittaa tuolloin tapahtunutta langenneiden enkeleiden tulemista maan päälle ja tämä tulee tapahtumaan myös Ilmestyskirjan mukaan, kun syyvyden kaivo aukaistaan ja heinäsirkkamaiset olennot tulevat kiusaamaan ihmisiä. Epäilemättä eräänlainen ”ufo show” ja muukalaisten ilmestyminen tulee olemaan ylöstempauksen selitys.

Ahdistuksen aika

tribulation

”Mutta Herra sanoi hänelle: ’Sentähden, kuka ikinä tappaa Kainin, hänelle se pitää seitsenkertaisesti kostettaman’. Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaisi, tappaisi häntä.” – 1. Mooseksen kirja 4:15

”Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: ’Menkäämme kedolle’. Ja heidän kedolla ollessansa Kain karkasi veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet.” – 1. Mooseksen kirja 4:8

Eenok, joka temmattiin taivaasen, oli seitsemäs Aadamista ja Kainin tappajalle mainitaan kostettavan seitsemän kertaisesti. Nämä seitsemät kuvaavat seitsemän vuoden pituista ahdistuksen aikaa. Kainin surmaana Aabel kuvaa taas Ilmestyskirja kahta todistajaa ja pyhiä, jotka peto surmaa. Ja Kainille pantu merkki kuvaa Ilmestyskirjan pedon merkkiä, niin että Kain on esikuva Antikristuksesta.

”Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.” – 1. Mooseksen kirja 3:21

”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” – 1. Mooseksen kirja 3:15

Ihminen palaa paratiisiin, kun seurakunta palaa Messiaan kanssa hallitsemaan. Tämä seurakunta on Ilmestyskirjassa puetettu hohtavan valkeisiin vaatteisin, jotka he ovat pesseet Karitan eli Messiaan verellä. Ja samalla tavalla kun Ilmestyskirjassa Messias tulee sitomaan Saatanan tuhanneksi vuodeksi pimeyden, niin myös Kirjoituksien ensimmäisessä ennustuksessa Käärme eli Saatana joutui tuomion alle.

Uusi taivas ja maa

bible_the-new-jerusalem-Heaven

”Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.” – 1. Mooseksen kirja 2:25

”Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.” – 1. Mooseksen kirja 1:4

”Alussa loi Jumala taivaan ja maan.” – 1. Mooseksen kirja 1:1

Messias ja seurakunta eli mies ja vaimo ovat jälleen yhdessä kuuden tuhannen vuoden jälkeen halliten tuhat vuotta. Sitten tulee suuri valkean istuimen tuomio, jossa tuomitaan kaikki, joiden nimi ei ole Elämän kirjassa eli valkeus erotetaan pimeydestä. Aivan lopuksi Ilmestyskirja kertoo, kuinka luodaan uusi taivas ja maa, eikä merta eli pakanoita enää ole. Näin Kirjoitukset tekeävät hämmästyttävällä tavalla täyden ympyrän ja palaamme alkutilaan, kun… kaikki oli sangen hyvää.

”Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.” – Saarnaaja 1:9

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s