Hildegard ja lopun ajan merkit

Hildegard Bingeniläinen (1096-1179) oli saksalainen abbedissa, joka vuonna 2012 laskettiin katolisten pyhimyksien joukkoon. Hän näki näkyjä monista tapahtumista ja erityisesti mielenkiinnon kohteena ovat olleet tarkat kuvaukset lopun ajan tapahtumisesta sekä tulevasta maailman johtajasta eli Antikristuksesta. Tässä koottuna osa hänen näyistään lopun ajan tapahtumista. Edellisessä artikkelissa hänestä oli hänen kuvaus ahdistuksen ajan lopusta eli viimeisen seitsemästä vuoden toisesta puolikkaasta, mutta tässä on joitakin tämän pyhän naisen saamista ennustuksista merkeistä ennen maailman johtajan astumista lavalle eli koskien välitöntä tulevaisuuta. Universumin Luoja näyttääkin siunaannen monia naisprofeettoja erityisen tärkeillä viesteillä, kuten naisprofeetta Hannaa Messiaan syntymän yhteydessä.

Hildegard

”Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää. Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.” – Luukas 2:36-38

Viimeisten päivien ihmiset

MEXICO SPRING BREAK

“Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja…” – 1. kirje Timoteukselle 4:1 (RK)

”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin… hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” – 2. kirje Timoteukselle 3:1-5

”Aika on tulossa jolloin herrat ja kansa hylkäävät Paavin auktoriteetin. Jotkut kansat pitävät parempina omia kirkon johtajiaan Paaviin nähden. Saksan valtakunta jaetaan. Kirkon omaisuus maallistetaan. Pappeja vainotaan. Antikristuksen syntymän jälkeen harhaoppiset saarnaavat vääriä oppejansa esteittä, jonka seurauksena kristityt alkavat epäillä heidän pyhää katollista uskoansa.

Tuona aikakana kun Antikristus syntyy, tulee olemaan monia sotia ja oikea järjestys tullaan tuhoamaan maan päältä. Harhaoppisuus rehottaa ja harhaoppiset saarnaavat heidän valheitaan avoimesti ilman esteitä. Jopa kristittyjen keskuudessa epäillään ja ollaan epäuskoisia katolisista uskomuksista.

Maailman lopun kohtia ihmiskunta puhdistetaan kärsimyksien läpi. Tämä tulee olemaan totta erityisesti papiston kohdalla, jolta ryöstetään kaikki omaisuus. Kun papisto omaksuu yksinkertaisen elämäntavat, tilanne parannee.”

Viimeisen päivien ihmisistä kertoo apostoli Paavali erityisen tarkasti omissa kirjeissään ja heidän selkein erityispiirre on Jumalan avoin vastustaminen, joka tässäkin tulee ilmi. Tässä mainittu Saksan jakaantuminen on jo tapahtunut, joten nyt olemme juuri tässä mainittujen merkkien kohdalla. Tämän jälkeen tapahtuu ylöstempaus ja alkaa ahdistuksen aika.

Ahdistuksen ajan herätys

bible-witnessing

“Kansan keskuudessa olevat oppineet johdattavat monet ymmärrykseen, mutta heitä sorretaan miekalla ja tulella, heitä vangitaan ja heitä ryöstetään jonkin aikaa. Mutta keskellä sortoa heitä vähän autetaan, ja monet liittyvät heihin liehakoiden. Jotkut oppineista kompastuvat, jotta heidän joukkonsa koeteltaisiin, puhdistettaisiin ja kirkastettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä on aikaa määrähetkeen.” – Daniel 11:33-35 (RK)

”Tuona aikana rangaistukseksi heidän synneistä; erityisesti kristittyjä jotka yrittävät aseellista vastarintaa noita vastaan jotka heitä vainoavat tuntematta huolta heidän ruumiidensa kuolemasta, voimakas tuuli tulee nousemaan pohjoisesta kantaen raskaan sumun ja tiheimmän pölyn jumalallisesti käskystä ja se tulee täyttämään heidän kurkkunsa ja silmänsä, niin että he lopettavat heidän raakalaisuutensa ja heidät tulee valtamaan suuri pelko.

Sitten kristittyjen keskuudessa Pyhä Jumaluus tulee aikaansaamaan merkkejä ja ihmeitä niin kuin aikaansai heille Mooseksen aikoina pilvenpatsaalla ja kuten Miikael arkkiankeli teki kun hän taisteli pakanoita vastaan kristittyjen puolesta. Miikaelin avun kautta Jumalalle uskolliset lapset marssivat hänen suojassaan. He hävittävät vihollisensa ja saavat voiton Jumalan Voiman kautta, jonka seurauksena suuri määrä pakanoita liittyy kristittyihin todellisessa uskossa ja he sanovat: ’Kristittyjen Jumala on tosi Jumala koska niin ihmeellisiä tekoja on tapahtunut kristittyjen joukossa’.

Tuon jälkeen on niin vähän miehiä jäljellä että seitsemän naista tulee taistelemaan yhdestä miehestä sanoen miehelle: ’Nai minut ottaaksesi häpeän minulta pois’, sillä noina päivinä tulee olemaan naisille häepä olla ilman alasta, kuten se oli juutalaisille Vanhassa Testamentin aikaan.”

Tässä kuvattu herätys on todennäköisesti ahdistuksen ajalla tapahtuvaa herätystä jota profeetta Daniel kuvaa kirjassaan sillä tuuli on kuvaus universumin Luojan hengestä. Tämä herätys alkaa pohjoisessa ja sitä seuraa miekka eli väkevä vastustus.

Tähti putoaa taivaalta

asteroid-earth

”Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa.” – Ilmestyskirja 6:12-14

”Ennen kuin komeetta tulee, monet kansakunnat hyviä lukuunottamatta, puhdistetaan puutteella ja nälänhädällä. Suuri kansakunta valtameressä jota kansoittaa kansat eri heimoista, vajoaa maanjäristyksessä ja tuhoutuu myrkyssä ja hyökyaallossa. Se tulee jakautumaan ja suuri osa siitä tulee uppoutumaan. Tuo kansakunta tulee myös kohtamaan monia vastoinkäymisiä merellä ja tulee menettämään siirtokuntansa idässä Tiikerin ja Leijonan kautta.

Valtaisan voimansa johdosta komeetta pakottaa suuren osan valtamerestä pois ja upottaa monia maita veteen aiheuttaen paljon puutetta ja monia vitsauksia. Suuren komeetan jälkeen se suuri kansakunta tulee tuhoutumaan maanjäristyksissä, myrskyissä ja suurien aaltojen vedestä aiheuttaen paljon puutetta ja vitsauksia. Valtameri tulee myös upottamaan veteen monia muita maita, niin että kaikki rantakaupungit tulevat elämään pelossa ja monet tuhoutuneena. Kaikki meren rantakaupungit tulevat olemaan pelossa ja monet niistä tulevat tuhoutumaan hyökyaalloissa ja monet elävät olennot kuolevat ja jopa ne jotka pakevat kuolevat hirvittävään tautiin.

Sillä yhdessäkään noista kaupungeista ei yksikään elää Jumalan lakien mukaisesti.”

Tämä täysin jumalattomien kaupunkien tuho kuvaa Ilmestyskirjan kuudennen sineetin luomaa suurta ahdistusta maan päälle. Koska tämä ennustus on annettu jo 1100-luvulla, on merkillistä havaita kuvaus Yhdysvalloista, joka on ”suuri kansakunta” ja jota ”kansoittaa kansat eri heimoista”. Siirtokunnat idässä kuvaavat Yhdysvaltojen monia sotilastukikohtia ja Tiikeri ja Leijona taas ovat Kiinan ja Venäjän/Iranin symboleita, joiden kautta Yhdysvalloille tulee lopullinen tuomio.

Valheellinen rauha

babylonEU4

”Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee…” – 1. Johannes 2:17-18

”Kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. Hän tekee lujan liiton monien kanssa yhdeksi vuosiviikoksi, mutta viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee iljetysten siivin. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän yli.” – Daniel 9:26-27 (RK)

”Rauha palautuu Eurooppaan kun valkoinen kukka ottaa jälleen hallintaansa Ranskan valtaistuimen.

Tuon rauhan aikana kansalaisilta on kielletty aseiden kantaminen ja rautaa käytetään vain ainoastaan maataloussovelluksiin ja -työkaluihin. Myös tänä aikana maaperä tulee olemaan erittäin hedelmällistä ja monet juutalaiset, pakanat je harhaoppiset liittyvät kirkkoon.

Viimeisen katollisen imperiumin valtaistuin murenee ja valtikka putoaa valtaistuimella istuvan kädestä. Suuri Hallitsija tuona aikana tulee olemaan erittäin vanha mies. Kaikki oikeus lakkaa ja poljetaan jalan alle. Jälkimmäinen aika tulee olemaan pahempia ja turmeltuneempi Jumalan silmissä. Jumalan lapsia vainotaan mitä vihatuimmin tavoin Jumalan silmissä. Melkein välittömästi Hallitsijan jälkeen tulee Antikristus.”

Tässä kuvattu rauhan aika kuvaa Antikristuksen tuomaa rauhaa, joka tulee olemaan ensimmäiset 3½ vuotta seitsemän vuotisesta ahdistuksen ajasta. Ja lopussa kuvattu Antikristuksen tuleminen on taas Antikristuksen täysi valta, jonka hän saa ahdistuksen puolivälissä. Tästä eteenpäin Antikristuksen vallasta kertoo edellinen Hildegardin näky.

ObamaSatan

”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:7-9

Rabbi joka löysi Messiaan

Yitzhak Kaduri (1902-2006) oli kuuluisa Mizrahi Haredi rabbi ja kabbalisti joka omisti elämänsä Tooran eli Mooseksen kirjojen tutkimiselle ja juutalaisen kansan puolesta rukoilulle. Hänet tunnettiin myös profeettana Israelissa ja häneltä käytiin kysymyssä apua moniin asioihin. Hän syntyi Bagdad 1902 Turkin imperiumin aikana ja jo nuorena hän pärjäsi hyvin opinnoissaan ja kiinnostui kabbalasta eli juutalaista mystiikasta. Bagdadista hän siirtyi vuonna 1923 toisen maailmansodan jälkeen brittien hallinnoimalle Palestiinan mandaatti alueelle. Ennen kuolemaansa korkeassa iässä hän oli kertonut nähneensä Messiaan kasvot ja kuoltuaan hän jätti viestin, jossa oli viesti Messiaasta. Hänen hautajaisiinsa osallistui arviolta 300,000 ihmistä Israelissa.

Yitzhak_Kaduri

”Vanhuksilla on viisautta, ja pitkä-ikäisillä ymmärrystä.” – Job 12:12

Viisaat miehet etsivät ja löytävät Messiaan

Simeon-Christ-Child

”Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä. Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun. Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa oli lain mukaan, otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa ja sanoi: ’Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille’.” – Luukas 2:25-32

Jerusalemisssa oli Jeesuksen syntymän aikaan vanha mies Simeon, jonka nimi tarkoittaa hän on kuullut ja jolle Luoja oli Henkensä kautta että hän tulisi näkemään Voidellun eli Messiaan ennen kuolemaansa. Nähtyään Messiaan hän ennusti Hänestä ja Hänen roolistaan Israelia kohtaan. Juuri näin kävi myös rabbi Kadurin kohdalla, joka puhui monesti Messiaasta ja Hänen tulemukseestaan, ja niinpä hänkin viimein näki Messiaan kasvot talvella 2004. Ja kuten Simeon antoi ennustuksen, niin Kadurikin antoi ennustuksen Messiaan tulemuksesta. Ja kuten Simeon pääsi laskettiin rauhaan, niin myös rabbi Kaduri pian tämän ilmestyksen jälkeen laskettiin rauhaan erittäin korkeassa iässä.

Viesti haudan takaa

kadurinote

”Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa Pelastusta, sanoo Siionille: ’Sinun Jumalasi on kuningas!'” – Jesaja 52:7

Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.” – Matteus 1:21

Rabbi kertoi Messiasta, että ”Hän on täällä, hän on joukossamme, mutta hän ei tule ja sano: ’Minä Messias, seuraa minua’. Kabbalistien on löydettävä piilotetut sanat, ja sitten Israelin kansan tulee kysyä Messiasta kuninkaaksi”. Aivan kuten myös Jeesus sanoi, juutalaiset näkevät Messiaan vasta kun kutsuvat Häntä (Matt. 23:39). Messiaan nimi on kreikaksi Iesous Christos ja suomeksi Jeesus Kristus, mutta hepreaksi on hänen nimensä piilossa juuri rabbin kuvaamalla tavalla sanassa Pelastus, joka on hepreaksi Yeshua tai Yehoshua sen pitemmässä muodossaan (vrt. Esra 3:2, Sak. 6:11). Näin se on piilossa esimerkiksi edeltävässä Jesajan kirjan jakeessa sanassa Pelastus. Kuoltuansa tämä rabbi jätti viesti kirjekuoreen, joka tulisi avata vasta vuoden kuluttua hänen kuolemastaan. Viesti oli seuraava.

Yarim Ha’Am Veyokhiakh Shedvaro Vetorato Omdim”
”Hän nostaa kansan ja vahvistaa että Hänen sanansa ja laki pysyvät pystyssä.”

Rabbi salli avata kirjekuoren vasta vuoden kuolemansa jälkeen, koska hän tiesi että juutalaiset eivät voi puhua pahaa kuolleesta, jos siitä on kulunut yksi vuosi. Kun tämän heprean kielisen viestin jokaisesta sanasta otetaan ensimmäiset alkukirjaimet, muodostuu niistä sana Yehoshua joka on Jeesuksen heprean kielinen nimi. Tämä löytö järisytti rabbinista maailmaa ja lopulta juutalaiset rabbit joutuivat kieltämään viestin aitouden, mutta juuri näin rabbi Kaduri itse sanoi Messiaasta: ”Tulevatko kaikki uskomaan Messiaansa välittömästi? Ei, aluksi jotkut meistä uskovat Häneen ja jotkut eivät. Tulee olemaan helpompaa ei-uskonnolliselle ihmisille seurata Messiasta kuin Ortodoksi juutalaisille… Ihmiset tulevat ihmettelemään ja sanovat: ’Mitä, tuoko on Messias?’ Monet ovat tieneet hänen nimensä mutta eivät ole uskoneet että hän on Messias”.

Ennustus Messiaan tulemuksesta

Israeli Ariel Sharon’s ‘vital organs failing’

”Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: ’Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea’. Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.” – Habakuk 2:2-3

”Olet tavannut Messiaan. Hän ilmestyi minulle näyssä. Hän on kytkenyt sielunsa tiettyyn henkilöön Israelissa. Minä käytän tämän päivän opettamaan sinua kuinka tunnistaa Messias, sillä Hän ilmestyy pian. Sinun täytyy olla valmis Hänen tulemukselleen. Monet pelottavat asiat tulevat tapahtumaan ennen Hänen tulemustaan… mutta ne tulevat tapahtumaan äkkiä.
Minun on kerrotava sinulle jotakin järkyttävää. Minulla ei ole tarkkaa tietoa antaa sinulle seuraavasta asiasta muuta kuin mitä aion jakaa sinun kanssasi nyt… Messias on paljastanut minulle että Hän ei tuo Itseänsä julki kuin vasta meidän pääministerimme Ariel Sharonin kuoleman jälkeen.”

Vain muutama kuukausi tämän rabbi Kadurin ilmoituksen jälkeen tammikuussa 2006 Ariel Sharon sai aivoverenvuodon ja häntä ehdittiin jo hetken verran pitää kuolleena, mutta hän onkin koomassa ja hänen aivonsa havaittiin 2013 yhä toimivan. Nyt kahdeksan vuoden koomassa olon jälkeen on hänen tilansa huonontunut huomattavasti hänen kärsiessä munuaisongelmista ja lääkärien mukaan voi olla enää kysymys päivistä, kunnes hän kuolee. Rabbi Yitzhak Kaduri kertoi vielä Messiaasta tulemuksesta, että ”kun Hän tulee, Messias pelastaa Jerusalemin vierailta uskonnoilta jotka haluavat hallita (Jerusalemin) kaupunkia. He eivät onnistu sillä he taistelevat toisiansa vastaan”. Kun nyt Arielin Sharonin elämä roikkuu aivan langan varassa ja kesällä aloitettu yhdeksän kuukauden ”raskausaika” rauhansopimukselle alkaa käydä vähiin ja Ariel Sharonin elämä riippu langan varassa, näemme pian toteutuuko Kirjoituksien sana Messiaan tulemuksesta. Oletko sinä valmis kohtamaana Hänet?

new_york_destruction

”Kun ihmiset sanovat: ’Nyt on rauha, turvallisuus’ , silloin turmio yllättää heidät yhtäkkiä niin kuin synnytyskipu raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon… Mutta koska olemme päivän lapsia, olkaamme raittiita, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypäränämme pelastuksen toivo. Jumala ei ole määrännyt meitä vihaan vaan että saisimme pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut puolestamme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:3-10 (RK, kirj.)

Alois Irlmaier ja kolmas maailmansota

Irlmaier

Alois Irlmaier (1894 – 1959) oli saksalainen kaivon kaivaja, josta tuli kuuluisa näkyjen näkijä ja selvännäkijä. Hän ennusti mm. 1. maailman sodassa pommien iskuja ja auttoi ratkomaan rikoksia. Yksi hänen merkittävimmistä ennustuksistaan koskee 3. maailman sotaa.

* Kun kaikki sanovat, että on rauha, niin silloin sytty taistelu välimerellä – tilanne tulee olemaan kireä.
* Varsinainen kipinä sotaan syttyy Balkanin niemimaalta (Kreikka, Turkki, Makedonia,…).
* Näen yhden ”suuren” kaatuvan, ja verinen tikari on hänen vierellään – ja sitä seuraa kosto.
* Kaksi miestä tappaa kolme korkea arvoista henkilöä, mutta joku muu maksoi heille siitä.
* Yksi murhaajista on pieni tumma mies, toinen vähän pitempi vaalea tukkainen, jossakin päin Balkanin niemimaata.
* Kolmannen murhan jälkeen se alkaa yöllä. Näen kolme numeroa selvästi, kaksi kahdeksikkoa ja ysin. (88 9)
* Sota alkaa auringonnousussa ja hän tulee erittäin nopeasti, niin että maanviljelijät istuvat pubeissaan pelaamassa korttia sotilaiden tullessa.
* Paljon kuolleita, armeija tulee idästä, mutta kuitenkin kaikki tapahtuu erittäin nopeasti. Näen kolmosen, mutta en tiedä ovat ne päiviä vai viikkoja.
* Suuri joukko marssii idästä Belgradiin ja jatkaa eteenpäin Italiiaan. Sen jälkeen kolme pansaroitua kiilamuodostelmaa etenee salaman nopeudella Tonavan pohjois puolta Saksaan kohti Reiniä ilman ennakkovaroitusta. Tämä tapahtuu niin yllättäen, että väki pakenee täydessä paniikissa länteen ja monet tiet ovat tukossa autoista. Kaikki mitkä tulevat olemaan esteenä nopeasti eteneville panssareille hävitetään. Tovanan sillat Regensburgissa häviävät ja Frankfurtista ei jää jäljelle paljon mitään. Reinin Laakso tuhotaan myös pääasiallisesti ilmasta.
* Näen kolme kiilaamaista muodostelmaa tulossa. Venäläiset eivät pysähdy mihinkään jatkaessaan kolmessa kiilassa. Yötä päivää he ajavat päästäkseen Ruhrin alueelle, missä monet uunit ja tulisijat palavat.
* Kosto tulee välittömästi ison meren toiselta puolelta (Yhdysvalloista), vaikkakin keltainen lohikäärme tunkeutuu samalla Alaskaan ja Kanadaan, mutta se ei pääse pitkälle.
* Ja sitten sataa keltaista jauhetta viivoina. Kun kultainen kaupunki on tuhottu, se alkaa. Kuin keltainen viiva se menee ylös kaupunkiin lahdella.
* Se on kirkas yö kun he alkavat heittämään sitä (keltainen tomu).
* Panssarit ovat vielä ajamassa, mutta he jotka istuvat niissä heistä tulee kuolleita.
* Mihin vain se laskeutuu, siellä kaikki kuolee; puut, pensaat, karja ja nurmi, kaikki kuihtuvat, vain talot jäävät.
* En tiedä mikä se on, mutta se on pitkä viiva ja kuka menee linjan yli menehtyy. Sitten kaikki kiilamuodostelmat hajoavat. Kukaan ei tule takaisin enään.
* Lentokoneet pudottavat keltaista jauhetta Mustamanmeren ja Pohjanmeren välille, joka synnyttää Baijerin leveän kuoleman kaistaleen.
* Tällä kaistaleella ei mikään kasva eikä kukaan voi elää. Venäjän huoltoketju tulee katkeamaan tällä.
* Reinissä hyökkäys viimeinen torjutaan ja kolmesta kiilasta ei yksikään sotilas palaa kotiin.
* Lentäjät pudottavat mustialaatikoita jotka räjähtävät ja päästävät keltaista jauhetta ennen kuin osuvat maahan, joka tappaa kaiken. Näille alueille ei kukaan voi astua vuoteen tai heitä kohtaa kuolema.
* Nämä laatikot ovat saatanallisia, ja tappavat ihmisiä niin että heiltä sulaa liha luiden päältä.
* Sitten joku idästä päin lentävä pudottaa jotakin suureen veteen ja jotakin outoa tapahtuu. Meri nousee korkeaksi kuin torni ja laskeutuu peittäen kaiken veden alle (tsunami).
* Koko tapahtuma ei kestää kauaa, vain kolme päivää (tai kolme viikkoa tai kuukautta).
* Sitten on oleva maanjäristys. Eteläinen osa Englantia putoaa vajoaa mereen. Valtiot meren keskellä (saaret) ovat vaarassa ja talojen korkuiset aallot vaahtopäineen upottavat saaria.
* Sodan aikana tulee suuri pimeys tulee ja kestää 72 tuntia (3 päivää) ja oleva pimeää päivälläkin. Sitten alkaa myrskytä ja salamoida ja suuri maanjäristys järisyttää maata. Älkää menkö tuona aikana taloista ulos, sillä ulkona oleva pöly tappaa kaiken, vaan pysykää sisällä ja rukoilkaa. Yön aikana tulee kuolemaan enemmän ihmisiä kuin kahdessa maailmansodassa yhteensä. 72 tunnin jälkeen tuuli puhaltaa kuoleman pilvet pois itään.
* Kaupungista, jossa rautatorni seisoo (Pariisi), tulee omien kansalaistensa uhri. He itse sytyttävät kaiken palamaan ja syttyy vallankumous, ja anarkia vallitsee.
* Anarkia leviää myös Italiaan ja he tappavat paljon ihmisiä siellä, niin että Paavikin pakenee, mutta monet papit kuolevat ja monia kirkkoja poltetaan.
* Venäjällä myös vallankumous syttyy ja sisällissota. Ruumita tulee olemaan niin paljon, että niitä ei enään edes kerätä teiltä.
* Suuret puoluejohtajat tekevät itsemurhia ja niin veri puhdistaa suuren syyllisyyden pois.
* Näen punaisia massoja sekoitettuna keltaisiin naamoihin (kiinalaisiin) ja siitä tulee yleinen mellakka ja kamala tappaminen.
* Ristiä tullaan kunnioittamaan uudelleen ja Venäjän ihmiset alkavat jälleen uskoa Jumalaan. He laulavat Pääsiäis-lauluja ja polttavat kynttilöitä pyhien kuvien edessä.
* Kristittyjen rukouksilla hirviöt helvetistä kuolevat ja myös nuoret uskovat jälleen ja rukoilevat. Kun kaikki on ohi ja osa asukkaista on kuolleita, ihmisillä on jälleen Jumalan pelkoa.
* Lait, jotka toivat kuoleman lapsille (abortit) hävitetään. Ja sitten tulee rauhaa ja hyvä aika.
* Paavi, joka pakeni meren taakse pitkäksi aikaa, palaa. Ja kun kukat puhkeavat kukkiin niityillä, he palaavat ja surevat kuolleita veljiään.
* Ja noiden tapahtumien jälkeen koittaa pitkä ja hyvä aika, mutta ihmisten on aloitettava alusta siitä mistä heidän isosiänsä aloittivat. Loppu.

Kirjoituksien viittauksia tapahtumiin

”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:3

”Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.” – Joel 2:30-31

”Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa. Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille.” – Ilmestyskirja 16:10-12

”Ja seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta, lähti suuri ääni, joka sanoi: ’Se on tapahtunut’. Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä. Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ja se suuri Babylon tuli muistetuksi Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa kiivauden viinimaljan. Ja kaikki saaret pakenivat, eikä vuoria enää ollut. Ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli ylen suuri.” – Ilmestyskirja 16:17-21

”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä. Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.” – Jesaja 65:17-20

Sienerin näyt tulevaisuudesta

Siener van Rensburg 3

Nicolaas van Rensburg (1864 – 1926) oli Etelä-Afrikkalainen buuri, joka tunnettiin nimellä Siener eli Näkijä. Hän ei eläessään lukenut kuin yhtä ainoata kirjaa – Raamattua eli Kirjoituksia – ja oli Jumalaa pelkäävä mies. Hän oli niin suosittu Etelä-Afrikassa, että hänet pyydettiin sotiin mukaan neuvonantajaksi sekä myöhemmin hänen kuoltuaan on monet tutkineet hänen saamiaan näkyjä, jotka muistuttuvat apostoli Johanneksen saamia näkyjä Ilmestyskirjassa. Nämä näyt ovat toteutuneet hämmästyttävällä tarkkuudella, joten on aiheellista katsoa vielä toteutumattomia näkyjä, jotka mm. ennustavat Euroopan Unionista.

Tässä joitakin hänen ennustuksiaan, jotka eivät ole vielä toteutuneet.
* Etniset väkivaltaisuudet Euroopassa ja Venäjällä
* USA ja UK tulevat menemään konkurssiin
* UK tulee kohtamaan ”seitsemän vitsausta” kun WW3 on käsillä.
* Rotujen välinen väkivalta maailmanlaajuisesti laukaisee WW3:n
* WW3 aloittaa Euroopassa ”The Turk” niminen terroristi, jota avustaa kolme intialaista terroristi ryhmää Euroopassa
* Saksa ja USA taistelee yhdessä WW3:ssa
* Euroopan Hallituksen sisällä kapinointi
* Venäjän johtajama invaasio tunkeutuu Eurooppaan Turkin kautta
* USA:n ja ääri-Islamin välillä sota Euroopassa
* (Venäjän) Invaasio Eurooppaan pysäytetään Ranskassa Saksalaisten ja Amerikkalaisten toimesta
* Käytössä tulee olemaan ”sähkösäde” aseita
* USA ei pysty reakoimaan hyökkäykseen tarpeeksi nopeasti omien ongelmiensa vuoksi
* Amerikka seuraa Saksaa ja konservatiivinen kristinusko häviää Euroopasta.
* Euroopan pakolaiset pakenevat Etelä-Afrikkaan
* Etelä-Afrikasta tulee turva-satama kristityille
* Jeesuksen toinen tuleminen tulee tapahtumaan riemuvuotena
* Kun nämä ennustukset taas ovat uutisissa, loppu on lähellä.

Kolmiosainen sarja hänestä on nähtävissä YouTubessa.

Näkyjä ja unia ylöstempauksesta

Jatkona edelliseen artikkeellin ylöstempauksesta tässä kertomuksia siitä, mitenkä monet ihmiset näinä päivinä ovat nähneet näyn ylöstempauksesta, aivan kuten Kirjoítukset ennustavat ihmisten näkevän näkyjä tästä autuaallisesta toivosta (Tit. 2:13).

”Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.” – Apostolien teot 2:17

Kuva

Rokkimuusikon uni
”Näin unen, jossa kesken kaiken ihmisiä alettiin ottamaan taivaaseen – temmattiin täältä yläilmoihin. Minulle näytettiin ylöstempaus, kun Jeesus hakee omansa pois. Siinä unessa näin, että vaikka hankkisin minkälaiset tikapuut tahansa, minulla ei olisi asiaa tuohon porukkaan, joka syystä tai toisesta haettiin täältä pois.” – Jussi

L.A. Marzullin lyhyt näky
”Olin menossa suihkuun. En tiedä, olinko ruumiissani vai en, mutta minut temmattiin yhtäkkiä taivaaseen. Olin siellä kolme sekuntia. Ensimmäisellä sekunnilla näin, ettei siellä ollut tungosta, vaan ihmisten välillä oli 6-10 metriä tilaa. Kaikki katsoimme samaan suuntaan. Toisella sekunnilla huomasin, että siellä oli pyhä hiljaisuus. Kukaan ei kysellyt, missä olemme. Kaikki tiesivät, mitä tapahtui. Siellä oli ihmeellinen, pyhä ja kunnioittava hiljaisuus. Kolmannella sekunnilla huomasin hämmästyksekseni, että syntinen luontoni, ne inhottavat asiat, joita meissä on, vaikka emme tahtoisi, viha, katkeruus, kaikki se oli poissa. Sitten palasin takaisin ja itkin. Minulle ei ole koskaan käynyt näin, mutta muutama päivä ennen tätä haastattelua heräsin unesta, jossa sanoin kolme kertaa: ’Jeesus tulee pian’. Sanon sen sinulle: Jeesus tulee pian. Oletko valmis?”

Näky Gabrielista ja ylöstempauksesta
”Valmistautukaa veljet ja siskot Kristuksessa. Olemme kotiin lähdön kohdalla!

Minä näin enkeli Gabrielin laskeutuvan tuolini vasemmalle puolelle. Hän sanoi: ”Tule mukaani; haluan näyttää sinulle jotakin.” Ja niin minua vietiin kädestä pitäen ja me menimme ylös puoli väliin maata ja avaruutta. Gabriel vei minut enkelien keskelle, joita oli minun vasemalla ja oikealla puolella. Gabriel sanoi, että täällä me (enkelit) olemme valmiina puhaltamaan pasunaan (1. Tess. 4:16). Minä kysyin missä Jeesus on ja siellä hän oli kävelemässä kohti minua. Hänellä oli valkoinen kaapu ja kultainen kruunu päässä. Hän hymyili. Hän kertoi, että ihmiset jotka näin enkelien takana olivat vanhoja pyhiä (Matt. 27:52) ja ihmisiä, jotka olivat kuolleet ennen minua ja he olivat valmistautumassa vastaanottamaan uudet ruuminsa (1. Kor. 15:53) ja että tapaisin kohta heidät ilmassa.

Hän sanoi että tulen näkemään todisteita tapahtumien kulku nopeutuu ilman pysähtymisen merkkejä. Huhut sodista (Luuk. 21:9) loppuvat nyt. Amerikka kaatuu ensin. Muistan, että hän sanoi että Amerikan kaatumisen jälkeen tulee Israelin sota, kuin domino. Hän ei antanut mitään Raamatun kohtaa, mutta tiesin että hän puhui Psalmi 83, Jesaja 17 ja Hesekiel 38 tapahtumat toinen toisensa jälkeen. Hän sanoi muös, että ne jotka piiloutuvat kivien alle (Ilm. 6:15) – joilla uskoakseni Hän tarkoitti bunkkereita – niin ne kaatuvat heidän päällensä ja noilla joilla ei ole tulevaisuuden profetioissa merkitystä, joilla on johtajan rooli kansojensa kaatumisessa, tulevat kaatumaan. Minä näin nopean tuhon tapahtuvan Amerikassa (Ilm. 18:10). Minä kerron mitä näin ja se oli Washington DC räjähtäminen ja maanjäristys, joka vaikutti joka puolella Amerikkaa.

Sitten Isä tuli alas yläpuolellemme kaikessa kunniassan. Se oli kuin hehkuva tulipallo. Näin kaikkien enkelien ja ihmisten kumartavan Häntä kohti ja minäkin kumarrin Häntä. Minä kuulin hänen sanovan: Rakas tyttäreni, tule luokseni. Hän näytti kasvonsa minulle ja Hän hymyili. Hän sanoi, että mitä näen on totta ja Hänen sanansa jotka Hän on puhunut minulle, tulevat käymään toteen ja huhut (sanomat) sodista tulevat muuttumaan todeksi. Sitten minut vietiin takaisin ja heräsin kyynelet silmissä ja ne olivat tietenkin ilon kyyneleitä.”

Arto Palmroth uni
”Minulla on tapana rukoilla iltaisin ja jopa öisin, ja erityisesti silloin, kun en saa heti unenpäästä kiinni. Ja näin kävi eräänäkin yönä: en tiedä olinko unessa vai hereillä. Näin seuraavan unen tai näyn.

Eteeni avautui näkymä isosta kentästä, jossa näin paljon uskovia koolla. Siellä oli menossa eräänlainen uskonnollinen kokoustilaisuus.

Sitten näin kuinka taivas aukeni – se ikäänkuin repesi auki, ja itse Herra Jeesus alkoi laskeutua sieltä alas. Jeesuksella oli valtavan kirkas, valkoinen ja pitkä vaate yllään, ja Jeesuksen ympärillä loisti valtavan suuri ja häikäisevä kirkkaus. Samalla hetkellä kentällä seisovat uskovat lähtivät juoksemaan Jeesusta kohti, ja kädet ylhäällä he nousivat ilmaan Jeesusta vastaan. Ja samalla kun itsekin kohosin ilmaan, niin katsoin alas, ja näin paljon suuremman joukon ihmisiä seisomassa yhä alhaalla kentällä kädet ylös ojennettuina kuin oli se joukko, joka oli kohoamassa ylös. Maahan jääviä oli paljon enemmän kuin niitä, jotka kohosivat ylös.

Samassa sain ymmärtää, että nämä ihmiset eivät ole päässeet ylösottoon, koska heillä ei ole ollut öljyä astiassa, eli, he eivät olleet valvoneet tilaansa. Oli myös muitakin asioita esteenä: esim. vihaa ja katkeruutta, mutta sen ymmärsin suurimmaksi esteeksi ylösotolle, että ei ollut ’öljyä astioissa’. Tämä uni tai näky sai minut itse pysähtymään ja kysymään Herralta, onko minulla itselläni ’tuoretta öljyä astiassani’.

Olen puhunut paljon myös muille tästä unesta, sillä sain kehoituksen puhua ja kertoa tästä unesta/näystä muillekin. Siksi haluan jakaa tämän näkyni ja sen sanoman ystäväni myös sinun kanssasi, jotka tätä luet tätä Annen blogia.

Onko astiassai öljyä? …. Onko se tuoretta vai vanhaa ja eltaantunutta?”

Henrin uni ylöstempauksesta
”Näin viime yönä erikoista unta: jokin näkymätön paha riivaasi kehoani enkä pystynyt liikkumaan. Anelin apua Jeesukselta ja ensin keho alkoi sihistä, niin kuin ois sähköä johdettu läpi. Hetken kuluttua ilmesty hahmo Jeesuksen kasvoista samalla tavalla, kuin jos laittaisit silmät kiinni ja näkisit ajatuksissa hämärät kasvot. Hahmo konkretisoituikin oikeaksi Jeesukseksi. Jeesus puhui jotakin pelastuksesta ja koko tilassa vallitsi sanoin kuvailematon rauhallisuus ja hyvyys. Meni hetki ja Jeesus hävisi.

Tilalle ilmestyi ulkonäöltä hyvin tuttu julkisuuden henkilö, joka väitti olevansa Vapahtaja. Sama näkymätön paha palasi ja olin takaisin samassa tilassa missä olin aikaisemminkin. Anelin jälleen apua ja armoa. Kului jonkin verran aikaa kunnes sitten jokin yliluonnollinen voima alkoi vetäämään kohti taivasta. Voima veti talon katon läpi eikä fyysisiä rajoitteita enää ollut – menin siis katon läpi. Tarpeeksi korkealle päästyäni näin muitakin ihmisiä, joita voima veti myös puoleensa. Silloin ymmärsin, että nyt meidät otetaan taivaaseen. Tämän jälkeen minut valtasi suru siitä missä puolisoni on, mutta katsoessani alas näin myös hänen nousevan alhaalta päin aivan rinnalleni. Halasimme helpotuksesta ja ilmestyi valo, joka muutti normaalit vaatteet yliluonnollisen valkoisiksi kaavuiksi.”

Uni ylöstempauksesta ja ylösnousemus ruumiista
”Aluksi näin suuren katastrofi, joka tulee tapahtumaan maapallolla. Näin ihmisten itkevän, rakennuksien  vapisevan ja joukkotuhoaseita käytettävän – valtava verilöyly maapallolla. Jotakin sellaista, mitä ihmiskunta ei ole koskaan vielä kokenut. Unessa olin ulkona ja toimittajat olivat kuvaamassa tätä kaikkea. Katselimme tätä kodeissamme TV ruuduilta, kunnes joku yhtäkkiä sanoi: Katsokaa taivaalle! Taivaalle katsoessani näin metallisia pyöreitä kirkkaita esineitä taivaallaa liikkuen nopeammin kuin lentokoneet, ja mieleeni tuli se mitä Hesekielin kirjassa kerrotaan (Hes. 1:18). Noiden metallisten ympyröiden liikkuessa yhtäkkiä aloin tuntemaan kehoni kevyeksi ja aloin nousta taivaalle.

Näin miten ihmisiä lähetettiin taivaalle ja se oli mahtava tunne. Menetin kontrollin ja en pystynyt palauttamaan itseäni maan päälle. Lähdimme maan ilmakehän ulkopuolelle ja näin koko maapallon jalkojeni alla. Tulin niin lähelle tähtejä, että kuvittelin pystyväni koskemaan niihin. Sitten olin Taivaassa. Näin joitakin siskoja seurakunnastani ja koimme sanoin kuvaamatonta iloa olessamme siellä ylhäällä. Näin tuhansia ja tuhansia enkeleitä ylistämässä Herraa ja he nostivat kätensä ylensä. Sydämeni tuli kuitenkin surulliseksi, sillä en nähnyt joitakin rakkaitani siellä, joíden olin kuvitellut olevan siellä.

Ja sitten Hän näytti minulle joitakin niistä ihmisistä, jotka eivät olleet siellä. Yksi näistä piti lasta sylissä ja yhtäkkiä hänen lapsi katosi sylistään, niin että vain vaatteet jäivät ja hän tuli aivan hulluksi, kuten luonnehäiriöinen. Sitten tunsin kuin hengityksen kulkevan ylitseni. Kun katsoin käsiäni ja hiuksiani, ne virtasivat tulta ja koko ruumini oli tulessa, mutta ei kuitenkaan sellaista joka polttaa vaan erilaista. Ja sitten Majesteettisen äänen sanovan minulle: Julista Sanaani! Ja Hän kertoi minulle nimiä, joille minun tulisi puhua pelastuksesta.”

Olav Rodgen näky
”Kello on 9 aamupäivällä. Rouva Andersen istuu radion ääressä ja kuuntelee lastentuntia. Noin neljä, viisi minuuttia on kulunut, kun ohjelma äkkiä katkaistaan. Huomiota herättävä uutinen Oslosta: kaupunki pakokauhun vallassa! Poliisiviranomaiset ilmoittavat, että on tapahtunut jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Sangen monta, ei tiedetä kuinka monta, lasta ja aikuista on kadonnut tietymättömiin. Viranomaiset eivät voi heitä kuuluttaa, koska kadonneita on niin paljon.

Niitä perheitä, joita katoaminen on koskenut, kehotetaan antamaan mahdollisimman selvä ilmoitus viranomaisille. Muutaman minuutin kuluttua ilmoitetaan, että suurtorilla kaksi kaupantekijää on hävinnyt kesken työtään. Eräs kukkien ostaja kertoo, että hänen maksaessaan kukkia myyjälle, tämä hävisi vaihtorahaa antaessaan.. Sama ostaja kertoi myyjän sanoneen: ’Kiitos Jeesus.’ Ja niin hän oli hävinnyt. Hän hieroi silmiään, sillä hänestä näytti, kuin sumua olisi ollut hänen edessään, mutta kukkakauppias oli poissa. samoin sumukin. Siinä samassa alkoi eräs nuori äiti huutaa hirveästi ja riuhtoa tyhjää lastenvaunua. Hän juoksi ja huusi. ’Joku on varastanut lapseni. Se oli 8kk ikäinen poika. Missä on poliisi?’. Poliisi oli kyllä lähellä, mutta hän ei voinut tehdä mitään. Joka puolelta kuului huutoa ja kohua. Eräs kauppias juoksi ulos liikkeestään ja huusi: ’Auttakaa, kaksi liikeapulaista hävisi yht´äkkiä myymäläpöydän takaa!’

Myös Tukholmasta ilmoitetaan, että suuri joukko ihmisiä on kadonnut samalla tavalla kuin Oslossakin ja kaupunki on pakokauhun vallassa. Nyt myöskin Kööpenhamina ja Helsinki ovat ilmoittaneet samaa. Maaseudultakin on saatu tietoja katoamistapauksista. Joka paikasta on lapsia ja aikuisia kadonnut. Poliisi ei voi selvittää tätä asiaa. ’Ulf’, sanoo rouva Andersen, ’mitähän tämä nyt on?’ Hän astelee ulos kadulle ja silmäilee kaunista huvilakaupunkia. Kauniita pikkutaloja aitauksen ympäröimänä. Tuolta tulee rouva Håland. Hän peittää kasvonsa käsillään ja huutaa toivottomasti: ’Ruth, Ruth!’ Siinä samassa hän huomaa rouva Andersenin ja kysyy häneltä: ’Oletko nähnyt ketään vierasta kulkevan täällä? Ruth on kadonnut. Hän istui rapulla ja katseli, kun minä leikkasin ruusupensasta. Hän on poissa. Huusin huutamistani, mutta kukaan ei vastannut. Minusta tuntui, että joku nousi ylös seinää pitkin, mutta olen varmaan pyörryksissä’. ’Ruth, missä olet? Kuka hänet vei?’ Hän itkee katkerasti. ’Mutta tuoltahan tulee Andersen. ’Tuletko sinä nyt, tähän aikaan’, kysyy rouva Andersen, ’kellohan on vasta puoli kymmenen?’ ’En jaksanut enempää. Kaikki on sekaisin työpaikalla. Monet työmiehet ovat hävinneet salaperäisellä tavalla. Koneet pysähtyivät äkkiä. Luulimme onnettomuuden tapahtuneen. Etsimme heitä, mutta heistä ei näkynyt jälkeäkään’. Silloin eräs, joka oli kulkenut hengellisissä kokouksissa ja sanoo itseään kristityksi, alkoi huutaa: ’Nyt se on tapahtunut! JEESUS ON NOUTANUT OMANSA – MINÄ JÄIN JÄLJELLE!’ ”