Viimeiset reilut 100 vuotta ovat olleet aivan erikoista aikaa ja ennustukset ovat kiihtyvällä vauhdilla alkaneet täyttyä. Messias Jeesus tiedotustilaisuudessan seuraajilleen tiedotti, että tietyt merkit tulisivat tapahtumaan ennen Hänen tulemustaan ja ylitse kaikista muista on viikunapuun eli Israelin paluu. Hän yhdisti myös viimeiset päivät Nooan päiviin ja aivan kuten Nooan päivinä, niin aivan kuten silloinkin niin nyt myös ”ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä” (1. Moos. 6:1), mutta silloin myös universumin Luoja antoi ihmisille 120 vuotta aikaa tehdä parannus.
”Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa 120 vuotta.” – 1. Mooseksen kirja 6:3
Vaimo ja Lohikäärme
”Ja näkyi suuri merkki taivaassa: vaimo, vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä 12 tähteä. Hän oli raskaana ja huusi synnytyskivuissaan, ja hänen oli vaikea synnyttää. Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli 7 päätä ja 10 sarvea, ja sen päissä 7 kruunua; ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi.” – Ilmestyskirja 12:1-4
Ilmestyskirja kertoo suuresta merkistä taivaassa, joka on raskaana oleva vaimo, ja häntä vastustaa 7-päinen lohikäärme. Tämän ennustuksen esikuva oli Messias Jeesuksen syntymä, jota myös lohikäärme eli Saatana yrittii estää, ja vaimo oli tuolloin neitsyt Maria. Mutta tälläkin ennustuksella, kuten monilla muillakin Kirjoituksien ennustuksella, on moniulottoinen toteutumine, niin että sillä esitäyttymys ja varsinainen täyttymys. Vaimo kuvaa Kirjoituksissa aina juutalaista kansaa eli Israelia tai seurakuntaa, aurinko kuvaa Messiasta ja kuu kuvaa seurakuntaa, kun taas 12 tähteä kuvaavat Israelin 12 sukukuntaa. Tämä vaimo on siis messiaaninen Israel, joka on ottanut Jeesuksen vastaan Messiaanaan. Tämän ennustuksen varsinainen täyttymys on näin ollen Israelin valtion perustaminen, 144,000 messiaanisen juutalaisen (poika lapsen) syntyminen sekä tätä vastustavan ”tulipunaisen lohikäärmeen” ilmaantuminen, joka alkoi sosialismina, kehittyi kommunismiksi ja on nyt viimeisimpänä muuntautunut vihreäksi aatteeksi eli paluuksi pakanallisuuteen.
”Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon.” – Jeremia 31:4
Mutta hämmästyttävällä tavalla myös Suomi neidon kohtalon ollut sidottuna näihin tapahtumiin vaimon ja lohikäärmeen taistelun käänne kohtien kanssa. Mutta mikä todella aloitti viikunapuun syntymisen; Israelin valtion ja Suomen, ja näin ollen mikä aloitti lopun ajan?
1897 – Haave itsenäisyydestä syntyy
”Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.” – 5. Mooseksen kirja 4:30-31
Muinainen juutalainen kansa oli vuodesta 135 jKr. asti hajaannuksessa vuosi toisensa jälkeen odottaen, että milloin Herra muuttaisi heidän kohtalonsa. Vaikka jo Moosekselle annettiin tämä lupaus 3500 vuotta sitten, niin melkein kahden tuhannen vuoden aikana haave paluusta kotimaahan alkoi näyttää yhä epätodennäköisemmältä. 1800-luvulla alkoi kuitenkin elää jälleen haave Israelista ja sionismi syntyi. Vuonna 1897 pidettiin ensimmäinen sionismi kokous ja pitkä aikainen haave alkoi hahmottua.
Samana vuonna myös Suomessa alettiin puhua itsenäisyydestä, kun P. I. Messarošia julkaisema kirja Suomen sulattimsesta keisarikuntaan alkoi herättää närää suomalaisissa. Nikolai Bobrikovin noustua vuotta myöhemmin Suomen kenraalikuvernööriksi, alkoi itsenäistyminen näyttää välttämättömältä vapauden saamiseksi. Kuitenkin, ennen kuin vapaus koittaisi, niin alkoi sortovuodet venäläisten toimesta 1899 ja niitä kestivät vuoteen 1917 asti.
Mutta vihollinen ei ollut toimetta, vaan kommunismi alkoi saada valtaa Vladimir Leninin kirjoitettuaan Venäjän sosialidemokraattinen tehtävät vuonna 1897. Tämän seurauksena syntyi seuraavana vuonna 1898 Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue. Sama liikehdintä alkoi tapahtua lännessä, kun samaan aikaan perustettiin myös Yhdysvaltoihin sosiaalidemokraattinen puolue.
1917 – Sotia ja kapinain melskettä
”Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti.” – Luukkaan evankeliumi 21:9
Seuraava jo merkittävempi askel otettiin, kun Jerusalem vapautettiin jouluna 1917 turkkilaisten 400 vuotta kestäneestä hallinasta. Tuolloin myös tehtiin julistus Britannian ulkoministeri Arthur Balfourin toimesta, että britit tukisivat sionistien juutalaisvaltion perustamisesta Palestiinan alueelle. Tässä ensimmäisen maailman sodan taistelussa Palestiinan alueesta brittien armeijassa taistelikin paljon juutalaisia sekä he myös rahoittivat brittiläisiä.
Suomen kohdalla sama vuosi oli vieläkin merkittävempi, sillä me saimme tuolloin itsenäisyytemme samaisen joulukuun 6. päivänä. Suomen lipuksi valikoitui Sakari Topeliuksen suunnittelema siniristilippu, joka siis näin ollen on myös juutalaisen suunnittelema sillä hän oli juutalainen. Päällekkäin laitettuna nämä kaksi lippua muodostavatkin kolme ristiä, jossa keskimmäisellä ristillä on Daavidin tähti. Tämä on kuin kuva Golgatan tapahtumista ja ristintyöstä!
Vihollisella oli myös omia voittojansa, sillä tällöin tapahtui (punainen) Lokakuun vallankumous, jossa kommunismi nousi valtaan Venäjällä Vladimir Leninin johdolla, josta seurasi lopulta kymmenien miljoonien ihmisten kuolema. Mutta punaiset alkoivat toimimaan myös Suomessa, sillä sosiaalidemokraattinen puolue (SDP) nousi kapinaan vaaleilla valittua hallitusta vastaan kuukauden itsenäistymisen jälkeen, tavoitteenaan siirtää Suomi takaisin Venäjän vallan alle. Sosiaalidemokraatit kuitenkin epäonnistuivat ja nähtyään, etteivät he kykene voittamaan, heidän johtonsa pakeni Venäjälle jättäen omat miehensä ilman neuvotteluja teurastettavaksi.
1947 – Paluu kotimaahan
”Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä (juutalaista) kansaa vastaan; ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan… ” – Luukkaan evankeliumi 21:23-24
Kuten suomalaiset kävivät läpi sortovuosien läpi itsenäisyyteen, niin joutuivat myös juutalaiset käymään toisen maailman sodan kärsimykset, ennen kuin saivat itsenäisyyden. Näiden synnytystuskien jälkeen alkoi suuri juutalaisten paluumuutto Israeliin Exodus 1947 -laivalla, joka vieläkin symbolisoi tätä paluumuuttoa. Mutta toisin kuin aikaisemmin oli luvattu, niin YK:n yleiskokous päätti tuolloin Palestiinan jakamisesta juutalaisten ja arabien kesken. Joka tapauksessa tuolloin sovittiin Israelin perustamisesta ja viimein siitä tuli virallista seuraavana vuonna 1948.
Niin kuin Israelin maa jaettiin, niin myös suomalaiset joutuivat luopumaan tuolloin maastansa, kun Pariisiin rauhassa sovittiin Suomen alueluovutuksista. Samaisena vuonna lähti myös Kaarlo Syväntö pioneerityöhön Israeliin universumin Luojan antaman yliluonnollisen näyn perusteella, joka oli julistaa sanomaa Messiaasta Hänet hyljänneelle juutalaiselle kansalle jakamalle heille Uuden liiton kirjoituksia. Sittemmin hänen tyttärensä Mirja (os. Syväntö) Ronning johti Uuden liiton kirjoituksien kääntämistä nykyheprealle.
Kylmä sota idän ja lännen välillä alkoi 1947, kun Yhdysvallat ottivat käyttöön ns. Trumanin opin. Rautaesirippu vahvistui ja kommunismi nousi huippuunsa.
1967 – Voittoja ja tappioita
”… ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.” – Luukkaan evankeliumi 21:24
Melkein kaksi tuhatta vuotta juutalaiset odottivat, että saisivat muinaisen Jerusalemin hallintaansa jäleen ja tämä tapahtui 1967 kuuden päivän sodan jälkeen. Israel valtasi tuolloin myös Jordanialta Jordanjoen länsirannalta Samarian ja Juudean alueet. Kuitenkin, tämä ennustus pakanoiden (ei-juutalaisten) aikojen päättymisestä ei vielä ole täysin toteutunut, sillä pakanat hallitsevat vielä Jerusalemin sydäntä – temppelivuorta.
Kun juutalaiset saivat muinaisen kotikaupunkinsa Jerusalemin hallintaan, niin silloin Israelissa liehui niin Israelin kuin Suomen lippukin. Tämä ”sattui” tapahtumaan siksi, että Suomen pääministeri Rafael Paasio oli valtiovierailulla Israelissa ja sota alkoi niin yllättäen, ettei lippuja ehditty laskea. Suomessa elettiin tuolloin myös erityistä yhtenäisyyden aikaa, kun presidentti Urho Kekkonen nautti ennätyksellistä puoluerajat ylittävää suosiota ja Suomi menestyi.
Kesää 1967 kutsutaan myös ”rakkauden kesäksi”, jolloin hippiliikkeen toimesta alkoi erityinen vihreä liikehdintä. Vihreän liikkeen voidaankin katsoa syntyneen juuri tuonna vuonna, ja Vihreä liike on kommunismin uusi tuleminen ja ideologia onkin sieltä lainattu, vaikkakin se on vieläkin radikaalimpi, mitä tulee moraaliin ja pakanallisuuteen.
2017 – Pakanain ajat päättyvät
”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.” – Luukkaan evankeliumi 21:34-35
Elämme aivan murroksen partaalla ja synnytystuskien viimeisiä hetkiä. Tulevan Lähi-idän sodan jälkeen tulee suuria geopoliittisia muutoksia Israelin alkaessa hallita suurta aluetta Lähi-idässä. Verisen sodan jälkeen rauha pakotetaan YK:n taholta seitsemäksi vuodeksi ja Israel saa tuolloin myös temppelivuoren hallintaansa. Kaikki tarvittava on uhrikarjaa myöten kerätty kolmannen temppelin rakentamista varten, jossa tulevaisuudessa tuleva maailman johtaja tulee julistamaan itsensä Jumalaksi. Vuonna 2017 on heprealaisessa kalenterissa vuosi 5777 ja tällöin Israel täyttää 70 vuotta, jonka psalmisti (Ps. 90:10) sanoo olevan sukupolven pituus.
Vuonna 2017 Suomi täyttää 100 vuotta. Tällöin tulee myös 500 vuotta uskonpuhdistuksesta, jonka Martti Luther aloitti iskemällä 1517 Wittenbergissä kuuluisat teesinsä. Tällöin voi myös toteutua kuuluisat ennustukset Suomen miehittämisestä, niin että Suomi menettäisi Lapin ja Itä-Suomen Venäjälle. Jos toisen maailman sodan aikana näytti siltä, kuin Suomi neito olisi laskenut toisen kätensä, niin tuolloin se tulee näyttämään siltä, kuin Suomi neito olisi pudonnut polvilleen rukoilemaan.
Hippi- ja Vihreän liikkeen alulle panema New Age -pakanallisuus tulee valtaamaan ihmiset ja kaikki on sitten valmista täydelliselle eksytykselle, jonka Kirjoitukset lupaavat viimesille päiville niille, jotka eivät halunneet tulla tuntemaan totuutta. Alkaa suuri valheellisten ihmeiden aikakausi ja lohikäärme saa täyden vallaan, kun Messiaaseen uskovat temmataan pois.
Salaisuus Israelista
”Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.” – Ilmestyskirja 12:7-9
Vaikka tilanne näyttää pimenevän jatkuvasti, niin Kirjoituksissa voittaja on kuitenkin koko ajan kirkkaasti selvillä – se on universumin Luoja. Arkkienkeli Miikaelille annetaan valta ajaa Lucifer lopullisesti maan päälle ja niin alkaa suuri ahdistuksen aika maan päällä asuville. Hän tulee ilmestymään epäilemättä eräänlaisena valkeuden enkelinä ja Kirjoituksien mukaan hän tulee eksyttämään koko maailman. Tuolloin myös vaimo synnyttää poika lapsen. Tämä poika lapsi on 144,00 messiaanista juutalaista, jotka jatkavat siitä, mihinkä uskovilla työ pelastuksen kertomisesta jäi. Tällä hetkellä heit kuitenkin on kohdannut paatumus…
”Sillä en minä tahdo salata teiltä, rakkaat veljet, tätä salaisuutta, (ettette itsellänne ylpeilisi,) että paatumus on puolittain Israelille tullut, siihenasti kuin pakanain (kansojen) täydellisyys tulis. Ja niin kaikki Israel pitää autuaaksi tuleman…” – Roomalaiskirje 11:25-26 (Biblia)
”Kyllä tiedän, poikani, kyllä tiedän; hänestäkin (Manassesta) on tuleva kansa, hänkin on tuleva suureksi, mutta hänen nuorempi veljensä (Efraim) on kuitenkin tuleva häntä suuremmaksi, ja hänen jälkeläisistään on tuleva kansa(soje)n paljous.” – 1. Mooseksen kirja 48:19
Israelia on kohdannut paatumus eli verho on laskeutunut heidän silmilleen eivät he näe, että Jeesus on Messias, mutta tämä on tullut pakanoille eli ei-juutalaisille siunaukseksi. Tätä paatumusta kestää, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle. Sana kunnes on kreikan kielen sana achri, joka tarkoittaa yhdestä asiasta toiseen siirtymistä ja sitä käytetään mm. siitä hetkestä, kun Nooa astui arkkiin (Luuk. 17:27). Tässä Paavalin sanat pakanoiden täysi luku on juutalaisille tuttu termi ja se tarkoittaa Efraimia, josta hänen iso-isänsä Jaakob käytti juuri tätä termiä sanomalla hänestä tulevan kansojen paljous eli pakanoiden täysi luku (engl. fullness of Gentiles). Kirjoituksissa Efraim, Joosefin ei-juutalaisen vaimon nuorempi lapsi, onkin aina kuvaus Messiaaseen uskovien joukosta.
Tämä Efraim, eli uskovat, kuitenkin puuttuvat Ilmestyskirjasta, ja se kertoo, että he tulevat olemaan tällöin taivaassa. Heidän lähtönsä poistaa sen hengellisen suojavallin, joka estää Saatanaa pääsemästä täyteen valtaan. Kun maan päällä on ”suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule” (Matt. 24:21), niin taivaissa on juhlivien joukko. Oletko sinä jo mukana tässä joukossa?
”Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!” – Ilmestyskirja 12:12
Hyvältä vaikuttava ja mielenkiintoinen kirjoitus tämä! Tule jo, Herra Jeesus Kristus! 🙂 … yks juttu pisti taas silmään: ”tuleva maailman johtaja tulee julistamaan itsensä Jumaksi” … huomaatko..? Ja enkä mä kärsimätön oo, mut tuliko mun uusin maili (eiliseltä) perille? Hyvät isänpäivät vielä kerran! 🙂
TykkääTykkää
totuutta tässä tuleekin
TykkääTykkää
Todella mielenkiintoista… jään tutkimaan…
TykkääTykkää