Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. – 2. Pietari 2:19
Anton Johansen (1858-1929) oli yksinkertainen ja hurskas norjalaiskalastaja, joka ei jättänyt koskaan väliin aamu- ja iltarukousta. Hän oli myös profeetta. Hän syntyi vuonna 1858 Ruotsissa ja muutti sieltä 16 vuotiaana Norjaan, jossa hän elätti itsensä kalastamalla ja vanhemmalla iällä olemalla maanmittaaja. Vuonna 1884 hän alkoi näkemään näkyjä ja kuulemaan ääniä, jotka ohjasivat häntä rukoilemaan pian kuolevien ihmisten puolesta. Hän heräsi myös monesti yöllä ja sai ohjeen rukoille myrskyissä olevien laivojen puolesta, myöhemmin myös Titanic puolesta.
Joulukuussa 1913 hän ensin kävi Oslossa kertomassa sotaministerille, että suuri sota syttyisi seuraavana vuonna. Sitten hän matkusti Ruotsiin kertomaan saman uutisin, jossa se julkistettiin Svenska Morgonbladet -lehdessä maaliskuussa 1914. Kun muutaman kuukauden tämän jälkeen ensimmäinen maailmansota syttyi, hänen ennustuksensa saivat suuren huomion, ja niinpä ne kirjattiin kirjaan vuonna 1918. Tässä joitakin hänen tärkeimpiä näkyjään tulevista tapahtumista tuosta kirjasta.
”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:19-22
Kolmas maailmansota pohjoismaissa
”Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: ’Nouse ja syö paljon lihaa’.” – Daniel 7:5
Vuonna 1907 Anton näki erityisen näyn Venäjän ja Ranskan sodasta Ruotsia ja Norjaa vastaan. Sota tulee olemaan lyhyt; se alkaa kesällä ja loppuu syksyllä Venäjän aloittamana, jonka avuksi Ranska tulee. Tämä tapahtuu, kun juutalaiset ovat myös tuolloin suurissa määrin palanneet Jerusalemiin ja sosialismi on saanut vallan Ruotsissa ja Norjassa, niin että suuri osa ruotsalaisista on ateisteja. Sodan aikaan Balkanin maat (Kreikka, Serbia, Romania jne..) tulevat olemaan valitettavassa tilassa. Hän näki myös näyssään suunnattomia ”laivan mastoja” maalla eikä ymmärtänyt mitä ne oli, mutta tänä päivänä me tiedämme että hän tarkoitti antennimastoiksi.
Ruotsi joutuu valmistumaan sotaan kiireellä eikä kukaan tule auttamaan sitä, mutta sillä on salassa pidettyjä uusia aseita ja keksintöjä, joista muu maailma ei ole kuullutkaan. Yksi näistä keksinnöistä liittyy sähköön, jolla he tuhoavat suuren määrän ranskalaisia Göteborgissa.
”Venäläiset hyökkäävät Pohjois-Ruotsiin osittain Tornion ja osittain Merenkurkun kautta. Tukholman pohjoispuolella tulee olemaan raskas taistelu, jossa ruotsalaiset osoittavat suurta rohkeutta. Venäläiset menettävät miehiä suuren märään, mutta siitä ei ole hyötyä ruotsalaisilla, sillä venäläiset tulevat yhä uusin joukoin. He valtaavat koko Pohjois-Ruotsin ja Tukholman eteläpuolelta venäläiset ottavat ensimmäisenä Gotlannin ja Öölannin. Helsingborg, Malmö ja Lund tulevat olemaan pahasti tuhoutuneita ja Göteborg tulee olemaan raunioina, kun se antautuu.
Norjassa venäläiset hyökkäävät Finnmarkkiin ja norjalaiset torjuvat ensimmäisen hyökkäyksen, mutta lopulta häviävät ja perääntyvät etelään. Oslon eteläpuolella lähellä Ruotsin rajaa norjalaiset taistelevat ruotsalaisten kanssa rinta rinnan. Ranskalaiset tulevat pommittamaan Norjan rannikkoa etelästä aina Trondheimiin saakka.
Norjan tappio sinetöi samanaikaisesti Ruotsin tappion. Norja joutuu antamaan Venäjälle kaiken maan Yykeänvuonosta pohjoiseen ja itään. Ruotsi taas joutuu antamaan osan sen pohjoisesta alueesta ja Gotlannin saaren. Eurooppa ihmettelee nähdessään, että venäläiset eivät pitäneet kaikkia miehittämäänsä aluetta Pohjoismaista.”
Maailman kansojen kohtalot
”Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti… Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.” – Luukas 21:9-11
Anton Johansenin ennustuksissa oli myös eri maailman valtioiden kohtaloita, jotka sopivat hyvin myös Kirjoituksien lopun ajan tapahtumiin. Tässä lista eri valtioiden kohtaloista.
Kiina tulee miehittämään Intian.
Uusia sairauksesia käytetään aseina aiheuttaen 25 miljoonan ihmisen kuoleman.
Venäjän joukot valloittavat Persian (Iranin) ja Turkin.
Vallankumoukselliset lietsovat levottomuutta ja sotaa Intiassa ja Egyptissä helpottaakseen Intian ja Euroopan miehitystä.
Venäläiset valtaavat Balkanin alueen.
Suuri tuho tapahtuu Italiassa.
”Punainen myrsky” tulee Ranskaan Unkarin, Itävallan, Pohjois-Italian ja Sveitsin kautta. Ranska vallataan sisältä ja ulkoa.
Amerikkalaiset varusvarastot jäävät venäläisten käsiin.
Saksaan hyökätään idästä käsin. Tulee olemaan sisällissota, saksalaiset taistelevat saksalaisia vastaan.
Itä-lohko tulee aiheuttamaan sisällissodan Englannissa.
Venäjä johtjaa massiivisen hyökkäyksen Yhdysvaltoihin, niin että Yhdysvaltojen voimat ovat estyneitä lujittamaan Eurooppaa.
Uudet aseet aiheuttavat suuria hurrikaaneja ja tulimyrskyjä Yhdysvalloissa, jossa suuret kaupungit tulevat tuhoutumaan.
Näky Suomen kohtalosta
”Siitä saakka kun liittoudutaan hänen kanssansa, hän harjoittaa petosta. Hän lähtee liikkeelle ja saa ylivallan vähällä väellä. Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.” – Daniel 11:23-24
Anton mainitsee myös Suomen ennustuksissaan ja merkittävää on myös se, että Venäjä hyökkää Tornion kautta Ruotsiin, jolloin sillä täytyy olla Suomelta mandaatti kuljettaa joukkojansa läpi. Hän kertoo koko kuvan Suomen historiasta.
”Suomessa tapahtuu myös kansannousu ja se vapauttaa itsensä Venäjän kynsistä, mutta vain hetkeksi. Hän tulee Venäjän orjuuttamaksi jälleen ja tulee sorretuksi enemmän kuin koskaan ja paljon verta tulee virtaamaan tuossa maassa.”
Johansen kehotti myös Suomea kansana kääntymään Jumalan puoleen rukouksessa, jotta se ei jäisi sorretuksi ikuisesti. Näin Suomessa tehtiinkin sotien aikana ja Suomi on saanut sen jälkeen elää rauhallista aikaa, mutta entä tuleva sota?
”Suomalaiset eivät ota osaa tuohon sotaan. Heitä sorretaan raskaasti ja heillä ei ole aseita saatavilla, ja sodan jälkeen heitä sorretaan enempi kuin koskaan.”
Näiden näkyjen lopuksi Anton puhutteli vielä kohtaamaansa Messias Jeesusta, että koska Ilmestyskirjan ahdistuksen aika koittaisi? Tähän Jeesus vastasi, että sitä ennen tulisi monia ahdistuksia ja toiset miehet ilmestyisivät profetoimaan ja varoittamaan ihmiskuntaa siitä mitä olisi tapahtuva.
” Ja sinä – käänny Jumalasi tykö, noudata laupeutta ja oikeutta ja pane alati toivosi Jumalaasi…. Minä olen puhunut profeetoille, olen antanut paljon näkyjä ja puhunut vertauksia profeettain kautta.” – Hoosea 12:6,10
Kirjoitukset kertovat, että on tulossa suuri ahdistuksen aika, jolloista ei koskaan ole vielä ollut eikä sen jälkeen tule. Tämä ahdistuksen aika on lyhyt, vain n. seitsemän vuotta ja Kirjoitukset kertovat yksityiskohtaisesti mitä tuolloin tapahtuu. Tätä ennen uskovat evakuoidaan pois, jonka seurauksena kauan odotettu tuleva maailman johtaja astuu estraadille ja sen jälkeen alkaa kolmas maailmansota Venäjän liitttouman hyökkyäksellä Israeliin, jota myös Googin sodaksi kutsutaan. Sodan jälkeen tuleva maailman johtaja sitoo seitsemän vuotisen valerauhan. Näitä kuvaa Ilmestyskirjan kuudennen luvun tunnetut neljä ratsastajaa; valkoinen- (maailman johtaja), punainen- (Googin sota), musta- (puute ja katumus) ja kalpea hevonen (sairaudet ja kuolema).
”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.” – Matteus 24:21
Venäjällä on ollut meille suomalaisille suuri merkitys eikä vähiten sen 1,300 kilometrien rajaviivan kanssa, joka on Euroopan unionissa kaikista pisin Venäjän kanssa. Venäjäläistä kulttuuria on ihasteltu, kun taas politiikka kauhisteltu. Historiasta voimme oppia, että tämän suuren rajanaapurin kanssa ei ole elo ollut aina helppoa, mutta erilaisista hallintamuodoista miehittämisestä itsenäisyyteen on sen kanssa selvitty. Aivan kuten sotien aikana, on Suomi joutunut käyttää diplomatiaa sekä sotilaallista voimaa selviytyäkseen lännen ja idän välissä itsenäisenä valtiona, joka on johtanut perin kummalliseen ulkopolitiikkaan mitä nimitetään termillä Finlandisering eli suomettuminen. Jos joko ulko- tai sisäpolitiikka on pitänyt olla solmussa, on se ollut sisäpolitiikka Suomessa. Tässä artikkelissa unohdetaan suomettuminen ja tässä tuodaan esille Venäjän tulevaisuus, niin Kirjoituksien kuin myös profeettojen ja analyyttikkojenkin kautta.
”Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: ’Nouse ja syö paljon lihaa’.” – Daniel 7:5
Neuvostoliiton romahdus
”Kansan oikeat opettajat neuvovat monia, mutta kauan heitä sorretaan miekalla ja tulella, vankeudella ja ryöstöllä. Keskellä sortoa he saavat apua, mutta vain vähän, ja monet liittyvät heihin petollisesti.” – Daniel 11:33-34 (1992)
”Huolellisimmat raamatuntutkijat ja -tuntijat ovat sitä mieltä, että Googin sodassa (Hes. 38, 39) koko kommunistisen Venäjän laaja imperiumi romahtaa ja sen alaisina olevat kansat vapautuvat. Venäjän vallan TÄYTYY ROMAHTAA, ennen kuin Euroopan kymmenvaltioliitto voi muodostua entisen Rooman valtakunnan alueelle. Unkari, Bulgaria ja Romania kuuluivat entiseen Rooman valtakuntaan ja niiden täytyy vapautua Venäjän orjuudesta voidakseen liittyä Danielin ennustamaan valtioliittoon… Suomikin tulee saamaan takaisin Venäjän valloittamat alueet.
Kommunistisen hallituksen romahtaessa Venäjällä avautuvat ovet vähäksi aikaa evankeliumin julistukselle, ennen kuin antikristus nousee valtaan. Tukholmassa toimii jo nyt seura, joka julkaisee ja kustantaa Uusia testamentteja ja evankeliumeja Venäjällä oleville kansoille. Siellä on yli sata miljoonaa ihmistä jotka kuuluvat ei-slaavilaisiin kansoihin ja jotka eivät edes kunnolla osaa venäjää. Jumalan sanan painattaminen Venäjällä asuville kansoille heidän omilla kielillään on hyvin tärkeä tehtävä juuri nyt.” – Kaarlo Syväntö (1983)
”Jumala suo idän ja lännen välille hetkellisen aselevon, jotta sen aikana levitettäisiin evankeliumi kommunistimaihin. Jumala voi käyttää Japanin ja Korean kristittyjä saavuttamaan tuhansia yksin Kiinassa. Länsi-Saksan kristityt tavoittavat itäsaksalaisia. Tie Neuvostoliittoon kulkee Suomen kautta. Suomessa tapahtuva Pyhän Hengen suunnaton toiminta voi levitä ja leviääkin Neuvostoliittoon.
On erikoista, että samalla kun ovet alkavat sulkeutua esiripun tällä puolella, toisella puolella ovet ovat aukeamassa. Lyhyen vapauden aikana tapahtuu hengellistä herätystä, mutta sitten ovet äkkiä sulkeutuvat, ja alkaa mieletön vaino, joka vetää mukaansa herätyksen piirissä olleet kansat.” – David Wilkerson (1974)
Israelin itsenäistymisestä lähtien Raamatun käännöstyötä tehnyt Kaarlo Syväntö ja yhdysvaltalainen David Wilkerson molemmat antavat hengessään samanlaisen kuvauksen Neuvostoliiton romahduksesta, mutta tämä tulisi olemaan vaan väliaikaista. Tämä romahdus tapahtui Neuvostoliiton kaaduttua 1991 ja kuten molemmat Messias Jeesuksen seuraajat totesivat, niin ilosanoma Messiaasta tulisi kulkemaan nimenomaan Suomen kautta. Näin on tapahtunut mm. IRR-TV ja Patmos lähestyssäätiön kautta. Tämän jälkeen Venäjä tulisi nousemaan uudestaan, kuten myös Jukka Rokka kertoo Ihmeitä läpi elämän -kirjassaan.
”Näin tuolle harmaalle seinälle ilmestyvän entisen Neuvostoliiton eri osiin pirstoutuneiden kansojen kartan; nuo kansat korostuivat kartalta kuin verisin rajoin. Mutta niiden kansojen ylle laskeutui valoisa siunausten pilvi. Kuulin kaikkialta valtavaa kiitosta ja ylistystä. Se merkitsee, että Herra on laskeva väkevän herätyksen noiden kansojen keskuuteen. Mutta tuota siunausten aikaa ei kestä kauan.
Kansojen karttaa katsellessani näin entisen Neuvostoliiton symbolin – sirppi ja vasara – kuin reväistynä kahtia. Sirppi heilui Moskovan yllä, mutta vasara jossain Ukrainan alueella. Yhtäkkiä näin leveäteräisen verta valuvan ”islamin miekan” iskevän jostain Lähi-Idän suunnalta kohti Ukrainaa ja muita irti reväistyjä kansoja. Sitten nuo irrallaan olleet sirppi ja vasara alkoivat lähestyä toisiaan tihkuen verta: vainotuiksi joutuneiden juutalaisten ja kristittyjen verta. Yhdyttyään entiseen asentoonsa sirppi ja vasara laskeutuivat punaiselle vaatteelle, joka vähitellen muuttui verivirraksi. Kaikkialta alkoi kuulua itkua ja valitusta. Vainottujen itku ja vihaisten kansanjoukkojen kiroilu sekoittuivat toisiinsa. Vihaiset nyrkit kohottautuivat kohti taivasta ja hallitusta – kaiken pahan aiheuttajalle vaadittiin kostoa.” – Jukka Rokka (1993)
Euraasian unionin nousu
”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan… Persia (Iran), Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer (Saksa) ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi. Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten.” – Hesekiel 38:2-7
Venäjän nykyistä geopoliittista ajattelua johtaa nationalistifilosofi Aleksandr Dugin, josta Suomen kuvalehti (4.4.2014) käyttää nimeä ”putinismin profeetta”. Hänen kirjojansa luetaan sotakorkeakouluissa ja hänellä on vahvat suhteet Venäjän johtoon Kremlissä. Suomalainen ”kohudosentiksi” nimetty Johan Bäckman toteaa hänestä seuraavaa: ”Venäjän medioissa esiintyy nyt päivittäin venäläisyyden ja euraasian imperiumin merkittävin tulkki Aleksander Dugin. Häntä on nyt kuunneltava, hänen jokainen sanansa on merkittävä muistiin ja opeteltava ulkoa”. Hän ajaa itä-euroopan vasinetta Euroopan unionille, jota kutsutaan Euraasian unioniksi ja Suomen kuvalehti kirjoittaa hänestä seuraavasti.
”Duginin mukaan imperiumi on ainoa sopiva valtiomuoto Venäjälle. Se pitäisi kuitenkin toteuttaa yhdessä EU:n mahtivaltion Saksan kanssa. Hän pitää Saksan ja Venäjän suhdetta euraasialaisen sivilisaation kulmakivenä.
Dugin olisi valmis jakamaan imperiumin kahteen etupiiriin Saksan ja Venäjän ystävyyden niissä. Slovakia, Kroatia, Unkari ja Baltian maat kuuluisivat Saksan etupiiriin kun taas Albania, Kreikka, Bulgaria, Serbia, Romania ja Suomi olisivat Venäjän alusmaita.
Euraasian pohjoisreuna muodostaa yhtenevän venäläisalueen, mutta ongelmana on suomalaisten karjalaisten asuttama luoteiskulma. Duginin mukaan Venäjän tulisi sen vuoksi sallia Suomen ja Karjalan yhdystyminen. Alueelle olisi annettava kulttuurinen ja taloudellinen vapaus ja sitä olisi hallittava suomettamisen avulla.
Dugin pitää itseänsä ortodoksisen konservatismin profeettana ja haaveilee Venäjän liitosta vanhoillista islamilaisuutta edustavan Iranin kanssa, jotta maailman saataisiin kyllin vahva vastavoima Yhdysvalloille.”
Duginin ajatukset Euraasian unionista ovat yhdenmukaiset profeetta Hesekielin ennustukselle Googin sodasta, joka mainitsee Venäjän liittolaisiksi Duginin tavoin niin Saksan kuin Iraninkin. Suomen Dugin jakaisi kahtia, yhdistäen Etelä-Suomen Karjalaan ja Pohjois-Suomen Murmanskin alueisiin. Tämä jako on myös hämmästyttävällä tavalla yhdenmukainen niiden monien Suomen jakamiseen liittyvien ennustuksien kanssa.
Duginin ajatus taas vastavoimasta Yhdysvalloille (tai NATOlle) sopii erittäin hyvin profeetta Danielin sanoihin siitä, että niin itä (Kiina-Intia) kuin pohjoinen (Venäjä) ovat viimeisinä päivinä antikristillisen vallan vastavoima, sillä Daniel mukaan ”sanomat idästä ja pohjoisesta säikähdyttävät [Antikristuksen]” (Dan. 11:44).
Goog – uusi Venäjän keisari
”Ja hänen [Pohjan kuninkaan] sijaansa nousee kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa. Hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden. Ja sotajoukkojen tulva huuhtoutuu pois hänen edestänsä ja menee murskaksi, niin myös liiton ruhtinas. Siitä saakka kun liittoudutaan hänen kanssansa, hän harjoittaa petosta. Hän lähtee liikkeelle ja saa ylivallan vähällä väellä. Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti.” – Daniel 11:21-24
”Minä uskon, että Venäjä tulee kirjaimellisesti joutumaan kaaoksen ja anarkian kouriin. Tulee nälänhätää ja mellakoita. Uskon, että tuon kaaoksen keskellä nousee johtaja. Hän ei ole sotilas, vaikkakin on niiden ympäröimä, hän on hyvin puettu ja länsimainen tyyppinen urbaani ihminen. Erittäin älykäs ja puhuu ulkonaisesti kärsivällisyyden ja ystävällisyyden sanoja. Sisimmältään olemukseltaan hän on kuitenkin säälimätön. Hän kantaa kätkettyä vihaa Israelia vastaan. Hän on epäilemättä saanut koulutuksen länsimaissa.
Ja tämän kuulen sisimmässäni: Jumala tulee käyttämään tätä miestä tekemään kaikkien aikojen suurimpia ihmeitä. Me näimme mitenkä Neuvosto imperiumi romahti kahdessa vuodessa. Samalla Yhdysvallat uppoaa syvemmälle ja syvemmälle taloudemme vaipuessa kohden syvyyttä. Maailma, ei vain japanilaiset, mutta koko maailma nauraa meille. Sillä tämä johtaja nostattaa ympärilleen uuden maailmanjärjestyksen venäläisen liittovaltion. Ja maailman ennätys ajassa hän pakottaa Venäjän armeijan ja laivaston takaisin suurvallaksi. Tämä mies järjestäytyy valtavalla voimalla.
Me muutamma pois Euroopasta ja Venäjä täyttää tyhjiön, koska me olemme pois eikä meillä taloudellista mahtia eikä tahtoa. Jumala iskee meitä ottamalla meiltä pois tahdon puolustaa itseämme. Kun tämä tapahtuu, Japani ja Eurooppa tekevät liiton Moskovan kanssa. Miljardeja dollareita virtaa tämän uuden federaation kassaan. Sitä kutsutaan rauhan armeijaksi, uudeksi maailmanjärjestykseksi. Tämä mies on lipevä. En tiedä, ehkä hän puhuu englantia. Kysyt onko hän antikristus? Ei, en usko. Hän saatta olla yksi antikristuksen edelläkävijöistä.” – David Wilkerson (1992)
”Venäjällä tulee nousemaan kokonaan uusi nationalismi ja Venäjä aiheuttamaan kriisejä laajentaakseen nationalismia, koska se ymmärtää menettävänsä nuorison. Kolmas henkilö on taustalla, joka on vielä julmempi. Hän päätyy nousemaan esille ja Putin rakentaa näyttämöä hänen tulemustaan varten. Hän ei ole se Antikristus, koska hän tulee muualta.
Venäjä päätyy kiristimään monia salelliittivaltiota, jotka olivat osana Neuvostoliittoa, tuleemaan osaksi uutta liittoa ja uutta sopimusta. Puola, Slovakia, Tsekki, Unkari, Romania, Ukraina ja muut valtiot tulevat Venäjän kiristyksen kohteeksi: ’Jos haluatte öljyämme ja kaasuamme, tulette takaisin, sillä jos ette, niin suljemme putken huomenna.’. He odottavat, että öljyn hinta nousee tarpeeksi ylös, jonka jälkeen he sulkevat putken ja voivat silti toimia taloudellisesti muiden valtioiden kanssa.” – John Paul Jackson (2012)
Jälleen kaksi profeettana tunnettua yhdysvaltalaista Messiaan seuraaja ovat antaneet 20 vuoden aikavälillä lähes yhtenevän kuvauksen Googista – tuosta kuuluisasta viimeisten päivien Venäjän johtajasta. Tämä johtaja tulee olemaan Putinia paljon lipevämpi ja puhelahjoiltaan parempi. Juuri nyt Ukrainan kohdalla voimme havaita, kuinka Venäjä ei epäile käyttää maakaasu-asettaan, jota se voi käyttää myös Saksaakin vastaan ajan tullessa sopivaksi.
Vilna Gaon (1720-1779) oli juutalainen rabbi ja arvostettu uskonoppinut ja hän antoi ajankohtaisen ennustuksen Messiaan tulemuksesta juutalaiselle kansalle.
”Kun kuulet että venäläiset ovat tunkeutuneet Krimille, tulet tietämään että Pelastuksen kellot ovat alkaneet soida. Kun kuulet että venäläiset ovat saavuttaneet Konstantinopolin, voit alkaa pukeutua Sapatti vaatteisiin ja odottamaan Messiaan ilmestymistä.” – Vilna Gaon
Näitä ennustuksia lukiessa ja Kirjoituksia tutkiessa ei voi päätyä muuhun johtopäätökseen, kuin että Messiaan tulemus on todellakin hyvin lähellä ja hän tulee hakemaan häihin seurakunta morsiammensa. Oletko sinä jo saanut uudet vaatteet?
”Ja hän sanoi hänelle: ’Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?’ Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: ’Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen’. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.”” – Matteus 22:12-14
Kirjoituksien yksi mielenkiintoisin ja ihmeellisin profeetaallinen eli ennustuksia sisältävä kirja on profeetta Hesekielin kirja. Hän syntyi vuonna 622 eKr Jerusalemissa papin pojaksi ja toimi itsekin pappina. Jerusalemista hänet pakkosiirtolaisuuteen 957 jKr Babyloniin 3000 muun ylempi luokkaisen juutalaisen kanssa ja jossa hän kuoli 570 eKr. Hänen hautansa nykyisen Irakin alueella oli pitkään suosittu kohde juutalaisille, jossa yhä on vanha synagooga. 30 vuotiaana hän kohtasi värikkäällä tavalla universumin Luojan itsensä (Hes. 1:4-28), jonka jälkeen hän toimi profeettana. Tämä artikkeli käsittelee Kirjoituksien yhtä kuuluisinta ennustusta suuresta hyökkäyksestä Israeliin aikojen lopulla, jota kutsutaan myös Googin sodaksi ja jota voidaan kutsua myös kolmanneksi maailman sodaksi.
”30. vuotena, neljännessä kuussa, kuukauden viidentenä päivänä, kun minä olin pakkosiirtolaisten joukossa Kebar-joen varrella, aukenivat taivaat, ja minä näin Jumalan näkyjä.” – Hesekiel 1:1
Uusi Neuvostoliitto
”Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: ’Nouse ja syö paljon lihaa’.” – Daniel 7:5
Profeetta Danielin kirjan ennustus toisesta pedosta, joka kuvaa toista valtakuntaa. Tämä toinen valtakunta korvaa edellisen Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen luoman valtakunnan (leijona jolla kotkan siivet) ja se on kuvaus viimeisten päivien Venäjän noususta, jonka symboli on tunnetusti tuo Venäjän karhu. Tämä karhu vaihtaa kylkeänsä eli se alkaa näyttää erilaiselta, mutta on yhä kuitenkin karhu. Tämä voi kuvata politiikan muutosta tai vallankumousta. Hampaiden välissä olevat kolme kylkiluuta kuvaavat sen kolmea saalista ja koska kylkiluu kirjoituksissa kuvaa naista, niin nämä voivat olla valtioita joilla on nainen symbolina.
”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan… Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten.” – Hesekiel 38:2,7
Googin sodan kuvan liittouman johtaja esitellä heti toisessa jakeessa nimellä Goog Hesekielin ennustuksessa. Venäjällä on tänäkin päivänä vaskisia kylttejä, jotka sanovat ”Made in Gog” – ”Tehty Googissa” ja jo Aleksanteri Suuri rakennettu omalla nimellänsä kulkevan Aleksanterin Portin Venäjän rajalle, joka on liitetty Googiin ja Maagogiin. Goog näyttäisi kuitenkin hallitsevan mongoolialaisen liittouman kautta, johon kuuluu useita alueita. Epäilemättä nämä alueet tullaan liittämään tulevaan uuteen ”Neuvostoliittoon”, jota Venäjä johtaa.
Roos
Roos voidaan kääntä ”pääksi”, mutta useammat käännökset kääntävät sen Roosiksi ja vanha kreikkalainen Septuaginta erittelee sen myös Roosiksi.
Rossija eli Venäjä.
Maagog
Nimi Maagog viittaa mongooleihin ja Etelä-Venäjän alueeseen entisen skyyttilaisen alueelle.
Ukraina. Kuului aikanaan Neuvostoliittoon ja osa Ukrainasta on edelleen vahvasti Venäjän kanssa liitossa.
Mongolia. Liittounut Venäjän kanssa.
Mesek
Mesek liitetään Muski heimoon muinaisen Anatolian alueella, joka sijaitsee nykyisen Turkin ja Azerbaitsanin alueella, sekä Venäjällä taas Muskovitseihin.
Moskova, Venäjän pääkaupunki ja sen alue.
Azerbaitsan. Aikanaan osa Neuvostoliittoa ja omaa edelleen vahvat suhteet Venäjään.
Tuubal
Tuubal tai Tabal sijoittuu Etelä-Turkin alueelle, mutta myöhemmin he siirtyivät myös Venäjälle, jossa jäänteitä nimestä esiintyy edelleen.
Tobolski, joka on osa Venäjää.
Bulgaria. Venäjällä ja Bulgarialla on ollut vahvat suhteet jo 1800-luvulta asti.
Tälle liittouman johtajalle annetaan myös käsky valmistautua ja varustautua. Neuvostoliiton romahdettua on Venäjä vain varjo entisestä kunniastaan, mutta se varustautuu vauhdilla ja eräässä artikkelissa todetaankin: ”Vielä pari kolme vuotta sitten epäiltiin, etteivät Venäjän asevoimat kykenisi viemään läpi suurta uudistusohjelmaansa, johon oli varattu rahaa peräti 500 miljardia euroa… Pietarin ja Kaliningradin kaupunkien turvaksi rakennetaan vahva ohjuspuolustus. Pietarin suunnalta isketään päin vihollista Iskander-M-ohjuksilla ja Kaliningradista S-400-ilmatorjuntaohjuksilla. Molemmat ovat hirvittäviä aseita”.
Kolmantena kohtana liittouman johtajan tunnusmerkille on tietenkin itse liittouma. Johtaako Venäjä jotakin tunnettua liittoumaa ja ketkä siihen kuuluu?
Varustautunut sotilasliitto
”Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” – Hesekiel 38:3-6
Liittouma on kuvattu hyvin selkeästi muinaisilla alueiden nimillä, joista osa on yhä käytössä. Jotta nämä Kirjoituksien kansakuntien nykyiset valtiot selviävät, on tunnettava kansakuntien esi-isät.
Persia
Valtiot, jotka olivat muinaisen Persian alueella. Toisin kuin monessa muussa paikassa, niin tässä ei käytetä Iranista nimeä Eelamia, joka kuvaisi Pohjois-Iranin, vaan Eelam tulee tuhoutumaan tulevassa sodassa ennen tätä sotaa. Niinpä tämä Persia kuvaa laajempaa aluetta.
Iran. Tämä tulee olemaan liittouman erittäin merkittävä liittolainen, sillä se mainitaan ensimmäisenä. 2005 vuonna Venäjä liittoutui virallisesti Iranin kanssa.
Irak. Muinainen Persia hallitsi osaa Irakista Hesekielin aikana.
Etiopia (Kuus)
Kuus tarkoittaa mustaa ja sillä tarkoitetaan yleisesti Pohjois-Afrikan ja Intian valtiota, mutta mukaan voidaan huomioida myös Kuusin poikien muodostamat valtiot.
Etiopia. Maa oli sosialismin noustua vahvassa liitossa kylmän sodan aikana Neuvostoliiton kanssa, mutta sittemmin tilanne on muuttunut. Epäilemättä maassa tulee nousemaan sosialismi lähitulevaisuudessa, jolloin se jälleen liittoutuu tiivisti Venäjän kanssa.
Sudan. Sudanilla on hyvät suhteet Venäjän ja Iranin kanssa.
Intia. Intia on liittounut Venäjän kanssa vuodesta 2005 asti.
Somalia (Havilan kautta). Somalian suhteet ovat tällä hetkellä monen maan kanssa huonot merirosvouksesta johtuen.
Jemen (Sabtan kautta). Jemenillä ja Venäjälle on hyvät suhteet, jotka menevät yli 80 vuotta taaksepäin.
Eritrea (Sabtekan kautta). Eritrean ja Venäjän välillä on kommunikaatio, mutta varsinaisesta liittoutumista ei ole.
Puut
Puut tarkoittaa Libya, mutta laskuun tulee myös muita maita kun lukuun otetaan Puutista periytyvät muut kansat.
Libya. Libya ja Iran ovat liittouneet, jolloin se tarkoittaa myös liittoutumista Venäjän kanssa.
Etelä-Egypti (Patroksilaisten kautta). Kun Egyptiä kohtaa tuho tulevassa sodassa, niin silloin varmasti sen etelä puoli liittoutuu Venäjän kanssa, jos mahdollista vastaiskuun.
Kreeta (Kaftorilaisten kautta). Toistaiseksi Kreeta ei ole liittounut Venäjän kanssa.
Goomer
Goomer tarkoittaa gallialaisia ja germaaneja, mutta koska tekstissä mainitaan ”Goomer ja kaikki sen sotalaumat”, on pistettävä erityishuomio Goomerin poikien kautta tuleviin kansoihin sillä tämä kuvaa useita monia kansoja.
Turkki. Turkki liittyi vuonna 2012 Shanghain yhteistyöjärjestöön dialogipartneriksi ja on kääntynyt selkeästi Israelia vastaan.
Saksa. Venäjällä on kaasuputki Saksan kanssa, jota se voi käyttää pakotteena.
Espanja. Espanja on talousongelmissa ja voi kääntyä halvan rahan puoleen Venäjältä.
Etelä-Ranska. Kuten Espanja, niin myös Ranska voi talousongelmien takia liittyä Venäjään.
Pohjois-UK. Voi tarkoitta myös/ja Irlantia, joka on ollut talousongelmissa myös.
Thaimaa (Askenasin kautta). Muuntumassa islamistiseksi maaksi, jolloin suhteet Venäjään lähenevät.
Nepal (Askenasin kautta). Ei vielä liittounut Venäjän kanssa, mutta 2005 vuonna alkoi keskustelut yhteistyöstä niin poliittisesti, taloudellisesti kuin sotilaallisestikin.
Vietnam (Askenasin kautta). Sotilaallisesti yhteistyössä Venäjän kanssa.
Indonesia (Askenasin kautta). Sotilaallisesti yhteistyössä Venäjän kanssa.
Unkari (Riifatin kautta). Unkari saa kaksi kolmasosaa maakaasustaan Venäjältä ja näin ollen Venäjä voi käyttää sitä pakotteena.
Pohjoís-suomalaiset (Riifatin kautta). Finno-ugrilainen osuus Suomesta on erityisesti Pohjois-Suomessa, jolloin se sopii hyvin yhteen että Unkarin tavoin osa Suomea liittyy Venäjään.
Toogarma
Kuten Goomer, niin myös Toogarman heimon kohdalla mainitaan ”Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat”, jolloin kyseessä on jälleen useita kansakuntia.
Georgia. Viiden päivän sodassa välit tulehtuivat Venäjän kanssa, mutta nyt diplomaattiset suhteet ovat elpymässä.
Liittoumaan kuuluu vielä näiden lisäksi lukuisia kansoja. Kuitenkin, jo nyt voimme nähdä liittouman alkavan hahmottautua sen tärkeimpien valtioiden osalta kuten Iran ja Turkki, vaikkakin vielä monia valtiota puuttu.
Sodan ajankohta ja tilanne
”(1)Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on (2) tointunut miekan jäljiltä, (3) koottu monien kansain seasta, -mentävä (4) Israelin vuorille, jotka (5) kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on (6) tuotu pois kansojen seasta, ja he (7) asuvat turvallisina kaikki tyynni.” – Hesekiel 38:8
”Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: ’Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, (8) suurta saalista saamaan?'” – Hesekiel 38:13
Kun Israel itsenäistyi vuonna 1948, niin monet tässä jakeessa kerrotut ennustukset vallitsevasta tilasta toteutuivat. Voimme kuitenkin havaita, että se ei aivan täydellisesti kuvaa vielä vallitsevaa tilannetta vaikkakin kaikki merkit ovat siitä, että se tähän tilanteeseen on ajautumassa.
Pitkien aikojen perästä… vuotten lopulla. Ennustus koskee viimeisiä päiviä, mitkä olisivat pitkän ajan päässä Hesekielin ajasta. Monesta voimme havaita nyt elävämme viimeisiä päiviä ja Hesekielin ajasta on kertynyt yli 2,500 vuotta jolloin todellakin kyse on pitkästä ajasta.
Tointunut miekan jäljiltä. Israel on lyhyen historiansa aikana vuodesta 1948 tähän päivään saakka ollut koko ajan miekan iskujen kohteena sodissa, mutta nyt se ei ole tässä kuvatussa tointuvassa tilassa kuitenkaan… vielä.
Koottu monien kansian seasta. Israeliin on sen itsenäisytemisen 1948 jälkeen muuttanut ihmisiä ympäri maailmaa eri kansoista.
Israelin vuorille. Tänä päivänä alue tunnetaan jälleen Israelina ja Israel hallitsee vuoria, toisin kuin vuodesta 135 jKr aina vuoteen 1948 jKr asti.
Kauan aikaa… rauniomaana. Israelin maa oli diasporan eli hajaannuksen jälkeen 135 jKr rauniomaa siitä lähtien kun roomalaiset jyräsivät sen maan tasalle ja Mark Twain 1800-luvulla kuvaakin näkyä pyhästä maasta karuksi autiomaaksi, jossa ei juuri asukkaita näe.
Tuotu pois kansojen seasta. Vaikka paluumuutto on ollut vilkasta Israeliin, niin sitä ei ole suinkaan vielä kokonaisuudessaan tuotu pois kansojen seasta. Tämä toteutuu vasta suuren anti-semitismin aallon noustua.
Asuvat turvallisina. Koko olemassaolonsa ajan on Israel pyrkinyt sitomaan rauhansopimuksia, mutta edes monellakaan sitä ympäröivällä valtiolla ei ole rauhansopimusta sen kanssa. Eivätkä he elä kuvatulla tavalla: ”muuria vailla” (jae 11), vaan maassa on pitkä muuri Jordaen joen länsirannan alueiden ympärillä.
Suurta saalista saamaan. Taloudelliset voimat Saudi-Arabiasta (Saba ja Dedan) sekä maailmalta seuraavat tätä hyökkäystä ikään kuin sivusta yllättyneenä kyselleen, että onko Venäjä ryöstretkellä ja suurta saalista saamassa. Israel tulee siis olemaan niin rikas valtio, että Venäjä on kiinnostunut sen omaisuudesta. Israelista onkin löytynyt kaasukenttiä ja sitä kautta on siitä tulossa jopa öljynviejä.
Jotta tällainen kuvattu rauhan tila, jossa Israel on tuotu (kokonaan) pois kansojen seasta, se olisi tointunut miekasta ja asuisi turvallisena, on tapahdutta suuria asioita sille ja erityisesti sen vihollisille.
”Näin sanoo Herra, Herra: Kun minä kokoan Israelin heimon kansoista, joitten sekaan he ovat hajotetut, silloin minä näytän pyhyyteni heissä pakanakansain silmien edessä, ja he saavat asua maassansa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille. He asuvat siinä turvallisesti ja rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja. Turvallisesti he asuvat, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureillensa, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa.” – Hesekiel 28:25-26
Googin sodan aikana Luoja kuvaa suhdettaan Israeliin sanoilla ”minun kansani Israel” (Hes. 38:14), mutta tässä hän haluaa näyttää pyhytensä ei-juutalaisille kansoille ja kuvaa kansojen seasta koottavaa Israelia Jaakobiksi, joka kuvaa Kirjoituksissa uskomatonta Israelia. Tämä ennustus kertoo, että kun Israel tulee asumaan turvassa, kun sen ympäröivät naapurit tuhotaan, jotka ovat halveksineet sitä. Nämä ympäröivät valtiot (Jordan, Syyria, Libanon, Saudi-Arabia ja Egypti) ovat juuri ne valtiot, jotka liittoumasta puuttuvat! Tästä tulevasta Lähi-idän sodasta toisessa artikkelissa tarkemmin.
Hyökkäys ja tuho
”Sinä päivänä sinä kyllä huomaat, että minun kansani Israel asuu turvallisena, ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki. Sinä hyökkäät minun kansani Israelin kimppuun kuin pilvi, peittääksesi maan. Päivien lopulla on tämä tapahtuva. Ja minä annan sinun karata maahani, että pakanakansat tulisivat tuntemaan minut, kun minä osoitan pyhyyteni sinussa, Goog, heidän silmäinsä edessä.” – Hesekiel 38:14-16
Venäjä joukkoineen tekee yllätys hyökkäyksen Israelia vastaan, kun se asuu turvallisena tuona päivänä. Tämä yllätyshyökkäys tapahtuu ilmavoimin ja laskuvarjojoukoin, koska Googin kuvataan hyökkäävän kuin pilvi, joka peittää maan. Valtaosa joukkoa jää kuitenkin Israelin vuorille, joka voi tulevan suur-Israelin kohdalla tarkoittaa pohjoisessa olevaa Hermon vuorta ja Araratin vuoristoa. Tässä avautuu Ilmestyskirjan toinen sineetti, kun rauha otetaan maasta pois, ja monet ennustukset kertovat tästä sodasta, jota voisi kutsua kolmanneksi maailmansodaksi.
Mutta onko Venäjällä kyvykkyyttää ilmahyökkäykseen? Vastauksena 2014 keväällä tapahtuneen ilmatilanloukkauksen jälkipyykissä paljastuneet tosiasiat Venäjän sotilaallisesti kyvykkyydestä.
”Kone tuli Suomenlahdelle Sosnovyi Borin kohdalta ja lensi ensin länteen kansainvälisessä ilmatilassa, kääntyi Kotkan ja Porvoon puolivälissä 45 asteen kulmassa Suomen puolelle ja ylitti Sarvisalon saaren eteläkärjen ja Porvoon eteläosat, mutta poistui kansainväliseen ilmatilaan uudestaan ennen Helsinkiä.
Se ehti lentää tovin Suomen ilmatilassa, ja Suomen F/A-18C Horneteilla ei ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia saada sitä tavoitettua.
Su-35S on Hornetia nopeampi ja kehittyneempi. Su-35S on PESA-tutkajärjestelmänsä, maksimiasekuormansa, kääntyvien suihkusuuttimiensa, lakikorkeutensa, huippunopeutensa, nousunopeutensa, maksiminousupainonsa, toimintasäteensä ja optisen tulenjohtojärjestelmänsä ansiosta ylivoimainen.
Hornet johtaa vain lentotuntihintansa ja kilohintansa ansiosta. Tässä lienee syy, miksi viranomaiset ovat vähäpuheisia tapahtumasta.”
Mutta nämäkään koneet eivät lopulta aina Venäjän liittoumaa voittoon.
”Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan. Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.” – Hesekiel 38:21-22
Ja minä käännän sinulle selkäni ja jätän sinusta jäljelle vain kuudennen osan, ja nostatan sinut pohjan periltä ja tuon sinut Israelin vuorille… Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi. Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra. Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja turvassa asuvien keskelle saarissa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 39:2-6 (KJV mukaan)
Sotaan liittyy myös muita valtiota Venäjän liittoumaa vastaan useampiin paikkoihin ”kaikille vuorilleni”, jolloin toteutuu Jeesuksen ennustus: ”kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan”. Sodan seurauksena epidemia leviää ja joukkojen päälle sataa tulta, niin että suuresta sotajoukosta tuhoutuu 85 prosenttia, joka voi tarkoittaa kymmeniä ellei jopa satoja miljoonia kuolleita. Eikä sota jää vain Israelin vuorille, vaan myös Venäjä itse palaa tulessa ja sotia leviää muillekin mantereille asti, joita nimitetään tässä saariksi ja joissa kansalaiset elävät turvassa, aivan kuten tänäänkin.
”Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: Tämä on se päivä, josta minä olen puhunut. Israelin kaupunkien asukkaat menevät ulos ja sytyttävät ja polttavat aseita, pieniä ja suuria kilpiä, jousia, nuolia, käsikarttuja ja keihäitä. He pitävät niitä polttoaineina seitsemän vuotta….” – Hesekiel 39:8-9
”Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, kun minä, vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen pakanakansojen luokse, kokoan heidät omaan maahansa enkä jätä sinne jäljelle ainoatakaan heistä. Enkä minä enää kätke heiltä kasvojani, sillä minä vuodatan Henkeni Israelin heimon päälle, sanoo Herra, Herra.” – Hesekiel 39:22-29
Tämän sodan jälkeen Israelilta lähtee pois peite silmiltään, joka heillä nyt on niin että he eivät ole ottaneet Messias Jeesusta vastaan Pelastajanaan. Aluksi 144,000 juutalaista ottaa Messiaan vastaan ja sitten seitsemän vuotisen ahdistuksen jälkeen armageddonin sodassa loputkin. Profeetta Hesekiel tässä yhdistäkääkin Herran päivän seitsemään vuoteen. Päivä, joka nyt Jeesuksessa uudestisyntyneille juhlapäivä, mutta muille kauhun ajanjakso.
”Lähellä on Herran suuri päivä, se on lähellä ja tulee sangen kiiruusti. Kuule, Herran päivä! Silloin sankarit haikeasti huutavat. Vihan päivä on se päivä, tuskan ja ahdistuksen päivä, häviön ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sankan sumun päivä, pasunan ja sotahuudon päivä varustettuja kaupunkeja ja korkeita muurinkulmia vastaan.” – Sefanja 1:14-16
Suomi, tuo meille suomalaisille rakas pieni pohjoinen maa on löydettävissä Kirjoituksista, mutta jonka kohtalosta myös monet ovat nähneet näkyjä. Tämä pohjoista Suomen niemeä on asutettu tuhansien vuosien ajan vaikkakin muinainen historia on osittain niin epäselvä, että jotkut epäilevät Suomen olleen muinoin kuningaskunta ja hallinneen koko Pohjolaa, kun taas toiset epäilevät suomalaisten olleen sumerilaisia, joiden historia katkeaa mysteerisellä tavalla eikä heidän tarkasta kohtalostaan tiedetä. Aikaisempi artikkeli Vaimon ja käärmeen taistelusta kertoi jo kuinka Suomen kohtalo näyttäisi olevan liitoksissa Israelin kohtaloon, mutta mitä oikeastaan Suomen tulevaisuus pitää sisällään?
“Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon.” – Jeremia 31:4
Myrsky nousee maan ääristä
”Älä itke. Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton! Hän avaa kirjan ja murtaa kaikki seitsemän sinettiä.” – Ilmestyskirja 5:5
On merkillistä, että kuten Jerusalemilla, niin Suomellakin on vaakunassaan leijona. Leijona symbolisoi Kirjoituksissa Messias Jeesusta itseänsä. Suurin ero näiden kahden välillä on se, että meidän leijonallamme on kaksiteräinen miekka kädessä ja seisomme kieron miekan päälle. Kiero miekka kuvaa paholaisen vääristynyttä voimaa, mutta leijonan kädessä oleva miekka kuvaa taas universumin Luojan kirjoitettua sanaa: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka…” (Hepr. 4:12) ja niinpä maamme kohtalona onkin ollut pitää esillä Hänen sanaansa ja kuljetta ilosanomaa Messiaasta ympäri maailmaa.
”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” – Apostolien teot 1:7-8
Messias Jeesuksen viimeinen viesti oli jäädä odottamaan voimaa, jonka Hän antaisi Pyhässä Hengessä, ja sen jälkeen lähteä viemään ilosanomaa Messiaasta maan ääreen saakka. Suomen kansainvälinen nimi Finland tarkoittaakin kirjaimellisesti juuri tätä ääressä olevaa maan Fin (loppu, ääri) Land (maa).
”Sillä katso, siitä kaupungista alkaen, joka on otettu minun nimiini, minä alotan onnettomuuden tuottamisen; ja tekö jäisitte rankaisematta! Te ette jää rankaisematta, sillä minä kutsun miekan kaikkia maan asukkaita vastaan, sanoo Herra Sebaot. Mutta sinä, ennusta heille kaikki nämä sanat ja sano heille: Herra ärjyy korkeudesta, antaa äänensä kaikua pyhästä asunnostansa. Hän ärjyy väkevästi yli laitumensa. Hän nostaa kuin viinikuurnan polkijat huudon kaikkia maan asukkaita vastaan. Pauhina käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoja vastaan, hän käy oikeutta kaiken lihan kanssa: jumalattomat hän antaa miekalle alttiiksi, sanoo Herra. Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä.” – Jeremia 25:29-32
Profeetta Jeremia 500 eKr ennustaa, että tuomio alkaa Herran omista ja niistä, jotka ovat otettuja Hänen nimeensä. Kristillisenä – Suomeksi messiaanisena – kansana tuomio tulee alkamaan meistä. Koska kyseessä on myrsky, niin se repii olemassa olevat rakennelmat rikki ja sen jälkeen tulee sade. Juuri nyt on tuuli nousemassa Suomessa, niin että universumin Luoja repii maahan uskonnollisuuden ja epäjumalat mammonasta materiaaliin, ja kohta seisomme täällä alastomina ja kaiken menettäneinä. Myrsky ei kuitenkaan ole pelkkä negatiivinen symboli, vaan se tuo myös kosteuden ja kasvun eli hengellisen herätyksen. Samalla tavalla ennustaa mm. Kristinbergin kaivoskuiluun liittyvä profetia. ja serbialainen Mitar Tarabich. Juuri nyt (2013 talvi) olemme tämän alkavan niin hengellisen kuin taloudellisenkin myrskyn kourissa. Se on hyvä merkki ja kertoo sateen olevan tulossa.
Suomi kaatuu polvilleen
”Kaatunut on neitsyt Israel eikä enää nouse; hän viruu kaadettuna maassansa, eikä ole, kuka hänet nostaisi.” – Aamos 5:2
Kun Hengen sateet ovat ohitse ja Luojan omat ovat haettu pois, iskee Suomeen miekka. Jos Suomi neito menetti Jatkosodan jälkeen 1947 Pariisin rauhasopimuksessa toisen kätensä ja seisoo nyt vain yksi käsi pystyssä, niin jos nämä edellä olevat ennustukselliset kartat toteutuvat, niin Suomi neito vaipuu alas ikään kuin polvilleen rukoilemaan. Samalla kun Suomi takoo miekkoja auroiksi, niin Venäjä varustauu ennätyksellistä vauhtia.
Venäjä ei ainoastaan omaa sotilaallisia aseita Eurooppaa ja Suomea vastaan, vaan myös energia aseen eli Nord Streamin kaasutputken, josta suomalainen sotilasasiantuntija sanoo nän: ”Venäjä ei kätke energia-asettaan. Muiden energian suurtuottajien tavoin se käyttää sitä hyväkseen. Lähivuosina käyttömahdollisuudet paranevat Venäjän saatua valmiiksi pohjoiset, eteläiset ja itäiset energiaväylät. Silloin Venäjällä on käytettävissään välineet, joiden avulla Venäjä voi toteuttaa energiaimperialistista politiikkaansa globaalisti.”. Epäilemättä Venäjää alkaa kiinnostamaan ennen pitkään Norjan öljy ja sopivana ajankohtana se tulee menemään Lapin kautta Norjaan, kun talous romahtaa Euroopassa.
Mutta eivätkö länsimaat tulisi apuun ja suojelemaan pientä Suomea? Venäjään perehtnyt kirjailija Sofi Oksanen toteaa, että Suomelle kävisi kuten Venäjän valloittamalle Krimille: ”Varastetun maan palauttamisesta ei tulisi kansainvälistä liikettä. Invaasio vain tapahtuisi, ja sen annettaisiin tapahtua, koska Venäjän rajavaltiot ja entiset neuvostomaat ovat suurimmaksi osaksi pieniä valtioita, joissa suurin osa länsimaiden kansalaisista ei ole koskaan käynyt ja vain osa heistä osaa edes asettaa nämä maat kartalle. Sellaisten maiden puolesta on hankala menettää yöuniaan.”.
Risto Arhon profetia (1979): ”Tästä maasta karkotetaan myös ihmisiä, ennen kuin kaikki on päättynyt. Ja vainot kylvävät tuhoaan tämän kansan elämään. Katso, maa ja rakennukset monissa paikoissa pian palavat. Ihmiset menettävät turvallisuutensa ja kaikkialla on kuolemaa.
Joka puolelta tulee sotaväkeä: Tulee Turun kautta, tulee lännestä. Katso, katso, tulee myös Helsinkiin nousemaan sotavoimia. Eikä ole sitä paikkaa, missä ei maatanne piiritettäisi. Sen tähden: Valmistautukaa kohtaamaan Jumalanne. Herra tulee kääntämään tämänkin taistelun osittain kansansa onneksi.
Katso, maa jaetaan mittanuoralla keskeltä Suomea. Suurempi osa Suomesta jää idälle. Vedetään raja! Katsokaa, että olette omalta puoleltanne valmiina julistamaan evankeliumia! Sillä katso, länsi on vielä saava oikeuden ja uskonnonvapauden. Katso, Itä-Suomi joutuu pimeäksi ja mustaksi. Siellä alkaa kristittyjen vaino. Sen tähden olkaa uskollisia Herralle. Ja tehkää minkä voitte tehdä ennen kuin myrsky puhkeaa! Herra sanoo: ’Te olette todella lähestymässä vaikeinta aikaa. Tämä turvallisuus ja hyvinvointi, mikä nyt on, tulee kestämään enää vain hetken’.”
Klimenkon pojan Aban uni (1979): ”Suomalaiset ja venäläiset hyökkäävät Norjaan. Suomalaiset ja minä! Siellä oli korkeat muurit ja muurilla korkeita torneja, eikä sinne voi kiivetä. Ja sitten ne norjalaiset taistelivat norjalaisia vastaan. Katso, niillä oli siellä toisella puolella sellaisia niin kuin venäläiset. Ja he taistelivat kauheasti myös keskenään. Suomalaiset on kovia. Niitä ei ollut kuin kaksikymmentä ja norjalaisia kymmenen tuhatta. Niitä oli paljon, mutta suomalaiset on kovempia. Ruotsalaiset kyyristelivät siinä välissä. Me hakattiin ne kaikki. Ja Jumala auttoi meitä. Se oli pilven päällä ja se tuli sieltä alas ja auttoi meitä kun se oli niin kiltti. Ja sitten kaikki olivat kuolleet. Kaikki, lapset ja kaikki. Venäläiset tulivat tänne taistelemaan norjalaisia vastaan. Kaikki maat jotka ovat Venäjän rajalla ovat pahoja… Nyt me hyökätään venäläisten valleille, kun ne on niin inhottavia.”
Tukholman profetia (1984): ”Näin venäläisen sotilaan, joka oli aseistettu, niin kuin kuuluu olla. Päässä sillä ei ollut kypärää, vaan sillä oli kenttälakki. Hän seisoi rajapyykkien välissä, toinen rajapyykki oli Venäjän puolella ja toinen sinivalkoinen Suomen puolella. Rajapuomi oli nostettu ylös, raja oli siis auki. Venäjän sotilas kävelee reippaasti Kuopioon ja siitä Ouluun ja siitä Kemiin ja Tornioon jokivartta ylös. Edelleen sille sanotaan: tähän sinä rakennat leirin. Jos kartalta katsotaan, niin se on noin 30-50 kilometriä Pellon pohjoispuolella. Venäjän miehelle sanotaan seuraavat sanat: sinä saat olla tässä siihen asti, kun sinun veljesi lähtevät Israelin maalle. Sinun täytyy itkeä paljon kaatuneita veljiäsi, jotka tulevat kaatumaan siinä suuressa sodassa, joka alkaa Persiassa, kun sinä ja sinun veljesi menette Persiaan.
Sanoma Suomen kansalle on tämä, sanoo Jumala, kun ahdistuksen päivät tulevat ja portti avataan idästä nousevalle kuninkaalle ja sen sotilaille, teillä ei ole yhtään ystävää Euroopassa. Teillä ei ole yhtään kansaa, joka nostaisi asetta teidän puolestanne Venäjää vastaan. Sinä Suomen kansa tulet olemaan yksin, yksinäisempi kuin talvisodan päivinä, mutta sama enkeli, joka taisteli teidän rinnallanne talvisodan päivinä, tulee taistelemaan teidän rinnallanne. Ruokatavarat tulevat nousemaan arvaamattomiin hintoihin teidän maassanne. Koiniks-mitta nisuja tulee maksamaan denarin ja kolme koiniksia ohria denarin, mutta öljyä ja viiniä ei turmella. Öljy on Jumalan Pyhä Sana ja viini on Jumalan Sana. Teille jää vain yksi paikka, mihin te voitte paeta, kun ahdistuksen päivät tulevat, sanoo Jumala ja se paikka on Jumalan Sana. Suomen kansa, Minä olen kutsunut sinua niin monta kymmentä vuotta, talvisodan raskaina päivinä te rukoilitte Minun edessäni. Jokaisesta kirkosta nousi rukous Minun kasvojeni eteen. Te kannoitte kärsivän kansanne kohtalon Minun eteeni. Minä muistin teitä ja Minä siirsin teidän kohtalonne hetken. Mutta nyt hyvinvoinnin ja rikkauden ja yltäkylläisyyden päivinä, te kirkkojen etumaisina olevat, teidän tehtävänne tuntuu olevan häpäistä Minun Sanaani.”
Tauno Rantalan ennustus (1999): ”Venäjän puolelta tuli yli rajan tiedustelujoukkoja, joita suomalaiset sotilaat lähtivät jäljittämään. Kun he kohtasivat heidät, he alkoivat ampua suomalaisia tuliaseilla. Joku suomalaisista sotilaista kuoli. Toisia joukkoja Venäjän puolelta tuli yli rajan taas uudelleen. Suomalaiset sotilaat lähtivät heidän jälkeensä. Tällä kerralla heidän kesken ei syntynyt tulitaistelua. He veivät nämä venäläiset sotilaat rajavartioasemalle. Kun heiltä kysyttiin, minkä tähden he tulivat Suomen puolelle, he sanoivat, että heille sanottiin Venäjän puolella, ettei mitään rajaa enää ole olemassakaan – Suomi kuuluu Venäjään. Tästä alkoi kovat kyselyt ja neuvottelut. Kuka näin on käskenyt ja sanonut? Mutta hallitusmiehet alkoivat syytellä toisiansa sanoen ”Sinä sen olet sanonut” ja toinen taas ”Eipä, sinä sen olet sanonut”. Lopuksi ei mitään selvää tullut, kuka sen oli sanonut.
Jonkin ajan kuluttua tuosta Vaalimaan rajapuomi avattiin kokonaan ja venäläiset sotilaat tulivat Suomen puolelle – mitään lupaa kysymättä! Suomalaiset sotilaat yrittivät heitä pysäyttää rauhanomaisin keinoin, mutta eivät he mitään välittäneet, vaan jatkoivat matkaansa aina Kouvolan kaupunkiin asti. Sinne saavuttuaan he laittoivat leirinsä pystyyn ja alkoivat asumaan teltoissansa. Nyt alkoivat neuvottelut taas hallitusten kesken. Mitä tämä tarkoittaa? He vain sanoivat: ’Me olemme pakotetut ottamaan Suomi sellaiseksi puskurialueeksi, etteivät NATOn joukot tule meidän rajamme taakse. Samalla me vartioimme myös teitä’. Suomen hallituksessa käytiin neuvotteluja, mitä nyt tehdään. Amerikka jo antoi venäläisille uhkavaatimuksen, mutta venäläiset sanoivat, että Suomen on itse vastattava heille – kyllä tai ei! Suostutaanko vapaaehtoisesti? Suomen hallituksessa nähtiin parhaaksi suostua, koska kieltäytyminen olisi merkinnyt sotaan joutumista. Edelleen käytiin neuvotteluja Venäjän hallituksen ja Suomen välillä. Miten se toteutetaan? Heillä oli valmis suunnitelma: Hankoniemi, Kotka rannikkokaupungeista, myös Helsinkiin pieni puolustuspaikka. Sitten Lahteen ja Tampereelle puolustus- ja tutka-asemat, Jyväskylään varuskunta panssariosastoineen. Siitä ylöspäin kaupungit Kokkola ja Kemi. Ilmavoimat Rovaniemelle ja Sallaan. Tämä oli Suomen hallitukselle kova sana otettavaksi vastaan. Mutta toinen vaihtoehto olisi ollut sotatantereeksi muuttuminen. Tämä on osa Jumalan rangaistusta, kun olemme menneet Euroopan unioniin.”
Petruksen uni (1980 alkupuoli): ”Suomi hiljaisesti myöntyen antoi pohjoisosan ja osan Itä-Suomea Venäjälle hyökkäysväyläksi Ruotsiin ja Norjaan. Näin sitten Venäjä valloitti Ruotsin lähes kokonaan ja Pohjois-Norjan. Ja tässä unessa Venäjä antoi Suomelle myönnytykseksi, kun Suomi ei aktiivisesti vastustanut Venäjän operaatiota, Karjalan kannaksen ja osan Vienan Karjalaa. Raja vedettiin siinä unessa suunnilleen Oulusta Äänisjärveen ja siitä sitten Syväriä myöten Laatokkaan, ja Karjalan kannas saatiin aina Rajajokeen saakka. Näin Suomi muistuttaa polvillaan rukousasennossa olevaa henkilöä. Koko Länsi-, Keski- ja Etelä-Suomi jäi jäljelle ja sitten nämä uudelleen Suomeen liitetyt alueet. Muistan senkin, että myös ulkopoliittisesti tunsimme nyt olevamme turvattuja, koska Venäjä ei enää periaatteessa ollut uhka – se oli saanut sen mitä halusi eivätkä muutkaan maat voineet olla Suomelle uhkana. Myös ajatukset taloudellisista mahdollisuuksista tuli siinä unessa esiin. Jollain tasolla me olimme – luulen että tarkoittaa uskovia – helpottuneita.”
Niilo Yli-Vainio (1977-1981): ”Voi Suomi rukka, minä aina sanon etten voi kaikkea kertoa, Kekkoselle jo kirjoitin kirjeen ja sille kerroin mitä tiedän: että Suomi siltä kohtaa kuin kerroin ja mihin kotona nuppineuloilla karttaan merkkasin, tullaan vinosti leikkaamaan halki, idästä alempaa ja ylös pohjoisemmas poikki vinosti ja antamaan pois se ylempi osa.”
Jouko Piho on kerännyt näiden lisäksi monia muita vastaavanlaisia ennustuksia ja kaikki näyttävät ennustavan samaa kohtaloa Suomelle. Näiden ennustuksien valossa on hämmentävää kuulla erään suomalainen upseerin anonyymisti antama lausunto Suomen puolustus kyvykkyydestä: ”Puolustusvoimien alasajon myötä alueelliset merkitykset korostuvat. Puolustusvoimien pääesikunnassa on olemassa päivitetty suunnitelma Suomen katkaisemiseksi Oulun korkeudelta. Koko Suomea on jo nykyisellään mahdotonta puolustaa. Lappia ei kyetä – eikä aiota – puolustaa”. Tämä ei ole yllättävää, sillä Suomella on koko Euroopan unionissa pisin rajaviiva suuren Venäjän kanssa.
”Pystytä itsellesi kivimerkkejä, aseta itsellesi tienviittoja, paina mieleesi tie, polku, jota olet kulkenut. Palaja, neitsyt Israel, palaja näihin kaupunkeihisi. Kuinka kauan sinä mutkistelet sinne ja tänne, sinä luopiotytär? Sillä Herra luo maahan uutta: nainen miestä piirittää.” – Jeremia 31:21-22
Toisin kuin edelliset piirrokset Suomen mahdollisesti tulevasta uusista rajoista, on ensimmäinen edeltävistä kartoista vuodelta 1323 Pähkinäsaaren rauhasta. Kun nämä ennustukset Suomen halkaisemisesta toteutuvat, niin silloin Suomen kohdalla toteutuu se, että universumin Luoja ottaa meiltä siunauksen ja maan pois ja vaivumme siihen tilaan, kun olimme ennen Hänen tuntemistaan. Kuitenkin, hän tuolloin armossaan palauttaa meille sen minkä aikaisemmin menetimme…
Toinen edeltävistä kartoista taas on aivan tuoreen YLEn Mikä jakaa kansaa? -kyselystä, jossa todetaan että Suomi on jo arvojensa puolesta pirstoutunut maa ja niinpä hämmästyttävällä tavalla tämäkin kartta on aivan samanlainen kuin muutkin kartat kahtia leikatusta Suomesta.
Kolmas karttaa näyttää taas Y-DNAn eli haploryhmien jakaantumisen suomalaisten kohdalla. Suomi on myös siis geneettisestikin jakaantunut kahteen eri ryhmään.
Kuinka vakavia varoituksia nämä jakaantumiset Suomen sisällä ovatkaan!
Mikko Reponen (1947): ”Herramme tulee pilvistä. Nyt on korkea aika etsiä herraa. Kohta tulee palkanmaksu. Herra kruunaa uskolliset palvelijansa. Sitä ennen hän muistaa karjalan kiusattua siirtokansaa. Herra odottaa vielä, merkkaa sieluja, murheen ahjossa pehmittää, että hän saisi monelle kiusatulle siirtolaiselle antaa kirkkauden valtakunnan isän kodissa ja kunniaistuimen luonansa. Siksi herra pitkittää, ja enkelit pitävät kiinni vihan tuulia. Mutta näky täyttyy ajallaan. Silloin, vihan tuulien puhaltaessa, aukeaa karjalan maa takaisin…
Kyllä Karjala saadaan vielä takaisin, vaan ei ole hänelle ilmoitettu aikaa. Nyt se saadaan lahjaksi eikä sodalla. Ja hän sanoi, että Venäjä tulee meidän ystäväksemme, vaikka se on vihamies.”
Viipun profeettana tunnettu kalakauppias-saarnamies Mikko Reponen on hyvin tunnettu ennustuksistaan liittyen Karjalan takaisin saamiseksi. Hänen aikaisemmat ennustuksensa Viipurin menettämisestä toteutuivat hyvin tarkasti ja siksi myös näitä ennustuksia on pidetty uskottavina. Hän sanookin, että se saadaan nyt lahjaksi eikä sodalla, joka tarkoittaa että Venäjä antaa Karjalan – ehkäpä vaihtokauppana Lapista! Niin kuin moni muu ennustus viimeisestä sukupolvesta, niin tähänkin on liitetty 70 vuotta, joka myös ohjaisi vuoteen 2017. Kun siis sielut ovat merkattu eli on käynyt hengellinen herätys ja sitä seurannut ylöstempaus, niin silloin alkavat vihan tuulet puhaltaa ja Goog eli Venäjä päästetään irti näkymättömien voimien aukaistaessa rajat. Loppuun Viipun profeetan itsensä käyttämä Habakukin kirjan kohta puhuttaessa näystään.
”Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.” – Habakuk 2:3