Baabelin tytär

Monille Kirjoituksien ja niiden ennustuksien tutkijoillle on suuri ongelma sijoittaa Yhdysvallat niihin. Tästä syystä jotkut uskovat Yhdysvaltojen tuhoutuvan täysin että se jää ulos sen tähden, jotkut uskovat Yhdysvaltojen romahtavan uskovien katoamisen myötä, kun taas toiset uskovat Yhdysvaltojen olevan aivan pääroolissa. Yhdysvallat on Baabelin tyttären eli portto, jolla on maailman herruus ja jonka maljasta koko maailma on juopunut, mutta se ei tule hallitsemaan viimeistä uutta maailmanjärjestystä viimeisenä 3,5 vuotena vaan sen rooli tulee muuttumaan dramaattisesti. Yhdysvaltojen Vapauden patsas kantaa soihtua ja on valonkantaja, joka on latinaksi Lucifer, mutta mitä tarkoittaa nimi Amerikka?

Statue_of_liberty

”Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!” – Psalmit 137:8

Amerikka – Uusi Atlantis

serpent_god

”Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.” – Ilmestyskirja 12:9

Toisin kuin yleisesti väitetään, niin nimi Amerikka tulee Perun kielen sanasta Amaruca, joka on suomennettuna Sulkakäärmeen maa. Sulkakäärme oli tärkein jumala Keski-Amerikan kansojen kuten asteekkien ja mayojen mytologiassa. Tämä käärme jumala vaati jopa yli 20,000 ihmisuhria vuosittain ja heidän mytologiansa kertoo, että tämä käärme tulisi vielä kerran takaisin.

Kirjoitukset tuntevat tämän käärmeen Saatanana ja Perkeleenä. Maalla on todellisuudessa synkkä historia, joka monilta osin on koiteltu peittää historiankirjoituksissa tarkoituksellisesti paholaisen toiminnasta.

snake_hr13

”Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.” – 1. kirje Timoteukselle 6:10

Atlantis on kreikkalainen kertomus saaresta, joka oli teknologisesti edistynyt ja jota hallitsivat ihmis-jumala sekasikiöt, ja minkä juuret osoittavat antediluviaaniseen maailmaan. Filosofi ja kirjailija Francis Bacon (1561- 1626) on modernin vapaamuurariuden perustaja ja hänen haavensa oli luoda Yhdysvalloista Uusi Atlantis, joka olisi kehittynyt ja sekulaari yhteiskunta. Tätä haavetta lähtivät vapaamuurarit rakentamaan kun Yhdysvallat perustettiin, joka näkyy sitten kreikkalaisesta arkkitehtuurista, kreikkalaisissa nimissä sekä kreikkalaisista jumalista.

Tämä ajatus uudesta Atlantiksesta näkyy Yhdysvaltojen setelissä, jossa on teksti Novus Ordo Seclorum eli suomennettuna Uusi Sekulaari Järjestys. Toinen vahva symboli on dollari merkki ($) itsessään, jossa on ikään kuin kaksi tornia ja käärme. Tämä symbolisoi matkaa uuteen Atlantikseen, joka oli manner Atlantilla ja johon matkattaessa tulisi kulkea läpi kahden pilarin, joita kutsutaan Herakleen pylväiksi. Tämä matka alkoi, kun kaksi tornia kaatui 11.9.2001 WTC-iskuissa.

”Silloin kokoontuivat satraapit, maaherrat, käskynhaltijat, neuvonantajat, aarteiden hoitajat, lainoppineet, tuomarit ja kaikki muut maakuntain virkamiehet sen kuvapatsaan vihkiäisiin, jonka kuningas Nebukadnessar oli pystyttänyt, ja he asettuivat sen kuvapatsaan eteen, jonka Nebukadnessar oli pystyttänyt.” – Daniel 3:3

Raamattukoodi on vuonna 1997 Michael Drosninin kuuluisaksi tekemä tekniikka etsiä sanoja Kirjoituksista käyttämällä tasavälein olevia kirjainsarjoja halutun sanan mukaan. Etsimällä Kirjoitukset läpi America-sanalla, pienimmällä 17 kirjaimen välillä sana löytyy vain edeltävästä jakeesta. Tuossa jakeessa Babylonian kuningas kutsuu kaikki maan virkamiehet kuvapatsaan vihkimiseen ja antaa antaa julistuksen: ”…joka ei lankea maahan ja kumarra, se heitetään sillä hetkellä tuliseen pätsiin.” (Dan. 3:6).

Profeetat ennustavat Yhdysvalloista

new_york_destruction

”Sillä jumalattomuus palaa tulena, kuluttaa orjantappurat ja ohdakkeet ja sytyttää sankan metsän, niin että se savuna tupruaa ilmaan. Herran Sebaotin vihasta maa syttyy palamaan, ja kansa on kuin tulen syötävänä; toinen ei sääli toistansa.” – Jesaja 9:18-19

Messiaaninen rabbi Jonathan Cahn näki tulevan tuomion, joka alkaisi yhden juutalaisen Shmitan eli seitsemän vuotisen kauden jälkeen varoituksesta, mikä annettiin kun  talouden (WTC) tornit kaatuivat. Näin tapahtuikin, kun nykyiset talous ongelmat alkoivat tasan seitsemän vuottaa iskujen jälkeen syksyllä 2008 subprime-kriisillä, joka on nyt (2014 talvella) menossa. Hän yhdisti tuomion myös profeetta Jesajan kirjan 9. luvun ja 11. jakeen ennustukseen. On odotettavissa, että jos parannusta ei nyt tapahdu, niin uusi kovempi tuomio kohtaa jälleen Shmitan jälkeen syksyllä 2015 kyseisen Jesajan kirjan ennustuksen mukaisesti.

Myös profetaallisesti siunattu David Wilkerson näki tämän samaisen tuomion olevan tulossa näyssään, jonka hän sai vuonna 1992, ja myös tämä näky kuvaa hyvin edeltäviä Jesajan kirjan jakeita.

”Minulla on ollut toistuvia näkyjä, että yli 1000 tulipaloa riehuu yhtä aikaa täällä New York Cityssä. Olen vakuuttunut, että rotumellakat alkavat pian! New York City on juuri nyt ruutitynnyri — valmis räjähtämään… Liitto- ja osavaltion sosiaaliturvan leikkaukset on se kipinä, joka sytyttää nallin. Ensi vuonna New York Cityssä voisi olla yli 100 000 vihaista miestä kaduilla raivoissaan, koska heiltä on viety edut… Liittovaltion joukkojen on tultava palauttamaan järjestystä. Tankit ajelevat New York Cityn kaduilla.. Kirkot suljetaan joksikin ajaksi, koska on liian vaarallista liikkua. Tulipalot raivoavat kaikkialla.”

”Juoksija juoksee juoksijaa vastaan, sanansaattaja sanansaattajaa vastaan, ilmoittamaan Baabelin kuninkaalle, että hänen kaupunkinsa on valloitettu äärestä toiseen, kahlauspaikat vallatut, linnoitukset tulella poltetut ja sotamiehet kauhun vallassa. Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Tytär Baabel on kuin puimatanner poljettaessa; vielä vähän aikaa, niin hänen elonaikansa tulee.” – Jeremia 51:31-33

Niin ikään William Branham ennusti Yhdysvaltojen tuhosta sanoen: ”Kääntyessään ja katsoessaan näyssä näkyi suuri räjähdys hajotti koko maan ja jätti Amerikaan kytemään ja sekasortoon raunioina. Silmän kantamattomiin ei ollut miitän muuta kuin kraattereita, savuavia raunio kasoja ja ihmisiä ei näkynyt missään.”

C. Alan Martin näki myös viimeisen presidentin jälkeen Yhdysvaltojen tuhoutuneena: ”Tämän [viimeisen presidentin] talon jälkeen oli likainen polku, joka johti kohti kasaa kivenjärkäleitä puoliympyrässä, joka muistutti minua paikasta jossa oikeudenkäynti pidettiin ja tuomiota julistettiin…  seisoin näiden kivien vierellä katsoen raunioitunutta maailmaa, joita oli ravistellut suuri ahdistus”.

Sarah Hoffmanin näky vuonna 1979 kuvaa kuitenkin tätä tuhoa kaikista yksityiskohtaisimmin, jonka katkelma kertoo tuhosta näin: ”Sitten näin ydinohjuksia, jotka iskivät USAn eri kaupunkeihin ja sienipilviä näkyi kaikkialla Yhdysvalloissa. Osa niistä tuli Venäjältä ja osa oli sellaisia ydinpommeja, jotka olivat jo valmiina Amerikassa, autoihin piilotettuina. Näin erityisesti, miten ydinpommit iskivät Los Angelesiin, Las Vegasiin ja New Yorkiin. Myös pohjoisosa Salt Lake Citystä koki pienen ydiniskun. Näin pimeydessä myös miljoonia pieniä ja kuumia, noin golfpallon kokoisia tulipalloja, jotka sytyttivät tulipaloja kaikkialla. Sitten näin miten Venäjän armeijan joukot tunkeutuivat Yhdysvaltoihin, lähinnä itärannikolle. Näin myös, miten kiinalaiset joukot nousivat maihin länsirannikolla, lähellä Los Angelesia. Vielä elossa olevat amerikkalaiset alkoivat taistella venäläisiä ja kiinalaisia vastaan. En nähnyt missään USAn armeijaa. Tätä ydinasesotaa käytiin samanaikaisesti kaikkialla maailmassa. Sota ei kuitenkaan kestänyt kauan aikaa, ja lopulta venäläiset ja kiinalaiset hävisivät sodan. En tiedä kuitenkaan tarkalleen miten.”

Baabelin tytär paljastuu

portto

”Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti… se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus.” – Ilmestyskirja 17:5,18

Nimi Babylon tai hepreaksi Baabel tarkoittaa sekoittumista. Se on vertauskuvana mikä tahansa suuri hallitseva järjestelmä, joka koostuu useista kansoista, joka elää synnissä ja joka hallitsee maailmaa. Yhdysvallat johtaa maailmaa niin poliittisesti, sotilaallisesti, taloudellisesti ja teknologisesti, mutta se johtaa myös mediaa kuten Hollywood ja sitä kautta mielipiteiden muodostumista, ja sen seurauksena myös hengellistä kenttää.

Kun kokonaiskuvaa Babyloniasta Kirjoituksista, niin emme ainoastaan turvaudu Ilmestyskirjaan, vaan myös vanhan liiton profetaallisiin kirjoihin, kuten Jeremian ja Danielin kirjoihin. Näistä voimme löytää tuntomerkit tälle suurelle portolle.

  • Tuhottavissa pohjoisesta (Jer. 50:3) – Venäjän ja/tai Kiinan todennäköisin hyökkäyssuunta.
  • Nuorin kansakunnista (Jer. 50:12) – Amerikka löydettiin vasta 1400-luvulla.
  • Syntynyt äitivaltiosta, joka on häpeässä (Jer. 50:12) – Iso-Britannia on Yhdysvaltojen äitivaltio, joka on häpeällisessä tilassa johtaen mm. teiniraskaus tilastoja.
  • Suuri sotilaallinen ja poliittinen valta (Jer. 50:23) – Yhdysvalloilla on maailman suurin armeija.
  • Ylpeä ja röyhkeä kansakunta (Jer. 50:31) – Tunnusomaisia piirteitä amerikkalaisille.
  • Koostuu monista kansallisuuksista (Jer. 50:37) – Yhdysvalloissa asuu kansalaisia useista eri kansallisuuksista.
  • Kansakunta, jolla hurskas perintö (Jer. 51:7) – Yhdysvallat olivat tunnettu Amerikkalaisesta unelmasta.
  • Rikkauden ja menestyksen kansakunta (Jer. 51:13) – Yhdysvallat on erittäin menestynyt valtio, jossa kaikki maailman suuryritykset haluavat toimia.
  • Suuria saavutuksia (Jer. 51:53) – Yhdysvallat on tunnettu saavutuksista.
  • Avaruusmatkailua (Jer. 51:53) – … kuten kuussa käynti ja NASAn muut operaatiot.
  • Johtaa kansakuntia (Ilm. 17:15) – Yhdysvallat ovat johtavassa asemaassa verrattuna muihin kansakuntiin eikä mikään kykene sitä haastamaan.
  • Myös maailman vihaama kansakunta (Ilm. 17:16) – Yhdysvallat on myös erittäin vihattu kansakunta, jota kutsutaan myös ”Suureksi Saatanaksi”.
  • Kansakunnan ryöstämällä saa maailman kuninkuuden (Ilm. 17:17) – Yhdysvaltojen omaisuuden ryöstäessä saa maailman kuninkuuden.
  • Kulttien ja okkultismin koti (Ilm. 18:2) – Noituus on nopeinten kasvava uskonto Yhdysvalloissa.
  • Maailmanlaajuista moraalittomuutta (Ilm. 18:2) – Yhdysvallat on maailman suurin pornon tuottaja.
  • Vientiyrityksiä tyydyttämään kaikenlaisia ihmisten haluja (Ilm. 18:3) – Yhdysvaltojen vietiyritykset ovat erikoistuneet juuri hedonismiin ja materialismiin.
  • Myös Messiaaseen uskovien keskus (Ilm. 18:4) – Yhdysvallat on ollut tunnettu kristillisyydestään ja maassa on eniten kristittyjä lukumääräisesti.
  • Ylenmmäärin rikollisuuutta ja seksuaalisia syntejä (Ilm. 18:5) – Yhdysvalloissa on maailman eniten vankeja.
  • Ylpeitä ja kerskailevia ihmisiä (Ilm. 18:7) – Tunnusomaisia piirteitä amerikkalaisista.
  • Muut kansakunnat taloudellisesti riippuvaisia (Ilm. 18:9-19) – Monet kansakunnat ovat riippuvaisia Yhdysvaltojen taloudesta ja dollarista.
  • Maailmankaupan keskus (Ilm. 18:11-13) – WTC-iskuissa tuhoutui maailmankaupan keskus nimiset tornit, mutta edelleenkin Yhdysvallat hallitsevat maailman taloutta.
  • Ylellisiä makuja (Ilm. 18:14) – Yhdysvallat ovat tunnetuja yleellisyyksien ja turhamaisuuksien tuottajana.
  • Vaikututusvaltaisia kaupunkeja (Ilm. 18:18) – Yhdysvaltojen New York ja Washington DC ovat maailman vaikutusvaltaisimpia kaupunkeja.
  • Tunnettu musiikistaan (Ilm. 18:22) – Yhdysvaltalaiset artistit hallitsevat musiikki bisnestä.
  • Maailmankuuluja liikemiehiä ja yrityksiä (Ilm. 18:23) – Yhdysvaltalaiset liikemiehet ja yritykset ovat maailman tunnettuimpia.
  • Liittoutunut Jordanian kanssa (Dan. 11:41) – Yhdysvallat on hyvissä väleissä Jordanian kuningas perheen kanssa.
  • Vastustajia Israelista idässä ja pohjoisessa (Dan. 11:44) – Yhdysvaltojen suurimmat viholliset ovat Israelista pohjoiseeen ja itään; Venäjä ja Kiina.

Nämä kaikki tuntomerkit sopivat paremmin kuin hyvin Yhdysvaltoihin.

”Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta 70 vuotta. Mutta kun 70 vuotta on täyttynyt, niin minä kostan Baabelin kuninkaalle ja sille kansalle, sanoo Herra, heidän pahat tekonsa, kostan kaldealaisten maalle ja teen sen ikuiseksi erämaaksi. Ja minä tuotan sen maan ylitse kaikki sanani, jotka minä olen puhunut sitä vastaan, kaiken, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, mitä Jeremia on ennustanut kaikkia niitä kansoja vastaan.” – Jeremia 25:11-12

Kuten muinoin ennustettiin muinaisesta Baabelista, niin nytkin Baabelin hallinta aika maailmaa kohti voi kestää 70 vuotta. Ja kuten tuo aika kuitenkin oli Israelin heimolle siunattua aikaa, niin samalla tavalla Yhdysvallat ovat olleet johtava kristillinen valtio. Jos katsomme Yhdysvaltojen hallinta ajan alkaneen vuonna 1947 kun viimeiset päivät alkoivat, niin silloin sen maailman hallinta aika kestäisi vuoteen 2017 asti.

”Ja ne 10 sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.” – Ilmestyskirja 17:16-17

On tärkeä huomioida kuitenkin, että lopullinen antikristillinen valtakunta ei ole Babylon vaan se tuhotaan ja ryöstetään, jonka jälkeen vasta muodostuu globaali uusi maailmanjärjestys hallitsijanaan Antikristus, jossa ovat mukana ”kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot” (Ilm. 13:7). Tämä lopullinen totalitaarinen diktatuuri on vallassa viimeiset 3,5 vuotta ennen Messiaan paluuta maan päälle, jonka aikana pakotetaan uusi talousjärjestelmä ja sen mahdollistava biologinen seuranta siru.

us_eagle

”Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt. Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään 3,5 aikaa poissa käärmeen näkyvistä.” – Ilmestyskirja 12:13-14

Viimeistä neljää valtakuntaa kuvaavat neljä petoa; leijona jolta lähtee kotkan siivet, pantteri ja neljä linnun siipeä, karhu joka kääntää kylkeä sekä neljäs hirmuinen peto. Leijona on Iso-Britannia, joka on mukana lopullisessa uuden maailmanjärjestyksessä (Ilm. 13:1-2) tuon järjestelmän kitana kuvaten englannin kieltä sen äänenä.

Viimeisen 3,5 vuoden aikana kun Yhdysvallat on tuhottuna, löytää se jälleen paikkansa Israelin rinnalla, sillä Israel -vaimolle annetaan tuon suuren kotkan kaksi siipeä, jotka kuljettavat juutalaisia lentäen pakoon suuren ahdistuksen aikana.

Tämän järjestelmän tuhouduttua kuuluu vihdoin Halleluja (ylistys Jumalalle) -huudot (Ilm. 19:1-6), koska silloin perustetaan 1000 vuotta kestävä messiaaninen rauhan valtakunta.

eagle-new-earth

”… Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti. Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.” – Daniel 7:26-27

Ensimmäinen eksytys on viimeinen

Kirjoitukset ovat täynnä varoituksia valheopettajista, vääristä profetoista ja eksyttäjistä, jotka ovat kuin raatelevia susia, jotka eivät laumaa säästele kuten Kirjoitukset sen ilmaisevat. Monien näiden eksytysten tarkoitus on esiintyä salattuna totuutena, joka on avautunut vain harvoille ja valituille, mutta jossa ei todellisuudessa koskaan päädytä todelliseen tietoon tai totuuden.

Koko Messias Jeesuksen aikakausi on kuin jättimäinen heiluri liike, joka palautuu lähtökohtaansa kuten koko universumin kohdalla ja niinpä olemme nähneet nyt monien asoiden paluun kuten Israelin, Hengellä täyttymisen, ja kadonneiden kirjojen löytymisen, mutta valitettavasti vanhat eksytykset myös ovat palanneet. Näinä viimeisinä päivinä tuli ensimmäiseksi New Agen opit, jotka sekoittelee eri uskontoja ja voivat jopa esiintyä näennäisesti Messiasta seuraavien joukkona, ja tätä voisi verrata 100- ja 200-luvuilla esiintyneeseen Kirjoituksien mainitsemaan gnostilaisuuteen (1. Tim. 6:20-21). Mutta siinä missä tämä eksytys tuli ei-juutalaisten pakanoiden suunnasta, niin sitä edelsi eksytys juutalaisuudesta jo 50-luvulla.

Torah_Scroll

”Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.” – Markus 10:31

On hieno ja tärkeä asia, että monet Messiaan seuraajat tänä päivänä ovat saaneet rakkauden muinaista juutalaista kansaa ja Israelia kohti sekä pidämme holokaustin tuoreessa muistissa. Universumin Luojan suunnitelmassa Israelilla on erittäin merkittävä rooli tulevaisuudessa ja Messias Jeesus palaa maan päälle vasta, kun he toivottavat hänet tervetulleeksi. Siksipä onkin monille kaikista vaiken nähdä eksytys siinä, mikä on jotakin mitä me rakastamme, mutta jos todella rakastamme heitä me emme valehtele ja pysymme totuudessa.

”Me olemme kuulleet, että jotkut meidän joukostamme lähteneet, joille emme ole antaneet mitään käskyä, ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidät hämmennyksiin sanomalla, että pitää ympärileikkauttaa itsensä ja noudattaa lakia.” – Apt. 15:24 (RK, bys.)

”Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.” – Matteus 13:24-25

Kun Paavali julisti pelastusta Messias Jeesuksen nimessä ympäri Välimeren rantoja, alkoi hänen perässään kulkemaan tiettyjä juutalaisia Messiaan seuraajiksi tekeytyneitä opettajia, jotka opettivat uutta parempaa oppia Paavalin seuraajille ja heidät tunnetaan judaisteina. Tämän seurauksena Paavali kirjoitti kaikista kovasanaisimman kirjeensä Galatian uskoville, joiden luona nämä eksyttäjät olivat käyneet opettamassa, että Vanha laki oli pidettävä ja että Paavali oli opettanut vain alkeeet.

Tähän sopii erittäin hyvin vertaus siemenen kylvämisestä peltoon, sillä tämä lusteen kylväntä tapahtuu samaan peltoon, mutta myöhemmin yöllä kun uskova nukahtaa eli ei ole valveilla. Tämä liikehdintä kulkee tänä päivänä messiaaniseksi juutalaisuudeksi naamioituneena Heprealaiset juuret- tai Pyhä nimi liikkeinä. Tässä joítakin tuon uudesti tulleen judaismin tunnusmerkkejä.

1. Messiasta on kutsuttava Tooran mukaisella nimellä
Ensimmäiseksi heidät erottaa siitä, että Jeesusta on kutsuttava oikealla tietyllä nimellä kuten Yeshua, Yehoshua, Yahushua, Yahshua, Yahoshua, Yoshua jne. mutta eri ryhmät eivät keskenään ole varmoja mikä on oikea, koska heprean kielestä puuttuvat vokaalit.

Kirjoitukset eivät kuitenkaan kerro, että näin olisi vaan päinvastoin ne kertovat, että jokaisen kielen ylistämän Jumalaa (Room. 14:11), jokaisen kielen tulee tunnustaa Jeesus Herraksi (Fil. 2:9-11) ja vieraskielisten kautta tullaan Israelille puhumaan (1. Kor. 14:21).

”Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu, ne, jotka sanovat: ’Kielemme voimalla me olemme väkevät; huulemme ovat meidän tukemme; kuka on meille herra?'” – Psalmit 12:3-4

2. Messias ei ole Tooran Jumala
Nämä kieltävät universumin Luojan kolminaisuuden ja samalla erottavat Messias Jeesuksen täydestä jumaluudesta. Kirjoitukset kuitenkin kertovat, että Jeesus on Jumala (Joh. 1:1), Hän on yhtä Isän Jumalan kansssa (Joh. 10:30) ja Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys (Kol. 2:9). Hän myös toistamiseen aiheuttu juutalaisten keskuudessa suurta vihaa sanomalla nimekseen Minä Olen, joka Toorassa Jumalan nimi JHVH tai Jehova/Jahve (Joh. 5:18).

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä.” – Johannes 1:1-2

3. Messias käski pitämään Tooran
Seuraavaksi tulee väite, että Toora eli Vanhan liiton laki satoineen käskyneen kuuluu Messiaan seuraajille ja että vain uhrisäännökset olisivat mitätöity. Kirjoitukset kuitenkin opettavat selkeästi, että Messias Jeesus on lain loppu (Room. 10:4), Messias täytti lain (Matt. 5:17) ja laki ei tee ketään vanhurskaaksi (Gal. 3:11).

Uskovat seuraavat Messiaan lakia, koska rakastavat Häntä, samalla tavalla kun Messias Jumalan Poikana täytti Isä Jumalan käskyt. Monille kuitenkin ne 613 käskyä tuntuvat helpommalta, kuin tämä Messiaan väkevä käsky.

”Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.” – Johannes 15:10-12

4. On palattava juutalaisille juurille Tooraan
Kirjoitukset eivät käske palata Vanhaan liittoon (testamenttiin), vaan uudistumaan Messiaan kautta (Room. 12:2). Uusi liitto armossa toimii täysin eri säännöillä, joka ei perustu käskyjen noudattamiseen vaan rakkauteen.

Tämä Uusi liitto korvasi vanhan (Hepr. 7:18) ja on parempi toivo (Hepr. 7:19) sekä parempi liitto (Hepr. 7:22). Tämä laki säännöksineen on naulattu ristiin ja on täysin voimaton (Kol. 2:13-15). Vanhan liiton Kirjoitukset ovat monella tavalla arvokkaita tekstejä, joista voimme oppia paljon Messiaan olemuksesta jo silloin sekä historiasta että ennustuksista ja lupauksista.

”Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle… Sanoessaan ’uuden’ hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.” – Heprealaiskirje 8:7,13

5. Tooran mukaiset juhlapyhät ovat välttämättömät
Ensimmäinen väite tähän liittyen on, että Messiaaseen uskova ei voi viettää mitään Tooran ulkopuolista juhlaa kuten syntymäpäiviä, vappua, juhannusta tai joulua. Galatalaiskirje, joka korjaa judaistien opetuksia, vastaa juuri tähän opetukseen sanomalla, että päivistä, kuukausista ja juhla-ajoista vaarin ottaminen on heikkoja alkeisvoimia. On hyvin todennäköistä, että Messias syntyi lehtimajan juhlan aikaan, mutta jos se on totta niin silloin Hän on tullut maailman Isän luota juuri meidän joulumme aikaan ja tällöin Hän kuvaisi aurinkoa, joka vie tuolloin voiton pimeydestä (Mal. 4:2). Toisaalta vaaditaan, että uskovien olisi seurattava ja pidettävä Vanhan liiton juhlapyhät, vaikka Kirjoitukset tämän selkeästi torjuu (Kol. 2:16), mutta niitä voi toki vapaehtoisesti viettää kuten muitakin juhlia.

Toiseksi väite on, että katolilainen kirkko on siirtänyt viikkolevon sapatista sunnuntaille ja että sunnuntai on pedon merkki. Ensiksi on huomautettava, että uskovat eivät vietä lepopäivää vaan pyhäpäivää eli universumin Luojalle erotettua päivää. Sapatti oli merkkinä liitolle (2. Moos. 31:13), kun taas uskovien pyhäpäivä on Herran ylösnousemus päivä (Ilm. 1:10). Pedon merkki on maksuvälineeseen ja geenimuunteluun liittyvä seurantasiru. Sunnuntai liittyy Messiaan saapumiseen Jerusalemiin palmusunnuntaina (Luuk. 13:32), ylösnousemukseen 8. päivänä seuraavana sunnuntaina (Matt. 28:1) ja ilmestymiseen opetuslapsille (Joh. 20:19). Uskovien joukko eli seurakunta syntyi helluntai sunnuntaina (Apt. 2:1), mursi leipää eli nautti ehtoollista sunnuntaina (Apt. 20:7), keräsi rahalahjan työhön sunnuntaina (1. Kor. 16:2) ja oli rukouksessa sunnuntaina (Ilm. 1:10). Sunnuntai 8. päivänä on uuden viikon alku ja kuvaa näin ollen täydellistä uudistumista, kuten Jeesuksen kreikan kielinen nimi Iesous jonka lukuarvo on 888. Ja monet kirkko isät kertovat Herran päivästä erillisenä päivänä sapatista (Didakhe 75 jKr, Barnaban kirje 100 jKr, Ignatius 107 jKr, Justinos Martyyri 150 jKr, Irenaeus 200 jKr,…), jota he eivät viettäneet elleivät olleet kertomassa Jeesuksesta synagoogissa.

”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.” – Kolossalaiskirje 2:16-17

6. Tooran mukainen kosher-ruokavalio on voimassa
Yksi selkeimmistä ulkopuolista merkeistä on näissä liikkeissä tiukka kosher-ruokavalio eli Vanha liitto ruokasäädöksineen. Tämä väittämä on kuitenkin monien Uuden liiton kirjoituksien vastainen, sillä Messias sanoi ettei mikään suuhun menevä saastuta ja sanoi kaikki ruuat puhtaiksi (Mark. 7:19, Apt. 10:15), lihakaupassa ei tarvitse kysellä omantunnon puolesta (1. Kor. 10:25) ja ainoastaan tulee välttää epäjumalien uhrattua ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta (Apt. 15:19-20) eli sama säädös kuin mikä Nooalle annettiin vedenpaisumuksen jälkeen (1. Moos. 9:3-4). Myöskään pelkkä kasvissyönti ei ole vaadittua (Room. 14:1-3), vaikkakin on tavoiteltavaa alkoholista kieltäytymisen tavoin (Room. 14:21).

”Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!” – Apt. 15:28-29

7. Tooran mukainen oikea käännös
Sen sijaan, että luotettaisiin niihin tuhansiin teologeihin ja alkukielen tutkijoihin, niin nämä tuntuvat tietävän paremmin mitä alkuteksti todella tarkoittaa ja monet näistä liikkeistä kääntää täysin oman käännöksen Kirjoituksista, jossa on luovuttu sanoista Herra, Jeesus ja Jehova, ja ne ovat sitten korvattu ”oikeilla” heprean kielisillä sanoilla.

Joskus on hyvä tutkia alkukieltä ja valita käännös muoto sen mukaan, mutta silloinkin harkiten. Kääntämällä teksti sopivaksi yritetään erotella Jeesus ja Jahve toisistaan, jolloin Jeesuksesta tuleekin Jumalan ”korkein auktoriteetti”, ”lähettiläs” tai jopa ”arkkienkeli”, eikä Isän tasolla oleva Jumala (Joh. 5:18). Erityisesti tämä sanojen kääntely ja vääntely koskee tietenkin Uuden liiton kreikkalaisia Kirjoituksia, joita monet heistä pitävät virheellisinä eikä Vanhan liiton tekstien arvoisina.

”… rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.” – 2. Pietari 3:16

Kaiken avain välttyä eksytyksiltä on Messias Jeesuksen sanojen mukaan tuntea Kirjoitukset ja Jumalan Voima eli Pyhä Henki (Matt. 22:29). Ja arvoidessa harhaoppeja on tärkeä huomioida, että kaikki poikkeamat eivät ole harhaoppeja, mutta jos uskovaisen pelastukseen ja Jumalan kolminaisuuden kosketaan, on puhuttava harhaopista tai kultista.

Tämä judaismi on siitä erityisen vaarallinen, että se verhoutuu apostoliseksi opiksi ja nousee juutalaisista juurista, mutta myös se on Kirjoituksilla tunnistettavissa harhaopiksi sen rakkauden sanoman puuttumisella. Pahat ihmiset tulevat menemään yhä pitemmälle eksyen ja eksyttäen, mutta jos luulet seisovasi, varo ettet sinäkin kaadu.

sovitus

”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” – 2. kirje Timoteukselle 3:14-15

Hesekielin ihmeellinen profetia

Kirjoituksien yksi mielenkiintoisin ja ihmeellisin profeetaallinen eli ennustuksia sisältävä kirja on profeetta Hesekielin kirja. Hän syntyi vuonna 622 eKr Jerusalemissa papin pojaksi ja toimi itsekin pappina. Jerusalemista hänet pakkosiirtolaisuuteen 957 jKr Babyloniin 3000 muun ylempi luokkaisen juutalaisen kanssa ja jossa hän kuoli 570 eKr. Hänen hautansa nykyisen Irakin alueella oli pitkään suosittu kohde juutalaisille, jossa yhä on vanha synagooga. 30 vuotiaana hän kohtasi värikkäällä tavalla universumin Luojan itsensä (Hes. 1:4-28), jonka jälkeen hän toimi profeettana. Tämä artikkeli käsittelee Kirjoituksien yhtä kuuluisinta ennustusta suuresta hyökkäyksestä Israeliin aikojen lopulla, jota kutsutaan myös Googin sodaksi ja jota voidaan kutsua myös kolmanneksi maailman sodaksi.

ezekiel-vs

”30. vuotena, neljännessä kuussa, kuukauden viidentenä päivänä, kun minä olin pakkosiirtolaisten joukossa Kebar-joen varrella, aukenivat taivaat, ja minä näin Jumalan näkyjä.” – Hesekiel 1:1

Uusi Neuvostoliitto

russian_bear

”Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: ’Nouse ja syö paljon lihaa’.” – Daniel 7:5

Profeetta Danielin kirjan ennustus toisesta pedosta, joka kuvaa toista valtakuntaa. Tämä toinen valtakunta korvaa edellisen Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen luoman valtakunnan (leijona jolla kotkan siivet) ja se on kuvaus viimeisten päivien Venäjän noususta, jonka symboli on tunnetusti tuo Venäjän karhu. Tämä karhu vaihtaa kylkeänsä eli se alkaa näyttää erilaiselta, mutta on yhä kuitenkin karhu. Tämä voi kuvata politiikan muutosta tai vallankumousta. Hampaiden välissä olevat kolme kylkiluuta kuvaavat sen kolmea saalista ja koska kylkiluu kirjoituksissa kuvaa naista, niin nämä voivat olla valtioita joilla on nainen symbolina.

”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan… Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten.” – Hesekiel 38:2,7

Googin sodan kuvan liittouman johtaja esitellä heti toisessa jakeessa nimellä Goog Hesekielin ennustuksessa. Venäjällä on tänäkin päivänä vaskisia kylttejä, jotka sanovat ”Made in Gog” – ”Tehty Googissa” ja jo Aleksanteri Suuri rakennettu omalla nimellänsä kulkevan Aleksanterin Portin Venäjän rajalle, joka on liitetty Googiin ja Maagogiin. Goog näyttäisi kuitenkin hallitsevan mongoolialaisen liittouman kautta, johon kuuluu useita alueita. Epäilemättä nämä alueet tullaan liittämään tulevaan uuteen ”Neuvostoliittoon”, jota Venäjä johtaa.

Roos
Roos voidaan kääntä ”pääksi”, mutta useammat käännökset kääntävät sen Roosiksi ja vanha kreikkalainen Septuaginta erittelee sen myös Roosiksi.

  • Rossija eli Venäjä.

Maagog
Nimi Maagog viittaa mongooleihin ja Etelä-Venäjän alueeseen entisen skyyttilaisen alueelle.

  • Ukraina. Kuului aikanaan Neuvostoliittoon ja osa Ukrainasta on edelleen vahvasti Venäjän kanssa liitossa.
  • Mongolia. Liittounut Venäjän kanssa.

Mesek
Mesek liitetään Muski heimoon muinaisen Anatolian alueella, joka sijaitsee nykyisen Turkin ja Azerbaitsanin alueella, sekä Venäjällä taas Muskovitseihin.

  • Moskova, Venäjän pääkaupunki ja sen alue.
  • Azerbaitsan. Aikanaan osa Neuvostoliittoa ja omaa edelleen vahvat suhteet Venäjään.

Tuubal
Tuubal tai Tabal sijoittuu Etelä-Turkin alueelle, mutta myöhemmin he siirtyivät myös Venäjälle, jossa jäänteitä nimestä esiintyy edelleen.

  • Tobolski, joka on osa Venäjää.
  • Bulgaria. Venäjällä ja Bulgarialla on ollut vahvat suhteet jo 1800-luvulta asti.

Tälle liittouman johtajalle annetaan myös käsky valmistautua ja varustautua. Neuvostoliiton romahdettua on Venäjä vain varjo entisestä kunniastaan, mutta se varustautuu vauhdilla ja eräässä artikkelissa todetaankin: ”Vielä pari kolme vuotta sitten epäiltiin, etteivät Venäjän asevoimat kykenisi viemään läpi suurta uudistusohjelmaansa, johon oli varattu rahaa peräti 500 miljardia euroa… Pietarin ja Kaliningradin kaupunkien turvaksi rakennetaan vahva ohjuspuolustus. Pietarin suunnalta isketään päin vihollista Iskander-M-ohjuksilla ja Kaliningradista S-400-ilmatorjuntaohjuksilla. Molemmat ovat hirvittäviä aseita”.

Kolmantena kohtana liittouman johtajan tunnusmerkille on tietenkin itse liittouma. Johtaako Venäjä jotakin tunnettua liittoumaa ja ketkä siihen kuuluu?

Varustautunut sotilasliitto

Sectsco-logo

”Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” – Hesekiel 38:3-6

Liittouma on kuvattu hyvin selkeästi muinaisilla alueiden nimillä, joista osa on yhä käytössä. Jotta nämä Kirjoituksien kansakuntien nykyiset valtiot selviävät, on tunnettava kansakuntien esi-isät.

Persia
Valtiot, jotka olivat muinaisen Persian alueella. Toisin kuin monessa muussa paikassa, niin tässä ei käytetä Iranista nimeä Eelamia, joka kuvaisi Pohjois-Iranin, vaan Eelam tulee tuhoutumaan tulevassa sodassa ennen tätä sotaa. Niinpä tämä Persia kuvaa laajempaa aluetta.

  • Iran. Tämä tulee olemaan liittouman erittäin merkittävä liittolainen, sillä se mainitaan ensimmäisenä. 2005 vuonna Venäjä liittoutui virallisesti Iranin kanssa.
  • Irak. Muinainen Persia hallitsi osaa Irakista Hesekielin aikana.
  • Kurdistanin alueeta Iranin pohjois puolella.

Etiopia (Kuus)
Kuus tarkoittaa mustaa ja sillä tarkoitetaan yleisesti Pohjois-Afrikan ja Intian valtiota, mutta mukaan voidaan huomioida myös Kuusin poikien muodostamat valtiot.

  • Etiopia. Maa oli sosialismin noustua vahvassa liitossa kylmän sodan aikana Neuvostoliiton kanssa, mutta sittemmin tilanne on muuttunut. Epäilemättä maassa tulee nousemaan sosialismi lähitulevaisuudessa, jolloin se jälleen liittoutuu tiivisti Venäjän kanssa.
  • Sudan. Sudanilla on hyvät suhteet Venäjän ja Iranin kanssa.
  • Intia. Intia on liittounut Venäjän kanssa vuodesta 2005 asti.
  • Somalia (Havilan kautta). Somalian suhteet ovat tällä hetkellä monen maan kanssa huonot merirosvouksesta johtuen.
  • Jemen (Sabtan kautta). Jemenillä ja Venäjälle on hyvät suhteet, jotka menevät yli 80 vuotta taaksepäin.
  • Eritrea (Sabtekan kautta). Eritrean ja Venäjän välillä on kommunikaatio, mutta varsinaisesta liittoutumista ei ole.

Puut
Puut tarkoittaa Libya, mutta laskuun tulee myös muita maita kun lukuun otetaan Puutista periytyvät muut kansat.

  • Libya. Libya ja Iran ovat liittouneet, jolloin se tarkoittaa myös liittoutumista Venäjän kanssa.
  • Etelä-Egypti (Patroksilaisten kautta). Kun Egyptiä kohtaa tuho tulevassa sodassa, niin silloin varmasti sen etelä puoli liittoutuu Venäjän kanssa, jos mahdollista vastaiskuun.
  • Kreeta (Kaftorilaisten kautta). Toistaiseksi Kreeta ei ole liittounut Venäjän kanssa.

Goomer
Goomer tarkoittaa gallialaisia ja germaaneja, mutta koska tekstissä mainitaan ”Goomer ja kaikki sen sotalaumat”, on pistettävä erityishuomio Goomerin poikien kautta tuleviin kansoihin sillä tämä kuvaa useita monia kansoja.

  • Turkki. Turkki liittyi vuonna 2012 Shanghain yhteistyöjärjestöön dialogipartneriksi ja on kääntynyt selkeästi Israelia vastaan.
  • Saksa. Venäjällä on kaasuputki Saksan kanssa, jota se voi käyttää pakotteena.
  • Espanja. Espanja on talousongelmissa ja voi kääntyä halvan rahan puoleen Venäjältä.
  • Etelä-Ranska. Kuten Espanja, niin myös Ranska voi talousongelmien takia liittyä Venäjään.
  • Pohjois-UK.  Voi tarkoitta myös/ja Irlantia, joka on ollut talousongelmissa myös.
  • Thaimaa (Askenasin kautta). Muuntumassa islamistiseksi maaksi, jolloin suhteet Venäjään lähenevät.
  • Nepal (Askenasin kautta). Ei vielä liittounut Venäjän kanssa, mutta 2005 vuonna alkoi keskustelut yhteistyöstä niin poliittisesti, taloudellisesti kuin sotilaallisestikin.
  • Vietnam (Askenasin kautta). Sotilaallisesti yhteistyössä Venäjän kanssa.
  • Indonesia (Askenasin kautta). Sotilaallisesti yhteistyössä Venäjän kanssa.
  • Unkari (Riifatin kautta). Unkari saa kaksi kolmasosaa maakaasustaan Venäjältä ja näin ollen Venäjä voi käyttää sitä pakotteena.
  • Pohjoís-suomalaiset (Riifatin kautta). Finno-ugrilainen osuus Suomesta on erityisesti Pohjois-Suomessa, jolloin se sopii hyvin yhteen että Unkarin tavoin osa Suomea liittyy Venäjään.

Toogarma
Kuten Goomer, niin myös Toogarman heimon kohdalla mainitaan ”Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat”, jolloin kyseessä on jälleen useita kansakuntia.

Liittoumaan kuuluu vielä näiden lisäksi lukuisia kansoja. Kuitenkin, jo nyt voimme nähdä liittouman alkavan hahmottautua sen tärkeimpien valtioiden osalta kuten Iran ja Turkki, vaikkakin vielä monia valtiota puuttu.

Sodan ajankohta ja tilanne

israel-1948

”(1)Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on (2) tointunut miekan jäljiltä, (3) koottu monien kansain seasta, -mentävä (4) Israelin vuorille, jotka (5) kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on (6) tuotu pois kansojen seasta, ja he (7) asuvat turvallisina kaikki tyynni.” – Hesekiel 38:8

”Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: ’Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, (8) suurta saalista saamaan?'” – Hesekiel 38:13

Kun Israel itsenäistyi vuonna 1948, niin monet tässä jakeessa kerrotut ennustukset vallitsevasta tilasta toteutuivat. Voimme kuitenkin havaita, että se ei aivan täydellisesti kuvaa vielä vallitsevaa tilannetta vaikkakin kaikki merkit ovat siitä, että se tähän tilanteeseen on ajautumassa.

  1. Pitkien aikojen perästä… vuotten lopulla. Ennustus koskee viimeisiä päiviä, mitkä olisivat pitkän ajan päässä Hesekielin ajasta. Monesta voimme havaita nyt elävämme viimeisiä päiviä ja Hesekielin ajasta on kertynyt yli 2,500 vuotta jolloin todellakin kyse on pitkästä ajasta.
  2. Tointunut miekan jäljiltä. Israel on lyhyen historiansa aikana vuodesta 1948 tähän päivään saakka ollut koko ajan miekan iskujen kohteena sodissa, mutta nyt se ei ole tässä kuvatussa tointuvassa tilassa kuitenkaan… vielä.
  3. Koottu monien kansian seasta. Israeliin on sen itsenäisytemisen 1948 jälkeen muuttanut ihmisiä ympäri maailmaa eri kansoista.
  4. Israelin vuorille. Tänä päivänä alue tunnetaan jälleen Israelina ja Israel hallitsee vuoria, toisin kuin vuodesta 135 jKr aina vuoteen 1948 jKr asti.
  5. Kauan aikaa… rauniomaana. Israelin maa oli diasporan eli hajaannuksen jälkeen 135 jKr rauniomaa siitä lähtien kun roomalaiset jyräsivät sen maan tasalle ja Mark Twain 1800-luvulla kuvaakin näkyä pyhästä maasta karuksi autiomaaksi, jossa ei juuri asukkaita näe.
  6. Tuotu pois kansojen seasta. Vaikka paluumuutto on ollut vilkasta Israeliin, niin sitä ei ole suinkaan vielä kokonaisuudessaan tuotu pois kansojen seasta. Tämä toteutuu vasta suuren anti-semitismin aallon noustua.
  7. Asuvat turvallisina. Koko olemassaolonsa ajan on Israel pyrkinyt sitomaan rauhansopimuksia, mutta edes monellakaan sitä ympäröivällä valtiolla ei ole rauhansopimusta sen kanssa. Eivätkä he elä kuvatulla tavalla: ”muuria vailla” (jae 11), vaan maassa on pitkä muuri Jordaen joen länsirannan alueiden ympärillä.
  8. Suurta saalista saamaan. Taloudelliset voimat Saudi-Arabiasta (Saba ja Dedan) sekä maailmalta seuraavat tätä hyökkäystä ikään kuin sivusta yllättyneenä kyselleen, että onko Venäjä ryöstretkellä ja suurta saalista saamassa. Israel tulee siis olemaan niin rikas valtio, että Venäjä on kiinnostunut sen omaisuudesta. Israelista onkin löytynyt kaasukenttiä ja sitä kautta on siitä tulossa jopa öljynviejä.

Jotta tällainen kuvattu rauhan tila, jossa Israel on tuotu (kokonaan) pois kansojen seasta, se olisi tointunut miekasta ja asuisi turvallisena, on tapahdutta suuria asioita sille ja erityisesti sen vihollisille.

israel1

”Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joitten sekaan he ovat hajotetut, silloin minä näytän pyhyyteni heissä pakanakansain silmien edessä, ja he saavat asua maassansa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille. He asuvat siinä turvallisesti ja rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja. Turvallisesti he asuvat, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureillensa, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa.” – Hesekiel 28:25-26

Googin sodan aikana Luoja kuvaa suhdettaan Israeliin sanoilla ”minun kansani Israel” (Hes. 38:14), mutta tässä hän haluaa näyttää pyhytensä ei-juutalaisille kansoille ja kuvaa kansojen seasta koottavaa Israelia Jaakobiksi, joka kuvaa Kirjoituksissa uskomatonta Israelia. Tämä ennustus kertoo, että kun Israel tulee asumaan turvassa, kun sen ympäröivät naapurit tuhotaan, jotka ovat halveksineet sitä. Nämä ympäröivät valtiot (Jordan, Syyria, Libanon, Saudi-Arabia ja Egypti) ovat juuri ne valtiot, jotka liittoumasta puuttuvat! Tästä tulevasta Lähi-idän sodasta toisessa artikkelissa tarkemmin.

Hyökkäys ja tuho

Russian soldiers make parachute jumps during a training session for the upcoming joint anti-terror military drill in Taonan

”Sinä päivänä sinä kyllä huomaat, että minun kansani Israel asuu turvallisena, ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki. Sinä hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä.” – Hesekiel 38:14-16

Venäjä joukkoineen tekee yllätys hyökkäyksen Israelia vastaan, kun se asuu turvallisena tuona päivänä. Tämä yllätyshyökkäys tapahtuu ilmavoimin ja laskuvarjojoukoin, koska Googin kuvataan hyökkäävän kuin pilvi, joka peittää maan. Valtaosa joukkoa jää kuitenkin Israelin vuorille, joka voi tulevan suur-Israelin kohdalla tarkoittaa pohjoisessa olevaa Hermon vuorta ja Araratin vuoristoa. Tässä avautuu Ilmestyskirjan toinen sineetti, kun rauha otetaan maasta pois, ja monet ennustukset kertovat tästä sodasta, jota voisi kutsua kolmanneksi maailmansodaksi.

Mutta onko Venäjällä kyvykkyyttää ilmahyökkäykseen? Vastauksena 2014 keväällä tapahtuneen ilmatilanloukkauksen jälkipyykissä paljastuneet tosiasiat Venäjän sotilaallisesti kyvykkyydestä.

”Kone tuli Suomenlahdelle Sosnovyi Borin kohdalta ja lensi ensin länteen kansainvälisessä ilmatilassa, kääntyi Kotkan ja Porvoon puolivälissä 45 asteen kulmassa Suomen puolelle ja ylitti Sarvisalon saaren eteläkärjen ja Porvoon eteläosat, mutta poistui kansainväliseen ilmatilaan uudestaan ennen Helsinkiä.

Se ehti lentää tovin Suomen ilmatilassa, ja Suomen F/A-18C Horneteilla ei ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia saada sitä tavoitettua.

Su-35S on Hornetia nopeampi ja kehittyneempi. Su-35S on PESA-tutkajärjestelmänsä, maksimiasekuormansa, kääntyvien suihkusuuttimiensa, lakikorkeutensa, huippunopeutensa, nousunopeutensa, maksiminousupainonsa, toimintasäteensä ja optisen tulenjohtojärjestelmänsä ansiosta ylivoimainen.

Hornet johtaa vain lentotuntihintansa ja kilohintansa ansiosta. Tässä lienee syy, miksi viranomaiset ovat vähäpuheisia tapahtumasta.”

Mutta nämäkään koneet eivät lopulta aina Venäjän liittoumaa voittoon.

”Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan. Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.” – Hesekiel 38:21-22

Ja minä käännän sinulle selkäni ja jätän sinusta jäljelle vain kuudennen osan, ja nostatan sinut pohjan periltä ja tuon sinut Israelin vuorille… Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi. Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra. Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja turvassa asuvien keskelle saarissa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 39:2-6 (KJV mukaan)

Sotaan liittyy myös muita valtiota Venäjän liittoumaa vastaan useampiin paikkoihin ”kaikille vuorilleni”, jolloin toteutuu Jeesuksen ennustus: ”kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan”. Sodan seurauksena epidemia leviää ja joukkojen päälle sataa tulta, niin että suuresta sotajoukosta tuhoutuu 85 prosenttia, joka voi tarkoittaa kymmeniä ellei jopa satoja miljoonia kuolleita. Eikä sota jää vain Israelin vuorille, vaan myös Venäjä itse palaa tulessa ja sotia leviää muillekin mantereille asti, joita nimitetään tässä saariksi ja joissa kansalaiset elävät turvassa, aivan kuten tänäänkin.

riot_fire

”Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: Tämä on se päivä, josta minä olen puhunut. Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta….” – Hesekiel 39:8-9

”Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, kun minä, vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen pakanakansojen luokse, kokoan heidät omaan maahansa enkä jätä sinne jäljelle ainoatakaan heistä. Enkä minä enää kätke heiltä kasvojani, sillä minä vuodatan Henkeni Israelin heimon päälle, sanoo Herra, Herra.” – Hesekiel 39:22-29

Tämän sodan jälkeen Israelilta lähtee pois peite silmiltään, joka heillä nyt on niin että he eivät ole ottaneet Messias Jeesusta vastaan Pelastajanaan. Aluksi 144,000 juutalaista ottaa Messiaan vastaan ja sitten seitsemän vuotisen ahdistuksen jälkeen armageddonin sodassa loputkin. Profeetta Hesekiel tässä yhdistäkääkin Herran päivän seitsemään vuoteen. Päivä, joka nyt Jeesuksessa uudestisyntyneille juhlapäivä, mutta muille kauhun ajanjakso.

”Lähellä on Herran suuri päivä, se on lähellä ja tulee sangen kiiruusti. Kuule, Herran päivä! Silloin sankarit haikeasti huutavat. Vihan päivä on se päivä, tuskan ja ahdistuksen päivä, häviön ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sankan sumun päivä, pasunan ja sotahuudon päivä varustettuja kaupunkeja ja korkeita muurinkulmia vastaan.” – Sefanja 1:14-16

Messiaan tulemuksen merkit

Kirjoituksien koko ydinsanoma on Messias, joka pelastaa ihmiskunnan. Toisin kuin monien uskontojen profeetat tai messiaat, niin ainoastaan Messias Jeesusta edelsi huikea määrä ennustuksia, jotka Hänen tuli täyttää pilkulleen. Monet historian kirjoitukset ja arkeologia myös paljastaa Hänestä ja hänen ensimmäisistä seuraajistaan hyvin tarkkoja yksityskohtia. Ennustuksien tiedämme olevan olemassa muuttumattomina (ainakin) 200 vuotta ennen Messian tulemusta Kuolleenmeren kääröjen ja kreikkalaisen Septuaginta käännöksen ansiosta. Onkin hämmästyttävä huomata, kuinka yksityiskohtaisia nämä ennustukset ovat Messiaan syntymäpaikasta ja ajasta aina Hänen nimeensä.

the-birth-of-christ

”Minä näen hänet, en kuitenkaan nyt, minä katselen häntä, en kuitenkaan läheltä. Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista.” – 4. Mooses 24:17

Messiaan syntymä ja lapsuus

nativity1

”Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.” – Jesaja 7:14

Näin jouluun (2013) sopii, että käymme ensiksi Messiaan syntymän ja millä tavalla sen tuli tapahtua. Jeesuksen syntymässä toteutuneet ennustukset Messiaasta.

  • 1. Moos. 3:15 – Syntyi naisen siemenestä. (Matt. 1:18)
  • 1. Moos. 12:3 – Abrahamin jälkeläinen. (Matt. 1:1-16)
  • 1. Moos. 17:19 – Isaacin jälkeläinen. (Matt. 1:1-16)
  • 4. Moos. 24:17 – Jaakobin jälkeläinen. (Matt. 1:1-16)
  • 1. Moos. 49:10 – Juudan heimosta. (Matt. 1:1-3)
  • Jes. 7:14 – Syntyi neitseestä. (Matt. 1:18)
  • Jes. 7:14 – Hänen kutsutaan Immanueliksi – Jumala meidän kansamme. (Matt. 1:23)
  • Jes. 8:3 – Hänen äitinsä ennustaisi. (Luuk. 1:46-48)
  • Miik. 5:2 – Hän oli ennen kaikkea ja on iankaikkinen. (John 1:1)
  • Miik. 5:2 – Syntyi Bethlehemin kaupunkiin. (Matt. 2:1)
  • Jer. 23:5 – Kuningas Daavidin jälkeläinen. (Matt. 1:6)
  • Jer. 31:15 – Syntymää seurasi suuri itku ja suru lasten kuolemasta. (Matt. 2:16)
  • Tuom. 13:5 – Häntä kutsuttaisiin Nasiiriksi (suom. Nasaretilainen). (Matt. 2:23)
  • Jes. 52:7 – Hänen nimensä olisi Pelastus (hepr. Yeshua, suom. Jeesus). (Matt. 1:25)
  • Ps. 72:10 – Hänelle toivat kuninkaat lahjoja (Matt. 2:11)
  • Jes. 7:14-17 – Assyyria ja Samaria tuhoutuivat ennen kuin hän oli 12 vuotias.
  • Hoos. 11:1 – Hänet kutsuttiin Egyptistä. (Matt. 2:15)

Messiaan elämä

Yeshua-HaMashiach

”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta… ” – Jesaja 61:1-2

Hänen n. 3,5 vuotta kestänyt julistuksensa omillensa, jotka tulivat Hänet hylkäämään.

  • Ps. 2:7 – Jumalan Poika. (Matt. 3:17)
  • Jes. 42:1 – Jumala mielistyi Häneen. (Matt. 3:17)
  • Mal. 4:5-6 – Johannes oli hänen edelläkävijä Elian hengessä. (Luuk. 1:17)
  • Jes. 40:3 – Hänen edelläkävijä julisti tien valmistamisesta. (Matt. 3:3)
  • 5. Moos. 18:15 – Hän on Mooseksen kaltainen profeetta. (Matt. 2:15)
  • Jes. 9:1-2 – Hän aloitti ei-juutalaisessa Galileassa. (Matt. 4:15)
  • Jes. 55:5 – Ei-juutalaiset saartoivat Hänet. (Matt. 8:10)
  • Ps. 69:8 – Hänen veljensä eivät uskoneet Häneen ennen ylösnousemusta. (Joh. 7:5)
  • Jes. 53:3 – Hänen omansa hylkäsivät Hänet. (Matt. 21:42)
  • Ps. 118:22- Hän on kivi, jonka rakentajat hylkäsivät. (Matt. 21:42)
  • Sak. 9:9 – Hän on kuningas, joka tuli aasintammalla Jerusalemiin. (Sak. 9:9)
  • Miika 7:6 – Tuli tuomaan miekan, ei rauhaa. (Matt. 10:34-35)
  • Jes. 40:11 – Paimen seuraajillensa. (Joh. 10:11)
  • Ps. 78:2 – Hän puhuu vertauksin. (Matt. 13:10)
  • Jes 35:5-6 – Hän paransi sokeat, kuurot ja rammat. (Matt. 11:5)
  • Dan. 9:24 – Saapui oikeana päivänä Jerusalemiin (483 vuotta, Neh. 2:1-8). (Luuk. 19:42-44)
  • Ps. 41:9 – Ystävänsä petti Hänet. (Joh. 13:21)
  • Sak. 11:12 – Hänet myytiin 30 hopearahasta. (Matt. 26:15)
  • Sak. 13:7 – Hänen opetuslapsensa hylkäsivät Hänet. (Matt. 26:56)
  • Sak. 11:13 – Hänestä maksettu 30 hoperahaa heitettiin temppelin lattialle. (Matt. 27:5)
  • Sak. 11:13 – Hänestä maksettu 30 hopearahaa annettiin savenvalajalle pellosta. (Matt. 27:9-10)

Messiaan kuolema

passover1

”Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” – Jesaja 53:4-5

Seuraavana pääsiäisen ajan tapahtumat, jossa Jeesus toteutti ennustukset kärsivästä palvelijasta, jonka täytyi kuolla kansan syntien puolesta. Näin vanha liitto tuli täytetyksi Hänen elämässään.

  • 1. Moos. 22:8 – Jumalan tarjoama uhrikaritsa. (Joh. 1:29)
  • Ps. 35:11 – Väärät todistajat syyttävät häntä. (Matt. 26:60)
  • Jes. 53:7 – Vaikeni syytösten edessä. (Matt. 27:14)
  • Jes. 53:4 – Kantoi sairaudet päällänsä. (Matt. 8:16-17)
  • Jes. 50:6 – Häntä lyötiin, pilkattiin ja Hänen päälleensä syljettiin. (Matt. 27:26-30)
  • Miika 5:1 – Häntä lyötiin poskelle. (Matt. 26:67)
  • Ps. 35:19 – Häntä vihattiin syyttä. (Matt. 27:23)
  • Jes. 42:6 – Hänet annettiin liitoksi. (Luuk. 22:20)
  • Jes. 6:9-10 – Häntä ei kuultu, ymmärretty tai nähty. (Matt. 13:14-15)
  • Jes. 29:13 – Kansa pidättäytyi perinnäissääntöihin eikä uskonut Häneen. (Matt. 15:8-9)
  • Jes. 53:5 – Haavoitettu rikkomusten tähden. (Joh. 6:51)
  • Jes. 53:10-12 – Oli uhrina ja palvelijana monille seuraajillensa. (Mark. 10:45)
  • Jes 53:12 – Rukoili pahantekijöiden puolesta. (Luuk. 23:34)
  • Dan. 9:26 – Hänet teloitettiin, mutta ei itsellensä. (Matt. 20:28)
  • Jes. 53:12 – Hänet teloitettiin rikollisten kanssa. (Luuk. 22:37)
  • Ps. 22:15 – Hänellä tuli kova jano. (Joh. 19:28)
  • Ps. 69:21 – Hänelle annettiin hapaanviiniä juotavaksi. (Matt. 27:34)
  • Ps. 22:1 – Huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”. (Matt. 27:46)
  • Ps. 22:16 – Hänen kätensä ja jalkansa lävistettiin. (Joh. 20:25)
  • Ps. 22:17 – Ihmiset katselivat Häntä istuen. (Matt. 27:36)
  • Ps. 22:18 – Hänen vaatteistaan heitettiin arpaa. (Matt. 27:35)
  • Ps. 22:7-8 – Kansa pilkkasi häntä. (Matt. 27:42-43)
  • Aam. 8:9 – Pimeys keskellä päivää. (Matt. 27:45)
  • Ps. 34:20 – Hänen luunsa ei murtunut. (Joh. 19:33)
  • Sak. 12:10 – Hänet lävistettiin. (Joh. 19:34)
  • Jes. 53:9 – Hänet haudattiin rikkaiden joukkoon. (Matt. 27:57-60)

Messias ylösnousemus ja seuraajat

glorious-rapture-day

”Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti. Nosta silmäsi, katso ympärillesi: kaikki nämä ovat kokoontuneet, tulevat sinun tykösi; sinun poikasi tulevat kaukaa, sinun tyttäriäsi kainalossa kannetaan.” – Jesaja 60:3-4

Messiaan oli ennustettu tulevan kaikille kansoille ja niinpä ei-juutalaiset kääntyivätkin seuraamaan Häntä, samalla kuin juutalaisen kansan silmien yllä on verho, joka poistuu kun ei-juutalaisten joukko temmataan tuuliin ja pilviin.

  • Ps. 16:10 – Hän nousi kuolleista. (Mark. 16:6)
  • Ps. 68:18 – Nousi ylös Jumalan luo. (Luuk. 24:51)
  • Jer. 31.31 – Uusi liitto, joka korvaa vanhan liiton. (Luuk. 22:20)
  • Jes. 60:3 – Kansakunnat kääntyivät seuraamaan Häntä. (Matt. 28:19)
  • Ps. 110:4 – Pappi Melkisedekin mukaan. (Hepr. 5:5-6)
  • Ps. 110:1 – Hänen vihollisensa pantiin astinlaudaksi. (Matt. 22:44)
  • Joel 2:28 – Pyhän Hengen vuodatus. (Apt. 2:4)
  • Dan. 9:26 – Temppeli tuhottaisiin Hänen tulemisensa jälkeen.
  • Mal. 3:2-3 – Hän tulee kunniassa ja tulessa. (2. Tess. 1:7-8)
  • Sak. 14:5 – Hän tulee pyhät kanssaan. (1. Tess. 3:13)

Tässä vain osa Häntä koskevia ennustuksia, joita olisi myös lisää Eenokin kirjassa sekä vasta nyt hiljattain löydettyjä salattuja ennustuksia kirjaimista. Hän onkin yhä tänä päivänäkin maailman tunnetuin henkilö ja Hän myös Internetin suosituin henkilö. Monet uskonnot tunnustavatkin hänet suureksi profeetaksi ja esikuvaksi kuten islam, mutta Hänen jumaluutensa on kompastus kivi. Ennustukset eivät kuitenkaan jää tähän, vaan koko tämän sivuston tarkoituksena on avata niitä Kirjoituksien ennustuksia, jotka vielä ovat toteutumatta, sillä elämme nyt aikakautta, josta Kirjoitukset ennustavat laajemmin kuin siitä, kun Hän vaelsi vielä maan päällä.

Jesus-Hug

”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian’. Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.” – Ilmestyskirja 22:20-21

Joelin ennustus ajallemme

Profeetta Jooel toimi Jerusalemissa n. 800 eKr ja hänen pieni kolme lukuinen kirjansa maalaa meidän ajallemme tarkoitetun kuvan viimeisistä päivistä ennen Messias Jeesuksen paluuta. Ennustus alkaa romahduksesta ja etenee katumuksen kautta herätykseen sekä lopulta muinaisen juutalaisen kansan aseman palautumiseen viimeisinä päivinä.

leipäjono

”Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta. Eikö ole otettu meiltä ruoka silmäimme edestä sekä meidän Jumalamme huoneesta ilo ja riemu?” – Jooel 1:15

Ilo ja riemu ovat poissa

SuomiSyvallaSuossa

”Mitä kalvajasirkalta jäi, sen söi heinäsirkka. Ja mitä heinäsirkalta jäi, sen söi syöjäsirkka. Ja mitä syöjäsirkalta jäi, sen söi tuhosirkka. Herätkää, te juopuneet, ja itkekää, valittakaa, kaikki viininjuojat, rypälemehun tähden, sillä se on otettu pois teidän suustanne. Sillä minun maahani on hyökännyt kansa, väkevä ja epälukuinen. Sen hampaat ovat leijonan hampaat, ja sillä on naarasleijonan leukaluut. Se on raastanut minun viiniköynnökseni ja katkonut minun viikunapuuni, on ne paljaiksi kuorinut ja karsinut; niiden oksat ovat valjenneet.” – Jooel 1:4-7

Tässä kuvatut neljä sirkkaa ryhmää kuvaavat astettain tulevaa romahdusta, jossa tuholaiset vievät kaiken. Meidän yhteiskuntamme on juuri nyt tässä vaiheessa, kun ”sirkat” ryöstävät sitä paljaaksi ja kunniamme on vaihtunut häpeäksi kuten IT-alan osaamisemme tai hyvinvointimme, kun jo 700,000 ihmistä käyttää mielialalääkkeitä päivittäin. Toiveena universumin Luojalla on tässä romahduksessa herätys: ”Herätkää… ja itkekää”. Meidät on kutsuttu katumukseeen ja uusia sirkkaparvia tulee kunnes katumus tulee. Myös tässä mainittu väkevä maahan hyökännyt kansa kuvaa tällä hetkellä ulkoapäin tulevaa ahdistusta, kuten Euroopan Union tai ulkomaalaisten aiheuttamia ongelmia. Vaikka ensimmäisenä tässä kuvataan ahdistuksen tulevan vain nautinnoissa eläville, niin se ahdistus leviää koko kansakuntaan.

”Vyöttäytykää säkkiin, pitäkää valittajaiset, te papit; valittakaa, te jotka toimitatte palvelusta alttarilla. Käykää sisälle, viettäkää yö säkkeihin puettuina, te jotka toimitatte minun Jumalani palvelusta. Sillä poissa on teidän Jumalanne huoneesta ruokauhri ja juomauhri. Kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous, kootkaa vanhimmat ja kaikki maan asukkaat Herran, teidän Jumalanne, huoneeseen ja huutakaa Herran puoleen.” – Jooel 1:13-14

Tässä tulee ilmi, mikä on universumin Luojan todellinen tahto. Se on, että papit (uskovat) kääntyvät Herran puoleen ja nöyrtyvät (2. Aik. 7:13-14), jotta he ovat valmiina herätykseen. Hän tahtoo, että me lähestymme Häntä ja valmistume toimimaan astioina Hänen hengellensä, astioita jotka on puhdistettu kaikesta ylimääräisesti maailmallisista asioista. Koska meidän yhteiskunnassamme viihde; elokuvat, musiikki, kirjat, pelit ja päihteet vievät huomion Messias Jeesuksesta, laajenee tämä ahdistus, niin että se koskee jopa karjaakin: ”Kuinka huokaa karja, kuinka hädissään ovat raavaslaumat, sillä ei ole niillä laidunta! Myös lammaslaumat joutuvat perikatoon.” (jae 18). Kaikesta tästä huolimatta ei parannusta kuitenkaan tapahdu, joten ahdistus tulee kovenemaan yhä lisää.

Viimeinen kutsu katumukseen

rosh

”Ryskyen kuin sotavaunut ne hyppivät vuorten huipuilla, räiskyen kuin tulen liekki, joka kuluttaa oljet; ne ovat kuin väkevä kansa, sotarintaan asettunut… Kaupunkiin ne hyökkäävät, ryntäävät muurille, nousevat taloihin, tulevat ikkunoista sisään kuin varas.  Niitten edessä maa vapisee, ja taivaat järkkyvät; aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa. Ja Herra antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä, sillä ylen lukuisa on hänen väkensä, sillä väkevä on hänen käskynsä täyttäjä, sillä suuri on Herran päivä ja sangen peljättävä; kuka voi sitä kestää?” – Jooel 2:5-11

Ryskyvät sotavaunut kuvaavat lopulta tulevaa sotaa ja ahdistusta. Joissakin päin varsinaisena sotana ja toisissa paikoissa terrorismina sekä muuna pelkona. Ahdistus tulee olemaan niin kova näiden maailmaan lähtevien villitsevien sodan henkien seurauksena, että ihmiset kysyvät Jooelin kirjan mukaan: ”kuka voi sitä kestää?”. Tämän seurauksena tulee viimeinen kutsu katumukseen.

”Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa. Ehkä hän vielä katuu ja jättää jälkeensä siunauksen: ruokauhrin ja juomauhrin Herralle, teidän Jumalallenne. Puhaltakaa pasunaan Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.” – Jooel 2:13-16

Pasuuna Siionissa on kuin kirkon kellojen kutsu, joka kutsuu kansaa parannukseen tekoon ja katumukseen. Kun Suomessa vuonna 1939 alkoi yllättäen Talvisota, niin silloin kirkot täyttyivät rukoilevista ihmisistä ja Messias Jeesus teki ihmeen, jota koko Eurooppa ylisti kun Suomi pärjäsi ylivoimasta vihollista vastaan. Tässä sydämen rikki repäisy kuvaa kivisydämen hajottamista, koska ”petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen” (Jer. 17:9), josta ” ja kuten Messias Jeesus sanoo: ”ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys”. Tämä paha sydän on repäistävä rikki! Sitten on kerättävä kaikki kansa vanhuksista imeväisiin seurakuntiin rukoilemaan, jopa ylkä ja morsian on saatava liikkeelle vaikka häävuoteesta.

Jokainen Herraa huutava pelastuu

In Yeshua Presence   WM NET

”Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa. Ja Herra vastasi ja sanoi kansalleen: Katso, minä lähetän teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette niistä ravituiksi… Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan. Ja puimatantereet tulevat jyviä täyteen, ja kuurna-altaat pursuvat viiniä ja öljyä. Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.” – Jooel 2:18-25

Herra Jeesus lopulta nähtyään ihmisten tulevan Hänen luoksensa säälii ihmistä. Tuolloin jokainen etsivä löytää, kuten Kirjoitukset sanovat, kun ihmiset viimein ahdistuksessa nöyrtyvät, niin universumin Luoja lähettää Hengen sateen – niinkuin entisaikaan. Kaikke menetetty korvataan ja hyvinvointi palautuu ehkäpä entistä loista vielä paremmaksi. Sillä, universumin Luoja ei jää koskaan velkaa. Ja on käyvä, että edes tuonelan portit eivät voita seurakuntaa vaan lopussa on oleva voittava seurakuntaa, joka on varustettu Hengellä ja Voimalla.

”Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.” – Jooel 2:28-31

Luoja säästää aina parhaan viinin viimeksi ja niin myös nyt. Viini kuvaa Hengen vuodatus ja tuolloin tapahtuu ihmeellinen Hengen vuodatus kaiken lihan päälle. Aivan kuten ensimmäisenä helluntaina, kun Pyhä Henki tuli ensimmäisiin uskoviin ja he saivat yliluonnolisen Luojan voimia, niin nyt sama tulee tapahtumaan kaikille, jotka vain avaavat sydämensä. Tulee alkamaan ihmeiden aikakausi, jossa julistetaan Messias Jeesuksen rakkauden sanomaa ja luopiot palaavat takaisin Herransa luo. Kokonaisia kaupunkeja tulee kääntymään Messias Jeesuksen puoleen ja teiden varsillakin on syntejänsä itkeviä ihmisiä. Kokonaisia sairaaloita tulee tyhjentymään. Kaikki ”nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun (Jeesuksen) nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi” (Mark. 16:17-18).

”Mutta jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa on pelastuneiden joukko, niin kuin Herra on sanonut. Jäljelle jääneiden joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.” – Jooel 2:32 (RK)

Kaiken tämän tarkoituksena on valmistaa seurakunta Messias Jeesuksen tulemkseen ja aikauden vaihtumiseen. Tässä tekstissä pelastua on heprean kielen malat-sana, mikä voi tarkoittaa ”pelastua”, ”paeta”, ”liukua pois” tai ”karata” ja joka yleisimmin käännetään sanalla ”paeta”. Nämä pelastuneet tai paremmin paenneet ovat niitä, jotka ovat huutaneet avuksi Herran nimeä ja me tiedämme Kirjoituksista, että ei ole muuta nimeä annettu jossa on pelastus kuin Messias Jeesus. Pelastuneiden joukko tulee peleytah-sanasta, mikä tarkoittaakin ”paenneita”, ”pelastuneita” tai ”paennutta jäännöstä” ja joka lähes aina käännetään sanalla paeta tai paenneet. Ja lopussa oleva jäljelle jääneiden joukko tulee sariyd-sanasta, mikä tarkoittaa ”selviytyneitä” ja ”jäljelle jäänyttää jäännöstä”, jotka on Herra kutsunut erityiseen tehtävään, tämä viitanneen 144,000 messiaaniseen juutalaiseen.

Juudan kohtalo kääntyy

144000

”Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon, minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.” – Jooel 3:1-3

Viitaus aika määreeseen ”niinä päivinä ja siihen aikaan” kertoo seuraavasta armotalouskaudesta, kun alkaa seitsemän vuotinen (Dan 9:27) Jaakobin ahdistuksen aika ennen Messias Jeesuksen näkyvää paluuta maan päälle. Tällöin Israelin asema muuttuu ja ennustukset puhuvatkin tuolloin muinaisesta juutalaisesta kansasta universumin Luojan näkökulmasta ”minun kansana”. Tässä heti alkuun kuvattu taistelu onkin Hesekielin kirjan luvuissa 38-39 kerrottu ns. Googin sota, jossa Venäjä liittolaisineen hyökkää Israeliin. Tässä ennustuksessa kerrotaan nyt uutisistakin luettavissa oleva kiista Israelin jakamisesta Palestiinan valtioksi. Kokonaisuutena tässä huokuuu universumin Luojan viha ei-juutalaisia kansoja vastaan, jotka ovat kääntyneet Israelia vastaan ja mahdollisesti ennen tätä on tapahtunut tuleva Lähi-idän sota, joka on nostanut maailmanlaajuisen antisemitismin aallon.

”Mitä on teillä sanomista minulle, teilläkin, Tyyro ja Siidon ja kaikki filistealaisten alueet? Tahdotteko te kostaa minulle, mitä minä olen tehnyt, vai itse tehdä minulle jotakin? Nopeasti, kiiruusti minä annan koston kohdata teidän päätänne siitä, mitä olette tehneet, te, jotka olette ottaneet minun hopeani ja kultani, vieneet minun ihanat kalleuteni temppeleihinne sekä myyneet Juudan ja Jerusalemin lapsia jaavanilaisille, poistaaksenne heidät kauas omalta maaltansa.” – Jooel 3:4-6

Jotakin on aikaisemmin tapahtunut Libanonille (Tyyro ja Siidon) ja palestiinalaisille (filistaelaisten alueet), koska he tahtovat kostaa Israelille. Tämä heitä kohdannut tuho on ollut juuri tämä tulevan Lähi-idän sodan loppu tulos, jossa Israel on tuhottunut hyökkääjänsä perinpohjaisesti. Tässä kuvattu Juudan ja Jerusalemin lapsien myynti jaavanilaisille (kreikkalaisille, eurooppalaisille) kuvaa suurta antisemitismin nousu, jonka seuraksena heitä on lähetetty pois eri maista.

Kolmas maailmansota

Third_World_War

”Käykää avuksi, tulkaa, kaikki kansakunnat joka taholta. He kokoontuvat sinne. Anna, Herra, sankariesi astua sinne alas. Lähtekööt liikkeelle, hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon; sillä siellä hän istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja, joka taholta tulleita. Lähettäkää sirppi, sillä sato on kypsynyt. Tulkaa polkemaan, sillä kuurna on täynnä ja kuurna-altaat pursuvat ylitse; sillä heidän pahuutensa on suuri… Aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa. Herra ärjyy Siionista ja antaa äänensä kuulua Jerusalemista, ja taivaat ja maa järkkyvät; mutta Herra on kansansa suoja, Israelin lasten turva. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka asun Siionissa, pyhällä vuorellani. – Jooel 3:11-17

Kun pahuus on noussut täyteen mittaansa, kutsuu universumin Luoja tämän Venäläisten johdolla toimivan joukon taisteluun Juudan maahan. Tällöin tulee maan päälle hetkeksi täydellinen pimeys ja hyökkäävät joukot tuhoutuvat täydellisesti. Tällöin Israel nousee suureksi kansakunnaksi, vaikkakin itse ahdistuksen aika on vielä alussa. Hyökkäävät joukot tuhoutuvat itsensä Herra Jeesuksen toimesta ja Jerusalemin kohtalo muuttuu. Israel palaa rooliinsa, mutta heidät eksyttää tuleva maailman johtaja. Israelin maa nousee jo tuolloin Jaakobin ahdistuksen aikana suureen kukoistukseen.

hermon-stream

”Sinä päivänä vuoret tiukkuvat rypälemehua, ja kukkulat vuotavat maitoa; kaikissa Juudan puronotkoissa virtaa vettä, ja Herran huoneesta juoksee lähde, ja se kastelee Akasialaakson… Ja minä julistan heidät puhtaiksi verivelasta, josta en ole heitä puhtaiksi julistanut. Ja Herra on asuva Siionissa.” – Jooel 3:18-21