Tuomiot tulevat

John McTernan on kirjoittanut kirjan ”As America Has Done to Israel” (Niin kuin Amerikka on tehnyt Israelille), jossa hän nostaa kymmeniä tapahtumia Yhdysvaltojen historian ajalta, näyttäeän että aina kun Yhdysvallat on kääntynyt Israelia vastaan, on sitä kohdannut jokin suuri onnettomuus ja vastaavasti toimiessaan päinvastaisesti puolustaen Israelia ja muinaista juutalaista kansaa, on heitä kohdannut siunaus. Ei ole siis sattumaa, että Yhdysvallat ovat olleet monessa asiassa maailman paras. Samalla tavalla myös Ruotsi vältti toisen maailman sodan kauhut, koska se Pohjoismaista otti eniten juutalaisia pakolaisia vastaan. Mutta universumin Luojan tuomiot eivät ainoastaan kohtaa silloin, kun kansakunta kääntyy Israelia kohtaan, vaan myös kun se repii pyhiä arvoja eikä pysy vanhurskaudessa.

”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.” – Sananlaskut 14:34

Gazan hylkääminen

gaza3

”Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä. Sillä Gassa on oleva hyljätty ja Askelon autio, Asdod ajetaan pois keskipäivällä, ja Ekron hävitetään.” – Sefanja 2:3-4

Profeetta Sefanjan (600 eKr) ennusti ajan ennen Herran päivää eli tulevaa ahdistuksen aikaa, jolloin Gaza tulisi jäämään hyljätyksi ja juuri näin tapahtui vuonna 2005 kun Israel luovutti (hylkäsi) Gazan kaistan palestiinaisille. Hetki kun juutalaiset lähtivät pois – jotkut omien sotilaittensa repiminä – ajoittui juutalaisten surullisimmalle merkkipäivälle Tiša be’av (9. av-kuukautta, heinä-elokuussa), johonka päivälle on ajoittuneet monet juutalaisten surulliset tapahtumat aina temppelin tuhoutumisesta päivälle jolloin natsit julkaisivat holokaustin hyväksyvän juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun.

katrina02

”Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä. Sillä katso, minä heilutan kättäni heitä vastaan, ja he joutuvat orjiensa saaliiksi. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut.” – Sakarja 2:8-9

Universumin Luoja kutsuu Israelia ja juutalaisia Hänen silmäteräkseen. Vaikka he hylkäsivät Messiaansa, on Hän pitävä sanansa joka lupaa heille ikuisen liiton. Ne kaksi osapuolta, jotka pakottivat juutalaiset hylkäämään Gazan kaistaleen ja jättämään sinne taaksensa niin synagoogat kuin muutkin juutalaiset rakennukset jotka palestiinalaiset sitten polttivat, olivat Israelin pääministeri Ariel Sharon ja Yhdysvallat. Samalla tavalla kuin juutalaiset joutuivat jättämään kotinsa Gazassa, niin vain muutaman päivän myöhemmin Yhdysvaltojen New Orleansiin iskenyt hurrikaani Katrina pakotti nyt amerikkalaiset jättämään kotinsa. Mitä tulee taas Ariel Sharoniin, niin Rabbien sanotaan lausuneen Hänen päällensä kirouksen kabbalaisessa Pulsa Denoura -seremoniassa. Olkootpa kyseessä juutalaiset langettama kirous tai universumin Luojan tuomio, niin joka tapauksessa seurauksena Gazan hylkäämisestä Ariel Sharon vaipui kuukausia myöhemmin koomaan ja on siinä yhä (talvi 2013). Ariel Sharonin kuolemaan liittyy Messias Jeesuksen löytäneen rabbi Yitzhak Kadurin ennustus, että Messias saapuu pian hänen kuolemansa jälkeen.

Homosaatio järistykset

tornado

”Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät. Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.” – 2. Pietari 2:6-8

Messias Jeesus kuvasi viimeisiä päiviä ennen Hänen tulemustaan kuten Lootin päiviksi Sodomassa ja Gomorassa. Noissa kaupungeissa oli monenlainen irstaus ja seksuaaliset perverssiot voimissaan, kuten homoseksuaalisuus. Niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin on havaittavissa, että kun olemme ottaneet askelia homoavioliiton hyväksymistä, on universumin Luoja armossaan alkanut meitä ravistella varoitukseksi. Tässä muutama esimerkki. Ennätysmäinen hurrikaani Sandy, jota myös Frankenstormiksi kutsuttiin sen oudon käyttäymisen vuoksi, iski Yhdysvaltoihin vain yhden päivän sen jälkeen, kun presidentti Obama antoi tukensa homoavioliitolle länsirannikolla 25.10.2012. Oklahomaan iski OKC Pride -homotapahtuma viikon huipennukseksi 1,5 kilometrin levyinen maailmanhistorian pahin tornado, jonka voima ylitti jopa Hiroshiman ydinpommin. Kun 5.11.2013 Illinoissin kuvernööri Pat Quinn hyväksyi 20. päivä voimaan tulevan homoavioliiton, niin 17. päivä iski jättimäinen tornado alueelle tuhoten täydellisesti mm. Washingtonin kaupungin Illinoissin osavaltiossa, jolloin samainen kuvernööri Pat Quinn joutui julistamaan hätätilan useisiin kuntiin.

seija-myrsky

”Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä. Eikä Herran viha asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään.” – Jeremia 23:19-20

Yhteensä 15 nuorisojärjestön allekirjoittama vetomuus sukupuolineeutraalista avioliitosta lähetettiin 19.12.2011 eduskunnalle joulun alla ja vain viikko tämän jälkeen 26. päivä Tapaninpäivänä Tapaniksi (ja Pohjoismaissa Dagmar-myrskyksi) nimetty myrsky iski Suomeen tuhoten metsää 120 000 000 euron edestä ja katkaisten pahimmillaan yli 300 000 ihmiseltä sähkön. Kun kirkon Suomen Lähetysseura lähetti lähetystyöhön homoparin keväällä 2013, niin joutui lähetysjärjestö aloittamaan jo syksyllä yt-neuvosttelut ja nyt talvella 2013 muut Pohjoismaiset lähetysjärjestöt ovat katkaisseet Israel-yhteystyön sen kanssa. Kun kansalaisaloite sukupuolineutraalista avioliitosta jätettiin eduskunnalle 13.12.2013, iski samana päivänä poikkeuksellisen kova Seija myrksy Suomeen jättäen kymmenet tuhannet ilman sähköä päiviksi.

Pohjolan Israel vastaisuus

Norway-teenagers-Utoya-Israel-boycott

”Pohjoisesta on onnettomuus purkautuva kaikkien maan asukasten yli. Sillä katso, minä kutsun kaikki pohjoisten valtakuntain kansanheimot, sanoo Herra, ja ne tulevat ja asettavat kukin valtaistuimensa Jerusalemin porttien oville ja kaikkia sen muureja vastaan, yltympäri, ja kaikkia Juudan kaupunkeja vastaan. Sitten minä julistan heille tuomioni kaikesta heidän pahuudestaan, koska he ovat hyljänneet minut, polttaneet uhreja muille jumalille ja kumartaneet kättensä tekoja.” – Jeremia 1:14-16

Norjasssa Utøyan saarella tapahtui kammottava verilöyly vuonna 2011. Saari kuului Norjan Sosiaalidemokraattien puolueelle ja edeltävä kuva missä Norjan pääministerille näytettiin lippua tekstillä Boikotoikaa Israelia tapahtui vain kaksi päivää ennen verityötä. Norja on tullut tunnetuksi Israel vastaisuudestaan ja maassa on antisemitismi kovassa nousussa. Saarella sosialistinen puolue opettikin nuorille tätä Israel vastaisuutta sekä keräsi varoja palestiinalaisille terroristijärjestöille. Huhutaan, että kun ammuskelu saarella alkoi, niin ensimmäiseksi kuului hurraa huutoja, sillä saarella olleet nuoreet luulivat nyt alkaneen näytöksen, missä ”pahat israelilaiset tappavat viattomia palestiinalaisia”. Loppu tuloksena oli 77 uhria, joka lukunakin kuvaa universumin Luojan täydellisyyttä.

kielletyt_hedelmät

”Mutta älä katso iloiten veljesi päivää, hänen onnettomuutensa päivää; älä ilku juutalaisia heidän turmionsa päivänä äläkä suullasi suurentele ahdistuksen päivänä… Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.” – Obadja 1:12,15

Vuonna 2012 Suomessa kirkon ulkomaanapu kääntyi jyrkästi Israeli vastaan kirkollisveroilla rahoitetulla FinnWatchin Kielletyt Hedelmät -tutkimuksella. Tästä ei mennyt kuin muutama kuukausi, niin dosentti Johan Bäckmanin levittämien valheiden seurauksena alettiin Venäjällä järjestää Suomen boikotoimista 50 tuotemerkin kohdalla. Toimittaja ja tutkija Pasi Turunen on sittemmin julkaissut kriittisen analyysinsa tuosta FinnWatchin tutkimuksesta, jossa hän paljastaa kuinka tutkimus sisältää paljon väärää ja vääristeltyä tietoa niin Lähi-idän historiasta kuin tämä päivän tilanteestakin. Näin toteutui Kirjoituksien sanat: ”kiroan ne, jotka sinua kiroavat” (1. Moos. 12:3), ja vieläpä niin, että Suomea kohtasi samanlainen valheisiin perustuva boikotti, kuin minkä Suomi aiheutti Israelille.

large-magneettimedia

Valheellinen kieli vihaa omia ruhjomiansa, ja liukas suu saa turmiota aikaan.” – Sananlaskut 26:28

Tavaratalon Kärkkäisen lehti Magneettimedia ehti muutaman vuoden levitellä valheellisia artikkeleja juutalaisuudesta yli 300 000 suomalaiselle. Lehteä paheksui niin Suomen Israelin suurlähettiläs kuin myös kansainvälisen Simon Wiesenthal -järjestökin, joka lähetti presidentti Sauli Niinistölle kirjeen. Pelkästään lehden kuvat ovat kuin suoraan natsipropaganda 1930-luvulla. Kuten edellisessäkin kohdassa, niin myös Magneettimedian tapauksessa takana oli uskonnollinen järjestö, sillä tavaratalo Kärkkäinen on lestadiolaisten omistuksessa. Lestadiolaiset ovat suureksi osaksi omaksumansa korvausteologian, jossa nykyinen ei-juutalaista koostuva Messiaan seuraajajoukko on korvannut Israelin, ja tämä on valitettavasti nähtävissä vanhan 1776 vuoden Biblian luku kommentaareissa, vaikkakin käännös on muutoin hyvä. Magneettimedian tapauksessa näyttäisi kuitenkin tapahtuneen universumin Luojan armo, että tuomio on vain koskenut vain itse lehteä, joka tuomittiin sakkoihin ja lopulta marraskuussa 2013 lehti lopetettiin.

”Ja jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa kaikkia minun käskyjäni ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän totisesti saa elää; ei hänen ole kuoltava. Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta; vanhurskautensa tähden, jota hän on noudattanut, hän saa elää. Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?” – Hesekiel 18:21-23

Tässä oli vain muutama esimerkki siitä, että meillä on elävä Jumala joka toimii tänäkin päivänä. Hän kurittaa, ravistelee ja herättelee erityisesti niitä, jotka ovat otettu Hänen nimiinsä. Tässä oli vain muutama esimerkki viime vuosilta, mutta jos parannusta ei tehdä vaan uhmataan vielä julkeammin Häntä, tulevat tuomiot kovenemaan entisestään. Vaikka Ilmestyskirja kertoo, että kun ahdistuksena aikana tuomiot tulevat niin ihmiset yhä ”pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian” (Ilm. 16:9), mutta ihmiset tulevat tekemään vielä Joelin kirjan ennustuksen mukaisesti parannuksen ja saamaan suuren herätyksen, ennen kuin Herra hakee omansa – jos Messiaaseen uskovat tekevät parannuksen ja pyhittävät itsensä olemaan astioita Hänen käyttöönsään. Parannus on alettava Herran huoneesta Hänen omistaan ja siksi Hän omiensa kurittaa. Yksi suurimmista esteistä on, että uskovat eivät ole yhtä Jeesuksessa, vaan lyövät kanssapalvelijoitaan juoruin, panetteluin ja vihapidon kautta. Jos uskovat yhdistävät voimansa ja huutavat yhdessä Herran puoleen, on Hän kuuleva sillä Häntä ei miellytä tuomio, vaan parannus.

Worship-Concert-Cross

”Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä – minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.” – Johannes 17:22-23

Mainokset

Novus Ordo Seclorum

Maailman kopioiduin symboli on Yhdysvaltain suuri sinetti tai Yhdysvaltain vaakuna, joka on ollut jokaisen yhden dollarin setelissä vuodesta 1782 lähtien ja on näin ollen ollut satojen miljoonien ihmisten taskussa monia kertoja. Sinetissä on pyramidi jonka päällä kaikkinäkevä silmä, Yhdysvaltojen itsenäistymis vuosi 1776 roomalaisilla numeroilla ja kaksi latinan kielistä tekstiä; Annuit Cœptis eli Hän Puoltaa Tehtäväämme ja Novus Ordo Seclorum eli  Uusi Aikakausien Järjestys. Setelissä lukee myös IN GOD WE TRUST eli JUMALAAN ME LUOTAMME. Kaikki tämä vaikuttaa hyvin kristilliseltä ja epäilemättä Yhdysvallat on ollut erittäin kristillinen maa, mutta symboliikan ja tekstien tarkempi tutkiminen paljastaa kyseessä olevan vapaamuurariudesta ja monet Yhdysvaltojen perustajat ovatkin paljastuneet korkea arvoisiksi vapaamuureiksi. Esimerkiksi setelissä on ovelasti käytetty isoilla kirjaimilla sanoja  ”JUMALAAN ME LUOTAMME”, jolloin jumalalla voidaan tarkoittaa mitä tahansa. Artikkelissa kuitenkin keskitytään pääasiallisesti ennustukseen, josta teksti latinan kielinen teksti Novus Ordo Seclorum on peräisin.

Great_Seal_of_the_United_States.svg

”Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.” – Matteus 24:11

Apollon papitar Cumaean Sibyl

CumaeanSibylByMichelangelo
Michelangelon maalaus papitar Cumaean Sibylistä Vatikaanissa.

Cumaean Sibyl oli ennustaja Rooman lähellä ennen ajanlaskua ja hän oli Apollon papitar. Nimi Sibyl tarkoittaakin naisprofeettaa. Konstantinus Suuri,  tulkitsi ensimmäisenä tämän ennustajan kirjoittaman Eclogae-runokokoelman 4. laulun olevan ennustus Kristuksesta. Tämä ei ollut ainoa harhaoppi, joita hän toi kristinuskoon tehdessään siitä Rooman virallisen uskonnon ja tuolloin alkoikin Pergamon seurakunta aika ja katolinen kirkko alkoi muodostua. Kirjoitukset kertovat yhdestä Apollon papittaresta, jonka apostoli Paavali tapasi Filippin kaupungin rukouspaikalla Makedoniassa.

”Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan. Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: ’Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien’. Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: ’Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä’. Ja se lähti sillä hetkellä.” – Apostolien teot 16:16-18

Tietäjähenki on alkukielen mukaan Pythonin henki, joka tulee muinaisen kreikan hirviöstä jonka Apollo tappoi.  Ja kertomuksen mukaan Apollo asetti nämä luut temppeliinsä ja joiden kautta maailman kuulu Delfoin oraakkeli pystyi ennustamaan. Tämän naisen ennustus näytti myös äkkiä hyvältä sanoe: ”…julistavat teille pelastuksen tien”, mutta Suomen kielessä tässä ei näy kreikan kielen artikkelin ho puuttuminen, joka on sama kuin englannin kielen the puuttuminen, ja näin ollen papittaren sanoma oli että Paavali ja Silas julistavat erään pelastuksen tien eikä ainoata pelastuksen tietä. Apostoli Paavali ajoikin sitten Jeesuksen nimessä tämän hengen hänestä ulos.

Ennustus tulevasta aikakaudesta

Sisilian runottaret, ottakaamme ylevämpi sävy.
Hedelmätarhat ja nöyrät tamariskipuut eivät anna iloa laisinkaan,
ja jos me laulamme metsistä, niiden pitäisi olla konsulin arvoisia.
Nyt tulee Cumaean laulun viimeinen osa;
suuri aikakausien järjestys nousee uudestaan.
Nyt Neitsyt palaajaa, Saturnuksen valta palautuu;
uudet jälkeläiset lähetetään taivaasta.
Vain, siveä Lucina suosii lasta hänen syntymässään,
jonka kautta, ennen kaikkea, rautakausi päättyy
ja kultainen rotu nousee kaikkialla maailmassa;
nyt sinun Apollo hallitsee.

Ja todellakin, Pollio, sinun konsulinviran aikana
tämä kunnian aikakausi tulee,
ja suuret kuukaudet alkavat etenemään;
kun sinä johdat, jos mitkään tahrat synneistämme on vielä jäljellä,
niiden mitätöinti vapauttaa maat loputtomasta pelosta.
Hän saa jumalten elämän, ja hän tulee näkeemään
sankarit ja jumalat sekoittuneena;
ja he näkevät hänet itsensä,
ja hänen isänsä hyveillä hallitsevan maailmaa rauhassa.

Tämä Asinius Polliolle omistetun runo alku osa on se kuuluisa ennustus, josta Novus Ordo Seclorum on otettu latinan kielisen tekstin kohdasta: ”…aikakausien järjestys…”, mutta sanasta Saeclorum on jätetty a-kirjan pois, jotta saatiin sopiva luku kirjaimia vapaamuurareille. Samalla tavalla kuin Paavalin kohtaama papittaren sanoma vaikutti hyvältä, niin tästäkin sanomasta on löydettävä Messias Jeesukseen sopivia elementtejä sillä se kertoo maailman pelastavan lapsen syntymästä ja kulta-ajan paluusta. Kuitenkin, tarkemmin tarkasteltuna tämäkin ennustus kuvaa jotakin muuta.

”Siihen aikaan eli maan päällä Nefiileitä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.” – 1. Mooseksen kirja 6:4 (Kirj.)

Kulta-aika, johonka tämä ennustus kuvaa paluuta, muinaisten kreikkalaisten ensimmäistä kadonnutta aikakautta, jolloin jumalat tulivat maan päälle. Nämä jumalat olivat kuitenkin Kirjoituksien mukaan enkeleitä, joista käytetään nimitystä Jumalan pojat ja heidän jälkeläisistään tuli kuuluisia sankareita. Uusien jälkeläisten lähettäminen taivaasta kuulostaakin langenneiden enkeleiden toiselta tulemiselta. Vastoin Konstantiinon käsitystä Jeesus ei tullut tuomaan paluuta kulta-ajalle, vaan aloittamaan täysin uuden aikakauden ja tämä tapahtui ensimmäisenä Helluntai päivänä seurakunnan synnyttyä. Mutta paluu tälle ”kulta-ajalle” Kirjoituksissa on ennustettu tapahtuvan, sillä Nooan päivät tulevat toistumaan (Luuk. 17:26), jolloin nuo enkelit tulivat maan päälle ja saivat lapsia ihmisten kanssa. Tässä ennustuksessa kerrotusta siirtymisestä Saturnuksen vallan aikakaudelle on se, mistä myös New Age -liike on saanut nimensä Uusi aikakausi. Merkittävin ja paljastavin tässä ennustuksessa on kuitenkin nimi Apollo.

Apollo, Zeuksen poika nousee hallitsemaan

Apollo_sun

”Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain; ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman. Ja savusta lähti heinäsirkkoja maan päälle, ja niille annettiin valta, niinkuin maan skorpioneilla on valta… Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon.” – Ilmestyskirja 9:1-11

”Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.” – Ilmestyskirja 17:8

Ilmestyskirja kertoo syvyydestä nousestava pedosta, jonka nimi on kreikaksi Apollyon ja monet yhdistävät hänet kreikkalaiseen auringon jumala Apolloniin tai Apolloon. Tuleva maailmanjohtaja kuvataan täksi pedoksi, joka nousee syvyydestä. Edeltävä ennustus kertoi aivan samasta asiasta, niin että Apollo tulee hallitsemaan. Apollo on Zeuksen poika ja monet taas yhdistävät Zeuksen suoraan Saatanaan, koska Pergamonissa ollut Zeuksen alttari voidaan yhdistää Pergamon seurakunnan kohdalla mainituksi Saatanan istuimeksi (Ilm. 2:13) ja Saatanan yksi nimistä on ”ilmavallan hallitsija” (Ef. 2:2). Pakanauskonnoissa hyvin monesti korkein jumala onkin ukkosen jumala, kuten Ukko Suomessa.  Apollolla on myös kaksoissisar kuun jumalatar Artemis.

sun_moon

”Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.” – Ilmestyskirja 13:11-13

Tuleva poliittinen maailmanjohtaja, jota kutsutaan pedoksi ja Antikristukseksi, ei ilmesty yksinään vaan yhdessä hengellisen johtajan kanssa, jota nimitetään Väärän Profeetaksi. Jos Apollo on Antikristus, niin silloin voisi olla mahdollista että hänen sisarensa Artemis olisi Väärä Profeetta. Maailmalla kaksi suurta uskontoa katolilaisuus ja islam sopivatkin näiksi kahdeksi, auringoksi ja kuuksi. Katolilaisuus on perinyt monet oppinsa Babyloniasta ja Messias Jeesuksesta on tehty vastoin Kirjoituksia aurinkojumala ja islamissa taas palvotaan kuunjumalaa, jonka monet yhdistävätkin Artemikseksi. Näin siis lopulta babylonialainen uskonto palautuu täysin, jossa palvotaan Nimrodia (Apolloa) ja Semiramista (Artemista). Näille annetaan kuitenkin vain pieni hetki aikaa hallita ja sitten Messias palaa pyhiensä kanssa ottamaan heidät kiinni.

”Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.” – Ilmestyskirja 19:20

Paholaisen kivitaulut ja kymmenen käskyä

Paholainen pyrkii jäljittelemään Messiasta ja universumin Luojaa, näin myös kymmenen käskyn kohdalla. Georgian osavaltioon on tuntematon ryhmä rakentanut kivitaulut, jotka paljastettiin vuonna 1980. Näissä suurissa kivitauluissa lukee kymmenen ohjetta tai periaatetta, joita voisi sanoa paholaisen kymmeneksi käskyksi. Tätä monumenttia kutsutaan myös Amerikan Stonehengeksi ja siinä kirjattu sanoma on kopioitu kahdeksalle eri kielellä. Tässä artikkelissa käydään läpi nuo kymmenen ”käskyä” ja mitä ne todella käytännössä tarkoittavat.

Koska tämä artikkeli ei ole Kirjoituksista eikä myöskään profeetoilta, niin tämä artikkeli aloittaa uuden ”Kivet huutavat” -kategorian, johon tulevaisuudessa tulee kaikki ennustukset Kirjoituksien ulkopuolelta, mutta jotka ovat merkittäviä tulevaisuutemme kannalta. Kivet kuvaavat kuolleita hengettömiä ihmisiä, jotka universumin Luoja laittaaa huutamaan jos kukaan muu ei puhu profetaallista sanomaa.

Georgia_guidestones

”Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” – Luukas 19:40

”1. Älkää antako maapallon väkiluvun kasvaa yli 500 miljoonan, ja pitäkää se jatkuvassa tasapainossa luonnon kanssa.”

Ensimmäinen kohta on jo suorastaan veret seisauttava. Jo monumentien pystyttämisen aikaan 1980 oli maailman väkiluku 4,5 miljardia ja nyt se on jo yli 7 miljardia. Tämä tarkoittaa, että monumentin pystyttäjien agenda on tappaa yli 90% ihmisistä! Epäilemättä tarkoituksena on lisätä sotia, epidemioita, nälänhätää ja väkivaltaisuuksia – kaikki tietenkin yhteisen hyvän nimeen. Ylikansoittuminen on kuitenkin täysi myytti, sillä jos jokaiselle ihmiselle annettaisiin n. 1000 neliömetriä elintilaa, niin kaikki maapallon ihmiset mahtuisivat Texasin osavaltioon ja koko muu planettaa jäisi viljeltäväksi. Nälänhätä ja köyhyys johtuuvatkin ahneudesta ja eriarvoisuudesta. Universumin Luoja antoi käskyn lisääntyä ja täyttää maa, jolloin Hän huolehtii lopusta. Tämä käsky vielä uudistettiin katastrofaalisen vedenpaisumuksen jälkeen, joka tuhosi korruptoituneet eläimet ja ihmiset.

”Ja te olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, enentykää maassa ja lisääntykää siinä.” – 1. Mooses 9:7

”2. Opastakaa lisääntymään viisaasti, vaalien laatua ja moninaisuutta.”

Toinen kohta pohjimmiltaan sama kuin mitä Hitlerikin yritti pitäessään arjalaisen rodun puhtaana. Kyse on siis Eugeniikasta eli rotuhygienista, jossa halutaan säännöstellä ja ohjata ihmisen lisääntymistä tietyllä tavalla. Tässäkin tuodaan esille myös laaduun vaaliminen, joka tarkoittaa tietenkin määrän vähenemistä. Universumin Luoja ei kuitenkaan erottele ihmisiä ihonvärin tai ulkoisten ominaisuuksia mukaan, vaan kaikki ovat Messias Jeesuksessa yhtä.

”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Messiaassa Jeesuksessa.” – Galatalaiskirje 3:28

”3. Yhdistäkää ihmiskunta elävällä uudella kielellä.”

1948 oli monella tavalla merkittävä vuosi, mutta myös siksi että tuolloin alkoi tämä agenda maailman yhdentymisestä; poliittisesti, ekonomisesta kuin uskonnollisestikin. Universumin Luoja on kuitenkin asettanut ihmisille rajat ja maat (5. Moos. 32:8, Apt. 17:26), koska ihmiskunnan historiassa ensimmäinen yritys Baabelin tornissa Nimrodin johdolla osoitti, että maailmanlaajuinen ykseys kasvattaa myös pahuuden uusiin mittoihin.

”Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.” – 1. Mooses 11:6-7

”4. Johtajakaa intohimolla, uskolla, perinteillä ja kaikkia asioilla järjellä muunneltuna.”

Mainitut asiat eivät itsessään ole huonoja, mutta lauseen loppu joka sanoo ”järjellä muunneltuna” kertoo, että ihmisen itsensä on määriteltävä nämä asiat. Näin jää tilaa universumin Luojalle vain hyvin vähän, jos itse päätämme mikä on oikein ja väärin eikä kyse enää ole aidosta uskosta.

”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan…” – 2. Korintolaiskirje 10:5

”5. Suojelkaa ihmisiä ja kansakuntia oikeudenmukaisilla laeilla ja oikeudenmukaisin tuomioistuimin.”

Tämä yleismaailmallinen lausahdus on sellaisenaan hyvä, mutta koska se ei ota kantaa mitä on ”oikeudenmukainen laki” niin sellaisenaan tämäkin lausahdus on kuin huuto tuuleen. Lakimme ja oikeudenmukaisuutemme täytyy perustua aina johonkin lähtökohtaan ja länsimaiselle yhteiskunnalle se on ollut universumin Luojan Sana, joka on kirjattu pyhiin Kirjoituksiin.

”Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein.” – 3. Mooses 19:15

”6. Sallikaa jokaisen kansan päättää itse omista sisäisistä asioistaan ja ratkaiskaa ulkoiset kiistat kansainvälisessä tuomioistuimessa.”

Jos kansainvälinen tuomioistuimelle annetaan valta päättä ”ulkoisista kiistoista”, niin se lopulta tulee ohjaamaan täysin myös sisäisiä lakeja. Tämä siis tarkoittaa lopulta globaalia liittovaltiota, johon epäilemättä maailma onkin menossa.

”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat” – Apostolien teot 17:26

”7. Välttäkää pikkumaisia lakeja ja hyödyttömiä virkamiehiä.”

Tässä on aidosti yksi järkevä lause, joka kuitenkaan sellaisenaan jälleen sano mitään ilman ohjenuoraa.

”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.” – 1. kirje Timoteukselle 2:1-2

”8. Etsikää tasapaino yksilöllisten oikeuksien ja yhteisöllisen vastuun välille.”

Jälleen yleismaailmallinen hyve yksilövapauden ja lakien tasapainosta, mutta joka ei myöskään sellaisenaan tarkoita mitään ellei ole jotakin ohjenuoraa. Orjakin omaa aina jotakin oikeuksia ja toisaalta vapainkin ihminen on lakien alla.

”Hallitsijan suosiota etsivät monet, mutta Herralta tulee miehelle oikeus.” – Sananlaskut 29:26

”9. Arvostakaa totuutta, kauneutta ja rakkautta; etsikää harmoniaa äärettömyyden kanssa.”

Totuus, kauneus ja rakkaus ovat hyviä asioita, mutta sellaisenaan ne eivät tuo iloa ja rauhaa, vaan ainoastaan näiden lähteiden tunteminen, jotka tulevat kaikki universumin Luojasta. Harmonia äärettömyyten kanssa taas antaa väärän kuvan ja viittaa ihmisen reinkarnaatioon eli uudestisyntymiseen kuoleman jälkeen, joka on suuri eksytys.

”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” – Johannes 14:6

”10. Älkää olko syöpä maan päällä – jättäkää tilaa luonnolle.”

Tässäkin kohtaa toistuu tämä ajatus, että ihminen on syöpä maan päällä. Tämä lähtee suuresta valheesta, että ihminen on kehittynyt itsekseen ja on vain eläin. Kirjoitukset kertovat kuitenkin, että juuri ihminen on erityisen arvokas ja luotu universumin Luojan kuvaksi sekä Hän kuoli jokaisen ihmisen puolesta, joka laittaa ihimiselle äärettömän suuren hintalapun ja arvon.

”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” – 1. Mooses 1:27