Uskovainen vai uskonnollinen?

Uskonnon ja uskon ero on hyvin suuri, koska uskonto perustuu ihmisen tekoihin ja usko Jumalan tekoon. Siksi uskonto on tappanut paljon uskovaisia, uskonto vihaa evankeliumia ja uskonto tuo pahimman esille ihmisestä. Näissä raamattutunneissa avataan selvää, yksinkertaista ja pelastavaa Raamatun evankeliumia siitä, mitä sinun on tehtävä pelastuaksesi.

”Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?” – Galatalaiskirje 3:2

”Älä pelkää, usko ainoastaan.” – Markuksen evankeliumi 5:36

Maailmassa koronaviruksen jälkeen

Monet toteaa, ettei tällaista ole tapahtunut heidän sukupolvensa aikana kuin mitä koronavirus sai aikaan. Samalla näemme, että ihmiskunnan loppujuoksu kiihtyy kiihtymistään: Euroopan unioni muuttuu kohti liittovaltiota ja lopulta pimeäksi uudeksi Rooman valtakunnaksi, Raamatussa pysyvillä kristityillä on yhä suurempi ahdinko maailmassa ja monet ihmiset on vallannut pelko tulevasta – taikka he ovat täysin heittäyneet huolettomiksi ja alkaneet juopottelemaan, käyttämään päihteitä tai etsimään iloa synnistä. Tämä on kuitenkin vasta synnytystuskien alkua ja vaikeampaa on edessä, mutta Kaikkivaltias Jumala on luvannut olla niiden kanssa, jotka Häneen turvaavat.

”Sillä Hän kätkee minut majaansa pahana päivänä, Hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle.” – Psalmi 27:5

”Jeesus vastasi heille: ’Nyt te uskotte. Katso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani. Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman’.” – Johanneksen evankeliumi 16:31-33

Kirjanoppineita ja Jumalan kieltäjiä

Uudessa testamentissa varoitetaan inhimillisen viisauden, järkeisopin ja filosofian vaaroista. Näyttää siltä, että kun Hengen voima alkaa katoamaan, keinot alkavat ja ihminen nousee pääosaan, jolloin astelee esille eräänlainen ”sekulaari kristillisyys”, jossa evankeliumi perustuu järjen päätelmiin eikä sydämen uskoon. Aikanaan Martti Luther totesikin, että Jumalaa ei löydä pohdiskeleva ymmärrys vaan ahdistunut omatunto. Tässä pari tähän aiheeseen liittyvää tuoretta puhettani.

”Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.” – Kolossalaiskirje 2:8

”Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee; mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee. ” – 1. Korinttolaiskirje 8:2-3

Jos sinulla heräsi kysymyksiä, haluat tulla uskoon tai haluat rohkaista tai nuhdella, niin voit tehdä sen päivitetyn Yhteystiedot -osion kautta, jossa myös tarkemmat yhteystietoni sekä palaute-lomake.