Pelastusarmeijan perustajan profetia

Pelastusarmeijan perustaja William Booth (1829-1912) sai yli 100 vuotta sitten profetian eli ennustuksen siitä minkälainen maailma ja Messiaaseen uskovien joukko tulisi olemaan juuri ennen Messias Jeesuksen paluuta tulemusta. Hänen ennustuksessaan on vain kuusi lyhyttä lausetta, mutta ne pitävät sisällään hämmästyttävän tarkasti toteutuneen ennustuksen.

william-booth

”Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.” – Aamos 3:7

1. Politiikkaa ilman Jumalaa
”Noina aikoina politiikka ei tunne eikä tunnusta Jumalaa. Koko läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, että hallinnon eri tasoilla ei enää pelätä Jumalaa. Eurooppaa hallitsee uusi poliittisten johtajien sukupolvi, joka ei pienessäkään määrässä ota päätöksissään huomioon Jumalaa.”

”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” – Matteuksen evankeliumi 24:12

2. Taivas ilman helvettiä
”Tulee päivä, jolloin tapahtuu suuri irrottautuminen siitä, mitä Raamattu nimittää täyden totuuden evankeliumiksi. Silloin Raamatun profetian mukaisesti saarnataan korvasyyhyyn. Kuulijat määräävät, mitä saarnatuoleista julistetaan: ’Puhukaa lempeitä, makeita sanoja. Puhukaa taivaasta, jättäkää meidät vapaiksi, jotta emme joutuisi rasittumaan, kun saarnaatte helvetistä’.”

”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.” – 2. kirje Timoteukselle 4:3-4

3. Anteeksianto ilman parannusta
”Tuolloin kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen tekemistä. Kristikunnasta katoaa se Raamatun oppi, että anteeksisaamista ei voi olla ilman parannuksentekoa synnistä.”

”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” – Apostolien teot 2:38

4. Pelastusmista ilman uudestisyntymistä
”Päivinä ennen Jeesuksen tuloa monet ovat täynnä pelastusiloa, vaikka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä.”

”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” – Johanneksen evankeliumi 3:3

5. Uskontoa ilman Pyhää Henkeä
”Noina aikoina tulee olemaan paljon uskontoa ilman Pyhää Henkeä.”

”’Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan’. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.” – Juudaan kirje 1:18-19

6. Kristinuskoa ilman Kristusta
”Kristus ei ole siellä, missä veri ja tuli eivät ole voimassa – kieltäkää noista sanoista toinen, ja teillä on kristillisyyden muodot, mutta teillä ei ole Kristusta.”

”Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.” – 1. Johanneksen kirje 5:12

Nämä kohdat ovat toteutuneet niin hämmästyttävän tarkasti, että ne eivät kaipaa selitystä. Olemme siirtyneet täydellisesti Laodikean seurakunta aikaan. Todellinen usko Messias Jeesuksen on melkein kokonaan kadonnut ja tilalle on jäänyt muotomenot ja rituaalit sekä traditiot. Näin länsimaissa, mutta muaalla maailmassa kristinusko taas voi paremmin kuin koskaan. Tässä lopuksi vielä hieno sitaatti hienolta mieheltä.

”Joidenkin intohimo on taide. Joidenkin intohimo on kuuluisuus. Joidenkin intohimo on kulta. Minun intohimoni on ihmisten sielut.”

Kristinebergin kaivoskuilu ja lapin profetia

Marraskuussa 1946 Pohjois-Ruotsissa Kristinebergin kaivoksessa suoritettaessa räjäytyksiä tuli esiin merkillinen näköinen patsas, joka oli erilaista valkeata kiviainesta mitä ympärillä ollut muu kiviaines, ja se näytti Messiaalta seisomassa käärmeen päällä. Räjäytyksessä mukana ollut ateisti, joka näki ensimmäisenä näki patsaan, tuli uskoon. Patsaasta tuli vähäksi aikaa suuri nähtävyys ja monet kävivät katsomassa tätä ihmeellistä patsasta, kunnes kovan kiistelyn jälkeet patsas jouduttiin erinäisistä syistä räjäyttämään, jotta kaivostyöt voisivat jatkua. Erityisen kiinnostuksen patsaaseen nosti vanha ennustus noin 1900-luvun alusta, jonka monet patsaan nähneet vielä muistivat ja jonka alkuperäiskappale on Uppsalan murrearkistossa tallessa. Tämä ennustus on tänä päivänä kuitenkin melkein 60 vuotta patsaan jälkeen ajankohtaisempi, kuin koskaan.

kristineberg

”Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: ’… Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; hän on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän’.” – 1. Mooseksen kirja 3:14-15

Väärät profeetat ja päivämäärät

bible-witnessing

”Maailman viimeisinä aikoina tulee esiintymään monia vääriä profeettoja, joista useat tulevat ennustamaan viimeisen tuomion ajan. Jos sinä kuulet sellaisten puhuvan, sinun ei pidä uskoa, mitä he sanovat, sillä ainoastaan Jumala tietää sen päivän. Todisteena siitä, että me lähestymme loppua, on ihmisten oppineisuus, joka leviää yli koko maan.”

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin… opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.” – 2. kirje Timoteukselle 3:1-7

Messias Jeesuksen viestissä lopun ajoista on tärkein ensimmäisenä ja viimeisenä toistettu asia eksytykset; väärät profeetat ja messiaat. Erityisesti tämän profetian mainitsema päivämäärien asettaminen mainitaan myös Luukkaan tallettamassa Messiaan sanoissa: ”Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen… ’Aika on Lähellä’.” (Luuk. 21:8). Myös Paavalin kuvauksessa lopun ajan ihmistä nostetaan esille se, että ihmiset tulevat opiskelemaan lopun aikoina, mutta eivät silti tule tuntemaan Totuutta.

Teknologinen vallankumous

airplane-flight-sunset

”Kansat tulevat myös olemaan itserakkaita ja luottavat itseensä. Kristillisyys vähenee, ja jumalisuus häviää. Ihmiset tulevat olemaan sitä mieltä, ettei mikään Jumala ole luonut maata. Jotkut tulevat uskomaan, että ihmiset itse ovat aikaansaaneet ihmeen. Tulevaisuuden ihmiset tekevät suuria keksintöjä, jopa niin suuria, että heidän mielestään ei edes Jumala ole tehnyt sellaisia ihmetekoja. Inhimillinen keksimiskyky tulee muovaamaan uudestaan ne ihmiset, jotka Jumala on luonut, mutta niiltä ihmisiltä puuttuu sielu.

Ihmiset tulevat matkustamaan taivaalla lohikäärmettä muistuttavissa esineissä. Tulee olemaan lohikäärmeitä muistuttavia, sähiseviä esineitä ilmassa, maan päällä ja maan alla. Sinä aikana ihmiset riemuitsevat ja sanovat olevansa maailmankaikkeuden herroja. Mutta kuitenkaan he eivät ole tyytyväisiä. Seuraava toimenpide on yritys voittaa kuolema. Kenenkään ei tarvitse kuolla, vaan jokainen saa iankaikkisen elämän. Kaiken tämän tulevat ihmiset näkemään, mutta heillä ei ole enää viisauden silmiä nähdäkseen. He eivät tahdo tehdä parannusta synneistään. Vaivanajan tuskat kohtaavat kaikkia maapallon maita ja kansoja, ja kaikilla kielillä kuullaan valitushuutoja.”

”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan… Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.” – 2. Pietarin kirje 3:3-6

”Mutta sinä, Daniel, pidä nämä asiat salassa ja sulje tämä kirja sinetillä lopun aikaan saakka. Monet matkustelevat ja tieto lisääntyy.” – Daniel 12:4 (K. Syvännön mukaan)

”Keitä ovat nuo, jotka lentävät niinkuin pilvet ja niinkuin kyyhkyset lakkoihinsa?” – Jesaja 60:8

Yksi yleisin lopun ajan merkki on ihmisten Jumalan ja uskovien pilkkaaminen, joka tehdään halusta elää synnissä. Ja kun oppineisuus on lisääntynyt, on tietenkin käytetty huikea määrä rahaa ja aikaa kehittäessä teoria kieltää ilmeinen eli Jumalan olemassa olo, koska oppineisuus ajaa itseriittoisuuteen, ja näin olleen omaksuttu ajatus evoluutiosta, aivan kuten Pietari ennusti melkein kaksi tuhatta vuotta sitten. Tämäkään valheellinen teoria ei kuitenkaan kestä päivän valoa ja kriittistä tutkimusta, mutta siihen uskotaan, koska sen halutaan olla totta eikä vaihtoehto tule kysymykseenkään.  Teknologinen vallankumous alkoi Israelin itsenäistyttyä ennustetusti, jolloin samana vuonna kehitettiin mm. tekniikan mullistanut transistori sekä informaatioteoria, joita ilman ei nykyinen tietotekniikka olisi voinut kehittyä. Niin kuin ei tämänkään ennustuksen antaja osannut lentokonetta kuvata muutoin kuin lohikäärmeenä, niin samalla tavalla Jesajakin kyseli yli 2500 sitten näyssään Israelin paluusta, että keitä ovat nuo pilvien ja kyyhkysten tavoin lentävät. Elämme todella ihmeellistä aikaa. Teknologian huipentuma tulee epäilemättä olemaan yritys voittaa kuolemaa ja se tulee tapahtumaan erityisen biologisen implantin avulla…

Neljät hevosvaunut lähtevät matkaan

four_horses

”Mutta Pohjolassa on maa,jossa asuu kookasta kansaa, ja Pohjoismaiden kansoja säästetään niin kauan kuin mahdollista niistä vaivoista, jotka jo ovat levinneet yli maan. Sillä Jumala itse on valmistanut asunnon ainosyntyiselle Pojalleen erään Pohjoismaan kimaltelevassa vuoressa. Vuori ja maa on kauan oleva Herran käden varjossa. Missä vuori ja maa on, sitä ei vielä tiedä kukaan, mutta se on käyvä ilmi maailman viimeisinä aikoina. Mutta ennen sen ajan tuloa ovat Pohjoismaiden kansat poikenneet pois Jumalan viitoittamilta teiltä. Vielä tulee Jumala armahtamaan Pohjoismaan ihmisiä, sen tähden että he ovat anteliaita. Mutta sekin kansa voimistuu synnin teossa. Silloin tulee Jumala osoittamaan ihmisille ainosyntyisen Poikansa asunnon kimmeltävässä vuoressa, sen asunnon, jonka Hän itse on valmistanut.

Jonkin aikaa tulee olemaan suurta hämmästystä Kristus-kuvan johdosta. Mutta pian he unohtavat kaiken, ja jumalattomuus saa ylivallan kansan seassa. He tulevat huutamaan, ettei ole olemassa mitään muuta jumalaa kuin tiedon jumala. Välkkyvä vuori tulee silloin jälleen näyttäytymään, ja siitä puhutaan ihmisten keskuudessa, sen tähden että Jumalan suojeleva käsi edelleenkin lepää siellä asuvan kansan päällä. Tällä kertaa tulee Kristus-kuva näyttäytymään ylhäällä vuoren huipulla, niin että kaikki voivat nähdä sen. Jälleen ihmiset näkevät ja hämmästyvät suurta ihmettä. Jumala tulee myös jonkin aikaa suojelemaan Pohjoismaan ihmisiä ajan vaivoilta, niin kauan kuin jumalankuva on näkyvissä, eivätkä ihmisten kädet ole murskanneet sen asuntoa.

Kuitenkin jumalattomuus lisääntyy. Ihmisten epäusko tulee suuremmaksi ja suuremmaksi. Vuori jumalankuvineen murskataan. Jumala ottaa silloin suojelevan kätensä Pohjoismaan kansan päältä. Ne vaivat, joilta tuota kookasta kansaa on niin kauan säästetty, tulevat heidän ylleen seitsenkertaisesti ja jälleen seitsenkertaisen pahempina kuin ne vaivat, jotka ovat kohdanneet muita maapallon maita ja kansoja.”

”Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria. 1. vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, 2. vaunujen edessä oli mustat hevoset, 3. vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja 4. vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset… Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä. Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan. Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata… Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa.” – Sakarja 6:1-8

Lähes 60 vuotta sitten ilmestynyt Kristus-kuva on nyt unohdettu ja nyt huudetaan ”ettei ole olemassa mitään muuta jumalaa kuin tiedon jumala” ja nyt on menossa valtava luopumuksen aika, vaikkakin yhtä aikaa myös Messiaaseen uskovat lisääntyvät ennätysvauhdilla muualla maailmassa. Pohjoismaat ovat ennustuksen mukaisesti saanut nauttia aivan erityistä hyvinvointia ja varmasti aivan pian tulee ”välkkyvä vuori näyttäymään” alottaen suuren herätyksen Pohjolassa, jonka jälkeen alkaa tuo hirvittävä seitsenkertainen tuomio Messiaaseen uskovien lähdettyä. Sakarja kertoo kirjansa 6. luvussa merkillisen profetian neljistä vaunuista, joita vetävät erilaiset hevoset ja ne kuvaavat näitä maailmanlaajuisia siunauksia ja tuomioita seuraavasti.

  1. Punaisenruskeat hevoset. Punainen on sodan väri (Ilm. 6:4) ja pitkän rauhan ajan lopettaa yllättävä sota (1. Tess. 5:3), joka voi olla tuleva sota Lähi-idässä, vaikkakaan Sakarja ei tässä kerro mihin nämä vaunut menevät.
  2. Mustat hevoset. Musta on puutteen (Ilm. 6:5-6) ja katumuksen (Ilm. 6:12) väri, joka seuraa sotaa ja valmistaa herätykseen. Tämä puutettava kuljettavat vaunut menevät pohjoiseen, joka voi kuvata Pohjoismaita.
  3. Valkeat hevoset. Valkeus on puhdistuksen ja parannuksen väri (Jes. 1:18) sekä näistä vaunuista mainitaan vielä erikseen, että ne ”saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa”. Nämä valkeat hevoset seuraavat mustia hevosia, eli puute tuo perässään herätyksen ja ihmiset alkavat miettiä jälleen ikuisuus asioita.
  4. Täplikkäät, väkevät hevoset. Lopulta alkaen etelästä lähtee täplikkäät levittyen ympäri maailmaa ja nämä viimeiset hevoset kuvaavat väkevää eksytystä kuten myös Paavali kirjoitti: ”Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen”. Voi hyvinkin olla mahdollista, että nämä viimeiset ja väkevät hevoset pääsevät ratsastamaan kuitenkin vasta, kun Herra Jeesus on hakenut uskovat pois pahuutta näkemästä.

Kuten tämä ennustus toteaa, tulee siunauksia, mutta myös tuomioita. Tulee herätystä, mutta myös luopumusta. Oletko sinä jo herännyt todellisuuteen, että et voi enää istua kahdella istuimella, vaan sinun on tehtävä valinta sillä ero maailman ja universumin Luojan välillä tulee kasvamaan kohti loppua.

”Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” – Ilmestyskirja 21:11-12

Viimeisten päivien ihmiset

Tämä artikkeli käsittelee apostoli Paavalin ennustusta viimeisten päivien ihmisistä. Jo ennen kuin olin ottanut pelastuksen vastaan Messiaassa, minua hämmästytti tämän ennustuksen tarkkuus ja kuinka se kuvaa niin hyvin tämän päivän ihmisiä. Epäilemättä osa tämä ennustuksen kuvauksista sopii jokaiselle aikakaudelle ja ajalle, mutta nyt niistä kaikki sopivat tähän aikaan mitä me elämme.

Useimpien rakkaus kylmenee

MEXICO SPRING BREAK

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin…” – 2. kirje Timoteukselle 3:1-2

  • Itserakkaita (kr. ’philautos’): Sana philautos voidaan kääntää myös invidualisti tai itserakas, jotka molemmat sopivat tämän päivän ihmiseen, joka ei katso muihin, kuin ylitse kävellessä. Paljon puhuttu narsismi on yleensä tätä itserakkautta ja presidentti Niinistö totesikin itsekkyyden olevan suomalaisten toinen suuri synti ahneuden rinnalla, joka tuleekin listalla seuraavana.
  • Rahanahneita (kr. ’philarguros’): Sana philarguros tarkoittaa sananmukaisesti rahan rakastajaa tai kitupiikkiä. Rahan ahneuden sanotaan olevan kaiken pahan alku ja juuri. Tänäpäivänä koko yhteiskuntamme pyörii rahanahneuden ympärillä ja siitä on tullut uusi tavoiteltava hyve.
  • Kerskailijoita (kr. ’alazon’): Sana alazon voidaan kääntää kerskailijaksi, teeskentelijäksi ja nenäkkääksi. Ihmiselle tänä päivänä on erittäin tärkeää pitää hienot julkisivut, niin että perhesurmissakaan ongelmia ei monesti ulkopuoliset osanneet nähdä ennakolta laisinkaan.
  • Ylpeitä (kr. ’huperephanos’): Sana huperephanos tarkoittaa itsensä nostamista muiden ylitse ja toisaalta taas muiden halveksimista. Lucifer itse halusi nousta ylös, mutta hänet puotettiin kaikista alimmaksi. Messias Jeesus toimi kuitenkin päinvastoin ja Hän itsensä alennettuaan ylennettiin kaikkien ylitse Isän oikealle puolelle. Tämän päivän ihmisille tämän tyylinen ylpeys on tunnusomaista ja ei ole vahinko, että avoimesti Luojan järjestystä pilkkaavat perverssioita puolustavat järjestöt käyttävät nimeä Pride eli Ylpeys ja kantavat Nooan ajan tunnusmerkkiä sateenkaarta! Kirjoitukset sanovatkin, että ”ylpeys lankeemuksen edellä” (Snl. 16:18).
  • Herjaajia (kr. ’blasphemos’): Sana blasphemos tarkoittaa kirjaimellisesti jumalanpilkkaa ja pahan puhumista eli juoruilua. Erittäin sopiva termi tähän päivään. Pyhästä on tullut pahaa ja pahasta pyhää, niin että seurakunnistakin ajetaan ulos pyhä ja tuodaan sisälle paha.
  • Vanhemmilleen tottelemattomia (kr. ’goneus apeithes’): Nuoriso ongelma on vain yksi oire tämän tottelemattomuuden alla. Tämä tottelemattomuus on tietenkin kurinpuuttumisesta johtuvaa. Rajojen aasettaminen ja rangaistus on rakkautta, ei välinpitämättömyys. Ennen oppilaat pelkäsivät opettajaa, nyt sekin on toisinpäin.
  • Kiittämättömiä (kr. ’acharistos’): Kiittämättömyys auktoriteetteja kohtaan, kuten vanhemmat, yhteiskunta ja Jumala ovat erityisesti laskeneet, jos ei kiitoksen sanominen muutenkin. Myös kunnioituksen osoittaminen olisi eräs muoto kiittää, mutta nyt isovanhemmat jätetään heitteille tai laitetaan laitokseen pyörimäistä jaloista.
  • Epähurskaita (kr. ’anosios’): Sana anosios voidaan kääntää epähurskaaksi, epäpyhäksi, jumalattomuudeksi jopa pahaksi. Nyt pelkästään ihmisten ulkoinen muoto kertoo sisällä olevasta pahuudesta; pukeutuminen mustiin, pääkallo tatuoinnit, lävistykset ja mustat hiukset. Ihmiset eivät enää edes yritä elää Pyhää elämää ja välttää syntiä, vaan sitä tehdään julkisesti ja sillä jopa levenneellä.
  • Rakkaudettomia (kr. ’astorgos’): Sana astorgos tarkoitta kyvyttömyyttää kiintyä, haluttomuutta tai rakkaudettomuutta. Tämän tyylinen kyvyn puuttuminen luoda pysyviä parisuhteita kuvaa hyvin tämän päivän ihmistä, koska jo puolet avioliitoista hajoavat, kun se vielä 30 vuotta sitten oli neljännes ja sata vuotta sitten vain muutaman prosentin.
  • Epäsopuisia (kr. ’aspondos’): Sana aspondos voidaan kääntää epäsopuisaksi, sopimattomiksi, leppyttämäksi tai liitonrikkojiksi. Asianajat ovat tähän kehitykseen tänäpäivänä tyytyväisiä, sillä heillä riittää asiakkaita erilaisten riitojen ja välien selvitteyssä. Yhä harvemmin ihmiset pystyvät sopivaan kiistansa muutoin kuin riitelemällä oikeudessa ja kantaen tällaista kaunaa katkeruutena kymmeniä vuosia.
  • Panettelijoita (kr. ’diabolos’): Sana diabolos on hyvin käytetty sana Kirjoituksissa ja se tavallisesti käännettään Saatanaksi. Kirjaimellisesti nimi tarkoittaa syyttäjää, panettelijaa tai herjaajaa, jotka kaikki kuvaavat hyvin tänäpäivän ihmisiä jotka eivät sanojansa säästele kun pitää panetella muita.
  • Hillittömiä (kr. ’akrates’): Sana akrates voidaan kääntää hillittömäksi, estottomaksi tai rauhatonta. Kuten Kirjoitukset sanovat, niin jumalattomilla ei ole rauhaa ja se näkyy tämän päivän ihmisistä, jotka eivät voi itseänsä hallita eivätkä osaa pysähtyä. Epäilemättä yhä useammat ihmiset myös okkultismin ja noituuden kautta tulevat myös riivatuiksi.
  • Raakoja (kr. ’anemeros’): Sana anemeros voidaan kääntää raakaksi, villiksi tai raivokkaaksi. Tällainen vihamielinen käytös sopii tänäpäivinä ihmisiin, jotka käytäytyvät yhä aggressivisemmin eivätkä häpeile potkia maassa makaavaa. Kun ennen opettajat kurittivat oppilaita, niin nyt tuhansia opettajia lyödään! Kaikenlainen kunniallisuus ja hienotunteisuus on kokenus suuren inflaation.
  • Hyvän vihamiehiä (kr. ’aphilagathos’): Sana aphilagathos voidaan kääntää hyvän vihamieheksi tai hyvän vastustajiksi. Kristinuskon, kristillisten arvojen, siveellisyyden ja synnittömyyden pilkkaaminen on tätä päivää. Vielä muutama vuosikymmen sitten monet hyveet olivat tavoiteltavia asioita elämässä, mutta nyt ne ovat pilkan kohteita ja paheet ovat uusia hyveitä.
  • Pettureita (kr. ’prodotes’): Sana prodotes voidaan kääntää petturiksi, pettäjäksi, petolliseksi ja kavaltajaksi. Sanojen ja lupausten pitäminen on yhä harvinaisempaa vaikka tämä on ollut suomalaisille tunnusomaista. Hyvin harvoissa paikoissa uskotaankaan enää ihmisen sanoihin tai lupauksiin, vaan aina joudutaan vaatimaan ”mustaa valkoisella”.
  • Väkivaltaisia (kr. ’propetes’): Sana propetes voidaan kääntää kiivaaksi, yltiöpäiseksi, harkitsemattomaksi tai tuimaksi. Tällainen arvaattomuus ja hermojen menettäminen on yhä tavallisempaa ja myös paljon soveliaampaa kuin joskus ennen. Tänäpäivänä ihmisillä ei ole aikaa harkita tai miettiä tekoja, vaan monesti toimitaan tällä tavalla harkitsemattomasti ja kiivaasti.
  • Pöyhkeitä (kr. ’tuphoo’): Sana tuphoo voidaan kääntää pöyhkeäksi, turhamaiseksi, ylpeäksi tai paisuneeksi. Alkutekstin sana antaa ymmärtää, että jopa pöyhkeyden sokaisemaksi tai  tyhmentämäksi. Miten kuvaavat onkaan tänäpäivän ihmisten ylpeys joka sokaisee heidän näkemästä totuutta itsestään, luomakunnasta tai Jumalasta. Kuten Kirjoitukset sanovat heistä: ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet…” (Room. 1:22). Tutkimuksenkin mukaan tänäpäivän ihmiset ovat tyhmentyneet sitten 1800-luvun.

Kaikki edellä olevat asiat voidaan yhdistää rakkaudettomuuteen muita ja Jumalaa kohtaan.

”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” – Matteuksen evankeliumi 24:12

Fariseuksia ja kirjanoppineita

liberal-424x288

”He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa. Heillä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Karta sellaisia! Heidän joukossaan on niitä, jotka tunkeutuvat taloihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten himojen riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina opetusta ottamassa mutta eivät voi koskaan päästä tuntemaan totuutta.” – 2. kirje Timoteukselle 3:4-7 (Raamattu Kansalle)

Hedonismi eli nautintojen rakastaminen on tänäpäivän ihmisille erittäin tyypillistä materialismin lisäksi. Tavaroista ja nautinnoista on todellakin ihmisille, jopa uskoville menestysteologian myötä, tullut Jumalaa ja iankaikkista elämää tärkeämpää. Liberaalit Kirjoitukset hyljänneet kristityt ovat juuri näitä jumalisuuden ulkokuoren omaavia, joilla ei kuitenkaan ole aitoa suhdetta elävään Jumalaan Hänen Poikansa Messiaan kautta. Uskovia käsketään karttamaan tällaisia, koska seura tekee kaltaisekseen. Nämä tällaiset käyttävät ihmisiä hyväkseen, kuten teksti kertoo ja he ovat kirjanoppineita eli teologeja, mutta he eivät silti tunne Kirjoittajaa.

”Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä. Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi… Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.” – 2. kirje Timoteukselle 3:8-13

Tuomio alkaa juuri näistä vääristä hengellisistä johtajista ja Kirjoitukset ennustavat, että he eivät pitkälle pääsee kunnes totuus tulee ilmi. Apostoli Paavali toteaakin kirjeessään nuorelle pastori Timoteukselle, että hänen tulee kestää vainoa ja että nämä jumalattomat eivät ainoastaan eksytä vaan eksyvät itsekin uppoamalla yhä syvemälle pahuuteen. Ja kuten niin monessa kohden Kirjoitukset sanovat, niin ainoa keino välttää eksytys ja pysyä totuudessa on oppia tuntemaan Pyhät Kirjoitukset ja tutkia niitä jatkuvasti uskossa Messiaaseen Jeesukseen.

”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Messiaassa Jeesuksessa.” – 2. kirje Timoteukselle 3:14-15

Voi, voi, voi!

Voi huudot (hepr. howy, kr. ouai) kuvaavat suurta surua ja murhetta. Kirjoituksissa voi-huudot esiintyvätkin viimeisinä varoituksia ennen suurta tuomiota, kuten Ilmestyskirjassa kolme viimeistä trumpettia sisältävät kolme voi huutoa. Tässä seuraavassa Voi-huutoja niin jumalattomalle kansalle, kuin hengellisille johtajille, jotka sopivat erittäin hyvin tähän päivään.

woe

”Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle.” – Jesaja 3:11

Profeetta Jesajan Voi-huudot jumalattomalle kansalle!

MEXICO SPRING BREAK

”(1) Voi niitä, jotka liittävät talon taloon, yhdistävät pellon peltoon, kunnes ei jää enää tilaa ja te yksin asutte maassa!
(2) Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina! Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe hänen kättensä töitä.
(3) Voi niitä, jotka vetävät perässänsä rangaistusta turhuuden köysillä, synnin palkkaa kuin vaunujen valjailla; niitä, jotka sanovat: ”Joutukoon pian hänen tekonsa, että me sen näemme; täyttyköön ja tapahtukoon Israelin Pyhän aivoitus, että me sen tiedämme!”
(4) Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!
(5) Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!
(6) Voi niitä, jotka ovat urhoja viinin juonnissa ja aimomiehiä väkijuoman sekoittamisessa, jotka lahjuksesta julistavat syyllisen syyttömäksi ja ottavat oikeuden siltä, joka oikeassa on!”
– Jesaja 5:8-23

Profeetta Jesaja on Vanhan testamentin suurin profeetta ja hänen ennustuksistaan näin ollen kannattaa ottaa vaari. Jesajan kirjan .5 luvussa mainitut Voi-huudot sopivat erittäin hyvin tämän päivän jumalattomaan Suomen kansaan.
1) Laajentaminen ja yhä ”suuremmat tilukset” kuvaavat hyvin tämän päivän ahneutta. Ihmiset haluavat yhä enemmän, suurempaa ja kalliimpaa, mutta eivät tule siitä tyydytetyksi. Tuomio näille talojensa menetys: ”Totisesti, ne monet talot tulevat autioiksi, ne suuret ja kauniit asujattomiksi.” (jae 9), joka toteutunut pankkien viedessä monien ylivelkantuneiden talot ja asunnot. Yhdysvalloissa suuria kaupungin osia on talot tyhjillään ja ihmiset ovat muuttaneet teltta kaupunkeihin.
2) Biletys; poppia, juopottelu ja päihteitä ovat tänäpäivän jumalattomien ilonpito. Yhä useampien ihmisten kohokohdaksi on noussut perjantai pullo. Tuomio näille ilonpitäjille on masennus: ”Sentähden minun kansani siirretään maastansa äkkiarvaamatta, sen ylhäiset kärsivät nälkää, ja sen remuava joukko nääntyy janoon… Silloin ihminen masentuu ja mies painuu maahan, maahan painuvat ylpeitten silmät… ja vieraat syöttävät rikkaitten rauniosijoja.” (jakeet 13, 15,17). Juomavedet pilaantuvat nopeaa vauhtia ympäri maailmaa ja erityisesti bilettävien ihmisten keskuudessa on masennusta ja itsemurhat. Tuomiossa mainittu kansan hävittäminen ja vieraiden tuleminen kuvaavat taas lapsettomuutta ja Eurooppaalaiset ovatkin kuolemassa sukupuuttoon maahanmuuttajien vallatessa alaa.
3) Tämän Voi-huudon jälkeen kuvataan synnissä elämistä ja tulevan tuomion pilkkaamista. Tämä vahvistaa vain tulevaa tuomiotansa!
4) Pyhän pitäminen pahana ja pahan pyhänä kuvaa hyvin tämän päivän ihmisiä, joille tärkeää on saada elää synnissä ja perjantai pullon sekä porno arkisto on pyhä, mutta vanhurskaita kristillisten arvojen puolustajia pilkataan pahana.
5) Tänäpäivän ihmiset pitävät itseänsä suuresti viisaina ja se sopiikin tähän päivään, mutta uuden tutkimuksen mukaan 1800-luvun ihmiset olivat älykkäämpiä. Nykyisin syömme valmiiksi pureskeltua tietoa Wikipediasta emmekä pysähdy itse miettimään ratkaisuja, vaan käytämme valmiiksi miettityjä. Vaatikin paljon hulluutta ajatella, että suunnattoman älykäs järjestelmä voisi syntyä ilman Suunnittelijaa.
6) Jesaja mainitsee viimeisenä Voi-huutona korruption ja epäoikeudenmukaisuuden eli vanhurskauden puutteen. Moni ei pidä varastamisena enää jotakin josta ei voi jäädä kiinni, kuten työpaikalta varastaminen ja verojen kiertäminen, mutta universumin Luoja näkee kaiken.

Messias Voi-huudot hengellisille johtajille!

liberal-424x288

”(1) Voi teitä, teologit ja papit, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
(2) Voi teitä, teologit ja papit, te ulkokullatut, jotka syötte leskein huoneet, ja muodoksi pidätte pitkät rukoukset: sentähden te saatte sitä kovemman kadotuksen.
(3) Voi teitä, teologit ja papit, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!
(4) Voi teitä, teologit ja papit, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.
(5) Voi teitä, teologit ja papit, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!
(6) Voi teitä, teologit ja papit, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!
(7) Voi teitä, teologit ja papit, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita, ja sanotte: ’Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen’!”
– Matteuksen evankeliumi 23:13-30

Messias Jeesuksen kolme Voi-huutoa hengellisille johtajille ennen hänen uhrautumistaan. Vaihdoin tässä sanat kirjanoppineet ja fariseukset heitä tänäpäivän vastineiksi eli teologeiksi ja papeiksi, jolloin sanoma osuukin paremmin kuin hyvin tämän päivän valtakirkolle eli hengelliselle johdolle. Joka kohdassa Messias kutsuu heitä ulkokultaisiksi, joka myös kuvaa erittäin hyvin tämän päivän nimikristillistä seurakuntaa, joka näyttää ulkoa pyhältä, mutta on ilman yhteyttä elävään Jumalaan.
1) Ensimmäisenä nostetaan suurin syy; taivasten valtakunnan sulkeminen ihmisiltä. Tämän päivän muotomenot ja nimikristillisyys ilman uudestisyntymistä ylhäältä (Joh. 3:3) ovat suurin este miksi ihmiset hylkäävät kirkon ja eivät usko Jumalaan, koska heille ei kukaan kerro todellista tietä pelastukseen.
2) Kirkkolle tärkeintä on pitää kirkkollisveronsa maksavat asiakkaat jäseninään ja näin ollen ”syödä leskien huoneet”. Rukouksia ovat jo niin muodollisia, että eräät papit vertaavat sitä hengelliseen harjoitteeseen kuten Joogaan, eikä siis enää puheena elävälle Jumalalle!
3) Kaikista pahinta on rokottaa ihmiset kristinuskolla eli tehdä käännynnäisiä ilman, että heille kerrotaan parannuksen teon tarpeesta eli uudestisyntymisestä ylhäältä. Tällaisista ihmistä tulee katkeria luopioita ja Jumalan vihaajia.
4) Oikeus, laupeus ja uskollisuus Jumalaa sekä ihmisiä kohti ovat kadonneet. Papit ja piispat saattavat laittaa kolehtiin rahaa, mutta heiltä puuttuu todellinen usko Jumalaan. He tekevät sen ulkokultaisuudestaan.
5) Ulkokultaisuus kuvaa kirkkoamme, joka ulkoa näyttä hyvältä, mutta sisällä ei ole henkeä vaan se on täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä eli rahanahneutta ja perverssioita, jotka ovat paljastuneet rikoksina ja hyväksikäyttö tapauksina.
6) Kuolleet luut kuvaavat hengellisesti kuolleita uudestisyntymättömiä uskonnollisia ihmisiä ilman uskoa ja saasta kuvaa heidän vanhurskauden puutetta, niin että kirkkoissa pidetään homoseksuaalisuuden ihannoivia sateenkari messuja.
7) Viimeisenä voi huutona ennen tuomiota kerrotaan pyhimyksien pitämisestä ja ihmisten ylentämisestä, mutta samalla unohtamalla heidän sanomansa. Kirkko ei näe, että se toteuttaa samaa vanhaa rikkomustaan, josta nämä kohdat kertovat! Kaikesta tästä seurasi tuomio: ”Katso, ’teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi’.” (jae 38) ja näin on käy liberaalille kirkolle, jonka jäsenmäärä jatkaa laskuaan.

”Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.” –  Ilmestyskirja 3:19-21

Vähä-Aasian seitsemän seurakuntaa

Kuva

”Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan… Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva. Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa.” – Ilmestyskirja 1:11-21

Johanneksen ilmestys eli tutummin Ilmestyskirja alkaa seitsemällä kirjeellä seitsemälle seurakunnalle, jotka hän sai näkynä Patmoksen vankisaarella. Tuolloin Vähä-Aasiassa toimi monia muitakin seurakuntia ja tämä herättääkin kysymyksen miksi juuri nuo seitsemän seurakuntaa? Aivan kuten muukin osa Ilmestyskirja, niin tämäkin viesti on profetaallinen ja tänä päivänämme voimme nähdä että nämä kolmen ensimmäisen luvun kertomat seurakunnat kertovatkin itse asiassa seitsemästä seurakunta kaudesta.

Kirjoituksissa ainoa kirja jonka lukemisesta annetaan erityinen siunaus onkin Ilmestyskirja. ”Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!” (Ilm. 1:3). Tutkikaamme tämä profetia siinä toivossa, että se koituu myös meille siunaukseksi.

Apostolit – 33 jKr

Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä: Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi; ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.'” – Ilmestyskirja 2:1-11

* Efesos tarkoittaa: ”Antaa mennä, Rentoutuminen”
* Jeesuksen nimi (ratkaisu): ”7 tähteä ja 7 kynttilää”
* Lupaus: Elämän puu
+ Teot
+ Kärsivällisyys
+ harhaoppien vastustaminen
– Ensirakkaus ja into
Tämä seurakunta kausi kuvaa alkuseurakuntaa, joka syntyi ensimmäisenä Helluntaina Messiaan 50 päivää ristiinnaulitsemin jälkeen. Seurakunta saa kehuja monista asioista, kuten silloisten gnostilaisten harhaoppien vastustamisesta sekä hyvistä teoista evankeliumin eteenpäin viemiseksi.

Vainotut – 132 jKr

”Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään: Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin rikas – ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga. Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita’.” – Ilmestyskirja 2:8-11

* Smyrna tarkoittaa Mirha (heprean kielen sanasta Mur): ”Murha”
* Jeesuksen nimi (ratkaisu): ”Ensimmäinen ja viimeinen, kuollut ja elossa”
* Lupaus: Elämän kruunu, selviytyminen toisesta kuolemasta
+ Ahdistukset
+ Kärsivällisyys köyhyydessä
+ Hengellinen rikkaus
– (ei mitään)
Toinen seurakunta kausi alkoi 132 jKr ja seurakunnan tunnusmerkkinä onkin vainot, joita se joutui kokemaan roomalaisten taholta aina vuoteen 312 jKr asti. Tämän seurakunnan teema onkin kuolema ja sen palkkioksi luvataan elämän kruunu. Tämä seurakunta ei saa nuhteita mistään vaan pelkästään kehuja ja juuri tuona kautena Messiaaseen uskovien joukko kasvoi todella nopeasti ja sanoma Jeesuksesta levisi ympäri maailmaa.

Valtiokirkko – 312 jKr

”Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka: Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä, missä saatana asuu. Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat. Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista. Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja’.” – Ilmestyskirja 2:12-17

* Nimen tarkoittaa: ”Seka-avioliitto”
* Jeesuksen nimi (ratkaisu): ”Kaksiteräinen, terävä miekka”
+ Hänen nimensä pitäminen
– Epäjumalan palvelus
– Siveettömyys
– Harhaopit
Kolmas seurakunta saa paljon nuhteita eikä sitä kehuta kuin nimen pitämisestä. Tällöin kirkkoon alkoi tullakin paljon harhaoppeja, kun siitä tuli Rooman virallinen uskonto. Ainoa asia mistä tätä seurakuntaa kehutaan on nimen pitäminen, joka tarkoittaa lähinnä tekstien säilyttämistä ja nimikristillisyyttä.

Katolinen kirkko – 606 jKr

”Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät niinkuin tulen liekki ja jonka jalat ovat niinkuin kiiltävä vaski:  Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi ja että sinun viimeiset tekosi ovat useammat kuin ensimmäiset. Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan. Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa; ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan. Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa; pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen. Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita, ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään – niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain – ja minä annan hänelle kointähden. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo’.” – Ilmestyskirja 2:18-29

* Tyatira tarkoittaa: ”Tyyron Tytär”
* Jeesuksen nimi (ratkaisu): ” Jumalan Poika, jolla Silmät kuin tuli ja jalat kuin vaski”
+ Rakkaus
+ Usko
+ Palvelumieli
+ Kestävyys
– Isebelin harhaopit
– Siveettömyys
– Epäjumalat
Neljännän seurakunnan kohdalla puhuttaessa Tyyroon tyttärestä ei voi olla vetämättä yhteyttä katolilaisuuden tuomaan oppiin Marian palvonnasta. Profeetta Hesekiel yhdistääkin kirjansa luvussa 28 Tyyroon kuninkaan suoraan Saatanaan, jolloin Tyyroon tytär on kuva Saatanan seuraajasta ja seurakuntaa nuhdellaankin Isebelin harhaopeista, joka oli Israelin pahamaineinen kuningatar. Jälleen kerran Raamattu osoittaa Saatanan olevan siis katolisessa kirkossa.

Uskonpuhdistajat – 1517 jKr

”Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen. Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo’.” – Ilmestyskirja 3:1-6

* Sardes tarkoittaa: ”Paenneet”
* Jeesuksen nimi (ratkaisu): ”Jumalan 7 henkeä ja 7 tähteä”
+ Muutamat arvolliset
– Kuolemaisillaan ja nukuksissa
– Riittämättömät teot
Tämä kuvaa synkkää reformaation eli uskonpuhdistuksen aikaa, jolloin katollinen kirkko yritti kaikin keinoin estää tavallisia ihmisiä saamasta Kirjoituksia ta tulemasta tuntemaan totuutta evankeliumista. Mainitut muutamat uskolliset ovat olleet suuret uskonpuhdistajat, joista viimein Martti Luther onnistui siinä missä monet häntä edeltäneet olivat epäonnistuneet ja kuolleet inkvisation käsiin roviolla.

Lähetyskirkko – 1750 jKr

”Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt. Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo’.” Ilmestyskirja 3:7-13

* Filadelfia tarkoittaa: ”Veljellinen rakkaus”
* Jeesuksen nimi (ratkaisu): ”Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija”
+ Sanan pitäminen
+ Nimen pitäminen
+ Uutta väkeä
+ Kestävyys
+ Sanojen pitäminen
– (ei mitään)
Tämä 1750 syntynyt uusi hengellinen liikehdintä kuvaa parasta seurakunta kautta eikä sitä moitita mistään. Tuolloin evankeliumi todellakin levisi nopeaa ja seurakunta sai paljon uusia jäseniä. Alkoi myös uusi karismaattinen liike sekä Kirjoítukset levisivät ympäri maailmaa nopeammin kuin koskaan. Tälle seurakunnalle sanotaan Messiaan tulevan pian ja luvataan pelastaa koetuksen hetkestä eli tämän seurakunnan opetuksien seuraajat ja aidosti uudestisyntyneet kristityt temmataan taivaaseen ennen ahdistuksen aikaa.

Liberaalikirkko – 1948 jKr

”Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo’.” – Ilmestyskirja 3:14-22

* Laodikea tarkoittaa: ”Ihmisten Oikeudet”
* Jeesuksen nimi (ratkaisu): ”Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku”
+ (ei mitään)
– Ei kylmä eikä kuuma (liberaali)
– Rikkaus (raha)
– Ylpeys
– Sokeus (hengellinen)
– Vanhurskauden puute (alastomuus)
Ihmisten oikeudet kuvaavat erittäin hyvin maailmallista ja liberaalia kirkkoa, joka sanojen mukaan ei ole kylmä eikä kuuma. Vuonna 1948 kun Israel syntyi, syntyi myös tämä liberaalista uskonnollisuutta ajava ekumeeninen liike nimeltä Kirkkojen Maailmanneuvosto. Tämä seurakunta saa nuhteita kaikista eniten eikä sitä kehuta mistään. Kuitenkin tästäkin seurakunnasta säästyy ahdistuksen ajalta se osa, joka avaa oven Messiaalle.

Seurakunnaksi käännetty sana ekklesia (εκκλησια) tarkoittaa Uloskutsuttujen joukkoa ja Ilmestyskirjasta emme löydäkkään sitä sanaa kuin vasta ahdistuksen ajan jälkeen. Heti näiden seurakunta kausien jälkeen neljäs luku Ilmestyskirjasta kertookin ylöstempauksesta, jolloin kaikki kuolleet saavat uuden ruumiin ja kaikki elossa olevat Messiaan uskovat temmataan taivaaseen, jossa alkaa suuret juhlat, mutta maan päällä alkaa suuri ahdistuksen aikaa.

heavens-door

”Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: ’Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän (ylöstempauksen) jälkeen on tapahtuva’.” – Ilmestyskirja 4:1