Okkultistiset rooli- ja lautapelit

Viihdemaailma kaikkinensa on muttunut yhä pimeämmäksi, avoimen demoniseksi ja sitä kautta myös turmelevammaksi, vaikuttavammaksi ja orjuuttavammaksi yhä useammille, erityisesti nuorille ja lapsillekin. Oireina on masennusta, sosiaallisia ongelmia ja työkyvyyttömyyttä. Nämä koskevat nykyisin niin vanhempia, aikuisia, nuoria kuin lapsia, ja lastenlapsia. Vaikka spiritismikin on vain ”lautapeliä”, se on myös paljon enemmän ja portti henkivaltoihin. Sama koskee esimerkiksi demoneita, hirviöitä, noituutta, loitsuja ja kirouksia täynnä olevia suosittuja nettiroolipelejä kuten World of Warcraft. Näistäkin siteistä voi vapautua, löytää todellisen elämän ja saada rauhan Jeesuksen Kristuksen kautta. Näillä raamattutunneilla puhun näiden asioiden vaikutuksista ja juurista.

Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä – ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.” – Efesolaiskirje 5:8-11

”Ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus.” – Efesolaiskirje 4:14-15

Uskon Sana – Salatut Juuret Paljastuu

Mikä on maailmanlaajuinen Word of Faith -liike, joka aikaisemmin rantautui Suomeen jo 1980-luvulla Suomeen, mutta joka silloin torjuttiin. Nyt kuitenkin liike on otettu vastaan avosylin. Itse olin näiden myös Menestysteologiaksi -kutsuttujen harhaoppien eksyttämänä, joita jaoin myös tällä sivulla ja jotka sittemmin olen siivonnut pois. Tässä videolla avaan salattuja ja vaiettuja juuria näistä opetuksista, jotka menevät aina 2,500 vuoden taakse, mutta jotka nousivat uudestaan 1800-luvulla okkultismin kautta esille.

”Jos jotakin on, josta sanotaan: ’Katso, tämä on uutta’, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.” – Saarnaaja 1:10

”Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.” – Kolossalaiskirje 2:8

Henkilöt, jotka videolla mainitaan:

  • Plato (427-347 eKr)
  • Simon Magus (n. 20-60 jKr)
  • Valentinus (n. 100-160 jKr)
  • Franz Mesmer (1734-1815)
  • James Braid (1795-1860)
  • Phineas Parkhurst Quimpy (1802-1866)
  • Mary Baker Eddy (1821-1910)
  • Essek. W. Kenyon (1867-1948)
  • Napoleon Hill (1883-1970)
  • Kenneth Hagin (1917-2003)
  • Oral Roberts (1918-2009)
  • Kenneth Copeland (1936)
  • Rodney Howard Browne (1961)