Turkki nousee, Kreikka kaatuu

Niin Kreikka kuin Turkkikin näyttelevät suurta roolia länsimaiden historiassa ja Kirjoituksien ennustuksissa, mutta myös erittäin tärkeää geopoliittista sijaintia. Kreikka ja Turkki, jotka ovat naapurivaltioita Balkanilla, ovat yhdessä portti Euroopan ja Lähi-idän välillä Balkanvuorien ja Mustameren toimiessa muurina pohjoisessa.  Nämä valtiot tunnetaan Kirjoituksissa nimillä Jaavan ja (Vähä-)Aasia. Molemmat ovat Nooan ensimmäisen pojan Jaafetin poikien jälkeläisiä; kreikkalaiset Jaavanin ja turkkilaiset Maagogin, vaikkakin turkkilaisissa on myös Seemin pojan Arpaksadin ja muiden poikien jälkeläisiä.

Greece_Turkey

”Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 39:6

Turkissa nousee pahan valta

Turkki oli ensimmäinen asutettu sivilisaatio vedenpaisumuksen jälkeen, koska Nooan arkki laskeutui Araratin vuoristoon Turkkiin, josta se tuli esille 1948 maanjäristyksessä. Tältä Anatolian alueelta arkeologisissa kaivauksissa löydetty Göbekli Tepe on vanhin löydetty uskonnollinen temppeli ja alueelta on löydetty myös muita arkeologisesti merkittäviä löytöjä. Rooman valtakunna hajottua kahtia 395 jKr, itäisestä Rooman valtakunnasta tuli Bysantti, joka kuitenkin kesti vuoteen 1453 asti, jonka jälkeen Ottomannit Turkin johdolla hallitsivat aluetta vuoteen 1923 eli ensimmäisen maailman sodan loppuun ja itsenäistyi nykyiseksi Turkin valtioksi. Paavali kirjoitti Uuden testamentin kirjeistä kolme Vähä-Aasian seurakunnille; efesolaisille, galatalaisille ja kolossalaisille. Mutta tunnetuimpia ovat Ilmestyskirjan mainitsemat seitsemän seurakuntaa.

Pergamon_altar_of_zeusnurnberg-zeppelin-tribune

”Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka: Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on…” – Ilmestyskirja 2:12-13

Ilmestyskirja alkaa seitsemällä kirjeellä Vähä-Aasian seurakunnille; Efesoon, Smyrnaan, Pergamoon, Tyatiraan, Sardeen, Filadelfiaan ja Laodikeaan, jotka siis ovat nykyisen Turkin alueella ja tänä päivänä suosittuja turistikohteita. Ilmestyskirjan ilmoituksessa Messias kertoo apostoli Johannekselle Pergamonin seurakunnan kirjeessä, että hän tietää missä Saatanan valtaistuin on ja monet Raamatun tutkijat kuten David Pawson yhdistääkin tämän Pergamonin Zeuksen alttariin. Zeus, ukkosen jumala joka löytyy monissa kulttuureissa ylimpänä jumalana, voidaankin yhdistää Saatanaksi kuten suomen kielen Ukkoa jumalaaa tarkoittava sana Perkele jonka Agricola liitti Saatanaan. Tämän alttarin saksalaiset siirsivät 1800-luvun lopulla Berliiniin ja natsit tekivätkin Albert Speerin johdolla Zeppelin Field -kentän tuon alttarin mukaiseksi.

”Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. ” – Ilmestyskirja 17:9-10

Ilmestyskirjan petovalta kuvaat symboleina sarvet, kruunut ja päät. Päät kuvaavat seitsemää raamatullista maailmaa hallinnutta valtakuntaa, joista useimmat Raamatun tutkijat kuvaavat viiden ennen Johannesta (95 jKr) olleen järjestyksessä Egypti, Assyria, Babylonia, Meedo-Persia ja Kreikka. Se ”yksi on” Johanneksen päivinä ollut Rooma, joka kesti siis vuoteen 1453 Bysantin imperiumina. Ja seitsemäs, joka pysyi vähän aikaa, oli juuri Turkin hallitsema Ottomaanien valtakunta kestäen vuoteen 1923 asti ja hallitsi Jerusalemia 400 vuotta vuosina 1517 – 1917.

Sectsco-logo

”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia, ja Maagogin maata, Roosia, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan… Persialaiset, etiopialaiset ja libyalaiset ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” – Hesekiel. 38:2-6 (Septuagintan mukaan)

Kirjoituksien ehkä yksi parhaimmin tunnetuista ennustuksista on ns. Googin sota, josta Hesekielin kirjan luvut 38 ja 39 kertovat. Tätä liittoumaa johtaa Goog, joka on Venäjä ja Neuvostoliiton aikaan siellä olikin kylttejä ”Made in Gog” (tehty Googissa), mutta toinen merkittävä maa tässä viimeisille päiville sijoittuvassa sodassa on Turkki eli Maagog. Tämä liittouma on Shanghain yhteistyöjärjestö (SCO) ja se on Venäjän ja Kiinan johtama NATOn vastine. Turkki oli kuitenkin ensimmäinen Israelin itsenäisyyden tunnustanut maa ja NATOn liittolainen, mutta 2000-luvulla välit lännen kanssa alkoivat rakoilemaan Turkissa ja nyt Turkki on kääntynyt avoimesti Israelia vastaan. Vuonna 2012 7. kesäkuuta Turkki liittyi dialogipartneriksi tähän järjestöön ja viimeisetkin Googin sodan maat alkavat olla liittoutuneita.

Turkey-Flag-PhotoArtemisHuntress.17121007_std

”’Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulomme tästä työstä… Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee’.” – Apostolien teot 19:25-27

Apostolien tekojen aikaan ensimmäisen vuosisadan puolessa välissä seurakunnan synnyttä Paavali kohtasi Vähä-Aasian Efesossa Artemiksen palvojia ja hänen muotokuvallaan rahaa tehneitä miehiä. Roomalaiset tunsivat Artemiksen Dianana ja hän oli kuun jumalatar, jonka symbolina oli kuu kuten Islaminkin ja hänen temppelissään palvottiin taivaalta pudonnut kuvajaista eli meteoriittia, kuten muslimit palvovat Kaaban mustaa kiveä (arab. al-Ḥajar al-Aswad). Artemiksen palvojat huusivat vihaa täynnä: ”Suuri on efesolaisten Artemis!”, joka on vastaava huuto kuin muslimien  Allahu Akbar (Allah on suuri). Entinen PLOn muslimi terroristi ja nykyinen kristitty Walid Shoebat yhdistääkin nämä kaksi yhdeksi ja samaksi. Turkki on yksi maailman muslimisoituneista maista, jossa evankeliumi ei juurikaan ole tavoittanut ihmisiä, niin että kansalaisista 99% on muslimeita.

”Kun he sen kuulivat, tulivat he vihaa täyteen ja huusivat sanoen: ’Suuri on efesolaisten Artemis!” – Apostolien teot 19:28

Kreikassa kaatuu kreikkalaiset länsimmat

Greece-Parthenon

”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.” – Roomalaiskirje 1:16

Meidän länsimainen yhteiskuntamme, politiikkamme ja kulttuurimme perustuu tänä päivänä hyvin pitkälle kreikkalaiselle yhteiskunnalle ja sen filosofien ajatuksille kuten Platon, Sokrates ja Aristoteles. Kreikan Parthenonista on tullut inspiraation lähde meidän rakennuksillemme Suomen Eduskuntatalosta Yhdysvaltain kongressin rakennukseen. Kirjoitukset sanovatkin, että ensin juutalaisille ja sitten kreikkalaisille. Apostoli Paavalin ensimmäinen kirje olikin Kreikan Tessalonikaan ja kaikineen Uudessa liiton Kirjoituksissa on viisi kirjettä Kreikkaan; kaksi korintolaisille, kaksi tessalonikalaisille ja yksi filippiläisille.

daniel_statue

”Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli hirvittävä nähdä. Kuvan (1) pää oli parasta kultaa, sen (2) rinta ja käsivarret hopeata, sen (3) vatsa ja lanteet vaskea. Sen (4) sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi (5) rautaa, osaksi savea.” – Daniel 2:31-33

Muinaisen Babylonian valtakunnan kuningas Nebukadnessar näki ennustuksellisen unen patsaasta, jonka profeetta Daniel osasi universumin Luojan avustuksella selittää.

Yleisesti tulkitaan, että kuvan eri metallit kuvaavat eri maailmaa hallinneita muinaisia valtakuntia, jotka lopuksi kivi tuhoaa joka kuvaa Messias Jeesuksen iankaikkista valtakuntaa. Nämä metallit kuvaavat järjestyksessä seuraavia nykyisiä valtioita.

  1. Irak (Babylon)
  2. Iran (Persia)
  3. Kreikka (Makedonia)
  4. Italia (Rooma)
  5. Uusi maailmanjärjestys

2000-luvulla alkoi tämän kuvapatsaan romahtaminen. Irakin romahdus alkoi sodalla Saddam Husseinia vastaan vuonna 2003, Iranin tilanne ja ydinohjelma ajavat sen aivan pian sanktioiden takia romahdukseen ja nyt myös Kreikka on kaatumassa eurokriisiin, mutta sitä tulee seuramaan Italia joka on eirttäin suurissa vaikeuksissa useissa eri alueilla ja erityisesti taloudellisesti. Lopuksi tulee romahtakaan kaikki länsimaat, mutta sitä ennen astuu tuleva maailman johtaja areenalle Kreikan ja Italian kaaduttua, joka taas tulevat synnyttämään kolmannen maailmansodan.

talous

”Sillä hän on pitänyt halpana Herran sanan ja rikkonut hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä.” –  4. Mooses 15:31

Rapistuva ja velkaantuva Kreikka kuvaavat rapistuvia ja velkaantuvia länsimaita. Analyytikot sanovatkin, että kun Kreikka kaatuu, niin kaatuu myös muut länsimaat perässä ja siksi Kreikkaa ylläpidetään lisäämällä velkaa ettei Lehman Brothersin aiheuttama konkurssien sarja toistu. Tämä on kuitenkin mahdoton yhtälö ja on väistämätöntä että Kreikka tulee kaatumaan. Tämän kaiken lomassa Kreikka kuitenkin varustautuu, koska se on erittäin strategisessa asemassa olemalla portti Lähi-itään ja muslimaihin. Kreikan armeija onkin merkittävän suuri tämän johdosta.

Eri universumin Luojan hengessä vaeltavat profeetat ovatkin nähneet Turkista ja Kreikkasta alkavan sodan – maailmansodan.

Kolmas maailmansota

Third_World_War

”Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: ’Tule!’ Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.” – Ilmestyskirja 6:3-4

Kolmannen maailman sodan aloittaa Euroopassa The Turk -niminen terroristi, jota avustaa kolme intialaista terroristiryhmää Euroopassa. Saksa ja USA taistelee yhdessä kolmannessa maailman sodassa. Euroopan hallituksen sisällä tulee kapinointia. Venäjän johtajama invaasio tunkeutuu Eurooppaan Turkin kautta.  USA:n ja ääri-Islamin välillä sota Euroopassa. Invaasio Eurooppaan pysäytetään Ranskassa Saksalaisten ja Amerikkalaisten toimesta.”Nicolaas van Rensburg

”Varsinainen kipinä sotaan syttyy Balkanin niemimaalta. Sota alkaa auringonnousussa ja hän tulee erittäin nopeasti, niin että maanviljelijät istuvat pubeissaan pelaamassa korttia sotilaiden tullessa. Paljon kuolleita, armeija tulee idästä, mutta kuitenkin kaikki tapahtuu erittäin nopeasti. Näen kolmosen, mutta en tiedä ovat ne päiviä vai viikkoja. Näen kolme kiilaamaista muodostelmaa tulossa. Venäläiset eivät pysähdy mihinkään jatkaessaan kolmessa kiilassa. Yötä päivää he ajavat päästäkseen Ruhrin alueelle, missä monet uunit ja tulisijat palavat. Kosto tulee välittömästi ison meren toiselta puolelta (Yhdysvalloista), vaikkakin keltainen lohikäärme tunkeutuu samalla Alaskaan ja Kanadaan, mutta se ei pääse pitkälle.”Alois Irlmaier

”Aika tulee kun voit oppia kaiken. Pahuus tulee sinulle oppineilta. Konstantinnopolissa tulee vuotamaan verta niin paljon, että kolmevuotias vasikka voi uida siinä. Onnellinen se joka jää jäljelle sodasta. Hän tulee syömään hopealusikalla. Tämän sodan jälkeen susi tulee elämään lampaan kanssa. Ensin väärä kreikkalainen tulee. Älä usko häntä. Hän tulee menemään pois. Sotalaivat kokoontuvat yhteen Skalomassa ja punaliiviset (venäläiset) tulevat taistelemaan sinun puolesta. Turkkilaiset tulevat lähtemään, mutta he tulevat takaksin ja tulevat Heksamiliaan asti. Lopuksi, heidät ajetaan pois Kokkini Miliaan (Mongoliaan). Turkkilaisista, yksi kolmannes tapetaan, toinen kolmannes kastetaan ja jäljelle jäänyt kolmannes menee Kokkini Miliaan.”Kosmas Aitolialainen (1700-luku)

”Kolmas maailman sota alkaa konfliktista Turkin ja Kreikan välillä. Juutalaiset vapaamuurarit, jotka ovat USA ja EU hallitsijoita, pakottavat turkkilaiset sotaan Kreikkaa vastaan. Kreikkalaisten valtavasta rohkeudesta ja vastustuksesta huolimatta turkkilaisten hyökkäys tulee olemaan tuhoisa. Paljon kreikkalaisia ja heidän vapaehtoisia avustajiaan; venäläisiä ja serbialaisia veljiä Kristuksessa, tulee kuolemaan. Turkki rynnäköi syvälle Kreikkaan ja valtaa suurimman osan Kreikkaa. Aluksi NATO ja USA eivät puutu tähän konfliktiin suoraan, vaan antavat hiljaisen tukensa kaikelle Turkin teoille sen sijaan. Hetken verran näyttää aivan varmalta että kreikkalaiset katoavat tyystin, kunnes mahtava Venäjä pelaa korttinsa suojellakseen kreikkalaisia ja ortodoksista kristillisyyttä. Tämä yllättää kaikki. Venäläiset ydinaseet laukaistaan Turkkiin. Pimeys peittää Balkanin niemimaan ja Lähi-idän. Maailma sellaisena kun tunnemme lakkaa olemasta.

Tässä kohdassa USA ja EU liittyvät Turkkiin (tai mitä siitä on jäljellä) ja julistavat maailmanlaajuisen sodan Venäjää ja Kreikkaa vastaan. Vatikaani ja Pyhä Istuin kuuluttavat Pyhän Sodan hajaannuttavaa ortodoksisuutta vastaan. Se sota on kauhistuttava. Palavia ihmisiä tulee tippumaan taivaalta. USA tulee kärsimään kauhistuttavan tappion ja räjähtää kuin ilmapallo. Roomalais-katollinen kirkko ei palaa koskaan siihen asemaan kuin se on tänään. Ei edes lähelle. Sen vaikutusvalta tulee olemaan mitätön. Venäläiset astuvat sisään Konstantinopoliin, asettavat oman kuvernöörin, mutta antavat sen kokonaan kreikkalaisille myöhemmin rauhanneuvotteluissa. Kreikkalaiset epäröivät vastaanottaa uusia alueita aluksi, mutta vastaanottavat ne myöhemmin ja hallitsevat mikä oli ennen Turkin pääkaupunki. Kreikkalaiset palaavat Konstantinopoliin 600 vuotta sieltä lähdettyään, kuten munkki sanoi. Kolmannes turkkilaisista menettää elämänsä, kolmannes hyväksyy ortodoksin kristinuskon ja kolmannes muuttaa asumaan johonin erämaahan. Armenia saa maansa takaisin ja kurdit perustavat oman maansa.”Joseph Vatopedi

Myös islamin ennustuksissa tämä sota on kuvattu vastaavalla tavalla.

Kirjoituksissa tämä sota ja sen joukkojen lopullinen päämäärä Israel on paljastettu Hesekielin kirjan luvuissa 38 ja 39. Kreikka on erittäin merkittävä ajan merkki ja sen kohtaloa tulee seuramaan länsimaat Suomi mukaan lukien niin sodassa kuin rauhassa. Kuitenkin, kuten nämäkin edellä olevat profeetat olivat ennustaneet, niin Kreikka kuten länsimaatkin ja kristillinen maailma tulevat voittamaan lopulta.

”Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tulen sinun tykösi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Ja minä käännän sinulle selkäni ja jätän sinusta jäljelle vain kuudennen osan, ja nostatan sinut pohjan periltä ja tuon sinut Israelin vuorille… Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi. Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra. Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja turvassa asuvien keskelle saaristossa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 39:1-6 (KJV mukaan)

Egyptin värikäs tulevaisuus

Egypti on arabivaltiosta suurin ja sillä on maailman 17. suurin armeija. Se on myös yksi Kirjoituksissa usein mainituin Israelin naapuri ja se näyttelee lopun aikoina merkittävää roolia tulevassa sodassa. Vanha viisaus sanoo myös, että mitä tapahtuu Egyptissä, tapahtuu kohta muuaallakin maailmassa. Juuri nyt (kesällä 2013) Egyptissä on suuret mellakat ja protestit, ehkäpä jopa ihmiskunnan historian suurimmat. Yhdysvallat presidentti Obaman johdolla rahoittivat edellisen kansannousun ja muslimiveljeskunnan presidentti (vai pitäisikö sanoa faarao) Mursin nousun, jota vastaan egyptiläiset nyt protestoivat, kuten yksi seuraavista kuvista todistaa, ja jollaisia kuvia valtamedia ei julkaise. Kirjoitukset ennustavatkin Egyptille kansannousuja, sisällissotia ja sotaa, mutta myös herätystä.

egypt_protests

”Ennustus Egyptistä. Katso, Herra ajaa nopealla pilvellä ja tulee Egyptiin. Silloin vapisevat Egyptin epäjumalat hänen edessään, ja sydän raukeaa Egyptin rinnassa.” – Jesaja 19:1

Profeetta Jesajan kirjan luvut 13-23 kuvaavat Israelia ympäröivien valtioiden tuhoa tulevassa Lähi-idän sodassa. Koko luku 19 maalaa kuvan Egyptin historiasta, joka on tiivistettynä ensimmäiseen jakeeseen näin: ”Silloin vapisevat Egyptin epäjumalat… ja sydän raukeaa Egyptin rinnassa”. Egyptin hallinto murretaan täysin, jonka jälkeen siellä tapahtuu suuri hengellinen herääminen todellista universumin Luojaa kohtaan ja he unohtavat kuujumalansa.

Egypti revitään sisältä käsin

egypti_sisällissota

”Minä kiihoitan Egyptin Egyptiä vastaan, niin että he keskenänsä sotivat, ystävä ystävää vastaan, kaupunki kaupunkia vastaan, valtakunta valtakuntaa vastaan. Egyptiltä katoaa rohkeus rinnasta, ja minä hämmennän hänen neuvonsa; ja he kysyvät epäjumalilta, henkienmanaajilta, vainaja- ja tietäjähengiltä. Minä annan Egyptin tylyn herran käsiin, ja kova kuningas on hallitseva heitä, sanoo Herra, Herra Sebaot.” – Jesaja 19:2-4

Egyptin ravistelu alkaa profeetta Jesajan saaman ennustuksen mukaan kansannousulla, jossa egypti revitään kahtia. Valtakunta valtakuntaa vastaan voidaan kääntää myös hallinto hallintoa vastaan kuten kreikkalainen Septuaginta sen kääntääkin ja nyt voimme nähdä Egyptissä tämän taistelun radikaali Yhdysvaltojen tukeman muslimiveljeskunnan ja maallistuneemman Egyptin välillä. Tämän taistelun seurauksena egyptiläiset valtaa sekasorto, niin että he hakevat tilanteeseensa apua kaikilta epäjumalilta ja Egypti onkin tunnettu tänäkin päivänä okkultismista. Kun egyptiläiset eivät tee kuitenkaan parannusta ja islamin uskoisten radikalisoidussa tappavat monia Messiaaseen uskovia ja monet ovat joutuneet pakenemaan sieltä, niin universumin Luoja antaa heidät tylyn johtajan käsiin. Presidentti Mursi, jota myös faaraoksi kutsuttiin, oli vasta esimakua ja Egypti tulee saamaan vielä radikaalimman johtajan.

Egyptin virta kuivuu

egypt_green_horseFOURHORSEMEN

”Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.” – Ilmestyskirja 6:8

Helmikuussa 2011 Egyptissä kuvattiin mellakoiden aikaan video, jossa merkillisen peilautuman johdosta videolle tallentui vihreä hevonen. Ilmestyskirjan neljä hevosta; valkoinen, punainen, musta ja hallava, kuvaavat eksytystä, sotaa, puutetta ja kuolemaa, jotka ovat kuvaavat sodan vaiheita. Ilmestyskirjan sana hallava tulee kreikan kielen sanasta ’chloros’, joka käänettäänkin muualla Kirjoituksissa vihreäksi. Tämä vihertävä hevonen kuvaa kuolemaa ja sairauksia, jotka tulevat sodan ja puutteen jälkeen. Tämä on symbolisesti erittäin vakava varoitus Egyptille!

”Sinä päivänä Egypti on oleva naisten kaltainen; se vapisee ja pelkää Herran Sebaotin käden heilutusta, kun hän heiluttaa kättään sitä vastaan. Ja Juudan maa on oleva Egyptille kauhuksi; niin usein kuin sitä sille mainitaan, pelkää se Herran Sebaotin päätöstä, jonka hän siitä on päättänyt.” – Jesaja 19:16-17

”Ihmislapsi, käännä kasvosi faraota, Egyptin kuningasta, kohti ja ennusta häntä ja koko Egyptiä vastaan… Sillä he ovat ruokosauva Israelin heimolle: kun he kädellä tarttuvat sinuun, niin sinä säryt ja lävistät heiltä olkapäät kaikki; ja kun he nojaavat sinuun, niin sinä murrut ja jäykistät heiltä lanteet kaikki. Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tuon sinun kimppuusi miekan ja hävitän sinusta ihmiset ja eläimet, ja Egyptin maa tulee autioksi ja raunioksi. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra… Ei käy siellä ihmisjalka, ei käy siellä eläimen jalka, eikä asuta siellä 40 vuoteen.” – Hesekiel 29:2-11

Egypti tulee autioksi, ja Edom tulee autioksi erämaaksi väkivallan tähden, jota ne ovat tehneet Juudan lapsille, kun ovat vuodattaneet viatonta verta heidän maassansa.” – Joel 3:19

Tulevassa Lähi-idän sodassa, josta myös psalmi 83 ja Obadjan kirja kertovat, tulee Israel tuhoamaan Egyptin. Profeetta Hesekiel, joka eli n. 600 vuotta eKr, ennustaa tässä samasta Egyptin kohtalosta profeetta Jesajan kanssa, että Egypti tule tuhoutumaan Israelin kautta. Juudan maa eli Israel tulee olemaan Egyptille kauhuksi ja he vapiset kuullessaan sen nimen, vaikka tänään Israel on pilkan aihe Egyptissä, ja Egypti tulee särkemään itsensä koskiessaan Israeliin eli Egypti tulee ensin hyökkäämään Israelia vastaan, kuten myös profeetta Joel kertoo. Egyptin tuho tulee olemaan niin kova, että osasta Egyptiä ei ainoastaan lähde ihmiset vaan myös eläimet 40 vuodeksi, joka enteilee ydinaseen käyttöä.

aswanhighdamaswan_map

”Joet levittävät löyhkää, Egyptin kanavat mataloituvat ja ehtyvät, ruoko ja kaisla lakastuvat. Ruohostot Niilivirran varsilla, virran suussa, ja kaikki Niilivirran kylvömaat kuivuvat, kuihtuvat ja häviävät. Kalastajat valittavat ja murehtivat; kaikki, jotka heittävät onkea virtaan ja laskevat verkkoa veteen, nääntyvät. Häpeään joutuvat, jotka häkilöityjä pellavia pitelevät ja jotka kutovat pellavakankaita. Maan peruspylväät murskataan, ja kaikki palkkalaiset ovat murheellisella mielellä.” – Jesaja 19:6-10

”Egyptistä tulee autio, raunioitunut maa, ja silloin kaikki tietävät, että minä olen Herra. Sinä sanot: ’Virta on minun, minä olen sen tehnyt.’ Sen tähden minä käyn sinua ja sinun virtaasi vastaan, sen tähden minä teen Egyptistä aution, raunioituneen maan Migdolista Assuaniin, Nubian rajalle asti.” – Hesekiel 29:9-10 (1992)

”Hän käy ahdistuksen meren lävitse, hän lyö meren aaltoja, ja kaikki Niilivirran syvyydet kuivuvat, Assurin ylpeys painuu alas, ja Egyptin valtikka väistyy pois.” – Sakarja 10:11

Juutalainen tietosanakirja vuodelta 1906 kertoo vanhan käännöksen sanan Sevenen olevan Assuan, kuten uudempi 1992 käännös tuon Hesekielin jakeen kääntääkin. Nubia taas on muinainen Pohjois-Sudanin ja Etelä-Egyptin alue. Assuanissa on kuuluisa suuri Assuanin pato ja vuonna 1970 padon valmistuttua on käynyt toteen ennustuksen sanat ”Sinä Sanot: ’Virta on minun'”. Koska Egyptin tuhon seurauksena Niili kuivuu ja tästä Etelä-Egyptin alueesta tulee autio, niin tarkoittaa se tuon padon tuhoutumista. Tämän Egyptin virran kuivumisen ennustaakin kolme profeetta; Jesaja, Hesekiel ja Sakarja. Egypti on tänä päivänä pellavan tuottaja ja kalastus on myös yksi merkittävistä elinkeinoista, mutta nämä loppuvat Egyptissä padon murrutta ja Niilin kuivuttua. Maa joutuu sekasorron valtaan, kun ”maan peruspylväät” eli sen elinkeino murskataan.

Egyptin suuri herätys

rio_de_janeiro_statue_jesus

”Sinä päivänä on viisi kaupunkia Egyptin maassa puhuva Kanaanin kieltä ja vannova valan Herralle Sebaotille. Yhtä mainitaan nimellä Iir-Heres. Sinä päivänä on oleva Herran alttari keskellä Egyptin maata ja sen rajalla Herran patsas. Ja se on oleva merkkinä ja todistuksena Herralle Sebaotille Egyptin maassa; sillä he huutavat Herraa sortajain tähden, ja hän lähettää heille vapauttajan ja puolustajan, joka pelastaa heidät. Ja Herra tekee itsensä tunnetuksi egyptiläisille, ja egyptiläiset tuntevat Herran sinä päivänä ja palvelevat häntä teuras- ja ruokauhreilla, ja he tekevät Herralle lupauksia ja täyttävät ne. Herra lyö egyptiläisiä, lyö ja parantaa; he palajavat Herran tykö, ja hän kuulee heidän rukouksensa ja parantaa heidät.” – Jesaja 19:18-22

Egyptin tuleen kaiken tämän seurauksena suuri herätys ja he liittyvät Israeliin, niin että viidessa sen kaupungissa tullaan puhumaan hepreaa ja yksi näistä on Kairo (Iir-Heres). Sanotaanpa vielä, että Egyptin rajalle tulee nousemaan patsas, kenties samanlainen kuin on kuuluisa Rio De Janeiron patsas Messias Jeesuksesta. Tämä suuri herätys on kovan rukouksen seurasta: ”huutavat Herraa sortajain tähden”, jota jo nyt monet vainotut egyptiläiset kopti-kristityt rukoilevat päivittäin Herralta. Tämän kammottan seurauksena lopulta Israel, Egypti ja Syyria liittoutuvat ja muodostavat suur-Israelin ja Israel kasvaa niihin mittoihin, mikä Abrahamille ja hänen siemenellensä luvattiin.

grisrael

”Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka.” – 1. Mooseksen kirja 15:18

”Ja he ottavat perinnöksensä Etelämaan ynnä Eesaun vuoren, Alankomaan ynnä filistealaiset; he ottavat perinnöksensä Efraimin maan ja Samarian maan, Benjaminin ynnä Gileadin.” – Obadja 1:19

”Sinä päivänä on oleva valtatie Egyptistä Assuriin, ja Assur yhtyy Egyptiin ja Egypti Assuriin, ja he, Egypti ynnä Assur, palvelevat Herraa. Sinä päivänä on Israel oleva kolmantena Egyptin ja Assurin rinnalla, siunauksena keskellä maata, sillä Herra Sebaot siunaa sitä sanoen: ’Siunattu olkoon Egypti, minun kansani, ja Assur, minun kätteni teko, ja Israel, minun perintöosani’.” – Jesaja 19:23-26

Messiaan viimeiset varoitukset

Messias Jeesus kertoo lopunajoista kahdelle eri ryhmälle; juutalaisille opetuslapsille ja (ei-juutalaisille) pakanakansoille. Matteuksen ilosanoman lukuun 24 ja Markuksen ilosanoman lukuun 13 on talletettuina Messiaan puhe juutalaisille kansalle ja näiden lukujen viesti on erittäin synkeä, koska he joutuvat menemään läpi suuren seitsen-vuotisen ahdistuksen ajan, jolloin koko maailmaa johtajaa pahan vallassa oleva diktaattori. Luukkaan ilosanoman luku 21 kertoo puoleestan viestin pakanakansoille, joiden puoleen Messias kääntyi kun hänen omansa hylkäsivät Hänet, aivan kuten Kirjoitukset olivat jo ennalta ennustettaneet. Suunnitelma juutalaiselle kansalle ei kuitenkaan ole ohitse, kuten olemme huomanneet Israelin tulona takaisin, ja tämä toteutuu erityisesti tuona seitsen-vuotis kaudella. Tässä artikkelissa paneuden Luukkaan viestiin seurakunnalle.

mount-of-olives-n-19th-century

”Ja hän opetti päivät pyhäkössä, mutta öiksi hän lähti pois ja vietti ne vuorella, jota kutsutaan Öljymäeksi. Ja kaikki kansa tuli varhain aamuisin hänen tykönsä pyhäkköön kuulemaan häntä.” – Luukkaan evankeliumi 21:37-38

Kolme suurta varoitusta

drug_addictsMEXICO SPRING BREAKleipäjono

”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta (1) päihtymys ja (2) juoppous eikä (3) elatuksen murheet…” – Luukkaan evankeliumi 21:34

Viimeisestä kolmesta varoituksesta ensimmäinen on päihtymys. Tämä sana tulee kreikan kielen sanasta kraipale (κραιπαλη), jota käytetään Uudessa testamentissa vain yhden kerran tässä kohden ja tästä syystä sen alkuperä ei ole aivan selkeä. Kreikkalainen Septuaginta käyttää tämän sanan eri muotoja kahdessa kohdassa (Jes. 24:20, Jes. 29:9), jotka kertovat humaltumisesta ilman viiniä ja hoipertelemisesta. Nyky kreikan kielen käännös sanasta tarkoittaa mm. ryyppyputkea. Tämä tarkoittaa siis huumeriippuvuutta ja muita päihteitä, kuin toisena mainittu juoppous. Viimeisten vuosikymmenien aikana huumeriippuvuus ja huumeiden käyttö onkin räjähtänyt, niin että nyt monissa paikoissa puhutaan jo ns. keveiden huumeiden laillistamisesta, kuten kannabis. Tämän lisäksi 700,000 suomalaista käyttää mielialalääkkeitä ja lääkkeistä onkin tulossa yleisin laillisin huume.

Toisena kohtana mainitaan juoppous. Alkoholi ei ole mitenkään uusi ongelma ja sitä on käytetty läpi ihmiskunnan historian, mutta senkin käyttö on noussut jatkuvasti vuodesta toiseen. Tänäpäivänä 400,000 suomalaista juo Koskenkorva pullon verran viinaa päivässä. Alkoholi kulttuuri on selkeästi menossa yhä enemmän humalahakuisuuteen ja alkoholi on päivä päivältä yhä enemmän esillä, kun ennen vielä juopottelua yriteltiin piilotella. Edes Messiaaseen uskoville ei ole enää täysin selvä asia olla raitis, vaan yhä enemmän esillä oleva alkoholi vetää uskovia puoleensa.

Messias kertoo aivan viimeiseksi merkiksi ennen yllättävää tuloansa elatuksen murheet eli kutistuvan talouden. Tänäpäivänä näemmekin talouden pilarien heiluvan eikä talouden heilahteluja enää maailman älykkäimmät taloustutkijat pysty ennustamaan tai ymmärtämään. Talous tulee epäilemättä jatkamaan alamäkeänsä kunnes uusi maailman johtaja astuu estradille seurakunnan ylöstempauksen jälkeen tarjoamaan ratkaisun taloudellisiin ongelmiin uuden talousjärjestelmän myötä.

Se päivä yllättää

the rapture

”… niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.” – Luukkaan evankeliumi 21:35

Tässä mainittu se päivä on tuleva Herran vihan päivä, joka kestää seitsemän vuotta (Dan. 9:27). Se tulee koettelemaan kaikkia maan päällä olevia, mutta koska uskovat ovat taivaallisia eivätkä maallisia, niin koettelus koskee jumalattomia ja uskostaan luopuneita ihmisiä. Seuraavassa jakeessa 36. kehoitetaan alati valvomaan uskovan omaa tilaa sekä maailmaa ja rukoilemaan, että uskova havaittaisiin havaitaan arvolliseksi pakenemaan. Pakeneminen sana tulee kreikan kielen sanasta ekpheugo (εκφευγω) ja tarkoittaa pakenemista, karkaamista, katoamista tai lentämistä turvaan. Uskovat otetaan siis pois uskonsa kautta tulevasta ahdistuksesta seurakunnan ylöstempauksessa, jonka jälkeen uskovat seisovat yhdessä silmänräpäyksessä rakastamansa Messiaansa edessä.

”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että teidät havaittaisiin arvolliseksi paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” – Luukkaan evankeliumi 21:36 (KJV mukaan)

Novus Ordo Seclorum

Maailman kopioiduin symboli on Yhdysvaltain suuri sinetti tai Yhdysvaltain vaakuna, joka on ollut jokaisen yhden dollarin setelissä vuodesta 1782 lähtien ja on näin ollen ollut satojen miljoonien ihmisten taskussa monia kertoja. Sinetissä on pyramidi jonka päällä kaikkinäkevä silmä, Yhdysvaltojen itsenäistymis vuosi 1776 roomalaisilla numeroilla ja kaksi latinan kielistä tekstiä; Annuit Cœptis eli Hän Puoltaa Tehtäväämme ja Novus Ordo Seclorum eli  Uusi Aikakausien Järjestys. Setelissä lukee myös IN GOD WE TRUST eli JUMALAAN ME LUOTAMME. Kaikki tämä vaikuttaa hyvin kristilliseltä ja epäilemättä Yhdysvallat on ollut erittäin kristillinen maa, mutta symboliikan ja tekstien tarkempi tutkiminen paljastaa kyseessä olevan vapaamuurariudesta ja monet Yhdysvaltojen perustajat ovatkin paljastuneet korkea arvoisiksi vapaamuureiksi. Esimerkiksi setelissä on ovelasti käytetty isoilla kirjaimilla sanoja  ”JUMALAAN ME LUOTAMME”, jolloin jumalalla voidaan tarkoittaa mitä tahansa. Artikkelissa kuitenkin keskitytään pääasiallisesti ennustukseen, josta teksti latinan kielinen teksti Novus Ordo Seclorum on peräisin.

Great_Seal_of_the_United_States.svg

”Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.” – Matteus 24:11

Apollon papitar Cumaean Sibyl

CumaeanSibylByMichelangelo
Michelangelon maalaus papitar Cumaean Sibylistä Vatikaanissa.

Cumaean Sibyl oli ennustaja Rooman lähellä ennen ajanlaskua ja hän oli Apollon papitar. Nimi Sibyl tarkoittaakin naisprofeettaa. Konstantinus Suuri,  tulkitsi ensimmäisenä tämän ennustajan kirjoittaman Eclogae-runokokoelman 4. laulun olevan ennustus Kristuksesta. Tämä ei ollut ainoa harhaoppi, joita hän toi kristinuskoon tehdessään siitä Rooman virallisen uskonnon ja tuolloin alkoikin Pergamon seurakunta aika ja katolinen kirkko alkoi muodostua. Kirjoitukset kertovat yhdestä Apollon papittaresta, jonka apostoli Paavali tapasi Filippin kaupungin rukouspaikalla Makedoniassa.

”Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan. Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: ’Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien’. Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: ’Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä’. Ja se lähti sillä hetkellä.” – Apostolien teot 16:16-18

Tietäjähenki on alkukielen mukaan Pythonin henki, joka tulee muinaisen kreikan hirviöstä jonka Apollo tappoi.  Ja kertomuksen mukaan Apollo asetti nämä luut temppeliinsä ja joiden kautta maailman kuulu Delfoin oraakkeli pystyi ennustamaan. Tämän naisen ennustus näytti myös äkkiä hyvältä sanoe: ”…julistavat teille pelastuksen tien”, mutta Suomen kielessä tässä ei näy kreikan kielen artikkelin ho puuttuminen, joka on sama kuin englannin kielen the puuttuminen, ja näin ollen papittaren sanoma oli että Paavali ja Silas julistavat erään pelastuksen tien eikä ainoata pelastuksen tietä. Apostoli Paavali ajoikin sitten Jeesuksen nimessä tämän hengen hänestä ulos.

Ennustus tulevasta aikakaudesta

Sisilian runottaret, ottakaamme ylevämpi sävy.
Hedelmätarhat ja nöyrät tamariskipuut eivät anna iloa laisinkaan,
ja jos me laulamme metsistä, niiden pitäisi olla konsulin arvoisia.
Nyt tulee Cumaean laulun viimeinen osa;
suuri aikakausien järjestys nousee uudestaan.
Nyt Neitsyt palaajaa, Saturnuksen valta palautuu;
uudet jälkeläiset lähetetään taivaasta.
Vain, siveä Lucina suosii lasta hänen syntymässään,
jonka kautta, ennen kaikkea, rautakausi päättyy
ja kultainen rotu nousee kaikkialla maailmassa;
nyt sinun Apollo hallitsee.

Ja todellakin, Pollio, sinun konsulinviran aikana
tämä kunnian aikakausi tulee,
ja suuret kuukaudet alkavat etenemään;
kun sinä johdat, jos mitkään tahrat synneistämme on vielä jäljellä,
niiden mitätöinti vapauttaa maat loputtomasta pelosta.
Hän saa jumalten elämän, ja hän tulee näkeemään
sankarit ja jumalat sekoittuneena;
ja he näkevät hänet itsensä,
ja hänen isänsä hyveillä hallitsevan maailmaa rauhassa.

Tämä Asinius Polliolle omistetun runo alku osa on se kuuluisa ennustus, josta Novus Ordo Seclorum on otettu latinan kielisen tekstin kohdasta: ”…aikakausien järjestys…”, mutta sanasta Saeclorum on jätetty a-kirjan pois, jotta saatiin sopiva luku kirjaimia vapaamuurareille. Samalla tavalla kuin Paavalin kohtaama papittaren sanoma vaikutti hyvältä, niin tästäkin sanomasta on löydettävä Messias Jeesukseen sopivia elementtejä sillä se kertoo maailman pelastavan lapsen syntymästä ja kulta-ajan paluusta. Kuitenkin, tarkemmin tarkasteltuna tämäkin ennustus kuvaa jotakin muuta.

”Siihen aikaan eli maan päällä Nefiileitä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.” – 1. Mooseksen kirja 6:4 (Kirj.)

Kulta-aika, johonka tämä ennustus kuvaa paluuta, muinaisten kreikkalaisten ensimmäistä kadonnutta aikakautta, jolloin jumalat tulivat maan päälle. Nämä jumalat olivat kuitenkin Kirjoituksien mukaan enkeleitä, joista käytetään nimitystä Jumalan pojat ja heidän jälkeläisistään tuli kuuluisia sankareita. Uusien jälkeläisten lähettäminen taivaasta kuulostaakin langenneiden enkeleiden toiselta tulemiselta. Vastoin Konstantiinon käsitystä Jeesus ei tullut tuomaan paluuta kulta-ajalle, vaan aloittamaan täysin uuden aikakauden ja tämä tapahtui ensimmäisenä Helluntai päivänä seurakunnan synnyttyä. Mutta paluu tälle ”kulta-ajalle” Kirjoituksissa on ennustettu tapahtuvan, sillä Nooan päivät tulevat toistumaan (Luuk. 17:26), jolloin nuo enkelit tulivat maan päälle ja saivat lapsia ihmisten kanssa. Tässä ennustuksessa kerrotusta siirtymisestä Saturnuksen vallan aikakaudelle on se, mistä myös New Age -liike on saanut nimensä Uusi aikakausi. Merkittävin ja paljastavin tässä ennustuksessa on kuitenkin nimi Apollo.

Apollo, Zeuksen poika nousee hallitsemaan

Apollo_sun

”Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain; ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman. Ja savusta lähti heinäsirkkoja maan päälle, ja niille annettiin valta, niinkuin maan skorpioneilla on valta… Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon.” – Ilmestyskirja 9:1-11

”Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.” – Ilmestyskirja 17:8

Ilmestyskirja kertoo syvyydestä nousestava pedosta, jonka nimi on kreikaksi Apollyon ja monet yhdistävät hänet kreikkalaiseen auringon jumala Apolloniin tai Apolloon. Tuleva maailmanjohtaja kuvataan täksi pedoksi, joka nousee syvyydestä. Edeltävä ennustus kertoi aivan samasta asiasta, niin että Apollo tulee hallitsemaan. Apollo on Zeuksen poika ja monet taas yhdistävät Zeuksen suoraan Saatanaan, koska Pergamonissa ollut Zeuksen alttari voidaan yhdistää Pergamon seurakunnan kohdalla mainituksi Saatanan istuimeksi (Ilm. 2:13) ja Saatanan yksi nimistä on ”ilmavallan hallitsija” (Ef. 2:2). Pakanauskonnoissa hyvin monesti korkein jumala onkin ukkosen jumala, kuten Ukko Suomessa.  Apollolla on myös kaksoissisar kuun jumalatar Artemis.

sun_moon

”Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.” – Ilmestyskirja 13:11-13

Tuleva poliittinen maailmanjohtaja, jota kutsutaan pedoksi ja Antikristukseksi, ei ilmesty yksinään vaan yhdessä hengellisen johtajan kanssa, jota nimitetään Väärän Profeetaksi. Jos Apollo on Antikristus, niin silloin voisi olla mahdollista että hänen sisarensa Artemis olisi Väärä Profeetta. Maailmalla kaksi suurta uskontoa katolilaisuus ja islam sopivatkin näiksi kahdeksi, auringoksi ja kuuksi. Katolilaisuus on perinyt monet oppinsa Babyloniasta ja Messias Jeesuksesta on tehty vastoin Kirjoituksia aurinkojumala ja islamissa taas palvotaan kuunjumalaa, jonka monet yhdistävätkin Artemikseksi. Näin siis lopulta babylonialainen uskonto palautuu täysin, jossa palvotaan Nimrodia (Apolloa) ja Semiramista (Artemista). Näille annetaan kuitenkin vain pieni hetki aikaa hallita ja sitten Messias palaa pyhiensä kanssa ottamaan heidät kiinni.

”Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.” – Ilmestyskirja 19:20

Paholaisen kivitaulut ja kymmenen käskyä

Paholainen pyrkii jäljittelemään Messiasta ja universumin Luojaa, näin myös kymmenen käskyn kohdalla. Georgian osavaltioon on tuntematon ryhmä rakentanut kivitaulut, jotka paljastettiin vuonna 1980. Näissä suurissa kivitauluissa lukee kymmenen ohjetta tai periaatetta, joita voisi sanoa paholaisen kymmeneksi käskyksi. Tätä monumenttia kutsutaan myös Amerikan Stonehengeksi ja siinä kirjattu sanoma on kopioitu kahdeksalle eri kielellä. Tässä artikkelissa käydään läpi nuo kymmenen ”käskyä” ja mitä ne todella käytännössä tarkoittavat.

Koska tämä artikkeli ei ole Kirjoituksista eikä myöskään profeetoilta, niin tämä artikkeli aloittaa uuden ”Kivet huutavat” -kategorian, johon tulevaisuudessa tulee kaikki ennustukset Kirjoituksien ulkopuolelta, mutta jotka ovat merkittäviä tulevaisuutemme kannalta. Kivet kuvaavat kuolleita hengettömiä ihmisiä, jotka universumin Luoja laittaaa huutamaan jos kukaan muu ei puhu profetaallista sanomaa.

Georgia_guidestones

”Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” – Luukas 19:40

”1. Älkää antako maapallon väkiluvun kasvaa yli 500 miljoonan, ja pitäkää se jatkuvassa tasapainossa luonnon kanssa.”

Ensimmäinen kohta on jo suorastaan veret seisauttava. Jo monumentien pystyttämisen aikaan 1980 oli maailman väkiluku 4,5 miljardia ja nyt se on jo yli 7 miljardia. Tämä tarkoittaa, että monumentin pystyttäjien agenda on tappaa yli 90% ihmisistä! Epäilemättä tarkoituksena on lisätä sotia, epidemioita, nälänhätää ja väkivaltaisuuksia – kaikki tietenkin yhteisen hyvän nimeen. Ylikansoittuminen on kuitenkin täysi myytti, sillä jos jokaiselle ihmiselle annettaisiin n. 1000 neliömetriä elintilaa, niin kaikki maapallon ihmiset mahtuisivat Texasin osavaltioon ja koko muu planettaa jäisi viljeltäväksi. Nälänhätä ja köyhyys johtuuvatkin ahneudesta ja eriarvoisuudesta. Universumin Luoja antoi käskyn lisääntyä ja täyttää maa, jolloin Hän huolehtii lopusta. Tämä käsky vielä uudistettiin katastrofaalisen vedenpaisumuksen jälkeen, joka tuhosi korruptoituneet eläimet ja ihmiset.

”Ja te olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, enentykää maassa ja lisääntykää siinä.” – 1. Mooses 9:7

”2. Opastakaa lisääntymään viisaasti, vaalien laatua ja moninaisuutta.”

Toinen kohta pohjimmiltaan sama kuin mitä Hitlerikin yritti pitäessään arjalaisen rodun puhtaana. Kyse on siis Eugeniikasta eli rotuhygienista, jossa halutaan säännöstellä ja ohjata ihmisen lisääntymistä tietyllä tavalla. Tässäkin tuodaan esille myös laaduun vaaliminen, joka tarkoittaa tietenkin määrän vähenemistä. Universumin Luoja ei kuitenkaan erottele ihmisiä ihonvärin tai ulkoisten ominaisuuksia mukaan, vaan kaikki ovat Messias Jeesuksessa yhtä.

”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Messiaassa Jeesuksessa.” – Galatalaiskirje 3:28

”3. Yhdistäkää ihmiskunta elävällä uudella kielellä.”

1948 oli monella tavalla merkittävä vuosi, mutta myös siksi että tuolloin alkoi tämä agenda maailman yhdentymisestä; poliittisesti, ekonomisesta kuin uskonnollisestikin. Universumin Luoja on kuitenkin asettanut ihmisille rajat ja maat (5. Moos. 32:8, Apt. 17:26), koska ihmiskunnan historiassa ensimmäinen yritys Baabelin tornissa Nimrodin johdolla osoitti, että maailmanlaajuinen ykseys kasvattaa myös pahuuden uusiin mittoihin.

”Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.” – 1. Mooses 11:6-7

”4. Johtajakaa intohimolla, uskolla, perinteillä ja kaikkia asioilla järjellä muunneltuna.”

Mainitut asiat eivät itsessään ole huonoja, mutta lauseen loppu joka sanoo ”järjellä muunneltuna” kertoo, että ihmisen itsensä on määriteltävä nämä asiat. Näin jää tilaa universumin Luojalle vain hyvin vähän, jos itse päätämme mikä on oikein ja väärin eikä kyse enää ole aidosta uskosta.

”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan…” – 2. Korintolaiskirje 10:5

”5. Suojelkaa ihmisiä ja kansakuntia oikeudenmukaisilla laeilla ja oikeudenmukaisin tuomioistuimin.”

Tämä yleismaailmallinen lausahdus on sellaisenaan hyvä, mutta koska se ei ota kantaa mitä on ”oikeudenmukainen laki” niin sellaisenaan tämäkin lausahdus on kuin huuto tuuleen. Lakimme ja oikeudenmukaisuutemme täytyy perustua aina johonkin lähtökohtaan ja länsimaiselle yhteiskunnalle se on ollut universumin Luojan Sana, joka on kirjattu pyhiin Kirjoituksiin.

”Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein.” – 3. Mooses 19:15

”6. Sallikaa jokaisen kansan päättää itse omista sisäisistä asioistaan ja ratkaiskaa ulkoiset kiistat kansainvälisessä tuomioistuimessa.”

Jos kansainvälinen tuomioistuimelle annetaan valta päättä ”ulkoisista kiistoista”, niin se lopulta tulee ohjaamaan täysin myös sisäisiä lakeja. Tämä siis tarkoittaa lopulta globaalia liittovaltiota, johon epäilemättä maailma onkin menossa.

”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat” – Apostolien teot 17:26

”7. Välttäkää pikkumaisia lakeja ja hyödyttömiä virkamiehiä.”

Tässä on aidosti yksi järkevä lause, joka kuitenkaan sellaisenaan jälleen sano mitään ilman ohjenuoraa.

”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.” – 1. kirje Timoteukselle 2:1-2

”8. Etsikää tasapaino yksilöllisten oikeuksien ja yhteisöllisen vastuun välille.”

Jälleen yleismaailmallinen hyve yksilövapauden ja lakien tasapainosta, mutta joka ei myöskään sellaisenaan tarkoita mitään ellei ole jotakin ohjenuoraa. Orjakin omaa aina jotakin oikeuksia ja toisaalta vapainkin ihminen on lakien alla.

”Hallitsijan suosiota etsivät monet, mutta Herralta tulee miehelle oikeus.” – Sananlaskut 29:26

”9. Arvostakaa totuutta, kauneutta ja rakkautta; etsikää harmoniaa äärettömyyden kanssa.”

Totuus, kauneus ja rakkaus ovat hyviä asioita, mutta sellaisenaan ne eivät tuo iloa ja rauhaa, vaan ainoastaan näiden lähteiden tunteminen, jotka tulevat kaikki universumin Luojasta. Harmonia äärettömyyten kanssa taas antaa väärän kuvan ja viittaa ihmisen reinkarnaatioon eli uudestisyntymiseen kuoleman jälkeen, joka on suuri eksytys.

”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” – Johannes 14:6

”10. Älkää olko syöpä maan päällä – jättäkää tilaa luonnolle.”

Tässäkin kohtaa toistuu tämä ajatus, että ihminen on syöpä maan päällä. Tämä lähtee suuresta valheesta, että ihminen on kehittynyt itsekseen ja on vain eläin. Kirjoitukset kertovat kuitenkin, että juuri ihminen on erityisen arvokas ja luotu universumin Luojan kuvaksi sekä Hän kuoli jokaisen ihmisen puolesta, joka laittaa ihimiselle äärettömän suuren hintalapun ja arvon.

”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” – 1. Mooses 1:27