Näky Venäjän Sodasta Euroopassa

Lähes 40 vuotta sitten kesäkuun 15. päivänä vuonna 1976 Ron Whitelle näytettiin näky sodasta Euroopassa, jossa osa Pohjoismaista ja Euroopasta miehitettäisiin. Hän oli tuolloin paastonnut ja rukoillut itsensä väsyyksiin mennäkseen nukkumaan, mutta hän ei ollut saanut unta ja sen sijaan hän saikin yliluonnollisen näyn universmin Luojan tulevista tapahtumista Euroopasta.

”Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa. Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä. Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi.” – 1. Korinttolaiskirje 14:1-3

Venäjä

russia_bear

”Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: ’Nouse ja syö paljon lihaa’.” – Daniel 7:5

”Näky alkoi Euroopan kartalla Iso-Britanniasta Venäjälle ja Norjasta Lähi-itään. Tutkin hetken aikaa karttaa ja katsellessani Norjaa alkoi kartan väri muuttua punaiseksi. Punainen väri ulottui pohjoisesta Norjan puoliväliin. Minä kysyin: ’Mitä aiot näyttää minulle, Herra?’. Herra antoi minun tulla lähemmäksi karttaa. Rukolin ja Herra näytti minulle, mitä tuli tapahtumaan. Punainen väri tarkoitti kahta asiaa. Ensiksikin se tarkoitti hengellistä herätystä kansassa ja se tarkoitti vieraan armeijan tunkeutumista maahan. Katsoin tähän alueelle ja näin kymmeniä tuhansia kommunisti sotilaita, osan Neuvostoliiton armeijaa. Sitten Herra sanoi, että tämä tulisi tapahtumaan hyvin pian. Venäjä tunkeutuu Norjan pohjoisosaan ja miehittää sen. Tulee olemaan monenlaisia selityksiä Euroopassa. Se tulee olemaan politiikassa suuren debaatian aihe, mutta Jumala osoitti minulle, ettei muu Eurooppa tule tekemään mitään tuossa tilanteessa. Venäjä tulee ottamaan vallan kuten tapahtui Tsekkoslovakiassa.”

Näyssä sota alkaa Pohjoismaista, jossa Venäjä miehittää Norjan. Monissa muissa näyissä tähän liitetään myös Ruotsin miehitys, ja tämä tapahtuu niin että Suomi on kauttakulku maa. Merkittävää myös on se, ettei Euroopasta tule apua Pohjoismaille.

Third_World_War

”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:3

”Sitten näky muuttui ja minut siirreettiin keskelle Eurooppaa. Katsoin ylös ja näin vaikuttavan muurin. Seisoessani katselemassa tuota muuria tunsin miten se alkoi vavista. Sen jälkeen se alkoi mureta, sitten sortua, ja luulin että se kaatuisi päälleni, mutta minut siirrettiin Hengessä taaksepäin. Herra ilmoitti minulle, että muuri tarkoitti Itä- ja Länsi-Saksan välistä rajaa. Niinpä näin tuon muurin kaatuvan ja tuhansia sotilaita juoksivat yli aseet kädessä. Heidän perässään seurasi tankit ja muut motorisoidut ajoneuvot. Ja Herra osoitti minulle aivan selvästi, että kommunistit tunkeutuisivat voimalla ja miehittivät koko Saksan. Sitten kuulin kiväärinlaukauksia ja ohjusten ääniä. Totisesti, osa näkemästäni ja kuulemastani oli kauheaa. Herra näytti minulle että Euroopassa syttyisi sota ja että Saksa tulisi joksikin aikaa venäläisten miehittämäksi.”

Kun tästä on menty jonkin verran eteenpäin, seuraavassa vaiheessa Venäjä tunkeutui Eurooppaan ja erityisesti Saksaan. Myös tästä tapahtumasta ovat monet muutkin ennustaneet ja tämä liittyy läheisesti Kolmanteen maailmansotaan Euroopassa. Kokonaiskuvan saamiseksi onkin suositeltavaa lukea myös nuo ennustukset ja erityisesti Alois Irlmaier ennustukset.

Se, että tässä käytetään nimeä kommunistit tarkoittaa vain tuon aikaista yleistä nimitystä venäläisistä sotilaista, sillä vuonna 1976 Venäjälle oli vielä kommunismi hallinnassa ja venäläisiä kutsuttiin yleisesti kommunisteiksi.

Vaikutukset Euroopalle ovat murskaavat.

Vastaisku

flaming_lion

”Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tulen sinun tykösi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja annan sinun hyökätä Israelin vuorille. Mutta minä lyön pois jousesi sinun vasemmasta kädestäsi ja pudotan nuolesi sinun oikeasta kädestäsi. Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi.” – Hesekiel 39:1-4

”Lisäksi näin, että tuona aikana muissa kommunistisissa maissa oli pilkkaa Jumalan kansaa kohtaan televisioissa. He levittelivät valheita Jumalan palvelijoista, kun samaan aikaa puhkesi sota Euroopassa. Herra osoitti minulle, että Eurooppaan tulisi suuri pula elintarvikkeista ja vedestä. Ne asiat mitä meillä on nyt runsaasti, tulevat puuttumaan lähes kokonaan, sillä puute tulee olemaan valtavaa. Kun tämä sota syttyy Euroopassa, ilmoitetaan Brysselistä ettei Euroopan Yhteisö voi enää toimia, ja Herra näytti että se tullaan hajottamaan.

Herra näytti myös, että kun sota syttyy Euroopassa, brittien joukot jotka nyt ovat Irlannissa, vedetään pois ja ne asettuvat Eurooppaan. Ja Herra ilmoitti minulle, että Irlanti tulisi olemaan kommunistisen vallan alla. Samaan aikaan näin Skotlannin itsensä vapautuvan Englannista ja tulevan itsenäiseksi. Kaikki Euroopan maat tulevat joutumaan tähän eurooppalaiseen sotaan mukaan, mutta vain Saksa ja Norja tulevat miehitetyksi.”

Elämme jo nyt tuota aikaa, kun televisiossa pilkataan Messias Jeesuksen seuraajia ja heistä levitetään valheita mediassa.

Euroopan yhteisö eli nykyinen Euroopan unioni (EU) tulee kaatumaan tuon seurauksena, joka tulee olemaan ennen kaikkea universumin Luojan rangaistus siitä, että se on kääntynyt Israelia vastaan. Ja aivan kuten Skotlannissa jo äänestettiinkin itsenäisyydestä, niin EU:n hajottua se tulee itsenäistymään ja irtoamaan Euroopasta, sillä se oli jaettu myös Messias Jeesuksen aikoina ja uudelleenrakennetun Rooman imperiumin on palattava alkuperäiseen muotoonsa.

Samalla Eurooppaan tulee iskemään valtava nälänhätä, jota varten kannattaa jo nyt valmistautua.

chinese army parade

”Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille.” – Ilmestyskirja 16:12

”Tästä sodasta Euroopassa ei tule pitkä, koska näin jotakin muuta tulevan. Näin toisen Venäjän armeijan tulevan ja kääntyvän etelään Israelin vuoria kohti. Tässä armeijassa oli monia sotilaita hevosten selässä, kuten myös tankkeja ja muita motorisoituja kulkuneuvoja – se oli mahtava armeija. Jumala näytti minulle että Venäjä tulee lähettämään lyhyen ajan kuluttua tuon armeijan Israeliin. Juuri kun näytti siltä kuin tuo sotajoukko tunkeutuisi Israeliin, näin taivaan aukinaisena ja jättiläismäinen käsi tuli taivaasta taivalta ja iski alas tuhoavalla voimalla tuota mahtavaa Venäjän armeijaa. Ja yhdellä voimakkaalla iskulla tuo käsi, Jumalan käsi, tuo koko voimakas armeija oli pois pyyhkäisty. Jumala on näyttänyt tämän Hänen suuren rakkautensa hänen kansaansa Israelia kohtaan. Samaan aikaan kun tämä tapahtui, näin Euroopassa olevan venäläisten armeijan vetäyvän nopeasti, ja minä kysyin: ’Miksi Herra?’. Sitten näin näyn, kun Kiinan armeija voimalla ylitti Venäjän rajana ja tunkeutui syvälle Venäjälle, jossa he ryöstämään, tappamaan ja tuhoamaan. Tuo oli syy miksi Venäjän armeija vetäytyi Euroopasta taistellakseen ja voittaakseen Kiinan armeijan.”

Viimein Venäjän liittouma täyttää tehtävänsä ja hyökkää Israeliin, kuten Kirjoitukset tunnetusti ennustavatkin, mutta he tuhoutuvatkin itse siellä. Ja lopulta Kiina, joka on taustalla kasvattanut voimaansa, iskee myös Venäjälle, josta myös Moskovan Aristokles on ennustanut jo 1800-luvulla.

Euroopan miehitys loppuu, mutta Eurooppa on hajallaan ja sodan runtelemana. Tällöin ihmiset lopulta nöyrtyvät ja alkavat huutaa universumin Luojan puoleen.

Voima

2076.jpg~original

Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden. Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle. Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: ’Se on minun kansani’, ja se sanoo: ’Herra, minun Jumalani’.” – Sakarja 13:7-9

”Samaan aikaan muualla Euroopassa elintarvikkeiden puute paheni, ja veden puute kasvoi. Tämän tosiasian takia kasvoi suuria ongelmia Keski-Euroopassa. Kun kysyin: ’Miksi tämän tuli tapahtua?’, Herra vastasi: ’Käännä käden heitä vastaan ja tulen käyttämään näitä asioita tuodaksen ihmisten takaisin luokseni. Aion viedä kansakunnat takaisin polville’. Tuon tekee Kaikkivaltias Jumala. Ja näin kuinka ihmeellisiä asioita tapahtua Euroopassa. Näin miesten ja naisten putoavan polvilleen kaduilla ja taloissa. Jokapuolella, kansa huusi Jumalan puoleen, kysyen Häntä auttamaan ja armahtamaan. Ja kun ihmiset huusivat, näin kuinka Jumala alkoi vastamaan heidän avun huutoonsa. Ja minun sydämeni alkoi väristä ja henkeni alkoi laulaa riemusta. Näin tulien tulevan taivaasta Euroopan ylle, jokaisessa maassa ja kansakunnassa. Jumala vastasi ihmisten huutoon. Ja hän on paljastanut minulle että tulee olemaan herätys Euroopan kansakuntien keskuudessa, suurempi herätys kun voit kuvitella. Mutta se ei tapahdu ihmisten voimasta. Se tulee olemaan Pyhän Hengen väkevää työtä. Näin tulen lankeaven meidän maahamme. Tuli tarkoitti Jumalan siunausta vastauksena Jumalan kansan rukouksille. Mutta Herra näytti minulle jotakin joka säikäytti minut. Uskoin, että tämä herätys kestäisi pitkän aikaa, mutta Jumala näytti minulle että se loppuisi niin äkkiä kuin se oli alkanutkin. Jumala suorittaa työnsä nopeasti lähiaikoina, siksi tämä herätys kestää vain lyhyen aikaa.”

Puutteen keskellä Euroopassa ihmiset nöyrtyvät viimein ja sitten tulee valtava herätys.

Yliluonnollinen tuli laskeutuu maan päälle, joka kuvaa erittäi väkevää universumin Luojan Hengen liikehdintää ja tapahtuu suuria ihmeitä. Aivan kuten monet muutkin ovat ennustaneet tästä, niin tämä herätys tulee olemaan suurempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta samalla myös erittäin lyhyt – ehkäpä vain joitakin viikkoja. Oletko sinä jo valmis heräämään?

Jesus-world

”Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.” – Apostolien teot 2:17

”Halleluja! Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Jopa niitä jotka ovat langenneet pois Hänen luotaan, joten Hän haluaa pelastaa niin monia kuin mahdollista. Jumala on näyttänyt että monet seurakunnat ja kirkot, jotka ovat nyt kuolleita tai kylmiä, tulevat osalliseksi tästä herätyksestä ja että monet ihmiset tulevat etsimään näistä kirkoista Jumalaa. Jumala pelastaa hänen kansansa. Ja kaikki jotka ovat halukkaita temmattavaksi pois kohdatakseen Herran.”

Kaikista kuivimmat seurakunnat varmasti tulevat kokemaan kaikista väkevimmän tuleen syttymisen, kun taas uskonnolliset seurakunnat tulevat vastustamaan tätä liikehdintää, ne jotka ovat hurmaantuneet ns. vanhasta viinistä eli edellisten päivien herätyksestä.

Kaikein kaikkiaan tuolloin jokaiselle eurooppalaisella avautuu viimeinen mahdollisuus tehdä ratkaisu seurata universumin Luojaa ottamalla vastaan Messias Jeesus sydämeensä, mutta niille jotka ovat jo nyt valmistuneet tulee tilanne olemaan paljon parempi ja he tulevat kokemaan yliluonnollista varjelusta tuon sodan päivinä. Oletko sinä jo valmistunut, jos nuo päivät tulevat jo vuonna 2015?

2287.jpg~original

”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.” – 1. Tessalonikalaiskirje 4:16-17

Rokan näky Messiaan seuraajista

Jukka Rokka (1913-2002) oli Messiaan ilosanoman levittäjä. Vuonna 1950-luvulla hän oli myös Japanissa kertomassa ilosanomaa ja hän sai monia ihmeellisiä näkyjä tulevista tapahtumista. Vuonna 1980 keväällä hän näki merkillisen näyn patsaasta, joka oli ikään kuin profeetta Danielin mainitsema patsas, mutta se kertoi Messiaan seuraajien muodostamasta joukosta eli niin sanotusta Messiaan ruumiista.

daniel_statue

”Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli hirvittävä nähdä.” – Daniel 2:31

Israel, Seurakunta

”Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. Mutta te olette Messiaan ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.” – 1. Korinttolaiskirje 12:26-27

Muinaiset Kirjoitukset kertovat, että kaikki maailman uudestisyntyneet Messiaan seuraajat yhdessä muodostavat Messiaan ruumiin, jossa Messias itse on päänä. Tässä Jukka Rokan näyssä hän näki mitenkä tuo maailmanlaajuinen ruumis oli muodostunut ja mitä sille tulisi tapahtumaan.

”Näin edessäni patsaan. Se oli kuin Danielin näkemä kuvapatsas, mutta tämä näkemäni kuvasi Kristusta ja seurakuntaa. Tämän patsaan pää säteili rakkautta. Ruumiskin näytti vahvalta ja voimakkaalta. Sen rintakehässä luki Israel-sana. Pää katseli tuota sanaa ja huokaisi syvään.

Sydämen kohdalle ilmestyi sana alkuseurakunta. Se valtasi koko ruumiin, jopa Israel-sana katosi. Ruumis näytti vahvalta ja elinvoimaiselta.”

Ensimmäiset Messiaan seuraajat olivat alunperin muinaisia juutalaisia ja tietenkin itse Messias oli juutalaista syntyä, joten oli luonnollista että Israel oli tuolloin merkittävässä asemassa, mutta sitten kun juutalaiset ajettiin ulos Israelista ja nimi Israel katsoi kartalta melkein kahdeksi tuhanneksi vuodeksi, niin myös Israel menetti merkityksensä uudestisyntyneille.

Tämä Messiaan seuraajien joukko vahva ja he pääasiallisesti kokoontuivat kotonaan eikä heillä ollut erityisiä temppeleitä tai rakennuksia, vaan he elivät uudestisyntyneen elämää osana arkea aina 300-luvulle saakka…

Laittomuus, Lakihenkisyys

ekumeeninen2009

”Muistuta tästä, ja teroita heille Jumalan edessä, etteivät kiistelisi sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi, vaan niiden turmioksi, jotka kuulevat.” – 2. Timoteus 2:14

”Mutta sitten vatsan kohdalle ilmestyi kirjoitus roomalaiskatolinen kirkko, yksi ja ainoa, ja koko vatsa joutui kuin synnytyskipuihin, ja se muuttui visvaa valuvaksi paiseeksi; ja totisesti, siitä syntyi eläviä lapsia ulkopuolisen voiman vaikutuksesta!

Mutta sitten tapahtui kauheaa: nämä syntyneet lapset joutuivat kidutettaviksi ja niitä tapettiin. Mutta jatkuvista vainoista huolimatta synnytyskivut jatkuivat. Syntyi sanoja: luterilaiset, anglikaanit, presbyteerit, episkopaalit, metodistit, babtistit, helluntalaiset…

Ja pää itki. Kuulin eri ryhmien taholta samaa, jatkuvaa huutoa: ’Lähtekää ulos, te minun kansani’.”

300-luvulla Konstantinus Suuri lopetti uudestisyntyneiden vainot ja silloin kristinuskosta tuli virallinen Rooman uskonto. Alkuun muutos näytti aidosti hyvältä, mutta pikku hiljaa maailmalliset nautinnot ja helppo elämä sai otteen uudestisyntyneistä, ja niinpä alkoi harhaoppeja tulla yhä lisää, ja lopulta syntyi roomalaiskatolinen kirkko, joka kielsi muinaisien Kirjoituksien lukemisen tavallisilta kansalaisiltaan kokonaan!

Seurauksena syntyi monia kirkkokuntia eli omia kuppikuntia, joista uudestisyntyneet sitten lyövät toisiansa säälimättä sanoilla. Näin tapahtuu, kun Messias Jeesus ei ole enää keskiössä ja rakkaus kylmenee, jolloin keskiöön nousevat oppikysymykset, säädökset ja pykälät.

Kapealta Jeesus-tieltä pudottiin siis ensin laittomuuden ojaan ja sitten sieltä hypättiin tien toiselle puolelle lakihenkisyyden ojaan.

”Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja, alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.” – 1. Timoteus 6:3-5

”Mutta tuo huuto oli kuin kuolleiden luiden kolinaa. Huuto ei ollut Pyhän Hengen vaikuttamaa, vaan kiihkeää opinkiistojen ilmaisua.

Yhtäkkiä kävi kuin humahdus, ja se sai liikettä luihin. Käsivarret alkoivat liikkua huitoen sinne tänne. Samoin alkoivat käydä jalat, mutta nekin vetivät eri suuntiin. Ruumiiseen ilmestyi sinne tänne kiskovia jalkoja ja käsivarsia sadoittain. Koko ruumis näytti repeilevän kappaleiksi. Eikä matka edistynyt, kun ruumiinjäsenet, valtava määrä käsiä ja jalkoja, olivat toinen toisensa tiellä.

Kyyneleet valuivat päästä, kun koko ruumis oli kuin rikkirevittyä, runneltua lihaa. Pää itki, sillä olivathan kristityt itse ristiinnaulinneet Herransa ruumiin, repineet pyhien seurakunnan. Se oli täynnä oppia, riitaa, kateutta, vihaa.”

Niin tärkeät ja ihmeelliset kuin muinaiset Kirjoitukset ovatkin, niin ne eivät ole universumin Luoja itsessään, vaan niissä on Hänen sanansa jonka Hänen Henkensä avaa meille, kun Hengessä vaellamme eläen yliluonnollista elämää Hänen yhteydessään. Valitettavasti uskonpuhdistus 1500-luvulla oli vasta askeleita oikeaan suuntaan, mutta väärällä tavalla.

Kirjain kuolettaa, Henki tekee eläväksi

christian_worship

”Tämmöinen luottamus meillä on Messiaan kautta Jumalaan; ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.” – 2. Korinttolaiskirje 3:4-6

”Nyt ilmestyivät sanat Pyhä Henki ja Karisma.

’Liittykää toisiinne rakkauden sitein, sillä olettehan samaa ruumista’, kaikui pään vaativana huutona.

Ihmeekseni näin, että yhä uudet ja uudet jalkaparit alkoivat astua tasatahtia. Ja samalla nämä tasatahtiset jalat alkoivat kuin näkymättömän voiman vaikutuksesta irrottautua tästä lahoamaisillaan olevasta ruumiista – jonka yhtäkkiä huomasin olevan ilman päätä. Se oli päätön ruumis. Samalla näin niiden tasatahtiin päässeiden muodostaneen todellisen ruumiin, joka oli nyt kiinteästi liitettynä päähän.

Päästä lähtenyt rakkauden virta pesi pois kaiken lian ja saastan, kaikki haavat ja vammat, jotka kuin kirouksena laskeutuivat tuon vanhan kirkkokuntaruumiin ylle saaden senkin käymistilaan.”

Nyt maailmalla kaikista nopein kristillinen suuntaus on karismaattinen kristillisyys. Karisma sana tarkoittaa armolahjaa, joita universumin Luojan Pyhä Henki antaa ihmisille, jotka ovat täysin antautuneet Hänelle. Tämä on maailman nopeiten kasvavin uskonto, jopa +8% vuosi vauhtia.

Tämä todellinen Messiaan seuraajien joukko ei tunne kirkkokunta rajoja, vaan heille on yhteistä uudestisyntyminen, Pyhä Henki ja rakkaus Messias Jeesukseen. Heitä on yhä useampia monien vanhojen kirkkokuntien sisällä, jotka rakastavat uudestisyntyneitä veljiä ja sisariaan, vaikka he eivät olisikaan kaikista opinkysymyksistä samaa mieltä.

Broken-heart-two-part-heart-wallpaper

”Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa. Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee; mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.” – 1. Korinttolaiskirje 8:1-3

”Todellinen Kristuksen ruumis seisoi ylväänä, päähän liitettynä, kuin jotakin odottaen. Sen ylle sidottiin leveä kultainen vyö, jossa luki: ’Rakkaus, täydellisyyden side’. Tämä täydellisyyden side, rakkaus, liitti yhteen kaikki patsasruumiin osat: lihaksiston, luuston, elimistön; uudestisyntyneiden ruumiin. Tähän elävään patsaaseen ilmestyivät sanat: ’Kristuksen ruumis, Jumalan seurakunta’.

Sen rinnalla seisoneeseen, ulkonaisesti mahtavalta näyttävään mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa olevaan eri uskontojen kuolleista luista koostuneeseen kyhäelmään kirjoitettiin sanat: ’Suuri Babylon’. Sitä katseli kauhistuneena synnytyskivuissaan kiemurteleva vaimo, Israel.”

Viimeisinä päivinä Messiaan seuraajiksi itseänsä kutsuvat jakautuvat kahteen joukkoon; uskonnollisiin ja uudestisyntyneisiin. Selkein ero näiden kahden välillä on keskinäinen rakkaus ja suhde Israeliin. Uskonnolliset kiroavat Israelia, kun taas uudestisyntyneet siunaavat sitä.

Todellisen uudestisyntyneiden joukon sitoon yhteen rakkaus. Ja rakkaus tulee olemaan viimeisen herätyksen erityinen tunnsmerkki, ikäänkuin vastavoimaksi sille vihalle mitä islamilainen maailma on tuonut terrorismilla.

Messias Jeesus itse sanoikin maan päällä, että ”siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus” (Joh. 13:35) ja viimeisessä rukouksessaan Hän pyysi rakkaudesta tulevaa ykseyttä neljään kertaa. Tästä valtavasta rakkauden herätyksestä kertoo erityisesti Laulujen laulun ennustuksellinen sanoma.

”Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: ’Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi’.” – Laulujen laulu 2:10-14

Tämä valtava rakkaudellinen kaipaus nähdä morsian kertoo Messias Jeesuksen halusta nähdä Hänelle ihana uudestisyntyneiden koko yhtenäinen joukko, joka on pessyt itsensä kaikesta rikkomuksesta, synnistä ja väärydestä Hänen sovitustyönsä kautta.

Viittaus keväthedelmää tekevään viikunapuuhun on viittaus Israeliin ja juuri nyt voimme nähdä vahvaa kasvua messiaanisissa juutalaisissa, jotka ovat siis juutalaisia uudestisyntyneitä Messias Jeesukseen uskovia. Viimeksi tämä Viikuna eli Israel on tehnyt hedelmää näin paljon kaksi tuhatta vuotta sitten ensimmäisten Messiaan seuraajien aikana.

Viittaus kyyhkyselle piilottelemassa kallionkolossa vuorenpengermällä tarkoittaa uudestisyntyneiden vainoja ja tänäkin vuonna yli 100,000 uudestisyntynyttä kuolee marttyyreina uskonsa tähden. Se myös tarkoittaa kätkeytymistä suureen hengelliseen voimaan Jeesuksessa, sillä vuori kuvaa Kirjoituksissa hengellistä voimaa ja Kallio taas Messias Jeesusta itseänsä.

Koska tässä on kutsu ”nouse”, niin se kuvaa tulevaa ylöstempausta kun Messias Jeesus hakee omansa ja yhtäkkiä maailmasta katoaa miljoonia uudestisyntyneitä. Sitä ennen on kuitenkin ”saateet… ohitse” eli tulee voimallinen maailmanlaajuinen hengellinen herääminen.

”Yhtäkkiä kävi kuin väkevä tuulispää, joka tempasi ylös tämän Hengestä syntyneen, Herransa tuloa odottavan Kristus-ruumiin, joka oli lopullisesti liittyvä päähän.

Alhaalla vaikeroivat maan kansat, ja siellä kuului myös viimeinen ulos-käsky, joka koski Israelia ja kaikkia vielä jäljellä olevia pyhiä: ’Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa’ (Ilm. 18:4).

Mutta Kristuksen ruumis, seurakuntamorsian, kohosi ylös. He nousivat kuin kirkkaat tähdet kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja sukukunnista, kaikista uskovien piireistä yli seurakuntarajojen.”

Vain tämä uudestisyntyneiden Messias Jeesuksen rakastuneiden joukko temmataan tuuliin ja pilviin. Yhdessä silmänräpäyksessä he muuttuvat ja saavat uuden ihmeellisen hohtavan ylösnousemusruumiin ja he katoavat taivaalle mennen avaruuden tuolle puolelle valtavaan hääjuhlaan – Messias Jeesuksen ja uudestisyntyneiden joukon välillä. Oletko sinä jo uudestisyntynyt ja valmis tuohon hetkeen, joka voi tapahtua milloin tahansa?

the rapture

”Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.” – 1. Korinttolaiskirje 15:51-52

Kun ennustus pysähtyi

Muinaisien Kirjoituksien ennustukset eli profetiat ovat meille joskus vaikeita käsittää, mutta syy on ennen kaikkea kreikkalaisessa ajattelussamme. Ajattelemme, että ennustus on sellainen joka kerran annetaan ja se toteutuu kerran yhdellä tavalla yhdessä ajan hetkessä. Näin ei kuitenkaan ole Kirjoituksien ennustuksien kohdalla, vaan ne ovat moniulotteisia, niin että yksi ennustus voi sisältää useita täyttymyksiä ja lopuksi vasta varsinaisen täyttymyksen tai yksi ennustus voidaan tulkita monella tavalla ja ne kaikki voivat olla yhtä totta elleivät ole keskenään ristiriidassa. Koska muinainen juutalainen kansa hylkäsi Messiaansa, niin se myös toi uuden ulottuvuuden ennustuksiin, niin että moni ennustus näytti jäävän kesken tai ikään kuin tauolle jäänyt video, joka kyllä taas jatkuu kun nykyinen Messiaan seuraajien joukko on otettu pois. Tässä artikkelissa muutama tällainen esimerkki ja mitä kesken jääneet siteeraukset Vanhan liiton Kirjoituksista todella pitävätkään sisällään.

Blinded_1206051

”Sillä minä en tahdo, veljet – ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva…” – Roomalaiskirje 11:25-26

Ilosanoma kansoille

001-john-baptist

”Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi, niinkuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan sanojen kirjassa: ’Huutavan ääni kuuluu erämaassa: ’Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi’. Kaikki laaksot täytettäköön, ja kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, ja mutkat tulkoot suoriksi ja koleikot tasaisiksi teiksi, ja kaikki liha on näkevä Jumalan autuuden’.” – Luukas 3:3-6

Johannes Kastaja oli ennustettu edelläkävijä Messiaalle ja yhä tänä päivänäkin juutalaiset jättävät tyhjän tuolin pöytään pääsiäisenä Elian varten sekä kaatavat hänen lasiinsa viiniä neljännen henkilön kohdalla. Ja tästä ennustuksen toteutumisesta meidän käännöksissä jää huomaamatta, että tässä on suora viittaus Jeesukseen, sillä viimeinen sana autuus on heprean kielen yeshua-sana ja näin ollen viimeiset sanat pitäisi ymmärtää: ”kaikki liha on näkevä Jumalan Jeesuksen”.

Tämä lainaus on profeetta Jesaja (700 eKr) kirjan 40. luvusta ja jos katsomme mitenkä se jatkuu, niin huomaamme viittauksen Messiaan toiseen tulemukseen.

”… Ääni sanoo: ’Julista!’ Toinen vastaa: ’Mitä minun pitää julistaman?’ Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: ’Katso, teidän Jumalanne!’ Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.” – Jesaja 40:6-10

Tässä on kuvaus Messiaan seuraajista eli maailmanlaajuisesta seurakunnasta ja sen tehtävästä julistaa ilosanomaa kaikilla kansoille. Ja sitten on kuvaus Messiaan tulemuksesta Jerusalemiin ja Ilmestyskirjassakin esiintyvä viittaus että Hän tulee takaisin palkka mukanansa.

”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” – Ilmestyskirja 22:12

Juutalaisten paatumus määräajaksi

destruction_2_temple

”Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut: ’Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi’. Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä.” – Johannes 12:39-41

Niin kuin ei ollut tragedia että Messias kuoli vaan suuri voitto, niin ei ollut myöskään tragedia että juutalaiset hylkäsivät Hänet, vaan se koitui kansakunnille siunaukseksi kuten tämä profeetta Jesajan ennustus kertoo. Tässäkin viitatussa ennustuksessa on kuitenkin paljon enemmän heidän kohtalostaan, kun luemme eteenpäin.

”… Mutta minä sanoin: ’Kuinka kauaksi aikaa, Herra?’ Hän vastasi: ’Siihen asti, kunnes kaupungit tulevat autioiksi, asumattomiksi, ja talot tyhjiksi ihmisistä ja pellot on hävitetty erämaaksi; kunnes Herra on karkoittanut ihmiset kauas ja suuri autius tullut keskelle maata. Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen’.” – Jesaja 6:11-13

Jesaja kysyykin sen kysymyksen, mikä meitäkin askarruttaa että kuinka pitkäksi aikaa tämä paatumus olisi kestävä? Lähi-idän ja Israelin maata tutkineet ovat havainneet, että se oli kaikista autioimmillaan juuri 1800-luvulla ennen kuin 1897 alkoi itää ajatus juutalaisten paluusta muinaiseen kotimaahansa ensimmäisessä sionismi kongressissa. Ja niin tässä mainittu kanto alkoi itää ja lopulta viikunapuuksi verrattu Israel alkoi kasvaa 1948, kun Israel itsenäistyi.

”Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.” – Matteus 24:32-34

Uudestisyntyneiden joukkoevakuointi maaplaneetalta

Rapture

”Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: ’Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle… Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu’.” – Apostolien teot 2:16-21

Kun ensimmäisenä helluntaina Jerusalemissa Messiaan seuraajat olivat täyttyneet Pyhällä Hengellä ja puhuivat uusilla kielillä, niin ulkopuoliset alkoivat pilkkaamaan heitä sanoen: ”he ovat täynnä makeata viiniä” (Apt. 2:13), mutta tähän Pietari vastasi viitaten profeetta Joelin ennustukseen Hengen vuodatuksesta viimeisinä päivinä, jotka alkoivat Messiaan ensimmäisessä tulemuksessa ja kestää toiseen tulemukseen saakka. Ja tämä vuodatus on tapahtuva vielä laajempana ennen Messiaan tulemusta, jolloin tälle ennustukselle tulee lopullinen täyttymys, jolloin se jatkuu siitä mihin se jäi 2000 vuotta sitten.

nucklear_bomb_cityBlood-moon

”Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.” – Joel 2:30-32

Ei ole vahinko, ettei Pietari lukenut ennustusta loppuun, vaan tämä loppuosan ei tullut vielä tuolloin toteutua. Lopullisen täyttymykseen liittyy kiinteästä ihmeet taivaalla ja maassa. Veri, tuli ja savupatsaat maassa täyttyisivät kirjaimellisesti jos Lähi-idässä syttyisi ydinsota Iranin ydinohjelman vuoksi. Ja esimerkiksi paljon puhuttu verikuu-ilmiö, johon liittyy myös auringonpimennys, vuosina 2014-2015 voisi olla kirjaimellinen täyttymys auringon muuttumisesta pimeydeksi ja kuun muuttumisesta vereksi.

Tätä seuraa profeetta Joelin mukaan suuret joukkopelastumiset sekä pakoonpääsy, joka on viittaus pian tapahtuvaan ylöstempaukseen ennen tulevan maailmanjohtajan astumista estradille.

Näin voimme havaita, että myös Vanhan liiton Kirjoitukset ovat tärkeä tuntea Uuden liiton Kirjoituksien lisäksi. Tällaisia samanlaisia ”pysähtyneitä ennustuksia” on Kirjoituksissa muitakin ja olisi toivottavaa, että todellakin tuntisimme muinaiset Kirjoitukset ettemme eksysi tai tuntisimme oloamme toivottomasti auttamattomasti romahduksen partaalla olevassa maailmassa.

Kirjoituksia ei voi kuitenkaan itse ymmärtää ja juutalaiset rabbit sanovatkin, että kun Messias tulee niin Hän selittää Kirjoitukset ja avaavat ne. Me Messiaan seuraajat tiedämme, että tuo avaava voima on Pyhä Henki ja siksi nämä ennustukset eivät avaudu luonnollisessa tilassa olevalle ihmiselle, vaan ihmisen täytyy uudestisyntyä. Olethan sinä jo saanut Pyhän Hengen?

book_of_books

”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” – 2. Pietari 1:20-21

Apostolien teot ennustavat

Apostolien teot ovat lääkäri Luukkaan kirjoittajama kertomus Messiaan seuraajajoukon eli seurakunnan syntymisestä sekä samalla se antaa tarkan historiallisen kuvauksen siitä, millaista elämä oli tuolloin lähes kaksi tuhatta vuotta sitten. Monesta asiasta voimme havaita, että olemme tehneet suuren heiluri liikkeen 2000-vuotisen seurakunnan aikana, niin että tuolloin monet vallitsevat asiat ovat entistetty ja olemme palautuneet Rooman aikaan.

PendulumSwing

”Taivaan pitää Hänet tosin omistaman kaiken entistämisen aikaan asti, mistä Jumala on ikiajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.” – Apostolien teot 3:21 (Aapeli Saarisalo)

Maailman tilanne

Raphael_School_of_Athens

”Ja kun tulimme Roomaan, sallittiin Paavalin asua erikseen häntä vartioivan sotamiehen kanssa.” – Apostolien teot 28:16

”Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee.” – Apostolien teot 19:27

Maailma on palautaunut alkuseurakunnan aikaan, niin että Eurooppa on yhdistynyt Rooman valtakuntana (Apt. 28:16), joka on nousemassa Euroopan Liittovaltion muodossa, johon myös ennen pitkään liittyy Lähi-idän alueet. Tuolloin oli myös parlamentti, jossa toimi kansanedustajat. Tuolloin yksi hallitsevat jumalat olivat Apollo ja Artemis, auringon ja kuun jumalat, jotka voidaan yhdistänää tänä päivänä katolilaisuuteen (auringon palvonta) ja islamiin (kuun palvonta). Apostolien teot myös mainitsee, että koko (Vähä-) Aasia palvoo tätä kuunjumalattar Artemista ja tänä päivänä tuo alue Turkki, joka on melkein täysin islamin alla.

”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.” – Apostolien teot 17:21

Muutoin kreikkalaiset tuolloin olivat jatkuvasti uutta tuottamassa ja uutta puhumassa, kaikki uusi oli hyvää ja ihmisiä kiinnosta jatkuvasti uudet teoriat ja asiat, ja juuri tällä tavalla on tilanne nyt länsimaissa, jotka ovatkin hyvin pitkälle rakentuneet kreikkalaisen filosofian pääle. Kreikkalaiset olivat myös tavattoman suvaitsevaisia – paitsi Jeesukseen uskovia kohtaan – ja heillä oli monia eri jumalia mitä he palvoivat. Samanlainen anti-kristillinen suvaitsevaisuus on myös vallassa samalla tavalla kuin tuolloin.

Kreikkalaiset olivat myös tunnettuja viihde elämästään ja elitistisestä elämän tavasta, niin että heillä olivat olympialaiset ja teatteri (Apt. 19:29), jonka nimi tylee Olympos vuoren jumalista. Nämä loppuivat sitten lähes 1500 vuodeksi, kun Jeesukseen uskovat lopettivat niin olympialaiset kuin väkivaltaiset gladiaattori areenat kin 300-luvulla, mutta nyt molemmat ovat tulleet takaisin; väkivalta viihde ja urheilijoiden palvominen. Nyt se on vain paljon helpompaa, mutta vähintääkin yhtä tärkeää.

Tuolloin lapsia ei pidetty täysinä ihmisinä ja perheen vanhemmilla – yleensä isällä – oli oikeus päättä lapsen elämästä, että pidetäänkö lapsi vai jätetäänkö hänet heitteille kuolemaan. Sama toistuu meidän päivinämme lasten surmana äitiensä kohtuun, jonka kohtalon kokee maassamme 10,000 lasta vuosittain.

Messiaan uskovien tilanne

christian_martyrs

”Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: ’Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan’.” – Apostolien teot 14:21-22

”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.” – Apostolien teot 20:29-30

Aivan kuten ensimmäisten Messiaan seuraajien aikana ensimmäisellä vuosisadalla, niin nytkin noin 200 miljoonaa Jeesukseen uskovaa elää vainoissa ja näistä yli 100,000 kuolee vainoissa. Tämän lisäksi seurakunnissa oli myös sisällä turmiollisia opintuojia. Tuolloin todellinen seurakunta eli maan alla ja nytkin näyttää siltä, että uskovat joutuvat menemään aivan pian maan alle, kun yhteiskunta ei enää suvaitse uskovia eikä kestä kuulla totuutta, vaan on mielistynyt vääryyteen.

Myös mont muinaiset kirjoitukset, kuten Oikeamielisen kirja ja Riemuvuosien kirja olivat alkuseurakunnalle käytössä, kunnes ne katosivat yli tuhanneksi vuodeksi. Nyt kuitenkin molemmat ovat löytyneet ja ovat jälleen seurakunnalla käytössä, myös tällä sivustolla.

”Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä.” – Apostolien teot 12:1

”Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on.” – Apostolien teot 2:5

Tuolloin Israel kuului Rooman valtakuntaan, mutta aluetta hallitsi idumealainen kuningas Herodes. Tänä päivänä se tarkoittaa Israelin liittoumista NATOn kanssa tai että tulevan Lähi-idän sodan jälkeen Euroopan Unioni ottaa Israelin hallintaansa. Koska Herodes oli idumealainen eli edomilainen, tarkoittaisi se että Israelia nousisi hallitsemaan palestiinalainen, sillä palestiinalaiset voidaan nähdä tänä päivänä idumealaisina.

Kuten tuolloin, niin tänäkin päivänä on jälleen juutalaiset Jerusalemissa ”kaikkinaisista kansoista”, mutta myös monet juutalaisista ovat alkaneet uskoa Messiaaseen suuremmissa joukoissa, kuin lähes kahteen tuhanteen vuoteen.  Heiluri on todellakin heilahtanut takaisin, mutta mitä seurakuntaa odottaa seuraavaksi?

Messiaaseen uskovien ennallistaminen

pentecost-baptism-of-the-holy-ghost

”Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.” – Apostolien teot 2:2-4

Azusa-kadulta 1900-luvun alussa syntyi Helluntailiike, joka sai nimensä vahvasta universumin Luojan Hengen liikkeestä, jossa toistui apostolien tekojen ihmeet ja merkit. Suomeenkin tämä tuli T.B. Barrattin mukana ja sittemmin käsite armolahjoista on otettu myös muissakin seurakunnissa aina katolisesta kirkosta luterilaisiin asti vastaan. Mutta jo tuolloin Azusa kadulla ennustettiin, että n. 100 vuoden jälkeen tulisi paljon suurempi herätys, josta voitaisiinkin kutsua nimellä Helluntai 2.0.

”Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa.” – Apostolien teot 1:14

Avain herätykseen oli alkuseurakunnalle heidän yhteytensä. He olivat yhdessä rukouksessa ja odottivat universumin Luojan Voimaa lähteä todistamaan Messias Jeesuksesta. Viimeisessä rukouksessaan Messias Jeesus pyysi neljä kertaa, että ”he olisivat yhtä”. Koska kyseessä on itse Messias, on aivan varmaa että tämä rukous tulee myös täyttymään ja silloin aukenee taivaan ikkunat suurelle herätykselle.

Onkin odotettavassa varsinainen ”humaus taivaasta”, joka tulee kestämään vain lyhyen aikaa. Tämä valmistaa Messiaan seuraajajoukon ”jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.” (Ef. 5:27). Ja kun menemme yhä taaksepäin, niin ensimmäistä helluntaita edelsi ylöstempaus – Ylkän ylöstempaus. Näin ollen toista helluntaita tulee seuramaan Morsiamen ylöstempaus.

rapture2

”Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.” – Apostolien teot 1:9

Messiaan tulemuksen merkit

Kirjoituksien koko ydinsanoma on Messias, joka pelastaa ihmiskunnan. Toisin kuin monien uskontojen profeetat tai messiaat, niin ainoastaan Messias Jeesusta edelsi huikea määrä ennustuksia, jotka Hänen tuli täyttää pilkulleen. Monet historian kirjoitukset ja arkeologia myös paljastaa Hänestä ja hänen ensimmäisistä seuraajistaan hyvin tarkkoja yksityskohtia. Ennustuksien tiedämme olevan olemassa muuttumattomina (ainakin) 200 vuotta ennen Messian tulemusta Kuolleenmeren kääröjen ja kreikkalaisen Septuaginta käännöksen ansiosta. Onkin hämmästyttävä huomata, kuinka yksityiskohtaisia nämä ennustukset ovat Messiaan syntymäpaikasta ja ajasta aina Hänen nimeensä.

the-birth-of-christ

”Minä näen hänet, en kuitenkaan nyt, minä katselen häntä, en kuitenkaan läheltä. Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista.” – 4. Mooses 24:17

Messiaan syntymä ja lapsuus

nativity1

”Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.” – Jesaja 7:14

Näin jouluun (2013) sopii, että käymme ensiksi Messiaan syntymän ja millä tavalla sen tuli tapahtua. Jeesuksen syntymässä toteutuneet ennustukset Messiaasta.

  • 1. Moos. 3:15 – Syntyi naisen siemenestä. (Matt. 1:18)
  • 1. Moos. 12:3 – Abrahamin jälkeläinen. (Matt. 1:1-16)
  • 1. Moos. 17:19 – Isaacin jälkeläinen. (Matt. 1:1-16)
  • 4. Moos. 24:17 – Jaakobin jälkeläinen. (Matt. 1:1-16)
  • 1. Moos. 49:10 – Juudan heimosta. (Matt. 1:1-3)
  • Jes. 7:14 – Syntyi neitseestä. (Matt. 1:18)
  • Jes. 7:14 – Hänen kutsutaan Immanueliksi – Jumala meidän kansamme. (Matt. 1:23)
  • Jes. 8:3 – Hänen äitinsä ennustaisi. (Luuk. 1:46-48)
  • Miik. 5:2 – Hän oli ennen kaikkea ja on iankaikkinen. (John 1:1)
  • Miik. 5:2 – Syntyi Bethlehemin kaupunkiin. (Matt. 2:1)
  • Jer. 23:5 – Kuningas Daavidin jälkeläinen. (Matt. 1:6)
  • Jer. 31:15 – Syntymää seurasi suuri itku ja suru lasten kuolemasta. (Matt. 2:16)
  • Tuom. 13:5 – Häntä kutsuttaisiin Nasiiriksi (suom. Nasaretilainen). (Matt. 2:23)
  • Jes. 52:7 – Hänen nimensä olisi Pelastus (hepr. Yeshua, suom. Jeesus). (Matt. 1:25)
  • Ps. 72:10 – Hänelle toivat kuninkaat lahjoja (Matt. 2:11)
  • Jes. 7:14-17 – Assyyria ja Samaria tuhoutuivat ennen kuin hän oli 12 vuotias.
  • Hoos. 11:1 – Hänet kutsuttiin Egyptistä. (Matt. 2:15)

Messiaan elämä

Yeshua-HaMashiach

”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta… ” – Jesaja 61:1-2

Hänen n. 3,5 vuotta kestänyt julistuksensa omillensa, jotka tulivat Hänet hylkäämään.

  • Ps. 2:7 – Jumalan Poika. (Matt. 3:17)
  • Jes. 42:1 – Jumala mielistyi Häneen. (Matt. 3:17)
  • Mal. 4:5-6 – Johannes oli hänen edelläkävijä Elian hengessä. (Luuk. 1:17)
  • Jes. 40:3 – Hänen edelläkävijä julisti tien valmistamisesta. (Matt. 3:3)
  • 5. Moos. 18:15 – Hän on Mooseksen kaltainen profeetta. (Matt. 2:15)
  • Jes. 9:1-2 – Hän aloitti ei-juutalaisessa Galileassa. (Matt. 4:15)
  • Jes. 55:5 – Ei-juutalaiset saartoivat Hänet. (Matt. 8:10)
  • Ps. 69:8 – Hänen veljensä eivät uskoneet Häneen ennen ylösnousemusta. (Joh. 7:5)
  • Jes. 53:3 – Hänen omansa hylkäsivät Hänet. (Matt. 21:42)
  • Ps. 118:22- Hän on kivi, jonka rakentajat hylkäsivät. (Matt. 21:42)
  • Sak. 9:9 – Hän on kuningas, joka tuli aasintammalla Jerusalemiin. (Sak. 9:9)
  • Miika 7:6 – Tuli tuomaan miekan, ei rauhaa. (Matt. 10:34-35)
  • Jes. 40:11 – Paimen seuraajillensa. (Joh. 10:11)
  • Ps. 78:2 – Hän puhuu vertauksin. (Matt. 13:10)
  • Jes 35:5-6 – Hän paransi sokeat, kuurot ja rammat. (Matt. 11:5)
  • Dan. 9:24 – Saapui oikeana päivänä Jerusalemiin (483 vuotta, Neh. 2:1-8). (Luuk. 19:42-44)
  • Ps. 41:9 – Ystävänsä petti Hänet. (Joh. 13:21)
  • Sak. 11:12 – Hänet myytiin 30 hopearahasta. (Matt. 26:15)
  • Sak. 13:7 – Hänen opetuslapsensa hylkäsivät Hänet. (Matt. 26:56)
  • Sak. 11:13 – Hänestä maksettu 30 hoperahaa heitettiin temppelin lattialle. (Matt. 27:5)
  • Sak. 11:13 – Hänestä maksettu 30 hopearahaa annettiin savenvalajalle pellosta. (Matt. 27:9-10)

Messiaan kuolema

passover1

”Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” – Jesaja 53:4-5

Seuraavana pääsiäisen ajan tapahtumat, jossa Jeesus toteutti ennustukset kärsivästä palvelijasta, jonka täytyi kuolla kansan syntien puolesta. Näin vanha liitto tuli täytetyksi Hänen elämässään.

  • 1. Moos. 22:8 – Jumalan tarjoama uhrikaritsa. (Joh. 1:29)
  • Ps. 35:11 – Väärät todistajat syyttävät häntä. (Matt. 26:60)
  • Jes. 53:7 – Vaikeni syytösten edessä. (Matt. 27:14)
  • Jes. 53:4 – Kantoi sairaudet päällänsä. (Matt. 8:16-17)
  • Jes. 50:6 – Häntä lyötiin, pilkattiin ja Hänen päälleensä syljettiin. (Matt. 27:26-30)
  • Miika 5:1 – Häntä lyötiin poskelle. (Matt. 26:67)
  • Ps. 35:19 – Häntä vihattiin syyttä. (Matt. 27:23)
  • Jes. 42:6 – Hänet annettiin liitoksi. (Luuk. 22:20)
  • Jes. 6:9-10 – Häntä ei kuultu, ymmärretty tai nähty. (Matt. 13:14-15)
  • Jes. 29:13 – Kansa pidättäytyi perinnäissääntöihin eikä uskonut Häneen. (Matt. 15:8-9)
  • Jes. 53:5 – Haavoitettu rikkomusten tähden. (Joh. 6:51)
  • Jes. 53:10-12 – Oli uhrina ja palvelijana monille seuraajillensa. (Mark. 10:45)
  • Jes 53:12 – Rukoili pahantekijöiden puolesta. (Luuk. 23:34)
  • Dan. 9:26 – Hänet teloitettiin, mutta ei itsellensä. (Matt. 20:28)
  • Jes. 53:12 – Hänet teloitettiin rikollisten kanssa. (Luuk. 22:37)
  • Ps. 22:15 – Hänellä tuli kova jano. (Joh. 19:28)
  • Ps. 69:21 – Hänelle annettiin hapaanviiniä juotavaksi. (Matt. 27:34)
  • Ps. 22:1 – Huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”. (Matt. 27:46)
  • Ps. 22:16 – Hänen kätensä ja jalkansa lävistettiin. (Joh. 20:25)
  • Ps. 22:17 – Ihmiset katselivat Häntä istuen. (Matt. 27:36)
  • Ps. 22:18 – Hänen vaatteistaan heitettiin arpaa. (Matt. 27:35)
  • Ps. 22:7-8 – Kansa pilkkasi häntä. (Matt. 27:42-43)
  • Aam. 8:9 – Pimeys keskellä päivää. (Matt. 27:45)
  • Ps. 34:20 – Hänen luunsa ei murtunut. (Joh. 19:33)
  • Sak. 12:10 – Hänet lävistettiin. (Joh. 19:34)
  • Jes. 53:9 – Hänet haudattiin rikkaiden joukkoon. (Matt. 27:57-60)

Messias ylösnousemus ja seuraajat

glorious-rapture-day

”Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti. Nosta silmäsi, katso ympärillesi: kaikki nämä ovat kokoontuneet, tulevat sinun tykösi; sinun poikasi tulevat kaukaa, sinun tyttäriäsi kainalossa kannetaan.” – Jesaja 60:3-4

Messiaan oli ennustettu tulevan kaikille kansoille ja niinpä ei-juutalaiset kääntyivätkin seuraamaan Häntä, samalla kuin juutalaisen kansan silmien yllä on verho, joka poistuu kun ei-juutalaisten joukko temmataan tuuliin ja pilviin.

  • Ps. 16:10 – Hän nousi kuolleista. (Mark. 16:6)
  • Ps. 68:18 – Nousi ylös Jumalan luo. (Luuk. 24:51)
  • Jer. 31.31 – Uusi liitto, joka korvaa vanhan liiton. (Luuk. 22:20)
  • Jes. 60:3 – Kansakunnat kääntyivät seuraamaan Häntä. (Matt. 28:19)
  • Ps. 110:4 – Pappi Melkisedekin mukaan. (Hepr. 5:5-6)
  • Ps. 110:1 – Hänen vihollisensa pantiin astinlaudaksi. (Matt. 22:44)
  • Joel 2:28 – Pyhän Hengen vuodatus. (Apt. 2:4)
  • Dan. 9:26 – Temppeli tuhottaisiin Hänen tulemisensa jälkeen.
  • Mal. 3:2-3 – Hän tulee kunniassa ja tulessa. (2. Tess. 1:7-8)
  • Sak. 14:5 – Hän tulee pyhät kanssaan. (1. Tess. 3:13)

Tässä vain osa Häntä koskevia ennustuksia, joita olisi myös lisää Eenokin kirjassa sekä vasta nyt hiljattain löydettyjä salattuja ennustuksia kirjaimista. Hän onkin yhä tänä päivänäkin maailman tunnetuin henkilö ja Hän myös Internetin suosituin henkilö. Monet uskonnot tunnustavatkin hänet suureksi profeetaksi ja esikuvaksi kuten islam, mutta Hänen jumaluutensa on kompastus kivi. Ennustukset eivät kuitenkaan jää tähän, vaan koko tämän sivuston tarkoituksena on avata niitä Kirjoituksien ennustuksia, jotka vielä ovat toteutumatta, sillä elämme nyt aikakautta, josta Kirjoitukset ennustavat laajemmin kuin siitä, kun Hän vaelsi vielä maan päällä.

Jesus-Hug

”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian’. Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.” – Ilmestyskirja 22:20-21