Heijastuksia tulevasta vuodelta 1933

Tässä Ristin Voitto -lehdestä vuodelta 1933 artikkeli, joka alunperin oli julkaistu Amerikassa ilmestyvästä ”Missions Vännen”-lehdestä samaiselta vuodelta. Tässä profetaallisessa artikkelissa katsotaan tuolloista maailman tilannetta 1930-luvun Suuren laman aikana, joka vaikutti myös Suomessa.

great-depression2soup line

”Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.” – Haggai 1:6

”Vuoden 1932 alussa toivottiin, että kaikkein pahin aika olisi ohi ja paremmat ajat koittaisivat pian. Mutta kaikki ennustukset raukesivat tyhjiin. Eivät ajat parantuneet, vaan pahenivat. Vuosi toi tullessaan enemmän ahdistusta, enemmän työttömyyttä, enemmän kärsimyksiä ja epätoivoa.

Ja nyt olemme siirtyneet toiseen vuoteen. Koko maailma näyttää käyvän kohti yhä suurempaa sekasortoa ja kaaosta; kysymys: ’Kuinka tämä päättyy?’ askarruttaa miljoonien ihmisten aivoja. Valtiomiehet, rahamiehet ja talous- sekä teollisuuselämän johtomiehet ovat erittäin toivottomia. He tunnustavat avuttomuutensa. Heillä ei ole minkäänlaista aavistusta tulevista asioista, vieläpä toiset kieltäytyvät arvaamastakin. Eurooppa on hirvittävässä asemmassa. Jos kirjoittasimme siitä, mitä Saksassa on kuluneen vuoden aikana tapahtunut ja mitä tällä maalla on juuri nyt odotettavanaan, siitä kertyisi useampia sivuja. Saksa on Euroopan sydän, ja Saksan luhistuminen merkitsisi koko Euroopan luhistumista. Englanti on yhtä ahtaassa asemassa. Monet moittivat Ranskan menettelytapoja, mutta sekin maa käy kohti pahaenteisiä tapahtumia. Pienemmät tasavallat ja kansat kärsivät toisten tavoin. Neuvosto-Venäjän kuuluisa viisivuossuunnitelma on epäonnistunut. Sen sisäinen tila on pahempi kuin mitä sanomalehtiuutiset mainitsevat.

Vielä pahempi on tilanne kaukaisessa idässä. Jaappanin menettely uhkaa mailman rauhaa. On vaikea kuvitella, mitä seurauksia tulee olemaan, jos syttyy toinen jättiläismäinen sota. Siitä tulee maailman mullistus, ja se voi puhjeta milloin tahansa. Miljoonat tarttuvat silloin aseisiin, ja koko Aasia hukkuu vereen. Kansainliitto heitetään arvottomana syrjään. Etelä-Ameriikan maitten hätä ei ole paljoa pienempi Euroopan yleistä hätää. Toinen vallankumous seuraa toistaan. Kommunismi koettaa saada ohjaksen käsiinsä. Laittomuus kaikkine seurauksineen ilmenee kaikkialla.

Sellainen on maailman tilanne uuden vuoden alussa. Mitä tämä kaikki merkitsee? Ne, jotka vielä pitävät Raamattua jumalllisena ilmestyksenä, voivat vastata tähän kysymykseen. He tietävät, että kaikki, mitä tapahtuu, on ennustettu Jumalan Sanassa. He tietvät, ETTÄ TÄMÄN AIKAKAUDEN ENNUSTETTU LOPPU ON OVEN EDESSÄ. He tietävät, että asiain uusi järjestys on pian koittava, ja että taivaan Jumala pystyttää valtakuntansa, ja vanhurskauden ja rauhan valtakunnan. Se alkaa silloin, kun Herra ilmestyy Öljymäelle. Hän on ainoa, joka voi pleastaa mailman täydellisestä perikadosta. Ja kun me Jumalan kansana tiedämme kaiken tämän, tiedämme myös sen, joka on meitä lähempänä kuin koskaan ennen, että HERRA JEESUS SAAPUU PILVISSÄ OMIANSA NOUTAMAAN, jolloin 1 Tess. 4:17,18 täyttyy. Siksi me edelleenkin odotamme uudistuvin toivein, että tänä vuonna mahdollisesti pääsemme katselemaan Kristusta, Vapahtajaamme, kasvoista kasvoihin.”

leipäjono

”Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ’Katso, tämä on uutta’, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.” – Saarnaaja 1:9-10

Artikkelin kuvaama tilanne on melkein identtinen meidän tilanteemme kanssa. Talous on sekasorrossa ja ennustukset paranevasta taloudesta ovat rauenneet yhtä lailla tyhjiin; ” enemmän ahdistusta, enemmän työttömyyttä, enemmän kärsimyksiä ja epätoivoa”. Ja kuten tuolloin, niin samalla tavalla ”valtiomiehet, rahamiet ja talous- sekä teollisuuselämän johtomiehet ovat erittäin toivottomia”. Ja kun he pelkäsivät Saksan luhistumista, niin samalla tavalla mekin pelkäämme Yhdysvaltojen luhistumista, mutta uskon että lopulta tulee Yhdysvalloille käymään kuten Saksalle, niin että sieltä nousee uusi maailman johtaja. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Tässä hengessä kirjoitetussa artikkelissa osatiin myös ennakoida tuleva sota ja synnytystuskat, jotka olivatkin ihmiskunnan historian verisimmät. Lopulta kuitenkin Israelin valtio syntyi ja artikkelin ennustamalla tavalla siirryimme uuteen aikakauteen – lopun aikaan ja viimeinen sukupolvi syntyi – kun Israel itsenäistyi vuonna 1948 sodan jälkeen. Mutta mekin voimme yhtyä artikkelin kirjoittajan sanoihin Messias Jeesuksen odotuksesta ja Hänen kasvojensa näkemisestä.

”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” – 1. Tessalonikalaiskirje 4:16-18

Kertomuksia Sodomasta ja Gomorrasta

Kirjoitukset kertovat, että maailmassa meno tulee olemaan ennen Messiaan paluuta kuin Sodomassa ja Gomorrassa. Tämän takia on hyvä nähdä mitä sodomalaisten ja yhteensä viiden lakeuden kaupungin synti elämä todella oli.  Tässä muutama kertomus noista kaupungeista apokryfisestä Oikeamielisen kirjasta. Suomennokson on tehnyt allekirjoittanut vuoden 1887 englannin kielisestä käännöksestä.

”Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.” – Luukas 17:28-30

Haureuden ja irstauden huipentuma

dogging

”Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät. Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.” – 2. Pietarin kirje 2:6-8

”Noina päivinä kaikki Sodomon ja Gomorran, ja kokonaisuudessaan viiden kaupungin, ihmiset olivat perin pahoja ja syntisiä Herraa vastaan ja he ärsyttivät Herraa kauhistuksillaan, ja vahvistuivat iljetyksissään ja ylimielisyydessään Herran edessä, ja heidän pahuutensa ja rikoksensa olivat noina päivinä suuret Herran edessä. Ja heillä oli maassaan erittäin avara laakso – noin puolen päiväin kävelymatka – ja siellä oli vesilähteet ja suuri määrä nurmikasveja ympäröi veden. Ja kaikki Sodoman ja Gomorran ihmiset menivät sinne neljä kertaa vuodessa, vaimojensa ja lapsiensa ja kaiken heille kuuluvansa kanssa, ja he ilakoivat siellä soinnuin ja tanssein. Ja ilakoinnin aikaan he kaikki nousivat ja kävivät käsiksi heidän naapuriensa vaimoihin, ja jotkut, naapureiden neitsyttyttäriin, ja he nauttivat heistä, ja jokainen mies näki vaimonsa ja tyttärensä hänen naapurinsa käsissä ja ei sanonut sanaakaan. Ja he tekivät niin aamusta yöhön, ja he jälkeenpäin palasivat kotiin, jokainen mies taloonsa ja jokainen nainen telttaansa.” – Oikeamielisen kirja 18:12-14

Noiden kaupungkien irstaus ja haureus meni niin pitkälle, että he järjestivät neljä kertaa vuodessa ”bileet”, joissa he vaihtoivat vaimoja ja antoivat tyttäriänsä käytettäväksi julkisesti hyväksi. Meidän ennen niin hyveellinen Suomemme on kääntynyt samalla tielle, kun kaupungeissa mainostetaan erityisiä pettämissivustoja, harrastetaan seksiä julkisesti, pukeudutaan minimaallisiin vaatteisiin, pornoa on saatavilla jokaisesta älypuhelimesta tietokoneeseen enemmän kuin voi katsoa ja mielenosoitukset muuttuvat yläosattomiksi. Kaikki saastan portit ovat nyt avoinna.

Luonnottomat lihanhimot

gayflag

”Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” – Juudaan kirje 1:7

”Ja heidän neljän tuomarinsa tahdosta Sodoman ja Gomorran väellä oli sängyt pystytettyinä kaupunkien kaduille, ja jos joku mies tuli näihin paikkoihin he tarttuivat häneen ja veivät hänet yhteen heidän sängyistään, ja väkisin laittoivat hänet makuulle. Ja kun hän makasi alhaalla, kolme miestä seisoi hänen pään vieressä ja kolme hänen jalkojensa, ja mittasivat hänet sängyn pituudella, ja jos hän oli lyhyempi kuin sänky, nämä kuusi miestä venyttivät häntä kummastakin päästä, ja kun hän huusi heille, he eivät vastanneet hänelle. Ja jos hän oli pitempi kuin sänky, he vetivät yhteen sängyn päiden molemmat puolet, kunnes hän oli kuoleman porteilla. Ja jos hän jatkoi huutamista heille, he vastasivat hänelle, sanoen: ’Täten tehdään hänelle joka tulee meidän maahamme’.  Ja kun miehet kuulivat kaikista näistä asioista mitä Sodoman kaupunkien väki teki, he pidättyivät tulemasta sinne.” – Oikeamielisen kirja 19:3-7

Vaikka kertomus ei suoraan kerro, niin homoseksuaalisuus oli yleistä Sodomassa ja Gomorrasta, niin että homoseksuaaleja ja muita luonnotonta seksiä harrastavia kutsuttiinkin ennen sodomiiteiksi. Nyt ei ainoastaan sekulaari yhteiskunta hyväksy näitä perversioita, vaan jopa kirkoissa järjestetään jumalattomia Sateenkarimessuja, jotka ylistävät homoseksuaalisuutta. Näitä kutsutaan myös Pride-messuiksi ja sana pride tulee englannin kielen ylpeyttä tai pöyhkeyttä tarkoittavasta sanasta, joka Kirjoituksien mukaan käy lankeemuksen edellä ja vie perikatoon: ”Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä”. (Snl. 16:18).

Muukalaisvihamielisyys ja ahneus

kerjäläinen

”Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.” – Hesekiel 16:49-50 49

”Ja kun köyhä tuli heidän maahansa, he eivät antaneet hänelle hopeaa tai kultaa, ja saivat julistuksen aikaan koko kaupungissa, ettei hänellä annettaisi leivän murustakaan syötäväksi, ja jos muukalainen sattui jäämään sinne muutamaksi päiväksi, ja kuolemaan nälkään, saamatta leivän murusta, niin hänen kuoltuaan kaikki kaupungin väki tuli ja otti hopeansa ja kultansa mitkä he olivat antaneet hänelle. Ja nuo jotka tunnistivat hopean tai kullan minkä olivat antaneet hänelle, ottivat sen takaisin, ja hänen kuoltuaan he lisäksi riisuivat häneltä vaatteensa, ja he taistelivat niistä, ja naapurinsa voittaja otti ne. Tuon jälkeen he kantoivat ja hautasivat hänet jonkin pensaan alle aavikolle. Niin he tekivät kaikkina päivinä kenelle vain joka tuli heidän luokseen ja kuoli heidän maassaan.” – Oikeamielisen kirja 19:8-10

Vaikka lakeuden kaupungeilla oli korkea hyvinvointi ja yltäkylläisyys, he kielsivät auttamasta köyhiä ja olivat valmiita ryöstämään köyhän, aiheudettuaan hänen kuoleman. Suomessakin enemmistö karkoittaisi romanikerjäläiset ja vaativat kerjäämisen kieltämistä lailla. Sodomassa olikin tapana kuuluttaa köyhän nähtyään, että hänelle ei saisi antaa leivän murustakaan.

Pyhä pahaksi ja paha pyhäksi

yleisö

”Sillä matkaaja tuli Adman kaupunkiin ollakseen siellä koko yön, aikomuksenaan mennä kotiin aamulla, ja hän istui vastapäätä nuoren naisen isän taloa, jäädäkseen sinne, sillä aurinko oli laskenut kun hän saapui siihen paikkaan. Ja nuori nainen näki hänet istumassa talon ovella. Ja hän kysyi naiselta kulausta vettä… Ja se nuori nainen meni siihen taloon ja haki miehelle leipää ja vettä juotavaksi ja syötäväksi. Ja tämä tapaus tuli tiettäväksi Adman väelle, ja he kokoontuivat ja toivat sen nuoren naisen tuomarien eteen, että he tuomitsisivat naisen tästä teosta. Ja tuomari sanoi: ’Kuoleman tuomio on pantava täytäntöön tälle naiselle, koska hän on rikkonut meidän lakiamme, ja sen takia tämä on päätös hänestä’. Ja noiden kaupunkien väki kokoontui ja toi ulos sen nuoren naisen, ja voitelivat hänet hunajalla päästä varpaisiin, kuten tuomari oli säätänyt, ja he asettivat hänet mehiläisparven eteen jotka olivat silloin heidän pesissään, ja ne mehiläiset lensivät naisen päälle ja pistivät häntä että hänen koko vartalonsa turposi. Ja se nuori nainen huusi mehiläisten vuoksi, mutta ei kukaan huomioinut häntä tai säälinyt häntä, ja hänen huutonsa nousi taivaaseen.” – Oikeamielisen kirja 19:37-43

Nyt ei enää tyydytä välinpitämättömyyteen ja sivusta seuraamiseen, vaan hyökätään avoimesti Kirjoituksia ja Messiaaseen uskovia vastaan, kääntäen pyhän pahaksi ja pahan pyhäksi. Kirjoitukset, oikeudenmukaisuus ja auttaminen ovat uusia paheita, siinä missä irstaudet, juoppous ja muu syntie elämä on muuttunut ihmisille pyhimmiksi asioiksi, joihin ei saa puuttua. Syyttömien tappaminen ja oikeuden vääristäminen oli viimeinen pisara lakeuden kaupunkien kohdalle, niin että sen jälkeen noiden kaupunkien päälle satoi tulta. Nyt tapetaan tuhansia syntymättömiä lapsia joka vuosi Suomessa, samalla kuin koko yhteiskunta korruptoi ja rapistuu koko ajan kääntyen yhä enemmän epäoikeudenmukaiseksi. Tälle yhteiskunnalle tulee epäilemättä tuho yhtä yllättäen kuin Sodomalla ja Gomorralle. Messias Jeesus varoittaakin haikailemasta tämän synnissä elävän maailman perään ja sen sijaan on katse pidettävä Hänessä, joka pian saapuu!

”Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin. Muistakaa Lootin vaimoa!” – Luukas 17:31-32

Hyljätty maailma, siunattu kansa

Miksi Luoja sallii saastaisuuden, homoseksuaalisuuden ja pahuuden nousun? Hän ei ainoastaan salli, vaan Hän on hyljännyt ihmiset siihen. Hylkäämisestä käytetty sana alkukielessä on kreikan kielen ’paradidomi’, joka ei ainoastaan tarkoita passiivista luovuttamista vaan jopa aktiivista pois työntämistä. Kyse on kolmivaiheisesta hylkäämisestä, jonka merkit kertovat siitä kuinka syvällä Hän on hyljännyt kansakunnan. Tällainen kansakunta ”kehuu olevansa viisas” eikä tiedä, että on kohtaamassa rajun tuomio.

”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.” – Roomalaiskirje 1:22-23

1. Hylkääminen – ruumiin häpäisyyn

sex_revolution

”Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.” – Roomalaiskirje 1:24-25

Seksuaalivallankumous alkoi, kun Alfred Kinsey Rockefeller-säätiön rahoittama julkisti tutkimuksen nimellä ”Miehen seksuaalinen käyttäytyminen”. Tämä tapahtui vuonna 1948, jolloin monet muut tapahtumat saivat alkunsa Israelin valtion palattua ennustetusti kartalle. Kinseyn Raportti, kuten sitä myös kutsutaan, antoi kuitenkin suuresti vääristyneen kuvan todellisuudesta, sillä esimerkiksi hänen tutkimuksensa väitti 10% ihmisistä olleen homoseksuaaleja vaikka maailman liberaalisoiduttua nykyiset tutkimukset kertovat homoseksuaaleja olevan vain muutaman prosentin. Kinsey tekikin tutkimuksensa homoseksuaaleilla, prostituoiduilla ja seksuaalirikoksilla, jolloin tulokset vääristyivät huomattavasti.

”… Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.” – Luukkaan evankeliumi 21:24

Tätä tutkimusta käytettiin pohjana ns. vapaan seksin perusteena ja se toimi pohjana 1960-luvun seksuaalivallankumoukselle, joka alkoi Hippiliikkeen synnyllä ”Rakkauden kesänä”. Tuo kesä oli vuonna 1967, jolloin Israel ensimmäistä kertaa yli kahteen tuhanteen vuoteen sai Jerusalem jälleen valtaan ja Jumalan suunnitelma siirtyi jälleen askeleen ei-juutalaisilta pakanakansoilta kohti juutalaista kansaa ja Israelia. Vielä kuitenkin Jerusalemin sydän eli temppelivuori kuuluu pakanoille ja siellä seisoo Kalliomoskeija.

2. Hylkääminen – luonnonvastaisiin himoihin

suutelevat_naiset

”Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.” – Roomalaiskirje 1:26-27

Juuri nyt voimme nähdä homoseksuaalisuuden aallon käyvän ylitse kuin saastan tsunamin. Melkein joka lehdestä on luettavissa vähintään yksi artikkeli mitenkä homoaviollittoa ajetaan eteenpäin ja kuinka uusi etujärjestö on siirtynyt tukemaan heitä. Joissakin valtiossa kuten Ranskassa onkin aivan hiljattain hyväksytty homoavioliitto. Tämä toinen hylkääminen kuvaa jo paljon vakavampaa vaihetta Jumalan hylkäämisessä ja Hän sanoo näistä ihmisistä, että saavat sen palkan mikä saada piti.  Tämä homoseksuaalisuuden nousu oli jatkoa 1967 seksuaalivallankumoukselle ja on juuri nyt täyttymässä kertoen siitä, kuinka kolmas askel on tapahtumassa aivan pian.

3. Hylkääminen – kelvottoman mielen valtaan

MEXICO SPRING BREAK

”Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.” – Roomalaiskirje 1:28-32

Tämä apostoli Paavalin lista jumalattomista ihmisistä on lähes identtinen listaan viimeisten päivien ihmisistä ja kertoo siitä, että viimeisten päivien ihmiset ovat Jumalan hylkäämiä. Nyt kaupoissa myydään huoletta värjättyä sianlihaa naudan lihana, politiikoilta paljastuu mitä hurjempia laiminlyöntejä, papit eivät usko uskontunnukseen, nuoriso on ongelmissa, korruptio ja mätä yhteiskunnassa kasvaa sekä pyhä muutetaan pahaksi ja paha pyhäksi, niin että kaikkinainen vääryys saa vallan. Elämme nyt yhteiskunnassa, joka uppoa silmin nähtävästi syvemmälle valheeseen ja pahuuteen. Niin kuin tässäkin mainitaan, ihmiset ”tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen”, mutta eivät halua niitä noudattavaa.

Hyljätty maailma, siunattu kansa

end-of-the-world

”Ja Herra hajottaa teidät kansojen sekaan, ja ainoastaan vähäinen joukko teitä on jäävä niiden pakanakansojen keskelle, joiden tykö Herra teidät kuljettaa… Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.” – 5. Mooseksen kirja 4:27-31

Jo Moosekselle 3500 vuotta sitten paljastettiin lupaus Israelin kansan paluusta Jumalan suunnitelmaan, koska he tulevat toimimaan Ilmestyskirjan ilmoittaman 144,000 todistajan voimalla Messias Jeesuksen todistajina ahdistuksen aikana. Tuolloin Hesekiel kirjansa luvussa 38 mainitsee Israelin olevan ”minun kansani” ja kaikki muut kansat ovat hyljättyä synteihinsä kohdaten Ilmestyskirjan maalamat tuomiot.

”… [pedon] valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.” – Ilmestyskirja 13:7-8

”Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon, minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden.” – Joel 3:1-2

Nämä kansat annetaan uuden maailman johtajan hallintaan, jota myös pedoksi ja Antikristukseksi kutsutaan. He nousevat yhä röyhkeämmäksi, niin että lopulta he lähtevät taistelemaan itseänsä universumin Luojaa vastaan Joosafatin eli Meggiddon laaksoon, jossa he kokevat täydellisen tuhon tässä suurressa taistelua Armageddonin taisteluksi. Koska nämä merkit ja kehityssuunnat täyttyvät kiihtyvällä vauhdilla silmiemme alla, niin aivan pian katoaa miljoonia ihmisiä maan päältä, kun Herra Jeesus tulee hakemaan omansa pois ja mailmaa annetaan sen pahan valtaan, jota he jo nyt palvovat. Jos Hän tulee tänään tai huomenna, oletko sinä valmis ja uudestisyntynyt ylhäältä?

”Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.” – Sananlaskut 14:34

Viimeisten päivien ihmiset

Tämä artikkeli käsittelee apostoli Paavalin ennustusta viimeisten päivien ihmisistä. Jo ennen kuin olin ottanut pelastuksen vastaan Messiaassa, minua hämmästytti tämän ennustuksen tarkkuus ja kuinka se kuvaa niin hyvin tämän päivän ihmisiä. Epäilemättä osa tämä ennustuksen kuvauksista sopii jokaiselle aikakaudelle ja ajalle, mutta nyt niistä kaikki sopivat tähän aikaan mitä me elämme.

Useimpien rakkaus kylmenee

MEXICO SPRING BREAK

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin…” – 2. kirje Timoteukselle 3:1-2

  • Itserakkaita (kr. ’philautos’): Sana philautos voidaan kääntää myös invidualisti tai itserakas, jotka molemmat sopivat tämän päivän ihmiseen, joka ei katso muihin, kuin ylitse kävellessä. Paljon puhuttu narsismi on yleensä tätä itserakkautta ja presidentti Niinistö totesikin itsekkyyden olevan suomalaisten toinen suuri synti ahneuden rinnalla, joka tuleekin listalla seuraavana.
  • Rahanahneita (kr. ’philarguros’): Sana philarguros tarkoittaa sananmukaisesti rahan rakastajaa tai kitupiikkiä. Rahan ahneuden sanotaan olevan kaiken pahan alku ja juuri. Tänäpäivänä koko yhteiskuntamme pyörii rahanahneuden ympärillä ja siitä on tullut uusi tavoiteltava hyve.
  • Kerskailijoita (kr. ’alazon’): Sana alazon voidaan kääntää kerskailijaksi, teeskentelijäksi ja nenäkkääksi. Ihmiselle tänä päivänä on erittäin tärkeää pitää hienot julkisivut, niin että perhesurmissakaan ongelmia ei monesti ulkopuoliset osanneet nähdä ennakolta laisinkaan.
  • Ylpeitä (kr. ’huperephanos’): Sana huperephanos tarkoittaa itsensä nostamista muiden ylitse ja toisaalta taas muiden halveksimista. Lucifer itse halusi nousta ylös, mutta hänet puotettiin kaikista alimmaksi. Messias Jeesus toimi kuitenkin päinvastoin ja Hän itsensä alennettuaan ylennettiin kaikkien ylitse Isän oikealle puolelle. Tämän päivän ihmisille tämän tyylinen ylpeys on tunnusomaista ja ei ole vahinko, että avoimesti Luojan järjestystä pilkkaavat perverssioita puolustavat järjestöt käyttävät nimeä Pride eli Ylpeys ja kantavat Nooan ajan tunnusmerkkiä sateenkaarta! Kirjoitukset sanovatkin, että ”ylpeys lankeemuksen edellä” (Snl. 16:18).
  • Herjaajia (kr. ’blasphemos’): Sana blasphemos tarkoittaa kirjaimellisesti jumalanpilkkaa ja pahan puhumista eli juoruilua. Erittäin sopiva termi tähän päivään. Pyhästä on tullut pahaa ja pahasta pyhää, niin että seurakunnistakin ajetaan ulos pyhä ja tuodaan sisälle paha.
  • Vanhemmilleen tottelemattomia (kr. ’goneus apeithes’): Nuoriso ongelma on vain yksi oire tämän tottelemattomuuden alla. Tämä tottelemattomuus on tietenkin kurinpuuttumisesta johtuvaa. Rajojen aasettaminen ja rangaistus on rakkautta, ei välinpitämättömyys. Ennen oppilaat pelkäsivät opettajaa, nyt sekin on toisinpäin.
  • Kiittämättömiä (kr. ’acharistos’): Kiittämättömyys auktoriteetteja kohtaan, kuten vanhemmat, yhteiskunta ja Jumala ovat erityisesti laskeneet, jos ei kiitoksen sanominen muutenkin. Myös kunnioituksen osoittaminen olisi eräs muoto kiittää, mutta nyt isovanhemmat jätetään heitteille tai laitetaan laitokseen pyörimäistä jaloista.
  • Epähurskaita (kr. ’anosios’): Sana anosios voidaan kääntää epähurskaaksi, epäpyhäksi, jumalattomuudeksi jopa pahaksi. Nyt pelkästään ihmisten ulkoinen muoto kertoo sisällä olevasta pahuudesta; pukeutuminen mustiin, pääkallo tatuoinnit, lävistykset ja mustat hiukset. Ihmiset eivät enää edes yritä elää Pyhää elämää ja välttää syntiä, vaan sitä tehdään julkisesti ja sillä jopa levenneellä.
  • Rakkaudettomia (kr. ’astorgos’): Sana astorgos tarkoitta kyvyttömyyttää kiintyä, haluttomuutta tai rakkaudettomuutta. Tämän tyylinen kyvyn puuttuminen luoda pysyviä parisuhteita kuvaa hyvin tämän päivän ihmistä, koska jo puolet avioliitoista hajoavat, kun se vielä 30 vuotta sitten oli neljännes ja sata vuotta sitten vain muutaman prosentin.
  • Epäsopuisia (kr. ’aspondos’): Sana aspondos voidaan kääntää epäsopuisaksi, sopimattomiksi, leppyttämäksi tai liitonrikkojiksi. Asianajat ovat tähän kehitykseen tänäpäivänä tyytyväisiä, sillä heillä riittää asiakkaita erilaisten riitojen ja välien selvitteyssä. Yhä harvemmin ihmiset pystyvät sopivaan kiistansa muutoin kuin riitelemällä oikeudessa ja kantaen tällaista kaunaa katkeruutena kymmeniä vuosia.
  • Panettelijoita (kr. ’diabolos’): Sana diabolos on hyvin käytetty sana Kirjoituksissa ja se tavallisesti käännettään Saatanaksi. Kirjaimellisesti nimi tarkoittaa syyttäjää, panettelijaa tai herjaajaa, jotka kaikki kuvaavat hyvin tänäpäivän ihmisiä jotka eivät sanojansa säästele kun pitää panetella muita.
  • Hillittömiä (kr. ’akrates’): Sana akrates voidaan kääntää hillittömäksi, estottomaksi tai rauhatonta. Kuten Kirjoitukset sanovat, niin jumalattomilla ei ole rauhaa ja se näkyy tämän päivän ihmisistä, jotka eivät voi itseänsä hallita eivätkä osaa pysähtyä. Epäilemättä yhä useammat ihmiset myös okkultismin ja noituuden kautta tulevat myös riivatuiksi.
  • Raakoja (kr. ’anemeros’): Sana anemeros voidaan kääntää raakaksi, villiksi tai raivokkaaksi. Tällainen vihamielinen käytös sopii tänäpäivinä ihmisiin, jotka käytäytyvät yhä aggressivisemmin eivätkä häpeile potkia maassa makaavaa. Kun ennen opettajat kurittivat oppilaita, niin nyt tuhansia opettajia lyödään! Kaikenlainen kunniallisuus ja hienotunteisuus on kokenus suuren inflaation.
  • Hyvän vihamiehiä (kr. ’aphilagathos’): Sana aphilagathos voidaan kääntää hyvän vihamieheksi tai hyvän vastustajiksi. Kristinuskon, kristillisten arvojen, siveellisyyden ja synnittömyyden pilkkaaminen on tätä päivää. Vielä muutama vuosikymmen sitten monet hyveet olivat tavoiteltavia asioita elämässä, mutta nyt ne ovat pilkan kohteita ja paheet ovat uusia hyveitä.
  • Pettureita (kr. ’prodotes’): Sana prodotes voidaan kääntää petturiksi, pettäjäksi, petolliseksi ja kavaltajaksi. Sanojen ja lupausten pitäminen on yhä harvinaisempaa vaikka tämä on ollut suomalaisille tunnusomaista. Hyvin harvoissa paikoissa uskotaankaan enää ihmisen sanoihin tai lupauksiin, vaan aina joudutaan vaatimaan ”mustaa valkoisella”.
  • Väkivaltaisia (kr. ’propetes’): Sana propetes voidaan kääntää kiivaaksi, yltiöpäiseksi, harkitsemattomaksi tai tuimaksi. Tällainen arvaattomuus ja hermojen menettäminen on yhä tavallisempaa ja myös paljon soveliaampaa kuin joskus ennen. Tänäpäivänä ihmisillä ei ole aikaa harkita tai miettiä tekoja, vaan monesti toimitaan tällä tavalla harkitsemattomasti ja kiivaasti.
  • Pöyhkeitä (kr. ’tuphoo’): Sana tuphoo voidaan kääntää pöyhkeäksi, turhamaiseksi, ylpeäksi tai paisuneeksi. Alkutekstin sana antaa ymmärtää, että jopa pöyhkeyden sokaisemaksi tai  tyhmentämäksi. Miten kuvaavat onkaan tänäpäivän ihmisten ylpeys joka sokaisee heidän näkemästä totuutta itsestään, luomakunnasta tai Jumalasta. Kuten Kirjoitukset sanovat heistä: ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet…” (Room. 1:22). Tutkimuksenkin mukaan tänäpäivän ihmiset ovat tyhmentyneet sitten 1800-luvun.

Kaikki edellä olevat asiat voidaan yhdistää rakkaudettomuuteen muita ja Jumalaa kohtaan.

”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” – Matteuksen evankeliumi 24:12

Fariseuksia ja kirjanoppineita

liberal-424x288

”He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa. Heillä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Karta sellaisia! Heidän joukossaan on niitä, jotka tunkeutuvat taloihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten himojen riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina opetusta ottamassa mutta eivät voi koskaan päästä tuntemaan totuutta.” – 2. kirje Timoteukselle 3:4-7 (Raamattu Kansalle)

Hedonismi eli nautintojen rakastaminen on tänäpäivän ihmisille erittäin tyypillistä materialismin lisäksi. Tavaroista ja nautinnoista on todellakin ihmisille, jopa uskoville menestysteologian myötä, tullut Jumalaa ja iankaikkista elämää tärkeämpää. Liberaalit Kirjoitukset hyljänneet kristityt ovat juuri näitä jumalisuuden ulkokuoren omaavia, joilla ei kuitenkaan ole aitoa suhdetta elävään Jumalaan Hänen Poikansa Messiaan kautta. Uskovia käsketään karttamaan tällaisia, koska seura tekee kaltaisekseen. Nämä tällaiset käyttävät ihmisiä hyväkseen, kuten teksti kertoo ja he ovat kirjanoppineita eli teologeja, mutta he eivät silti tunne Kirjoittajaa.

”Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä. Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi… Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.” – 2. kirje Timoteukselle 3:8-13

Tuomio alkaa juuri näistä vääristä hengellisistä johtajista ja Kirjoitukset ennustavat, että he eivät pitkälle pääsee kunnes totuus tulee ilmi. Apostoli Paavali toteaakin kirjeessään nuorelle pastori Timoteukselle, että hänen tulee kestää vainoa ja että nämä jumalattomat eivät ainoastaan eksytä vaan eksyvät itsekin uppoamalla yhä syvemälle pahuuteen. Ja kuten niin monessa kohden Kirjoitukset sanovat, niin ainoa keino välttää eksytys ja pysyä totuudessa on oppia tuntemaan Pyhät Kirjoitukset ja tutkia niitä jatkuvasti uskossa Messiaaseen Jeesukseen.

”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Messiaassa Jeesuksessa.” – 2. kirje Timoteukselle 3:14-15

Maailman johtajan ilmestyminen

Koska Kirjoitukset puhuvat kymmenissä kohden sekä Messiaaseen uskovien poisotosta ja tästä maailman johtajasta eri nimillä, niin on syytä tarkistella tätä kohtaa yhden kokonaisen artikkelin voimalla. Yksi vaikeimpia Kirjoituksien kohtia ymmärtää on tulevan maailman johtajan ilmestyminen ja erityisesti apostoli Paavalin 2. kirje Tessalonikalaisille ja sen 2. luku, koska se on monissa käännöksissä käännetty väärin. Vaikka Pietarikin myötää, että apostoli Paavalin kirjeissä on yhtä ja toista vaikeatajuista (2. Piet. 3:15-16).

ObamaSatan

”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee…” – 1. Johanneksen kirje 2:18

Ahdistuksessa elävä seurakunta

”… Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin, koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme…” – 2. Tessalonikalaiskirje 1:4-7

Kirjoituksissa numero 2 kuvaa hajoamista ja kapinaa, niinpä kaikki Uuden testamentin 2. kirjeet kuvaavat Saatanan työtä; 2. Kortintolaiskirje, 2. Tessalonikalaiskirje, 2. kirje Timoteukselle, 2. Pietarin kirje ja 2. Johanneksen kirje. Niinpä tämänkin kirjeen teema on Saatanan työ ja apostoli Paavali aloittaakin kirjeen kehumalla Tessalonikalaisten vainojen kestämisestä ja kärsivällisyydestä ahdistuksissa. Alkuseurakuntien vainot ovatkin historiallisesti hyvin tunnettuja ja kaikki opetuslapset Johannestan lukuunottamatta kuolivat marttyyreina. Nämä ahdistukset ovat siis lähtö asetelma kirjeelle ja tähän apostoli Paavali vastaakin kirjeen toisessa luvussa. Edeltävä kirje Tessalonikan uskoville oli Paavalin kirjoittamista kirjeistä ensimmäinen ja hän kirjoitti sen todennäköisesti vuoden 50 jKr lopulla. Tuossa kirjeessä Paavali ensimmäisen kerran paljasti suuren salaisuuden uskovien pois ottamisesta eli ylöstempauksesta. Seurakunnassa ajateltiin siis, että he elivät jo ahdistuksen aikaa.

”Mutta me rukoilemme teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen tulemisen ja meidän kokoontumisemme kautta hänen tykönsä, ettette aivan nopiasti teitänne salli teidän mielestänne kääntää pois eli peljätettää, ei hengen, eikä puheen, eikä kirjan kautta, niin kuin se meiltä lähetetty olis, niinkuin Kristuksen päivä jo käsissä olis.” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:1-2 (Biblia 1776)

Uudet käännökset kääntävät nämä jakeet kaksi jaetta väärin, johtuen eroista alkutekstissä ja kääntäjän tulkinnasta. Luotettava vuoden 1776 Biblia kääntää nämä jakeet oikein. Tässä Paavali siis rauhoittelee Tessalonikalaisia, että vielä ei ole tullut Kristuksen päivä eivätkä he ole joutuneet ahdistuksen aikaan. Kristuksen päivällä tarkoitetaan ylöstempaus ja tätä termiä käytetään erityisesti Filippiläisten kirjeessä (Fil. 1:6, Fil. 1:10, Fil. 2:16), jota kutsutaankin ilonkirjeeksi. Vainoja ja ahdistuksia kohdatessaan he olivat siis kirjoittaneet Paavalille, että ovatko he nyt jääneet pois ylöstempauksesta ja joutuneet ahdistuksen aikaan?

Rapture

Luopumus vai erkaneminen?

”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi…” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:3

Tässä kolmannessa jakeessa on myös monia virheitä. Ensinnäkin siihen on lisätty alkutekstistä puuttuva se päivä, siinä käytetään sanaa laittomuuden synnin sijaan.

Luopumukseksi käännetty sana on alkutekstikssä apostasia ja sitä käytetään vain kaksi kertaa nimisanana Uudessa testamentissa, mutta teonsanan aphistemi muodossa sitä käytetään 15 kertaa, joista 12 kohdassa (1.Tim.6:5, Luuk. 4:13, 2.Kor.12:8, Apt.12:10,…) se käännettään erkanemiseksi, poistumiseksi tai lähtemiseksi. Vanhoissa englannin kielisissä käännöksissä tämä sana käännettiinkin erkanemista ja poistumista tarkoittavalla sanalla departure; Tyndale (1526), Coverdale (1535), Cranmer (1539), Breeches (1576), Beza (1583) ja Geneve (1608), kunnes Kuningas Jaakon (1611) käännös vaihtoi siihen sanan falling away eli luopumus.

Koska tätä sanaa edeltää suomen kielestä puuttava määräinen artikkeli (kr. ’ho’, engl. ’the’), niin Paavali puhuu siitä tietystä asiasta eli edeltävässä kirjeessä mainitusta ylöstempauksesta. Näin ollen oikeampi käännös kokonaisuudessaan kuuluu näin.

Älkää antako kenenkään harhauttaa itseänne millään tavalla. Sillä [se ei koita] ellei tule se erkaneminen ensin ja paljastu se synnin ihminen, kadotuksen lapsi, joka vastustaa ja korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee keskeltä poistetuksi Hän, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton… ” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:3-8 (sanatarkka käännös)

Hän joka siis pidättää synnin ihmistä eli maailman johtajaksi nousevaa Antikristusta ilmestymisestä, on Pyhä Henki Messiaaseen uskovissa maan päällä. Messias Jeesus sanookin uskovia suolaksi (Matt. 5:13) ja suola estää pilaantumasta maailmaa.  Kun käytämme sanaa erkaneminen, niin myös Pidättäjä käy selkeästi ilmi sekä koko kirjeen kirjoittamisen perimmäinen tarkoitus.

Maailman johtajan ilmestyminen

tribulation

”[Laittomuuden] tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:9-12

Tuleva maailman johtaja, jota tässä kutsutaan laittomaksi, ilmestyy siis edellä mainitun poisottamisen eli ylöstempauksen jälkeen kadotukseen joutuville jumalattomille, jotka eivät vastaanottaneet Jumalan rakkautta ilmaiseen pelastukseen armon aikakautena, että olisivat voineet pelastua ahdistuksen ajasta. Antikristus tulee tekemään suuria ihmeitä ja hänellä tulee tämän maailman ruhtinaan Saatanan valtuttamana saamaan yliluonnolliset kyvyt ratkaista maailman ongelmat. Universumin Luoja sallii lähettää väkevän eksytyksen, joka tulee olemaan ”avaruuden muukalaisten” ilmaantuminen ylöstempauksen selityksenä. Tämä koko kirje olisikin ollut turha, jos ylöstempausta ei tapahtuisi ennen ahdistuksen aikaa, mutta nyt Paavali vielä Antikristuksesta puhuttaeen muistuttaa, että uskovat (veljet, te) on valittu pelastukseen.

”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:13-14

Ilmeisesti kyseinen uskovien joukko oli tuolloin kohdannut ahdistajan – mahdollisesti keisari Neron – ja luulivat häntä maailman johtajaksi eli antikristukseksi, mutta kirje kertoo että osa ihmisistä on uskoon kelpaamattomia ja nurjia. Ratkaisuksi kerrotaan rukous ja ilosanoman levittäminen siitä, että Messias Jeesus on kärsinyt sinun puolestasi ja sinun on vain annettava Hänen pelastaa sinut.

”Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne, ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen. Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.” – 2. Tessalonikalaiskirje 3:1-3