Eikö joulu ole kristillinen?

Kristillisten juhlapyhien aikana nousee aina liberaali media, äärivasemmistolaiset ja jopa kristillisperäiset suuntaukset kuten Jehovan todistajat, judaistit ja lahkolaiset esille väitteineen, ettei Jeesuksen syntymäjuhlaa ole sopiva viettää, ei etenkään 25. joulukuuta eikä milloinkaan muulloinkaan, mutta onko se kristillinen joulu eli adventti sisällöltään, ajankohdaltaan ja sanomaltaan kristillinen? Mistä tulee suunnaton viha joulunviettoa vastaan, vaikka Raamattu sanoo, että ”älköön siis kukaan teitä tuomitko… minkään juhlan… johdosta” (Kolossalaiskirje 2:16), niin nämä tuomitsevat. Todellisuudessa harhaoppiset kieltävät Kristuksen lihaantulemisen juhlan, Jeesuksen ensimmäinen tulemus on profetioiden täyttymisen juhlaa ja merkitykseltään niin mullistava, että se aloitti kalenterimme 2023 vuotta sitten.

”Sillä kenelle enkeleistä Hän koskaan on sanonut: ’Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin’; ja taas: ’Minä olen oleva Hänen Isänsä, ja Hän on oleva minun Poikani’? Ja siitä, kun Hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, Hän sanoo: ’Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit’.” – Heprealaiskirje 1:5-6

Jeesuksen Kristuksen syntymä täytti tarkasti useita Vanhan testamentin Messias profetioita tarkasti.
Uuden testamentin kuvaus jouluntapahtumista on täynnä historiallisia tosiasioita.
Jeesuksen Kristuksen kotikaupunki, vaikutusalue ja tulemus ennustettiin tarkasti Jesajan kirjassa.

”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” – Jesajan kirja 9:5

Sielunhoito

Maailmassa on kova taistelu sieluista: ihmisen sisäisestä tunne- ja järkimaailmasta, niin että tarjotaan paljon turhaa ajateltavaa, turhia elämyksiä ja turhia tunnekuohuja, jotka lopulta vain vievät mielenterveyden, turmelevat terveen ajattelun ja ymmärryksen, joka on kaikista herkimpiä alueita ihmisille. Mutta vain Jumala voi antaa pysyvän rauhan, parantaa sielun ja kirkastaa ajattelun uskon kautta Herraan Jeesukseen. Tässä raamattutunteja tästä koskettavasta aiheesta.

”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa Minuun.” – Johanneksen evankeliumi 14:1

Syyllisyys on hirvittävä tunne, vihollisen ase ja omantunnon rikkoja, mutta kuinka siitä vapautua?
Miksi kristittyinä kärsimme, koemme tuskaa, ahdistusta ja masennusta maailmassa?
Miksi psykologian opit ovat valhetta, tyhjää petosta ja perustuvat okkultistisiin käsityksiin ihmisestä?

”Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja Hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” – Jesajan kirja 53:5

Ihmeellinen Raamattu

Pyhä Raamattu (kr. Grammata, suom. Kirjoitukset) on maailman luetuin, printatuin, tutkituin, käännetyin, vihatuin ja rakastetuin Kirja, johon voisi yhdistää superlatiiveja vaikka kuinka monia, koska se on niin suorastaan ihmeellinen Kirja. Tämä itsessään jo todistaa sen jumalallisesta alkuperästä, sillä ei mikään muu kirja ole ikinä ravistellut maailmaa niinkuin Raamattu, mutta silti siitä kiistellään: liberaalit opettavat koettelemaan kaiken mikä Raamatussa on maailmalla, kun taas uskovaiset koettelevat kaiken maailmassa Raamatulla sekä Raamattu pitää pois synnistä ja synti pois Raamatusta. Tässä raamattutunteja Pyhästä Raamatusta, jonka arvoa ei voi verrata mihinkään maan päällä, sillä ennen katoaa taivas ja maa, kuin Jumalan sana, sillä Sanalla Hän loi kaiken ja Sanan kautta mekin pelastumme.

”Joka uskoo minuun niinkuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat.” – Johanneksen evankeliumi 7:38 (sanajärjestys korjattu)

”Ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin.” – Johanneksen evankeliumi 10:35

Uskovainen vai uskonnollinen?

Uskonnon ja uskon ero on hyvin suuri, koska uskonto perustuu ihmisen tekoihin ja usko Jumalan tekoon. Siksi uskonto on tappanut paljon uskovaisia, uskonto vihaa evankeliumia ja uskonto tuo pahimman esille ihmisestä. Näissä raamattutunneissa avataan selvää, yksinkertaista ja pelastavaa Raamatun evankeliumia siitä, mitä sinun on tehtävä pelastuaksesi.

”Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?” – Galatalaiskirje 3:2

”Älä pelkää, usko ainoastaan.” – Markuksen evankeliumi 5:36

Okkultistiset rooli- ja lautapelit

Viihdemaailma kaikkinensa on muttunut yhä pimeämmäksi, avoimen demoniseksi ja sitä kautta myös turmelevammaksi, vaikuttavammaksi ja orjuuttavammaksi yhä useammille, erityisesti nuorille ja lapsillekin. Oireina on masennusta, sosiaallisia ongelmia ja työkyvyyttömyyttä. Nämä koskevat nykyisin niin vanhempia, aikuisia, nuoria kuin lapsia, ja lastenlapsia. Vaikka spiritismikin on vain ”lautapeliä”, se on myös paljon enemmän ja portti henkivaltoihin. Sama koskee esimerkiksi demoneita, hirviöitä, noituutta, loitsuja ja kirouksia täynnä olevia suosittuja nettiroolipelejä kuten World of Warcraft. Näistäkin siteistä voi vapautua, löytää todellisen elämän ja saada rauhan Jeesuksen Kristuksen kautta. Näillä raamattutunneilla puhun näiden asioiden vaikutuksista ja juurista.

Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä – ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.” – Efesolaiskirje 5:8-11

”Ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus.” – Efesolaiskirje 4:14-15