Apostolien teot ennustavat

Apostolien teot ovat lääkäri Luukkaan kirjoittajama kertomus Messiaan seuraajajoukon eli seurakunnan syntymisestä sekä samalla se antaa tarkan historiallisen kuvauksen siitä, millaista elämä oli tuolloin lähes kaksi tuhatta vuotta sitten. Monesta asiasta voimme havaita, että olemme tehneet suuren heiluri liikkeen 2000-vuotisen seurakunnan aikana, niin että tuolloin monet vallitsevat asiat ovat entistetty ja olemme palautuneet Rooman aikaan.

PendulumSwing

”Taivaan pitää Hänet tosin omistaman kaiken entistämisen aikaan asti, mistä Jumala on ikiajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.” – Apostolien teot 3:21 (Aapeli Saarisalo)

Maailman tilanne

Raphael_School_of_Athens

”Ja kun tulimme Roomaan, sallittiin Paavalin asua erikseen häntä vartioivan sotamiehen kanssa.” – Apostolien teot 28:16

”Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee.” – Apostolien teot 19:27

Maailma on palautaunut alkuseurakunnan aikaan, niin että Eurooppa on yhdistynyt Rooman valtakuntana (Apt. 28:16), joka on nousemassa Euroopan Liittovaltion muodossa, johon myös ennen pitkään liittyy Lähi-idän alueet. Tuolloin oli myös parlamentti, jossa toimi kansanedustajat. Tuolloin yksi hallitsevat jumalat olivat Apollo ja Artemis, auringon ja kuun jumalat, jotka voidaan yhdistänää tänä päivänä katolilaisuuteen (auringon palvonta) ja islamiin (kuun palvonta). Apostolien teot myös mainitsee, että koko (Vähä-) Aasia palvoo tätä kuunjumalattar Artemista ja tänä päivänä tuo alue Turkki, joka on melkein täysin islamin alla.

”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.” – Apostolien teot 17:21

Muutoin kreikkalaiset tuolloin olivat jatkuvasti uutta tuottamassa ja uutta puhumassa, kaikki uusi oli hyvää ja ihmisiä kiinnosta jatkuvasti uudet teoriat ja asiat, ja juuri tällä tavalla on tilanne nyt länsimaissa, jotka ovatkin hyvin pitkälle rakentuneet kreikkalaisen filosofian pääle. Kreikkalaiset olivat myös tavattoman suvaitsevaisia – paitsi Jeesukseen uskovia kohtaan – ja heillä oli monia eri jumalia mitä he palvoivat. Samanlainen anti-kristillinen suvaitsevaisuus on myös vallassa samalla tavalla kuin tuolloin.

Kreikkalaiset olivat myös tunnettuja viihde elämästään ja elitistisestä elämän tavasta, niin että heillä olivat olympialaiset ja teatteri (Apt. 19:29), jonka nimi tylee Olympos vuoren jumalista. Nämä loppuivat sitten lähes 1500 vuodeksi, kun Jeesukseen uskovat lopettivat niin olympialaiset kuin väkivaltaiset gladiaattori areenat kin 300-luvulla, mutta nyt molemmat ovat tulleet takaisin; väkivalta viihde ja urheilijoiden palvominen. Nyt se on vain paljon helpompaa, mutta vähintääkin yhtä tärkeää.

Tuolloin lapsia ei pidetty täysinä ihmisinä ja perheen vanhemmilla – yleensä isällä – oli oikeus päättä lapsen elämästä, että pidetäänkö lapsi vai jätetäänkö hänet heitteille kuolemaan. Sama toistuu meidän päivinämme lasten surmana äitiensä kohtuun, jonka kohtalon kokee maassamme 10,000 lasta vuosittain.

Messiaan uskovien tilanne

christian_martyrs

”Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: ’Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan’.” – Apostolien teot 14:21-22

”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.” – Apostolien teot 20:29-30

Aivan kuten ensimmäisten Messiaan seuraajien aikana ensimmäisellä vuosisadalla, niin nytkin noin 200 miljoonaa Jeesukseen uskovaa elää vainoissa ja näistä yli 100,000 kuolee vainoissa. Tämän lisäksi seurakunnissa oli myös sisällä turmiollisia opintuojia. Tuolloin todellinen seurakunta eli maan alla ja nytkin näyttää siltä, että uskovat joutuvat menemään aivan pian maan alle, kun yhteiskunta ei enää suvaitse uskovia eikä kestä kuulla totuutta, vaan on mielistynyt vääryyteen.

Myös mont muinaiset kirjoitukset, kuten Oikeamielisen kirja ja Riemuvuosien kirja olivat alkuseurakunnalle käytössä, kunnes ne katosivat yli tuhanneksi vuodeksi. Nyt kuitenkin molemmat ovat löytyneet ja ovat jälleen seurakunnalla käytössä, myös tällä sivustolla.

”Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä.” – Apostolien teot 12:1

”Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on.” – Apostolien teot 2:5

Tuolloin Israel kuului Rooman valtakuntaan, mutta aluetta hallitsi idumealainen kuningas Herodes. Tänä päivänä se tarkoittaa Israelin liittoumista NATOn kanssa tai että tulevan Lähi-idän sodan jälkeen Euroopan Unioni ottaa Israelin hallintaansa. Koska Herodes oli idumealainen eli edomilainen, tarkoittaisi se että Israelia nousisi hallitsemaan palestiinalainen, sillä palestiinalaiset voidaan nähdä tänä päivänä idumealaisina.

Kuten tuolloin, niin tänäkin päivänä on jälleen juutalaiset Jerusalemissa ”kaikkinaisista kansoista”, mutta myös monet juutalaisista ovat alkaneet uskoa Messiaaseen suuremmissa joukoissa, kuin lähes kahteen tuhanteen vuoteen.  Heiluri on todellakin heilahtanut takaisin, mutta mitä seurakuntaa odottaa seuraavaksi?

Messiaaseen uskovien ennallistaminen

pentecost-baptism-of-the-holy-ghost

”Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.” – Apostolien teot 2:2-4

Azusa-kadulta 1900-luvun alussa syntyi Helluntailiike, joka sai nimensä vahvasta universumin Luojan Hengen liikkeestä, jossa toistui apostolien tekojen ihmeet ja merkit. Suomeenkin tämä tuli T.B. Barrattin mukana ja sittemmin käsite armolahjoista on otettu myös muissakin seurakunnissa aina katolisesta kirkosta luterilaisiin asti vastaan. Mutta jo tuolloin Azusa kadulla ennustettiin, että n. 100 vuoden jälkeen tulisi paljon suurempi herätys, josta voitaisiinkin kutsua nimellä Helluntai 2.0.

”Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa.” – Apostolien teot 1:14

Avain herätykseen oli alkuseurakunnalle heidän yhteytensä. He olivat yhdessä rukouksessa ja odottivat universumin Luojan Voimaa lähteä todistamaan Messias Jeesuksesta. Viimeisessä rukouksessaan Messias Jeesus pyysi neljä kertaa, että ”he olisivat yhtä”. Koska kyseessä on itse Messias, on aivan varmaa että tämä rukous tulee myös täyttymään ja silloin aukenee taivaan ikkunat suurelle herätykselle.

Onkin odotettavassa varsinainen ”humaus taivaasta”, joka tulee kestämään vain lyhyen aikaa. Tämä valmistaa Messiaan seuraajajoukon ”jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.” (Ef. 5:27). Ja kun menemme yhä taaksepäin, niin ensimmäistä helluntaita edelsi ylöstempaus – Ylkän ylöstempaus. Näin ollen toista helluntaita tulee seuramaan Morsiamen ylöstempaus.

rapture2

”Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.” – Apostolien teot 1:9

Mainokset

One comment on “Apostolien teot ennustavat

  1. Kiitos ME. Jumala siunatkoon sinua ja blogiasi.

    Ymmärrykseni:
    – Kirkot eivät pelastu. Kristus-morsian pelastuu tempauksessa ennen vaivanaikaa. Morsian on suhteellisen pienilukuinen.
    – Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) toteuttaa väärää ekumeniaa.
    – Karitsan häiden häävieraat koostuvat vaivanajan marttyyreista. Heidän lukunsa on suurempi kuin morsiamen.
    – Uskon viettelysten tulleen ns. kristilliseen maailmaan. Uskon tempauksen voivan tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Siksi haluan toivottaa lukijoilleni: ”Tavataan uudessa Jerusalemissa.”

    http://bibelfokus.se/node/77

    Ilm. 3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. > Siirry

    Ilm. 7:14 Ja minä sanoin hänelle: ”Herrani, sinä tiedät sen.” Ja hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. > Siirry

    Hääkaupunki

    Tule Herra Jeesus!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s