1980 Ken Peters näki unen ahdistuksen ajasta. Hän oli erittäin häiriintynyt ahdistavista unista, koska hänellä ei ollut mitään tietämystä lopun ajasta, Messiaan paluusta tai ahdistuksen ajasta.
Suuri ahdistus
”Uni alkoi äärimmäisen kovalla äänellä. Näin Kristuksessa kuolleitten nousevan haudoistaan. Näin ihmisten kaiken aikaa tulevan ulos haudoistaan. He olivat pukeutuneet kirkkaisiin, hohtaviin, valkoisiin asuihin. Sitten he äkkiä katosivat. En tiedä mihin he menivät. En nähnyt mitään elävää missään. Ei ollut mitään hurmosta, vain ylösnousemus kuolleista. Seurasi hysteria, epätoivo, ja kaaos, kaikissa maailman valtioissa. Jokainen halusi tietää mitä oli tapahtunut ja mihin haudoistaan nousseet ihmiset olivat menneet. Jokaisessa sydämessä vallitsi absoluuttinen toivottomuus, ihmiset olivat totaalisesti tolaltaan. Koko maailma oli täysin epäjärjestyksessä. Televisio ja radio poissa pelistä viikkoja. Kävelin shokissa pitkin katuja. Kaikkialla oli totaalinen pelko ja laittomuus. Ryöstöjä ja murhia joka paikassa.”
”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.” – 1. Tessalonikalaiskirje 4:16-17
”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:3
”Erinäisten viikkojen jälkeen TV ja radioyhteydet alkoivat palautua niissä oli yksi ja sama mies julistamassa uutta hallintoa ja johtajuutta. Tämä uusi mies, jonka uskoin olevan Antikristus, oli pyrkimässä johtajaksemme. Tämä oliivi-ihoinen tummatukkainen mies puhui kaunopuheisesti ja karismaattisesti. Hän oli sovitteleva ja lupasi vastaukset kaikkiin ongelmiin. Hän oli juoheva ja äärimmäisen vakuuttava, mestarillinen esiintyjä. Hän kertoi, että tämä ihmisten katoaminen oli jumalan oikeudenmukaisuutta heitä kohtaan. Hän alkoi esittää näkemyksiään radiossa ja televisiossa kaikilla kanavilla 20 – 14 h/vrk. Maailman talousihmiset hyväksyivät hänen uuden suunnitelmansa. Olin hämmästynyt kuinka nopeasti ja ilman vastustusta ihmiset luopuivat oikeuksistaan… Uutta johtajaa ja hänen lakejaan ei vastustettu. Enää ei ollut valittuja virkamiehiä. Perustuslaki ei ollut enää voimassa. Oli shokeeraavaa, kuinka helposti perustuslaki oli korvattu rauhanomaisella sotatilalailla. Ei ollut yksityisyyttä. Sotapoliisi oli kaikkialla jäljittäen ja tarkkaillen kaikkia ja kaikkea.”
”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton… jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:7-10
”Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava. Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle.” – Daniel 8:23-24
”Maailmanlaajuinen maanjäristys tappaa miljoonia ihmisiä… Säähäiriöitä; katovahinkoja, kuivuutta, nälänhätiä, ruttoa. Säätilat täydellisesti muuttuneet. Talvisäätä kesäaikaan ja kesäsäitä talviaikaan. Talvesta tuli kesä ja kesästä talvi. Kukaan ei pystynyt ennustamaan säitä. Kaikki ennusteet osoittautuivat käyttökelvottomiksi siksi, että säätiloilla nyt oli omat tapansa. Sadot menetetty. Kuivuus aiheuttaa nälänhätää ja kuolemaa. Globaali rutto.”
”Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja ruttoa ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.” – Matteuksen evankeliumi 24:6-8
”Minä masennuin. Mitä tämä on? Onko tämä se ns. maailmanloppu? Lähes toivotonta. Aloin etsimään vastauksia. Eräänä päivänä kävellessäni kaduilla, kohtasin vanhahkon herrasmiehen. Kysyin tiesikö hän mitä oli meneillään maailmassa. Hän kertoi, että loppu oli tulossa ja että hän ei ollut valmistautunut kuninkaan tuloon. Hän kaivoi varovaisesti takataskustaan pienen raamatun ja alkoi näyttää kirjoituksista tarvettani Pelastajaan. Sydämeni alkoi täyttyä riemusta, kun pyysin Jeesusta Kristusta antamaan syntini anteeksi ja täyttämään sydämeni.
Tuolla miehellä oli joitakin seuraajia, jotka olivat hyväksyneet Jeesuksen Kristuksen sanoman. Vaikka olimme pieni ryhmä, aloimme saada merkittäviä tuloksia evankeliumin levittämisessä ja lähimmäisten auttamisessa. Evankeliumin levittämisemme näytti vaikuttavan mitä erikoisemmilla tavoilla. Me voimme kertoa, että Jumala oli kanssamme. Minun työni evankelioijana jatkoi kasvamistaan. Monet nimikristityt muuttuivat sen evankeliumin voimasta, jonka tämä mies antoi meille. Nämä nukkavierut kristityt kertoivat, kuinka heillä kerran oli suhde Jeesuksen kanssa, mutta olivet tulleet kylmiksi uskossaan ja luopuneet pyhästä elämästä intohimoisessa Jumalan etsimisessä.”
”Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä. Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa. Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen. Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.” – Daniel 11:32-35
”Yhtenä päivänä eras mies lähestyi minua ja sanoi että minun pitäisi ottaa tunnistusmerkkini. Hän kertoi ettemme voi kauempaan käydä kauppaa ilman tunnistemerkkiä oikeassa kädessä tai otsassa. Siinä oli kuin auringon kuva, jonka keskellä oli käsi. Kuulin mielessäni voimakkaan vaatimuksen joka kielsi mistään syystä ottamasta merkkiä… Uusi Järjestys alkoi suositella ihmisille merkin ottamista. He myivät ideaa samoin kuin sekkien ja luottokorttien käyttöä. Pian painostus kasvoi ettei voinut ostaa eikä myydä ilman merkkiä.”
”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.” – Ilmestyskirja 13:16-17
”Uuden järjestyksen suunnitelma on paljastettu; kristittyjen täydellinen tuhoaminen. Meidät pantiin arestiin ja kyseltiin toimistamme. He kuitenkin tiesivät kaiken mitä olimme tehneet. Oli kuin he olisivat kulkeneet kanssamme koko ajan. Evankeliumia emme saaneet levittää. Kieltäydyimme lopettamasta evankeliumin levitystä ja siksi kyselyt muuttivat luonnettaan. Lopulta uuden järjestyksen todellinen luonne paljastui. Uhka ja ilkeys oli nyt täydessä voimassaan. Se oli pelottavaa.
Lopulta pitkien kuulustelujen jälkeen meidät johdettiin erittäin pitkään käytävään. Käytävällä oli paljon ovia ja kun kuulustelijat kiihdyttivät tahtia niin jonosta putosi pois enemmän ihmisiä. Näin monien astuvan pois rivistä ja kun he tekivät niin he purskahtivat itkuun. Monen tunnin jälkeen saavuimme viimeisen näkyvän oven kohdalle. Ovi avautui paljastaen yhden teloittajan ja muutamia agentteja. Kauhu valtasi minut. En ollut koskaan kokenut vastaavaa pelkoa. Miehellä oli musta vaate kasvoillaan reiät silmien ja suun kohdalla. Hänellä oli samankaltainen miekka kuin Sinbad merenkulkijalla. Pahuuden läsnäolo oli paksua, käsin kosketeltavaa.
Äkkiä tunsin käden koskettavan oikeaa olkapäätäni ja suuri rauha ja lämpö virtasi koko olemukseeni. Katsoin taaksepäin nähdäkseni kuka oli kanssani ja siellä seisoi Jeesus. Minut asetettiin pöydälle ristinmuotoisen kuvion päälle. Ruumiini oli kiinnitetty pöydälle jonkin päälle mikä voisi olla ristin pystysuora osa ja käsivarret johonkin mikä voisi olla ristin vaakasuora osa. Teloittaja nousi ottaakseen elämäni. Näin miekan nousevan. Näin sen putoavan, mutta niin pian kuin terä kosketti niskaani olin mennyt – täydellisesti poistunut ruumiistani. En tuntenut tuskaa! Olin äkkiä seisomassa Jeesuksen vieressä katsoen koko näyttämöä.”
”Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät… Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.” – Ilmestyskirja 13:6-10
”Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta.” – Ilmestyskirja 20:4
Muutaman viikon kuluttua unesta Ken Peters otti Messias Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja Herranaan. Joko sinulla on lentolippu pakenemiseen näiltä edellä kuvatuilta ahdistuksilta?
”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.” – Matteuksen evankeliumi 24:21
Tulevaisuuden näkymiä
Edellä olevan videon lopussa (2005) Ken Peters esitteli myös muita hänen näkemiään näkyjä tulevaisuudesta.
- Kaikki maat, joihin Yhdysvallat on mennyt Jumalan tahdon vastaisesti, Jumala on katsonut tunkeutumisiksi ja sallii näiden valtioiden vaivata Yhdysvaltoja.
- Yhdysvalloilla on vuoteen 2003 asti aikaa kääntyä takaisin Jumalan puoleen, jos niin ei tapahdu, Jumala tulee tuomitsemaan Yhdysvallat vuohena. (Matt. 25:31-33)
- Tuomio alkaa pian katumattomista kaupungeista, alueellisia siunauksia tai tuomioita. (Ps. 110:1-3)
- Herätyksen ja sadonkorjuun siunaus alueille, jotka reagoivat Pyhän Hengen ohjauksen tuoda yhteyttä ja rakkautta kaupunkeihin. (Daniel 11:32-35)
- Valtioiden liittoumisen aikaa. Kiina, P-Korea, Japani ja Tyynen Valtameren maat asettuvat lopun ajan liittoutumaan.
- Castron korvaaja saa näyttämään hänet kissimirriltä. Meidän täytyy rukoilla!
- Afrikasta ja Etelä-Amerikasta tulee uudestisyntyneitä kansakuntia, ”Kansakunnat Jeesukselle”
- Amerikan irstauden valtaiset alueet tulevat näkemään enemmän tuomioita. Homoseksuaali agenda tulee laukaisemaan täyden hyökkäyksen asetummalla avoimesti vastustamaan kristinuskoa. (Luuk. 17:28-29)
- Amerikka tulee omaksumaan ”uudet lait ja ajat”. Meidän täyty rukoilla pysäyttämään tämä! (Dan. 7:25)
- Kirkko tulee menettämään sen verovapaan asemansa.
- Lisää paimenia tulee paljastumaan, kunnes Jumala tuo esiin Vanhurskaan Kirkon, puhtaan tahrattoman ja virheettömän. (1. Piet. 4:16-19)
- Lisää johtajia hallituksessa tulee paljastumaan tuoden esille vilpillisen luonteen ja oikeudenmukaisuuden äänestetyissä virkamiehissä.
- Tuomio on tulossa asuntolaina alalle.
- Pommitukset tulevat lisääntymään Yhdysvaltojen maaperällä katumattomissa kaupungeissa.
- Maanjäristykset jatkavat toistumistaan ja tuhoisin voimin aiheuttaen ihmisuhreja, myös Yhdysvaltojen maaperällä.
- Tämän vuosikymmenen aikana tulee historian suurimmat nälänhädät, rutot (epidemiat), tulvat ja katastrofit. Hidastumatta niin kuin
- El Niñon tapaisnen sää tulee tavainomaiseksi.
- Mellakoita ja väkivaltaa laittomilla alueilla, erityisesti Jumalaa ja Hänen lakejansa pilkkaavilla.
- Lisää ampumisia ja mattyyreita Amerikan maaperällä.
- Valtavirran kirkot tulevat kuolemaan inhottaviin kompromisseihin.
- Profetia 1994: urheilun ja viihteen jumalat kaatuvat ennen 1999. Muut tulee seuramaan.
- Tuomio tulee Amerikan maanviljelijöille laiminlyödessään sadonkorjuun Jumalan
Varautuminen tulevaisuutta varten.
- Pysy erossa kuluttaja luotosta, velkavankeus tulee takaisin.
- Tule pois Babylonian järjestelmästä. Gad and Meni, menestyksen ja kohtalon jumalat. (Jes. 65:8-15)
- Palaa ensimmäisen rakkauteesi; Jeesukseen. Ei Hänen sanaansa, profetioihin tai lahjoihin – vaan Häneen. (Ilm. 2:2-5)
- Rakasta lähimmäistäsi, vältä suvaitsemattomuuden ja vihan henkeä.
- Älä juokse merkkien perässä tai sinä tulet eksytetyksi. Revi alas epäjumalan palvelus. NYT!
- Aloita paastoaamaan ja rukoilemaan, pyhittäkää itsenne nyt, älkää olko tyhmiä neitsyeitä. (Matt. 25:1-13)
- Sijoíta kultaan ja hopeaan.
- Vältä hienoa teknologiaa, joka vie henkilökohtaisen voimasi.
- Älä laiminlyö Jumalan sanan tutkimista, pidä polkusi valaistuna. (2. Tim. 2:15)
- Seiso aukossa jatkuvasti. Kadu kuten Daniel and Jumala kuulee sinua. (2. Aik. 7:14)