Suomi neito polvillaan

Suomi, tuo meille suomalaisille rakas pieni pohjoinen maa on löydettävissä Kirjoituksista, mutta jonka kohtalosta myös monet ovat nähneet näkyjä. Tämä pohjoista Suomen niemeä on asutettu tuhansien vuosien ajan vaikkakin muinainen historia on osittain niin epäselvä, että jotkut epäilevät Suomen olleen muinoin kuningaskunta ja hallinneen koko Pohjolaa, kun taas toiset epäilevät suomalaisten olleen sumerilaisia, joiden historia katkeaa mysteerisellä tavalla eikä heidän tarkasta kohtalostaan tiedetä. Aikaisempi artikkeli Vaimon ja käärmeen taistelusta kertoi jo kuinka Suomen kohtalo näyttäisi olevan liitoksissa Israelin kohtaloon, mutta mitä oikeastaan Suomen tulevaisuus pitää sisällään?

suomi-neito

“Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon.” – Jeremia 31:4

Myrsky nousee maan ääristä

finland_jerusalem_lions

”Älä itke. Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton! Hän avaa kirjan ja murtaa kaikki seitsemän sinettiä.” – Ilmestyskirja 5:5

On merkillistä, että kuten Jerusalemilla, niin Suomellakin on vaakunassaan leijona. Leijona symbolisoi Kirjoituksissa Messias Jeesusta itseänsä. Suurin ero näiden kahden välillä on se, että meidän leijonallamme on kaksiteräinen miekka kädessä ja seisomme kieron miekan päälle. Kiero miekka kuvaa paholaisen vääristynyttä voimaa, mutta leijonan kädessä oleva miekka kuvaa taas universumin Luojan kirjoitettua sanaa: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka…” (Hepr. 4:12) ja niinpä maamme kohtalona onkin ollut pitää esillä Hänen sanaansa ja kuljetta ilosanomaa Messiaasta ympäri maailmaa.

”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” – Apostolien teot 1:7-8

Messias Jeesuksen viimeinen viesti oli jäädä odottamaan voimaa, jonka Hän antaisi Pyhässä Hengessä, ja sen jälkeen lähteä viemään ilosanomaa Messiaasta maan ääreen saakka. Suomen kansainvälinen nimi Finland tarkoittaakin kirjaimellisesti juuri tätä ääressä olevaa maan Fin (loppu, ääri) Land (maa).

myrsky2_1312MN_uu

”Sillä katso, siitä kaupungista alkaen, joka on otettu minun nimiini, minä alotan onnettomuuden tuottamisen; ja tekö jäisitte rankaisematta! Te ette jää rankaisematta, sillä minä kutsun miekan kaikkia maan asukkaita vastaan, sanoo Herra Sebaot. Mutta sinä, ennusta heille kaikki nämä sanat ja sano heille: Herra ärjyy korkeudesta, antaa äänensä kaikua pyhästä asunnostansa. Hän ärjyy väkevästi yli laitumensa. Hän nostaa kuin viinikuurnan polkijat huudon kaikkia maan asukkaita vastaan. Pauhina käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoja vastaan, hän käy oikeutta kaiken lihan kanssa: jumalattomat hän antaa miekalle alttiiksi, sanoo Herra. Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä.” – Jeremia 25:29-32

Profeetta Jeremia 500 eKr ennustaa, että tuomio alkaa Herran omista ja niistä, jotka ovat otettuja Hänen nimeensä. Kristillisenä – Suomeksi messiaanisena – kansana tuomio tulee alkamaan meistä. Koska kyseessä on myrsky, niin se repii olemassa olevat rakennelmat rikki ja sen jälkeen tulee sade. Juuri nyt on tuuli nousemassa Suomessa, niin että universumin Luoja repii maahan uskonnollisuuden ja epäjumalat mammonasta materiaaliin, ja kohta seisomme täällä alastomina ja kaiken menettäneinä. Myrsky ei kuitenkaan ole pelkkä negatiivinen symboli, vaan se tuo myös kosteuden ja kasvun eli hengellisen herätyksen. Samalla tavalla ennustaa mm. Kristinbergin kaivoskuiluun liittyvä profetia. ja serbialainen Mitar Tarabich. Juuri nyt (2013 talvi) olemme tämän alkavan niin hengellisen kuin taloudellisenkin myrskyn kourissa. Se on hyvä merkki ja kertoo sateen olevan tulossa.

Suomi kaatuu polvilleen

Maalisuikale 2bSuomen karttavenajan_valloittama_alue2kartta_ hassinen

”Kaatunut on neitsyt Israel eikä enää nouse; hän viruu kaadettuna maassansa, eikä ole, kuka hänet nostaisi.” – Aamos 5:2

Kun Hengen sateet ovat ohitse ja Luojan omat ovat haettu pois, iskee Suomeen miekka. Jos Suomi neito menetti Jatkosodan jälkeen 1947 Pariisin rauhasopimuksessa toisen kätensä ja seisoo nyt vain yksi käsi pystyssä, niin jos nämä edellä olevat ennustukselliset kartat toteutuvat, niin Suomi neito vaipuu alas ikään kuin polvilleen rukoilemaan. Samalla kun Suomi takoo miekkoja auroiksi, niin Venäjä varustauu ennätyksellistä vauhtia.

Venäjä ei ainoastaan omaa sotilaallisia aseita Eurooppaa ja Suomea vastaan, vaan myös energia aseen eli Nord Streamin kaasutputken, josta suomalainen sotilasasiantuntija sanoo nän: ”Venäjä ei kätke energia-asettaan. Muiden energian suurtuottajien tavoin se käyttää sitä hyväkseen. Lähivuosina käyttömahdollisuudet paranevat Venäjän saatua valmiiksi pohjoiset, eteläiset ja itäiset energiaväylät. Silloin Venäjällä on käytettävissään välineet, joiden avulla Venäjä voi toteuttaa energiaimperialistista politiikkaansa globaalisti.”. Epäilemättä Venäjää alkaa kiinnostamaan ennen pitkään Norjan öljy ja sopivana ajankohtana se tulee menemään Lapin kautta Norjaan, kun talous romahtaa Euroopassa.

Mutta eivätkö länsimaat tulisi apuun ja suojelemaan pientä Suomea? Venäjään perehtnyt kirjailija Sofi Oksanen toteaa, että Suomelle kävisi kuten Venäjän valloittamalle Krimille: ”Varastetun maan palauttamisesta ei tulisi kansainvälistä liikettä. Invaasio vain tapahtuisi, ja sen annettaisiin tapahtua, koska Venäjän rajavaltiot ja entiset neuvostomaat ovat suurimmaksi osaksi pieniä valtioita, joissa suurin osa länsimaiden kansalaisista ei ole koskaan käynyt ja vain osa heistä osaa edes asettaa nämä maat kartalle. Sellaisten maiden puolesta on hankala menettää yöuniaan.”.

Risto Arhon profetia (1979):
”Tästä maasta karkotetaan myös ihmisiä, ennen kuin kaikki on päättynyt. Ja vainot kylvävät tuhoaan tämän kansan elämään. Katso, maa ja rakennukset monissa paikoissa pian palavat. Ihmiset menettävät turvallisuutensa ja kaikkialla on kuolemaa.

Joka puolelta tulee sotaväkeä: Tulee Turun kautta, tulee lännestä. Katso, katso, tulee myös Helsinkiin nousemaan sotavoimia. Eikä ole sitä paikkaa, missä ei maatanne piiritettäisi. Sen tähden: Valmistautukaa kohtaamaan Jumalanne. Herra tulee kääntämään tämänkin taistelun osittain kansansa onneksi.

Katso, maa jaetaan mittanuoralla keskeltä Suomea. Suurempi osa Suomesta jää idälle. Vedetään raja! Katsokaa, että olette omalta puoleltanne valmiina julistamaan evankeliumia! Sillä katso, länsi on vielä saava oikeuden ja uskonnonvapauden. Katso, Itä-Suomi joutuu pimeäksi ja mustaksi. Siellä alkaa kristittyjen vaino. Sen tähden olkaa uskollisia Herralle. Ja tehkää minkä voitte tehdä ennen kuin myrsky puhkeaa! Herra sanoo: ’Te olette todella lähestymässä vaikeinta aikaa. Tämä turvallisuus ja hyvinvointi, mikä nyt on, tulee kestämään enää vain hetken’.”

Klimenkon pojan Aban uni (1979):
”Suomalaiset ja venäläiset hyökkäävät Norjaan. Suomalaiset ja minä! Siellä oli korkeat muurit ja muurilla korkeita torneja, eikä sinne voi kiivetä. Ja sitten ne norjalaiset taistelivat norjalaisia vastaan.  Katso,  niillä oli siellä toisella puolella sellaisia niin kuin venäläiset. Ja he taistelivat kauheasti myös keskenään. Suomalaiset on kovia. Niitä ei ollut kuin kaksikymmentä ja norjalaisia kymmenen tuhatta. Niitä oli paljon, mutta suomalaiset on kovempia. Ruotsalaiset kyyristelivät siinä välissä. Me hakattiin ne kaikki. Ja Jumala auttoi meitä. Se oli pilven päällä ja se tuli sieltä alas ja auttoi meitä kun se oli niin kiltti. Ja sitten kaikki olivat kuolleet. Kaikki, lapset ja kaikki. Venäläiset tulivat tänne taistelemaan norjalaisia vastaan. Kaikki maat jotka ovat Venäjän rajalla ovat pahoja… Nyt me hyökätään venäläisten valleille, kun ne on niin inhottavia.”

Tukholman profetia (1984):
”Näin venäläisen sotilaan, joka oli aseistettu, niin kuin kuuluu olla. Päässä sillä ei ollut kypärää, vaan sillä oli kenttälakki. Hän seisoi rajapyykkien välissä, toinen rajapyykki oli Venäjän puolella ja toinen sinivalkoinen Suomen puolella. Rajapuomi oli nostettu ylös, raja oli siis auki. Venäjän sotilas kävelee reippaasti Kuopioon ja siitä Ouluun ja siitä Kemiin ja Tornioon jokivartta ylös. Edelleen sille sanotaan: tähän sinä rakennat leirin. Jos kartalta katsotaan, niin se on noin 30-50 kilometriä Pellon pohjoispuolella. Venäjän miehelle sanotaan seuraavat sanat: sinä saat olla tässä siihen asti, kun sinun veljesi lähtevät Israelin maalle. Sinun täytyy itkeä paljon kaatuneita veljiäsi, jotka tulevat kaatumaan siinä suuressa sodassa, joka alkaa Persiassa, kun sinä ja sinun veljesi menette Persiaan.

Sanoma Suomen kansalle on tämä, sanoo Jumala, kun ahdistuksen päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, teillä ei ole yhtään ystävää Euroopassa. Teillä ei ole yhtään kansaa, joka nostaisi asetta teidän puolestanne Venäjää vastaan. Sinä Suomen kansa tulet olemaan yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä, mutta sama enkeli, joka taisteli teidän rinnallanne talvisodan päivinä, tulee taistelemaan teidän rinnallanne. Ruokatavarat tulevat nousemaan arvaamattomiin hintoihin teidän maassanne. Koiniks-mitta nisuja tulee maksamaan denarin ja kolme koiniksia ohria denarin, mutta öljyä ja viiniä ei turmella. Öljy on Jumalan Pyhä Sana ja viini on Jumalan Sana. Teille jää vain yksi paikka, mihin te voitte paeta, kun ahdistuksen päivät tulevat, sanoo Jumala ja se paikka on Jumalan Sana. Suomen kansa, Minä olen kutsunut sinua niin monta kymmentä vuotta, talvisodan raskaina päivinä te rukoilitte Minun edessäni. Jokaisesta kirkosta nousi rukous Minun kasvojeni eteen. Te kannoitte kärsivän kansanne kohtalon Minun eteeni. Minä muistin teitä ja Minä siirsin teidän kohtalonne hetken. Mutta nyt hyvinvoinnin ja rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, te kirkkojen etumaisina olevat, teidän tehtävänne tuntuu olevan häpäistä Minun Sanaani.”

Tauno Rantalan ennustus (1999):
”Venäjän puolelta tuli yli rajan tiedustelujoukkoja, joita suomalaiset sotilaat lähtivät jäljittämään. Kun he kohtasivat heidät, he alkoivat ampua suomalaisia tuliaseilla. Joku suomalaisista sotilaista kuoli. Toisia joukkoja Venäjän puolelta tuli yli rajan taas uudelleen. Suomalaiset sotilaat lähtivät heidän jälkeensä. Tällä kerralla heidän kesken ei syntynyt tulitaistelua. He veivät nämä venäläiset sotilaat rajavartioasemalle. Kun heiltä kysyttiin, minkä tähden he tulivat Suomen puolelle, he sanoivat, että heille sanottiin Venäjän puolella, ettei mitään rajaa enää ole olemassakaan – Suomi kuuluu Venäjään. Tästä alkoi kovat kyselyt ja neuvottelut. Kuka näin on käskenyt ja sanonut? Mutta hallitusmiehet alkoivat syytellä toisiansa sanoen ”Sinä sen olet sanonut” ja toinen taas ”Eipä, sinä sen olet sanonut”. Lopuksi ei mitään selvää tullut, kuka sen oli sanonut.

Jonkin ajan kuluttua tuosta Vaalimaan rajapuomi avattiin kokonaan ja venäläiset sotilaat tulivat Suomen puolelle – mitään lupaa kysymättä! Suomalaiset sotilaat yrittivät heitä pysäyttää rauhanomaisin keinoin, mutta eivät he mitään välittäneet, vaan jatkoivat matkaansa aina Kouvolan kaupunkiin asti. Sinne saavuttuaan he laittoivat leirinsä pystyyn ja alkoivat asumaan teltoissansa. Nyt alkoivat neuvottelut taas hallitusten kesken. Mitä tämä tarkoittaa? He vain sanoivat: ’Me olemme pakotetut ottamaan Suomi sellaiseksi puskurialueeksi, etteivät NATOn joukot tule meidän rajamme taakse. Samalla me vartioimme myös teitä’. Suomen hallituksessa käytiin neuvotteluja, mitä nyt tehdään. Amerikka jo antoi venäläisille uhkavaatimuksen, mutta venäläiset sanoivat, että Suomen on itse vastattava heille – kyllä tai ei! Suostutaanko vapaaehtoisesti? Suomen hallituksessa nähtiin parhaaksi suostua, koska kieltäytyminen olisi merkinnyt sotaan joutumista. Edelleen käytiin neuvotteluja Venäjän hallituksen ja Suomen välillä. Miten se toteutetaan? Heillä oli valmis suunnitelma: Hankoniemi, Kotka rannikkokaupungeista, myös Helsinkiin pieni puolustuspaikka. Sitten Lahteen ja Tampereelle puolustus- ja tutka-asemat, Jyväskylään varuskunta panssariosastoineen. Siitä ylöspäin kaupungit Kokkola ja Kemi. Ilmavoimat Rovaniemelle ja Sallaan. Tämä oli Suomen hallitukselle kova sana otettavaksi vastaan. Mutta toinen vaihtoehto olisi ollut sotatantereeksi muuttuminen. Tämä on osa Jumalan rangaistusta, kun olemme menneet Euroopan unioniin.”

Petruksen uni (1980 alkupuoli):
”Suomi hiljaisesti myöntyen antoi pohjoisosan ja osan Itä-Suomea Venäjälle hyökkäysväyläksi Ruotsiin ja Norjaan. Näin sitten Venäjä valloitti Ruotsin lähes kokonaan ja Pohjois-Norjan. Ja tässä unessa Venäjä antoi Suomelle myönnytykseksi, kun Suomi ei aktiivisesti vastustanut Venäjän operaatiota, Karjalan kannaksen ja osan Vienan Karjalaa. Raja vedettiin siinä unessa suunnilleen Oulusta Äänisjärveen ja siitä sitten Syväriä myöten Laatokkaan, ja Karjalan kannas saatiin aina Rajajokeen saakka. Näin Suomi muistuttaa polvillaan rukousasennossa olevaa henkilöä. Koko Länsi-, Keski- ja Etelä-Suomi jäi jäljelle ja sitten nämä uudelleen Suomeen liitetyt alueet. Muistan senkin, että myös ulkopoliittisesti tunsimme nyt olevamme turvattuja, koska Venäjä ei enää periaatteessa ollut uhka – se oli saanut sen mitä halusi eivätkä muutkaan maat voineet olla Suomelle uhkana. Myös ajatukset taloudellisista mahdollisuuksista tuli siinä unessa esiin. Jollain tasolla me olimme – luulen että tarkoittaa uskovia – helpottuneita.”

Niilo Yli-Vainio (1977-1981):
”Voi Suomi rukka, minä aina sanon etten voi kaikkea kertoa, Kekkoselle jo kirjoitin kirjeen ja sille kerroin mitä tiedän: että Suomi siltä kohtaa kuin kerroin ja mihin kotona nuppineuloilla karttaan merkkasin, tullaan vinosti leikkaamaan halki, idästä alempaa ja ylös pohjoisemmas poikki vinosti ja antamaan pois se ylempi osa.”

Jouko Piho on kerännyt näiden lisäksi monia muita vastaavanlaisia ennustuksia ja kaikki näyttävät ennustavan samaa kohtaloa Suomelle.  Näiden ennustuksien valossa on hämmentävää kuulla erään suomalainen upseerin anonyymisti antama lausunto Suomen puolustus kyvykkyydestä:  ”Puolustusvoimien alasajon  myötä alueelliset merkitykset korostuvat. Puolustusvoimien pääesikunnassa on olemassa päivitetty suunnitelma Suomen katkaisemiseksi Oulun korkeudelta. Koko Suomea on jo nykyisellään mahdotonta puolustaa. Lappia ei kyetä – eikä aiota – puolustaa”. Tämä ei ole yllättävää, sillä Suomella on koko Euroopan unionissa pisin rajaviiva suuren Venäjän kanssa.

suo_pah_39_map kartta-pystykorvaHaplogroups_europe

”Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mieleesi tie, polku, jota olet kulkenut. Palaja, neitsyt Israel, palaja näihin kaupunkeihisi. Kuinka kauan sinä mutkistelet sinne ja tänne, sinä luopiotytär? Sillä Herra luo maahan uutta: nainen miestä piirittää.” – Jeremia 31:21-22

Toisin kuin edelliset piirrokset Suomen mahdollisesti tulevasta uusista rajoista, on ensimmäinen edeltävistä kartoista vuodelta 1323 Pähkinäsaaren rauhasta. Kun nämä ennustukset Suomen halkaisemisesta toteutuvat, niin silloin Suomen kohdalla toteutuu se, että universumin Luoja ottaa meiltä siunauksen ja maan pois ja vaivumme siihen tilaan, kun olimme ennen Hänen tuntemistaan. Kuitenkin, hän tuolloin armossaan palauttaa meille sen minkä aikaisemmin menetimme…

Toinen edeltävistä kartoista taas on aivan tuoreen YLEn Mikä jakaa kansaa? -kyselystä, jossa todetaan että Suomi on jo arvojensa puolesta pirstoutunut maa ja niinpä hämmästyttävällä tavalla tämäkin kartta on aivan samanlainen kuin muutkin kartat kahtia leikatusta Suomesta.

Kolmas karttaa näyttää taas Y-DNAn eli haploryhmien jakaantumisen suomalaisten kohdalla. Suomi on myös siis geneettisestikin jakaantunut kahteen eri ryhmään.

Kuinka vakavia varoituksia nämä jakaantumiset Suomen sisällä ovatkaan!

Mikko Reponen (1947):
”Herramme tulee pilvistä. Nyt on korkea aika etsiä herraa. Kohta tulee palkanmaksu. Herra kruunaa uskolliset palvelijansa. Sitä ennen hän muistaa karjalan kiusattua siirtokansaa. Herra odottaa vielä, merkkaa sieluja, murheen ahjossa pehmittää, että hän saisi monelle kiusatulle siirtolaiselle antaa kirkkauden valtakunnan isän kodissa ja kunniaistuimen luonansa. Siksi herra pitkittää, ja enkelit pitävät kiinni vihan tuulia. Mutta näky täyttyy ajallaan. Silloin, vihan tuulien puhaltaessa, aukeaa karjalan maa takaisin…

Kyllä Karjala saadaan vielä takaisin, vaan ei ole hänelle ilmoitettu aikaa. Nyt se saadaan lahjaksi eikä sodalla. Ja hän sanoi, että Venäjä tulee meidän ystäväksemme, vaikka se on vihamies.”

Viipun profeettana tunnettu kalakauppias-saarnamies Mikko Reponen on hyvin tunnettu ennustuksistaan liittyen Karjalan takaisin saamiseksi. Hänen aikaisemmat ennustuksensa Viipurin menettämisestä toteutuivat hyvin tarkasti ja siksi myös näitä ennustuksia on pidetty uskottavina. Hän sanookin, että se saadaan nyt lahjaksi eikä sodalla, joka tarkoittaa että Venäjä antaa Karjalan – ehkäpä vaihtokauppana Lapista! Niin kuin moni muu ennustus viimeisestä sukupolvesta, niin tähänkin on liitetty 70 vuotta, joka myös ohjaisi vuoteen 2017. Kun siis sielut ovat merkattu eli on käynyt hengellinen herätys ja sitä seurannut ylöstempaus, niin silloin alkavat vihan tuulet puhaltaa ja Goog eli Venäjä päästetään irti näkymättömien voimien aukaistaessa rajat. Loppuun Viipun profeetan itsensä käyttämä Habakukin kirjan kohta puhuttaessa näystään.

Venäjä_asevoimat

”Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.” – Habakuk 2:3

Joelin ennustus ajallemme

Profeetta Jooel toimi Jerusalemissa n. 800 eKr ja hänen pieni kolme lukuinen kirjansa maalaa meidän ajallemme tarkoitetun kuvan viimeisistä päivistä ennen Messias Jeesuksen paluuta. Ennustus alkaa romahduksesta ja etenee katumuksen kautta herätykseen sekä lopulta muinaisen juutalaisen kansan aseman palautumiseen viimeisinä päivinä.

leipäjono

”Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta. Eikö ole otettu meiltä ruoka silmäimme edestä sekä meidän Jumalamme huoneesta ilo ja riemu?” – Jooel 1:15

Ilo ja riemu ovat poissa

SuomiSyvallaSuossa

”Mitä kalvajasirkalta jäi, sen söi heinäsirkka. Ja mitä heinäsirkalta jäi, sen söi syöjäsirkka. Ja mitä syöjäsirkalta jäi, sen söi tuhosirkka. Herätkää, te juopuneet, ja itkekää, valittakaa, kaikki viininjuojat, rypälemehun tähden, sillä se on otettu pois teidän suustanne. Sillä minun maahani on hyökännyt kansa, väkevä ja epälukuinen. Sen hampaat ovat leijonan hampaat, ja sillä on naarasleijonan leukaluut. Se on raastanut minun viiniköynnökseni ja katkonut minun viikunapuuni, on ne paljaiksi kuorinut ja karsinut; niiden oksat ovat valjenneet.” – Jooel 1:4-7

Tässä kuvatut neljä sirkkaa ryhmää kuvaavat astettain tulevaa romahdusta, jossa tuholaiset vievät kaiken. Meidän yhteiskuntamme on juuri nyt tässä vaiheessa, kun ”sirkat” ryöstävät sitä paljaaksi ja kunniamme on vaihtunut häpeäksi kuten IT-alan osaamisemme tai hyvinvointimme, kun jo 700,000 ihmistä käyttää mielialalääkkeitä päivittäin. Toiveena universumin Luojalla on tässä romahduksessa herätys: ”Herätkää… ja itkekää”. Meidät on kutsuttu katumukseeen ja uusia sirkkaparvia tulee kunnes katumus tulee. Myös tässä mainittu väkevä maahan hyökännyt kansa kuvaa tällä hetkellä ulkoapäin tulevaa ahdistusta, kuten Euroopan Union tai ulkomaalaisten aiheuttamia ongelmia. Vaikka ensimmäisenä tässä kuvataan ahdistuksen tulevan vain nautinnoissa eläville, niin se ahdistus leviää koko kansakuntaan.

”Vyöttäytykää säkkiin, pitäkää valittajaiset, te papit; valittakaa, te jotka toimitatte palvelusta alttarilla. Käykää sisälle, viettäkää yö säkkeihin puettuina, te jotka toimitatte minun Jumalani palvelusta. Sillä poissa on teidän Jumalanne huoneesta ruokauhri ja juomauhri. Kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous, kootkaa vanhimmat ja kaikki maan asukkaat Herran, teidän Jumalanne, huoneeseen ja huutakaa Herran puoleen.” – Jooel 1:13-14

Tässä tulee ilmi, mikä on universumin Luojan todellinen tahto. Se on, että papit (uskovat) kääntyvät Herran puoleen ja nöyrtyvät (2. Aik. 7:13-14), jotta he ovat valmiina herätykseen. Hän tahtoo, että me lähestymme Häntä ja valmistume toimimaan astioina Hänen hengellensä, astioita jotka on puhdistettu kaikesta ylimääräisesti maailmallisista asioista. Koska meidän yhteiskunnassamme viihde; elokuvat, musiikki, kirjat, pelit ja päihteet vievät huomion Messias Jeesuksesta, laajenee tämä ahdistus, niin että se koskee jopa karjaakin: ”Kuinka huokaa karja, kuinka hädissään ovat raavaslaumat, sillä ei ole niillä laidunta! Myös lammaslaumat joutuvat perikatoon.” (jae 18). Kaikesta tästä huolimatta ei parannusta kuitenkaan tapahdu, joten ahdistus tulee kovenemaan yhä lisää.

Viimeinen kutsu katumukseen

rosh

”Ryskyen kuin sotavaunut ne hyppivät vuorten huipuilla, räiskyen kuin tulen liekki, joka kuluttaa oljet; ne ovat kuin väkevä kansa, sotarintaan asettunut… Kaupunkiin ne hyökkäävät, ryntäävät muurille, nousevat taloihin, tulevat ikkunoista sisään kuin varas.  Niitten edessä maa vapisee, ja taivaat järkkyvät; aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa. Ja Herra antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä, sillä ylen lukuisa on hänen väkensä, sillä väkevä on hänen käskynsä täyttäjä, sillä suuri on Herran päivä ja sangen peljättävä; kuka voi sitä kestää?” – Jooel 2:5-11

Ryskyvät sotavaunut kuvaavat lopulta tulevaa sotaa ja ahdistusta. Joissakin päin varsinaisena sotana ja toisissa paikoissa terrorismina sekä muuna pelkona. Ahdistus tulee olemaan niin kova näiden maailmaan lähtevien villitsevien sodan henkien seurauksena, että ihmiset kysyvät Jooelin kirjan mukaan: ”kuka voi sitä kestää?”. Tämän seurauksena tulee viimeinen kutsu katumukseen.

”Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa. Ehkä hän vielä katuu ja jättää jälkeensä siunauksen: ruokauhrin ja juomauhrin Herralle, teidän Jumalallenne. Puhaltakaa pasunaan Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.” – Jooel 2:13-16

Pasuuna Siionissa on kuin kirkon kellojen kutsu, joka kutsuu kansaa parannukseen tekoon ja katumukseen. Kun Suomessa vuonna 1939 alkoi yllättäen Talvisota, niin silloin kirkot täyttyivät rukoilevista ihmisistä ja Messias Jeesus teki ihmeen, jota koko Eurooppa ylisti kun Suomi pärjäsi ylivoimasta vihollista vastaan. Tässä sydämen rikki repäisy kuvaa kivisydämen hajottamista, koska ”petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen” (Jer. 17:9), josta ” ja kuten Messias Jeesus sanoo: ”ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys”. Tämä paha sydän on repäistävä rikki! Sitten on kerättävä kaikki kansa vanhuksista imeväisiin seurakuntiin rukoilemaan, jopa ylkä ja morsian on saatava liikkeelle vaikka häävuoteesta.

Jokainen Herraa huutava pelastuu

In Yeshua Presence   WM NET

”Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa. Ja Herra vastasi ja sanoi kansalleen: Katso, minä lähetän teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette niistä ravituiksi… Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan. Ja puimatantereet tulevat jyviä täyteen, ja kuurna-altaat pursuvat viiniä ja öljyä. Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.” – Jooel 2:18-25

Herra Jeesus lopulta nähtyään ihmisten tulevan Hänen luoksensa säälii ihmistä. Tuolloin jokainen etsivä löytää, kuten Kirjoitukset sanovat, kun ihmiset viimein ahdistuksessa nöyrtyvät, niin universumin Luoja lähettää Hengen sateen – niinkuin entisaikaan. Kaikke menetetty korvataan ja hyvinvointi palautuu ehkäpä entistä loista vielä paremmaksi. Sillä, universumin Luoja ei jää koskaan velkaa. Ja on käyvä, että edes tuonelan portit eivät voita seurakuntaa vaan lopussa on oleva voittava seurakuntaa, joka on varustettu Hengellä ja Voimalla.

”Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.” – Jooel 2:28-31

Luoja säästää aina parhaan viinin viimeksi ja niin myös nyt. Viini kuvaa Hengen vuodatus ja tuolloin tapahtuu ihmeellinen Hengen vuodatus kaiken lihan päälle. Aivan kuten ensimmäisenä helluntaina, kun Pyhä Henki tuli ensimmäisiin uskoviin ja he saivat yliluonnolisen Luojan voimia, niin nyt sama tulee tapahtumaan kaikille, jotka vain avaavat sydämensä. Tulee alkamaan ihmeiden aikakausi, jossa julistetaan Messias Jeesuksen rakkauden sanomaa ja luopiot palaavat takaisin Herransa luo. Kokonaisia kaupunkeja tulee kääntymään Messias Jeesuksen puoleen ja teiden varsillakin on syntejänsä itkeviä ihmisiä. Kokonaisia sairaaloita tulee tyhjentymään. Kaikki ”nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun (Jeesuksen) nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi” (Mark. 16:17-18).

”Mutta jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa on pelastuneiden joukko, niin kuin Herra on sanonut. Jäljelle jääneiden joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.” – Jooel 2:32 (RK)

Kaiken tämän tarkoituksena on valmistaa seurakunta Messias Jeesuksen tulemkseen ja aikauden vaihtumiseen. Tässä tekstissä pelastua on heprean kielen malat-sana, mikä voi tarkoittaa ”pelastua”, ”paeta”, ”liukua pois” tai ”karata” ja joka yleisimmin käännetään sanalla ”paeta”. Nämä pelastuneet tai paremmin paenneet ovat niitä, jotka ovat huutaneet avuksi Herran nimeä ja me tiedämme Kirjoituksista, että ei ole muuta nimeä annettu jossa on pelastus kuin Messias Jeesus. Pelastuneiden joukko tulee peleytah-sanasta, mikä tarkoittaakin ”paenneita”, ”pelastuneita” tai ”paennutta jäännöstä” ja joka lähes aina käännetään sanalla paeta tai paenneet. Ja lopussa oleva jäljelle jääneiden joukko tulee sariyd-sanasta, mikä tarkoittaa ”selviytyneitä” ja ”jäljelle jäänyttää jäännöstä”, jotka on Herra kutsunut erityiseen tehtävään, tämä viitanneen 144,000 messiaaniseen juutalaiseen.

Juudan kohtalo kääntyy

144000

”Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon, minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.” – Jooel 3:1-3

Viitaus aika määreeseen ”niinä päivinä ja siihen aikaan” kertoo seuraavasta armotalouskaudesta, kun alkaa seitsemän vuotinen (Dan 9:27) Jaakobin ahdistuksen aika ennen Messias Jeesuksen näkyvää paluuta maan päälle. Tällöin Israelin asema muuttuu ja ennustukset puhuvatkin tuolloin muinaisesta juutalaisesta kansasta universumin Luojan näkökulmasta ”minun kansana”. Tässä heti alkuun kuvattu taistelu onkin Hesekielin kirjan luvuissa 38-39 kerrottu ns. Googin sota, jossa Venäjä liittolaisineen hyökkää Israeliin. Tässä ennustuksessa kerrotaan nyt uutisistakin luettavissa oleva kiista Israelin jakamisesta Palestiinan valtioksi. Kokonaisuutena tässä huokuuu universumin Luojan viha ei-juutalaisia kansoja vastaan, jotka ovat kääntyneet Israelia vastaan ja mahdollisesti ennen tätä on tapahtunut tuleva Lähi-idän sota, joka on nostanut maailmanlaajuisen antisemitismin aallon.

”Mitä on teillä sanomista minulle, teilläkin, Tyyro ja Siidon ja kaikki filistealaisten alueet? Tahdotteko te kostaa minulle, mitä minä olen tehnyt, vai itse tehdä minulle jotakin? Nopeasti, kiiruusti minä annan koston kohdata teidän päätänne siitä, mitä olette tehneet, te, jotka olette ottaneet minun hopeani ja kultani, vieneet minun ihanat kalleuteni temppeleihinne sekä myyneet Juudan ja Jerusalemin lapsia jaavanilaisille, poistaaksenne heidät kauas omalta maaltansa.” – Jooel 3:4-6

Jotakin on aikaisemmin tapahtunut Libanonille (Tyyro ja Siidon) ja palestiinalaisille (filistaelaisten alueet), koska he tahtovat kostaa Israelille. Tämä heitä kohdannut tuho on ollut juuri tämä tulevan Lähi-idän sodan loppu tulos, jossa Israel on tuhottunut hyökkääjänsä perinpohjaisesti. Tässä kuvattu Juudan ja Jerusalemin lapsien myynti jaavanilaisille (kreikkalaisille, eurooppalaisille) kuvaa suurta antisemitismin nousu, jonka seuraksena heitä on lähetetty pois eri maista.

Kolmas maailmansota

Third_World_War

”Käykää avuksi, tulkaa, kaikki kansakunnat joka taholta. He kokoontuvat sinne. Anna, Herra, sankariesi astua sinne alas. Lähtekööt liikkeelle, hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon; sillä siellä hän istuu tuomitsemassa kaikkia pakanakansoja, joka taholta tulleita. Lähettäkää sirppi, sillä sato on kypsynyt. Tulkaa polkemaan, sillä kuurna on täynnä ja kuurna-altaat pursuvat ylitse; sillä heidän pahuutensa on suuri… Aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa. Herra ärjyy Siionista ja antaa äänensä kuulua Jerusalemista, ja taivaat ja maa järkkyvät; mutta Herra on kansansa suoja, Israelin lasten turva. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka asun Siionissa, pyhällä vuorellani. – Jooel 3:11-17

Kun pahuus on noussut täyteen mittaansa, kutsuu universumin Luoja tämän Venäläisten johdolla toimivan joukon taisteluun Juudan maahan. Tällöin tulee maan päälle hetkeksi täydellinen pimeys ja hyökkäävät joukot tuhoutuvat täydellisesti. Tällöin Israel nousee suureksi kansakunnaksi, vaikkakin itse ahdistuksen aika on vielä alussa. Hyökkäävät joukot tuhoutuvat itsensä Herra Jeesuksen toimesta ja Jerusalemin kohtalo muuttuu. Israel palaa rooliinsa, mutta heidät eksyttää tuleva maailman johtaja. Israelin maa nousee jo tuolloin Jaakobin ahdistuksen aikana suureen kukoistukseen.

hermon-stream

”Sinä päivänä vuoret tiukkuvat rypälemehua, ja kukkulat vuotavat maitoa; kaikissa Juudan puronotkoissa virtaa vettä, ja Herran huoneesta juoksee lähde, ja se kastelee Akasialaakson… Ja minä julistan heidät puhtaiksi verivelasta, josta en ole heitä puhtaiksi julistanut. Ja Herra on asuva Siionissa.” – Jooel 3:18-21

Heijastuksia tulevasta vuodelta 1933

Tässä Ristin Voitto -lehdestä vuodelta 1933 artikkeli, joka alunperin oli julkaistu Amerikassa ilmestyvästä ”Missions Vännen”-lehdestä samaiselta vuodelta. Tässä profetaallisessa artikkelissa katsotaan tuolloista maailman tilannetta 1930-luvun Suuren laman aikana, joka vaikutti myös Suomessa.

great-depression2soup line

”Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.” – Haggai 1:6

”Vuoden 1932 alussa toivottiin, että kaikkein pahin aika olisi ohi ja paremmat ajat koittaisivat pian. Mutta kaikki ennustukset raukesivat tyhjiin. Eivät ajat parantuneet, vaan pahenivat. Vuosi toi tullessaan enemmän ahdistusta, enemmän työttömyyttä, enemmän kärsimyksiä ja epätoivoa.

Ja nyt olemme siirtyneet toiseen vuoteen. Koko maailma näyttää käyvän kohti yhä suurempaa sekasortoa ja kaaosta; kysymys: ’Kuinka tämä päättyy?’ askarruttaa miljoonien ihmisten aivoja. Valtiomiehet, rahamiehet ja talous- sekä teollisuuselämän johtomiehet ovat erittäin toivottomia. He tunnustavat avuttomuutensa. Heillä ei ole minkäänlaista aavistusta tulevista asioista, vieläpä toiset kieltäytyvät arvaamastakin. Eurooppa on hirvittävässä asemmassa. Jos kirjoittasimme siitä, mitä Saksassa on kuluneen vuoden aikana tapahtunut ja mitä tällä maalla on juuri nyt odotettavanaan, siitä kertyisi useampia sivuja. Saksa on Euroopan sydän, ja Saksan luhistuminen merkitsisi koko Euroopan luhistumista. Englanti on yhtä ahtaassa asemassa. Monet moittivat Ranskan menettelytapoja, mutta sekin maa käy kohti pahaenteisiä tapahtumia. Pienemmät tasavallat ja kansat kärsivät toisten tavoin. Neuvosto-Venäjän kuuluisa viisivuossuunnitelma on epäonnistunut. Sen sisäinen tila on pahempi kuin mitä sanomalehtiuutiset mainitsevat.

Vielä pahempi on tilanne kaukaisessa idässä. Jaappanin menettely uhkaa mailman rauhaa. On vaikea kuvitella, mitä seurauksia tulee olemaan, jos syttyy toinen jättiläismäinen sota. Siitä tulee maailman mullistus, ja se voi puhjeta milloin tahansa. Miljoonat tarttuvat silloin aseisiin, ja koko Aasia hukkuu vereen. Kansainliitto heitetään arvottomana syrjään. Etelä-Ameriikan maitten hätä ei ole paljoa pienempi Euroopan yleistä hätää. Toinen vallankumous seuraa toistaan. Kommunismi koettaa saada ohjaksen käsiinsä. Laittomuus kaikkine seurauksineen ilmenee kaikkialla.

Sellainen on maailman tilanne uuden vuoden alussa. Mitä tämä kaikki merkitsee? Ne, jotka vielä pitävät Raamattua jumalllisena ilmestyksenä, voivat vastata tähän kysymykseen. He tietävät, että kaikki, mitä tapahtuu, on ennustettu Jumalan Sanassa. He tietvät, ETTÄ TÄMÄN AIKAKAUDEN ENNUSTETTU LOPPU ON OVEN EDESSÄ. He tietävät, että asiain uusi järjestys on pian koittava, ja että taivaan Jumala pystyttää valtakuntansa, ja vanhurskauden ja rauhan valtakunnan. Se alkaa silloin, kun Herra ilmestyy Öljymäelle. Hän on ainoa, joka voi pleastaa mailman täydellisestä perikadosta. Ja kun me Jumalan kansana tiedämme kaiken tämän, tiedämme myös sen, joka on meitä lähempänä kuin koskaan ennen, että HERRA JEESUS SAAPUU PILVISSÄ OMIANSA NOUTAMAAN, jolloin 1 Tess. 4:17,18 täyttyy. Siksi me edelleenkin odotamme uudistuvin toivein, että tänä vuonna mahdollisesti pääsemme katselemaan Kristusta, Vapahtajaamme, kasvoista kasvoihin.”

leipäjono

”Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ’Katso, tämä on uutta’, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.” – Saarnaaja 1:9-10

Artikkelin kuvaama tilanne on melkein identtinen meidän tilanteemme kanssa. Talous on sekasorrossa ja ennustukset paranevasta taloudesta ovat rauenneet yhtä lailla tyhjiin; ” enemmän ahdistusta, enemmän työttömyyttä, enemmän kärsimyksiä ja epätoivoa”. Ja kuten tuolloin, niin samalla tavalla ”valtiomiehet, rahamiet ja talous- sekä teollisuuselämän johtomiehet ovat erittäin toivottomia”. Ja kun he pelkäsivät Saksan luhistumista, niin samalla tavalla mekin pelkäämme Yhdysvaltojen luhistumista, mutta uskon että lopulta tulee Yhdysvalloille käymään kuten Saksalle, niin että sieltä nousee uusi maailman johtaja. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Tässä hengessä kirjoitetussa artikkelissa osatiin myös ennakoida tuleva sota ja synnytystuskat, jotka olivatkin ihmiskunnan historian verisimmät. Lopulta kuitenkin Israelin valtio syntyi ja artikkelin ennustamalla tavalla siirryimme uuteen aikakauteen – lopun aikaan ja viimeinen sukupolvi syntyi – kun Israel itsenäistyi vuonna 1948 sodan jälkeen. Mutta mekin voimme yhtyä artikkelin kirjoittajan sanoihin Messias Jeesuksen odotuksesta ja Hänen kasvojensa näkemisestä.

”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” – 1. Tessalonikalaiskirje 4:16-18

Ole valmis!

Aikaisemmissa artikkeleissa olen tuonut esille monta tuomiota, jotka ovat kohtaamassa maailmaamme. Jo nyt olemme nähneet luonnonkatastrofien lisääntyvän ja luonnon käyvän villimmäksi, talouden käyvän yhä epävarmemmaksi ja meidän yhteiskuntamme käyvän yhä heikommaksi monia uhkia vastaan kyberterrorismista ydinonnettomuuksiin. Jos tai kun yhteiskuntamme romahtaa, voi olla mahdollista että kristityt ovat näkemässä tulevista tuomioista niiden alkua, aivan kuten toisen maailman sodan aikana. Näin ollen herää kysymys, että varautuivatko Kirjoituksien uskovat ja jos niin miten?

sandy_fire_queens

”Kun peruspylväät murretaan maahan, mitä voi vanhurskas tehdä?” – Psalmit 11:3

Profeettojen kehoitukset suojautua myrskyltä

riot_fire

”Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa… Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.” – Habakuk 2:1-3

David Wilkerson (7.3.2009)
”Kymmenen vuoden ajan olen varoittanut tuhannen tulipalon syttymisestä New Yorkin kaupungissa. Ne tulevat nielaisemaan suur-New Yorkin alueen, mukaan luettuna osia New Jerseystä ja Connecticutista. Suurimmat kaupungit kaikkialla Yhdysvalloissa saavat osakseen mellakointia ja roihuavia tulipaloja – sellaisia joita näimme Wattsissa, Los Angelesissa vuosia sitten. Mellakointia ja tulipaloja tulee olemaan kaupungeissa ympäri maailmaa. Tulemme näkemään ryöväämistä—mukaan lukien Times Squarella, New Yorkin kaupungissa. Se mitä koemme nyt, ei ole taantumaa, tai edes lamaa. Olemme Jumalan vihan alaisuudessa…

Ensinnäkin, annan sinulle käytännöllisen sanoman, jonka sain henkilökohtaiseksi ohjeistuksekseni. Varastoi ruokaa, hygieniatuotteita ja muita perustarpeita 30 päivän ajalle. Suurissa kaupungeissa tavaratalot tyhjenevät tunnissa kun merkit uhkaavasta katastrofista tulevat tietoon…

Sanon itselleni: ei ole tarpeen juosta tai piiloutua. Tämä on Herran vanhurskas teko. Katselen Herraamme hänen valtaistuimellaan hänen lempeän, rakastavan katseensa seuratessa jokaista askeltani—luottaen että hän pelastaa kansansa tulvien, tulipalojen, onnettomuuksien, kaikenlaisten koetuksien keskellä. ”

John Paul Jackson (14.02.2013)

Steve Quayle (10.09.2015)

Kaikki näistä profeetoista siis kehoittavat varastoimaan vähintään muutaman viikon tarpeet, mutta tärkeintä on usko Messias Jeesukseen, jota ilman ei tulevasta voi selvitä tai olla mukana pian tapahtuvassa suuressa evakoinnissa. Varastoimisesta eli kotivarasta artikkelin lopussa lisää.

Haavoittuva maailmamme

Tampere+sade+tulva+k+014

”Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” – Apostolien teot 19-21

Modernia yhteiskuntaamme ei ole rakennettu Kristus-kalliolle, vaan hiekalle, ja on altis monille haavoittuvuuksille. On hyvin todennäköistä, että suuri herätys tapahtuu yhteiskunnan tukipilareiden romahtaessa. Tässä joitakin noista mahdollisista uhkakuvista.

  • Maailmanlaajuinen talouden romahdus, kuten tapahtui 1930-luvun laman aikana ja josta seurasi lopulta toinen maailman sota.
  • Ennen näkemättömän voimakkaat myrskyt ja tulvat, kuten vahvemmat trombit ja rankkasateet.
  • Kemiallinen vuoto tai ydinvoimala onnettomuus, kuten Japanissa ja 1980-luvulla Tshernobylin onnetomuus, joka vaikutti tuolloin Suomeenkin.
  • Sähkömagneettinen pulssi (EMP) tai aurinkomyrsky, kuten 1800-luvulla joka tuhosi silloisen lähes olemattoman sähköverkon, mutta tänä päivänä olisi erittäin tuhoisa hävittäen sähköverkon, Internetin, puhelinverkot, GPS-navigoinnin, polttoainepumput ja pankkipalvelut sekä monet muut palvelut.
  • Internetin osittainen tai kokonainen kaatuminen kyberterrorismin seurauksena.
  • Maailmanlaajuinen pandemia, kuten lintu- ja sikaflunssa.
  • Kansannousu tai terroristi-isku, joka tuhoaa jonkin yhteiskunnan elintärkeään laitoksen.
  • Venäjän eli Googin hyökkäys Suomeen, kuten hyökkäys Georgiaan. Tästä hyökkäyksestä myös monet ovat profetioineet.
  • Asteroidin, komeetan tai meteoriitin iskeytyminen maahan. Kirjoitukset lopun aikoina taivaalla näkyvän ihmeellisiä merkkejä, tähtien putoavan ja taivaiden voimien järkkyvän. Venäjälle keväällä 2013 iskenyt meteoriitti aiheutti 500 Hiroshiman ydinpommin tuhon!

Niin kauan kuin yhteiskunnamme yllä on universumin Luojan suojaava ja siunaava käsi, varjelumme näiltä vitsauksilta, mutta mitä enemmän käännymme jumalattomuuteen ja Israelia vastaan, sitä todennäköisempää näiden edellä mainittujen uhkakuvien toteutuminen. Myös Antikristus tulee nousemaan kaaoksen keskeltä ”sankariksi”, jolloin on todennäköistä että ylöstempaus tapahtuu tällaisen kriisin aikana, joka varmasti on myös vahvaa herätyksen aikaa.

Mikä vahva todistus se onkaan jumalattomalle maailmalle, jos kristityt ovat valmiita ja loistavat pimeässä tuolloin kuin tähdet. Yhteiskunta ei pysty huolehtimaan puhtaasta vedestä, ruuasta ja muista tarpeista, kuin muutamia päiviä, jonka jälkeen hyvin nopeasti anarkia valtaa, kuten Yhdysvalloissa tapahtui Hurrikaani Katrinan aikana. Mutta näissäkin Hurrikaaneissa valmistautuneet ihmiset kärsivät vähiten ja pystyivät hyödyntämään varastojansa sekä sen sijaan, että olisivat olleet pelkkiä uhreja, he kykenivät auttamaan muita.

YLEn Suomi alas 15 minuutissa -dokumentti kertoo, kuinka haavoittuva meidän sähköstä riippuva yhteiskunta todellisuudessa onkaan!

Nooa – Kaikkien selviytyjien isä

noah_building_ark

”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan. Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa… Ja hanki itsellesi kaikkinaista ravintoa, syötäväksi kelpaavaa, ja kokoa sitä talteesi, että se olisi ruuaksi sinulle ja heille.” – 1. Mooses 6:13-21

”Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.” – Heprealaiskirje 11:7

Kirjoituksista löytyy monta esimerkkiä valmistautumisesta tulevaan katastrofiin, kuten Joosef joka kokosi viljaa seitsemäksi vuodeksi, mutta varmasti Nooa on paras esimerkki selviytymisestä ja valmistautumisesta universumin Luojan lupaamaa katastrofia varten.

Nooan sanotaan olevan vanhurskauden saarnaaja (2. Piet. 2:5) ja hän julisti parannusta kunnes arkki oli valmis. Varmasti kärsivällistä valmistumista pilkattiin vuosikaudet. Samalla tavalla meidänkin on jatkettava loppuun asti ahkerana Messias Jeesuksen julistamista ja Kristus arkin valmistamista. Ja koska Kirjoitukset sanovat, että viimeisinä päivinä on oleva kuin Nooan päivinä, niin silloin meidänkin jokaisen on hyvä olla kuin Nooa ja hankkia kaikkinaista ravintoa ja tarvikkeita tulevaa varten.

”Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.” – Luukas 17:26-27

Älä huolehdi, vaan valmistaudu

store_room_Utah-Preppers

”Järkevä näkee vaaran ja piiloutuu, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja joutuvat kärsimään.” – Sananlaskut 22:3 (RK)

Ensinnäkin, sinun on kysyttävä itse universumin Luojalta, että näkeekö Hän sinun tarvetta varautua mahdollista tulevaa katastrofia varten, sillä Hänellä on joka tapauksessa kaikki hallinnassa koko ajan eikä mikään tule Hänelle yllätyksenä. Toistaiseksi, tarkoitus ei ole pelotella tai luoda paniikkia, vaan kuten edellinen viisaan kuningas Salomonin sananlasku sanoo, niin on järkevää valmistautua kun näkee vaaraan. Se ei ole siis uskon puutetta, vaan päinvastoin luottamista Hänen sanansa toteutumiseen ja ojentautumista sen mukaan. Parhaassa tapauksessa mitään tuomiota ei tule ja tapahtuu Herran pikainen paluu, niin että varastosi jää jäljelle jääneille, jotka kiittelevät uskostasi ja viisaudestasi.

Erityisesti, jos olet perheellinen, niin olet silloin vastuussa koko perheesi hyvinvoinnista ja sinulle on annettu käsky huolehtia heistä. Ja mikä olisi hädän hetkellä esimerkillisempi isä tai äiti, kuin sellainen joka niinä päivinä voi olla apuna etkä vaivana muillekin ihmisille.

kotivara

”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.” – 1. Timoteus 5:8

Suomessa viranomaiset suosittelevat varmuusvarastoa eli kotivaraa viikoksi, niin että tarvittaessa selviydyt kaupassa käymättä yhden viikon. Tämä oli tietenkin täysin normaali toiminta vielä muutama vuosikymmen sitten, kun ihmisillä oli kellarit ja omat ruokavarastot asuttaessa maalla ja ollessa omavaraisia. Tässä lista joistakin tavaroista, joita on hyvä varata varastoon.

  • Elintarvikkeita, jotka säilyvät hyvin.
  • Vettä (tai vesilähde kuten kaivo).
  • Lääkkeitä (myös joditabletteja) ja hoitovälineitä.
  • Hygieniatarvikkeita kuten pesuaineet ja WC-paperi.
  • Radio, joka toimii paristoilla sekä paristoja siihen.
  • Taskulamppu.
  • Kynttilöitä.
  • Tulentekovälineet.

Tässä joitakin esimerkkejä, mutta kotivara ei tarvitse olla sen ihmeellisempi, kuin pieni lisä normaalin ruuan varaamiseen, vaikakkin voi olla myös kattavampikin. Lisää varautumisesta kannattaa lukea Suomen puolustusministeriön oppaasta ”Pahasti poikki”.

Yhteiskuntamme on monella tasolla kaatumassa ja jatkuva sodan uhka on aivan ovella, kuten 1930-luvun lopulla, jolloin nyt on aika valmistautua hengellisesti ja materialistikin. Tekeminen monesti myös vahvistaa uskoa, kun teet sitä mihin uskot. Kuten partiolaiset sanovat: ”Ole valmis!”

”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:3-4

Kertomuksia Sodomasta ja Gomorrasta

Kirjoitukset kertovat, että maailmassa meno tulee olemaan ennen Messiaan paluuta kuin Sodomassa ja Gomorrassa. Tämän takia on hyvä nähdä mitä sodomalaisten ja yhteensä viiden lakeuden kaupungin synti elämä todella oli.  Tässä muutama kertomus noista kaupungeista apokryfisestä Oikeamielisen kirjasta. Suomennokson on tehnyt allekirjoittanut vuoden 1887 englannin kielisestä käännöksestä.

”Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.” – Luukas 17:28-30

Haureuden ja irstauden huipentuma

dogging

”Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät. Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.” – 2. Pietarin kirje 2:6-8

”Noina päivinä kaikki Sodomon ja Gomorran, ja kokonaisuudessaan viiden kaupungin, ihmiset olivat perin pahoja ja syntisiä Herraa vastaan ja he ärsyttivät Herraa kauhistuksillaan, ja vahvistuivat iljetyksissään ja ylimielisyydessään Herran edessä, ja heidän pahuutensa ja rikoksensa olivat noina päivinä suuret Herran edessä. Ja heillä oli maassaan erittäin avara laakso – noin puolen päiväin kävelymatka – ja siellä oli vesilähteet ja suuri määrä nurmikasveja ympäröi veden. Ja kaikki Sodoman ja Gomorran ihmiset menivät sinne neljä kertaa vuodessa, vaimojensa ja lapsiensa ja kaiken heille kuuluvansa kanssa, ja he ilakoivat siellä soinnuin ja tanssein. Ja ilakoinnin aikaan he kaikki nousivat ja kävivät käsiksi heidän naapuriensa vaimoihin, ja jotkut, naapureiden neitsyttyttäriin, ja he nauttivat heistä, ja jokainen mies näki vaimonsa ja tyttärensä hänen naapurinsa käsissä ja ei sanonut sanaakaan. Ja he tekivät niin aamusta yöhön, ja he jälkeenpäin palasivat kotiin, jokainen mies taloonsa ja jokainen nainen telttaansa.” – Oikeamielisen kirja 18:12-14

Noiden kaupungkien irstaus ja haureus meni niin pitkälle, että he järjestivät neljä kertaa vuodessa ”bileet”, joissa he vaihtoivat vaimoja ja antoivat tyttäriänsä käytettäväksi julkisesti hyväksi. Meidän ennen niin hyveellinen Suomemme on kääntynyt samalla tielle, kun kaupungeissa mainostetaan erityisiä pettämissivustoja, harrastetaan seksiä julkisesti, pukeudutaan minimaallisiin vaatteisiin, pornoa on saatavilla jokaisesta älypuhelimesta tietokoneeseen enemmän kuin voi katsoa ja mielenosoitukset muuttuvat yläosattomiksi. Kaikki saastan portit ovat nyt avoinna.

Luonnottomat lihanhimot

gayflag

”Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” – Juudaan kirje 1:7

”Ja heidän neljän tuomarinsa tahdosta Sodoman ja Gomorran väellä oli sängyt pystytettyinä kaupunkien kaduille, ja jos joku mies tuli näihin paikkoihin he tarttuivat häneen ja veivät hänet yhteen heidän sängyistään, ja väkisin laittoivat hänet makuulle. Ja kun hän makasi alhaalla, kolme miestä seisoi hänen pään vieressä ja kolme hänen jalkojensa, ja mittasivat hänet sängyn pituudella, ja jos hän oli lyhyempi kuin sänky, nämä kuusi miestä venyttivät häntä kummastakin päästä, ja kun hän huusi heille, he eivät vastanneet hänelle. Ja jos hän oli pitempi kuin sänky, he vetivät yhteen sängyn päiden molemmat puolet, kunnes hän oli kuoleman porteilla. Ja jos hän jatkoi huutamista heille, he vastasivat hänelle, sanoen: ’Täten tehdään hänelle joka tulee meidän maahamme’.  Ja kun miehet kuulivat kaikista näistä asioista mitä Sodoman kaupunkien väki teki, he pidättyivät tulemasta sinne.” – Oikeamielisen kirja 19:3-7

Vaikka kertomus ei suoraan kerro, niin homoseksuaalisuus oli yleistä Sodomassa ja Gomorrasta, niin että homoseksuaaleja ja muita luonnotonta seksiä harrastavia kutsuttiinkin ennen sodomiiteiksi. Nyt ei ainoastaan sekulaari yhteiskunta hyväksy näitä perversioita, vaan jopa kirkoissa järjestetään jumalattomia Sateenkarimessuja, jotka ylistävät homoseksuaalisuutta. Näitä kutsutaan myös Pride-messuiksi ja sana pride tulee englannin kielen ylpeyttä tai pöyhkeyttä tarkoittavasta sanasta, joka Kirjoituksien mukaan käy lankeemuksen edellä ja vie perikatoon: ”Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä”. (Snl. 16:18).

Muukalaisvihamielisyys ja ahneus

kerjäläinen

”Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.” – Hesekiel 16:49-50 49

”Ja kun köyhä tuli heidän maahansa, he eivät antaneet hänelle hopeaa tai kultaa, ja saivat julistuksen aikaan koko kaupungissa, ettei hänellä annettaisi leivän murustakaan syötäväksi, ja jos muukalainen sattui jäämään sinne muutamaksi päiväksi, ja kuolemaan nälkään, saamatta leivän murusta, niin hänen kuoltuaan kaikki kaupungin väki tuli ja otti hopeansa ja kultansa mitkä he olivat antaneet hänelle. Ja nuo jotka tunnistivat hopean tai kullan minkä olivat antaneet hänelle, ottivat sen takaisin, ja hänen kuoltuaan he lisäksi riisuivat häneltä vaatteensa, ja he taistelivat niistä, ja naapurinsa voittaja otti ne. Tuon jälkeen he kantoivat ja hautasivat hänet jonkin pensaan alle aavikolle. Niin he tekivät kaikkina päivinä kenelle vain joka tuli heidän luokseen ja kuoli heidän maassaan.” – Oikeamielisen kirja 19:8-10

Vaikka lakeuden kaupungeilla oli korkea hyvinvointi ja yltäkylläisyys, he kielsivät auttamasta köyhiä ja olivat valmiita ryöstämään köyhän, aiheudettuaan hänen kuoleman. Suomessakin enemmistö karkoittaisi romanikerjäläiset ja vaativat kerjäämisen kieltämistä lailla. Sodomassa olikin tapana kuuluttaa köyhän nähtyään, että hänelle ei saisi antaa leivän murustakaan.

Pyhä pahaksi ja paha pyhäksi

yleisö

”Sillä matkaaja tuli Adman kaupunkiin ollakseen siellä koko yön, aikomuksenaan mennä kotiin aamulla, ja hän istui vastapäätä nuoren naisen isän taloa, jäädäkseen sinne, sillä aurinko oli laskenut kun hän saapui siihen paikkaan. Ja nuori nainen näki hänet istumassa talon ovella. Ja hän kysyi naiselta kulausta vettä… Ja se nuori nainen meni siihen taloon ja haki miehelle leipää ja vettä juotavaksi ja syötäväksi. Ja tämä tapaus tuli tiettäväksi Adman väelle, ja he kokoontuivat ja toivat sen nuoren naisen tuomarien eteen, että he tuomitsisivat naisen tästä teosta. Ja tuomari sanoi: ’Kuoleman tuomio on pantava täytäntöön tälle naiselle, koska hän on rikkonut meidän lakiamme, ja sen takia tämä on päätös hänestä’. Ja noiden kaupunkien väki kokoontui ja toi ulos sen nuoren naisen, ja voitelivat hänet hunajalla päästä varpaisiin, kuten tuomari oli säätänyt, ja he asettivat hänet mehiläisparven eteen jotka olivat silloin heidän pesissään, ja ne mehiläiset lensivät naisen päälle ja pistivät häntä että hänen koko vartalonsa turposi. Ja se nuori nainen huusi mehiläisten vuoksi, mutta ei kukaan huomioinut häntä tai säälinyt häntä, ja hänen huutonsa nousi taivaaseen.” – Oikeamielisen kirja 19:37-43

Nyt ei enää tyydytä välinpitämättömyyteen ja sivusta seuraamiseen, vaan hyökätään avoimesti Kirjoituksia ja Messiaaseen uskovia vastaan, kääntäen pyhän pahaksi ja pahan pyhäksi. Kirjoitukset, oikeudenmukaisuus ja auttaminen ovat uusia paheita, siinä missä irstaudet, juoppous ja muu syntie elämä on muuttunut ihmisille pyhimmiksi asioiksi, joihin ei saa puuttua. Syyttömien tappaminen ja oikeuden vääristäminen oli viimeinen pisara lakeuden kaupunkien kohdalle, niin että sen jälkeen noiden kaupunkien päälle satoi tulta. Nyt tapetaan tuhansia syntymättömiä lapsia joka vuosi Suomessa, samalla kuin koko yhteiskunta korruptoi ja rapistuu koko ajan kääntyen yhä enemmän epäoikeudenmukaiseksi. Tälle yhteiskunnalle tulee epäilemättä tuho yhtä yllättäen kuin Sodomalla ja Gomorralle. Messias Jeesus varoittaakin haikailemasta tämän synnissä elävän maailman perään ja sen sijaan on katse pidettävä Hänessä, joka pian saapuu!

”Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin. Muistakaa Lootin vaimoa!” – Luukas 17:31-32