Heijastuksia tulevasta vuodelta 1933

Tässä Ristin Voitto -lehdestä vuodelta 1933 artikkeli, joka alunperin oli julkaistu Amerikassa ilmestyvästä ”Missions Vännen”-lehdestä samaiselta vuodelta. Tässä profetaallisessa artikkelissa katsotaan tuolloista maailman tilannetta 1930-luvun Suuren laman aikana, joka vaikutti myös Suomessa.

great-depression2soup line

”Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.” – Haggai 1:6

”Vuoden 1932 alussa toivottiin, että kaikkein pahin aika olisi ohi ja paremmat ajat koittaisivat pian. Mutta kaikki ennustukset raukesivat tyhjiin. Eivät ajat parantuneet, vaan pahenivat. Vuosi toi tullessaan enemmän ahdistusta, enemmän työttömyyttä, enemmän kärsimyksiä ja epätoivoa.

Ja nyt olemme siirtyneet toiseen vuoteen. Koko maailma näyttää käyvän kohti yhä suurempaa sekasortoa ja kaaosta; kysymys: ’Kuinka tämä päättyy?’ askarruttaa miljoonien ihmisten aivoja. Valtiomiehet, rahamiehet ja talous- sekä teollisuuselämän johtomiehet ovat erittäin toivottomia. He tunnustavat avuttomuutensa. Heillä ei ole minkäänlaista aavistusta tulevista asioista, vieläpä toiset kieltäytyvät arvaamastakin. Eurooppa on hirvittävässä asemmassa. Jos kirjoittasimme siitä, mitä Saksassa on kuluneen vuoden aikana tapahtunut ja mitä tällä maalla on juuri nyt odotettavanaan, siitä kertyisi useampia sivuja. Saksa on Euroopan sydän, ja Saksan luhistuminen merkitsisi koko Euroopan luhistumista. Englanti on yhtä ahtaassa asemassa. Monet moittivat Ranskan menettelytapoja, mutta sekin maa käy kohti pahaenteisiä tapahtumia. Pienemmät tasavallat ja kansat kärsivät toisten tavoin. Neuvosto-Venäjän kuuluisa viisivuossuunnitelma on epäonnistunut. Sen sisäinen tila on pahempi kuin mitä sanomalehtiuutiset mainitsevat.

Vielä pahempi on tilanne kaukaisessa idässä. Jaappanin menettely uhkaa mailman rauhaa. On vaikea kuvitella, mitä seurauksia tulee olemaan, jos syttyy toinen jättiläismäinen sota. Siitä tulee maailman mullistus, ja se voi puhjeta milloin tahansa. Miljoonat tarttuvat silloin aseisiin, ja koko Aasia hukkuu vereen. Kansainliitto heitetään arvottomana syrjään. Etelä-Ameriikan maitten hätä ei ole paljoa pienempi Euroopan yleistä hätää. Toinen vallankumous seuraa toistaan. Kommunismi koettaa saada ohjaksen käsiinsä. Laittomuus kaikkine seurauksineen ilmenee kaikkialla.

Sellainen on maailman tilanne uuden vuoden alussa. Mitä tämä kaikki merkitsee? Ne, jotka vielä pitävät Raamattua jumalllisena ilmestyksenä, voivat vastata tähän kysymykseen. He tietävät, että kaikki, mitä tapahtuu, on ennustettu Jumalan Sanassa. He tietvät, ETTÄ TÄMÄN AIKAKAUDEN ENNUSTETTU LOPPU ON OVEN EDESSÄ. He tietävät, että asiain uusi järjestys on pian koittava, ja että taivaan Jumala pystyttää valtakuntansa, ja vanhurskauden ja rauhan valtakunnan. Se alkaa silloin, kun Herra ilmestyy Öljymäelle. Hän on ainoa, joka voi pleastaa mailman täydellisestä perikadosta. Ja kun me Jumalan kansana tiedämme kaiken tämän, tiedämme myös sen, joka on meitä lähempänä kuin koskaan ennen, että HERRA JEESUS SAAPUU PILVISSÄ OMIANSA NOUTAMAAN, jolloin 1 Tess. 4:17,18 täyttyy. Siksi me edelleenkin odotamme uudistuvin toivein, että tänä vuonna mahdollisesti pääsemme katselemaan Kristusta, Vapahtajaamme, kasvoista kasvoihin.”

leipäjono

”Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: ’Katso, tämä on uutta’, niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.” – Saarnaaja 1:9-10

Artikkelin kuvaama tilanne on melkein identtinen meidän tilanteemme kanssa. Talous on sekasorrossa ja ennustukset paranevasta taloudesta ovat rauenneet yhtä lailla tyhjiin; ” enemmän ahdistusta, enemmän työttömyyttä, enemmän kärsimyksiä ja epätoivoa”. Ja kuten tuolloin, niin samalla tavalla ”valtiomiehet, rahamiet ja talous- sekä teollisuuselämän johtomiehet ovat erittäin toivottomia”. Ja kun he pelkäsivät Saksan luhistumista, niin samalla tavalla mekin pelkäämme Yhdysvaltojen luhistumista, mutta uskon että lopulta tulee Yhdysvalloille käymään kuten Saksalle, niin että sieltä nousee uusi maailman johtaja. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Tässä hengessä kirjoitetussa artikkelissa osatiin myös ennakoida tuleva sota ja synnytystuskat, jotka olivatkin ihmiskunnan historian verisimmät. Lopulta kuitenkin Israelin valtio syntyi ja artikkelin ennustamalla tavalla siirryimme uuteen aikakauteen – lopun aikaan ja viimeinen sukupolvi syntyi – kun Israel itsenäistyi vuonna 1948 sodan jälkeen. Mutta mekin voimme yhtyä artikkelin kirjoittajan sanoihin Messias Jeesuksen odotuksesta ja Hänen kasvojensa näkemisestä.

”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.” – 1. Tessalonikalaiskirje 4:16-18

Ole valmis!

Aikaisemmissa artikkeleissa olen tuonut esille monta tuomiota, jotka ovat kohtaamassa maailmaamme. Jo nyt olemme nähneet luonnonkatastrofien lisääntyvän ja luonnon käyvän villimmäksi, talouden käyvän yhä epävarmemmaksi ja meidän yhteiskuntamme käyvän yhä heikommaksi monia uhkia vastaan kyberterrorismista ydinonnettomuuksiin. Jos tai kun yhteiskuntamme romahtaa, voi olla mahdollista että kristityt ovat näkemässä tulevista tuomioista niiden alkua, aivan kuten toisen maailman sodan aikana. Näin ollen herää kysymys, että varautuivatko Kirjoituksien uskovat ja jos niin miten?

sandy_fire_queens

”Kun peruspylväät murretaan maahan, mitä voi vanhurskas tehdä?” – Psalmit 11:3

Profeettojen kehoitukset suojautua myrskyltä

riot_fire

”Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa… Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.” – Habakuk 2:1-3

David Wilkerson (7.3.2009)
”Kymmenen vuoden ajan olen varoittanut tuhannen tulipalon syttymisestä New Yorkin kaupungissa. Ne tulevat nielaisemaan suur-New Yorkin alueen, mukaan luettuna osia New Jerseystä ja Connecticutista. Suurimmat kaupungit kaikkialla Yhdysvalloissa saavat osakseen mellakointia ja roihuavia tulipaloja – sellaisia joita näimme Wattsissa, Los Angelesissa vuosia sitten. Mellakointia ja tulipaloja tulee olemaan kaupungeissa ympäri maailmaa. Tulemme näkemään ryöväämistä—mukaan lukien Times Squarella, New Yorkin kaupungissa. Se mitä koemme nyt, ei ole taantumaa, tai edes lamaa. Olemme Jumalan vihan alaisuudessa…

Ensinnäkin, annan sinulle käytännöllisen sanoman, jonka sain henkilökohtaiseksi ohjeistuksekseni. Varastoi ruokaa, hygieniatuotteita ja muita perustarpeita 30 päivän ajalle. Suurissa kaupungeissa tavaratalot tyhjenevät tunnissa kun merkit uhkaavasta katastrofista tulevat tietoon…

Sanon itselleni: ei ole tarpeen juosta tai piiloutua. Tämä on Herran vanhurskas teko. Katselen Herraamme hänen valtaistuimellaan hänen lempeän, rakastavan katseensa seuratessa jokaista askeltani—luottaen että hän pelastaa kansansa tulvien, tulipalojen, onnettomuuksien, kaikenlaisten koetuksien keskellä. ”

John Paul Jackson (14.02.2013)

Steve Quayle (10.09.2015)

Kaikki näistä profeetoista siis kehoittavat varastoimaan vähintään muutaman viikon tarpeet, mutta tärkeintä on usko Messias Jeesukseen, jota ilman ei tulevasta voi selvitä tai olla mukana pian tapahtuvassa suuressa evakoinnissa. Varastoimisesta eli kotivarasta artikkelin lopussa lisää.

Haavoittuva maailmamme

Tampere+sade+tulva+k+014

”Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” – Apostolien teot 19-21

Modernia yhteiskuntaamme ei ole rakennettu Kristus-kalliolle, vaan hiekalle, ja on altis monille haavoittuvuuksille. On hyvin todennäköistä, että suuri herätys tapahtuu yhteiskunnan tukipilareiden romahtaessa. Tässä joitakin noista mahdollisista uhkakuvista.

  • Maailmanlaajuinen talouden romahdus, kuten tapahtui 1930-luvun laman aikana ja josta seurasi lopulta toinen maailman sota.
  • Ennen näkemättömän voimakkaat myrskyt ja tulvat, kuten vahvemmat trombit ja rankkasateet.
  • Kemiallinen vuoto tai ydinvoimala onnettomuus, kuten Japanissa ja 1980-luvulla Tshernobylin onnetomuus, joka vaikutti tuolloin Suomeenkin.
  • Sähkömagneettinen pulssi (EMP) tai aurinkomyrsky, kuten 1800-luvulla joka tuhosi silloisen lähes olemattoman sähköverkon, mutta tänä päivänä olisi erittäin tuhoisa hävittäen sähköverkon, Internetin, puhelinverkot, GPS-navigoinnin, polttoainepumput ja pankkipalvelut sekä monet muut palvelut.
  • Internetin osittainen tai kokonainen kaatuminen kyberterrorismin seurauksena.
  • Maailmanlaajuinen pandemia, kuten lintu- ja sikaflunssa.
  • Kansannousu tai terroristi-isku, joka tuhoaa jonkin yhteiskunnan elintärkeään laitoksen.
  • Venäjän eli Googin hyökkäys Suomeen, kuten hyökkäys Georgiaan. Tästä hyökkäyksestä myös monet ovat profetioineet.
  • Asteroidin, komeetan tai meteoriitin iskeytyminen maahan. Kirjoitukset lopun aikoina taivaalla näkyvän ihmeellisiä merkkejä, tähtien putoavan ja taivaiden voimien järkkyvän. Venäjälle keväällä 2013 iskenyt meteoriitti aiheutti 500 Hiroshiman ydinpommin tuhon!

Niin kauan kuin yhteiskunnamme yllä on universumin Luojan suojaava ja siunaava käsi, varjelumme näiltä vitsauksilta, mutta mitä enemmän käännymme jumalattomuuteen ja Israelia vastaan, sitä todennäköisempää näiden edellä mainittujen uhkakuvien toteutuminen. Myös Antikristus tulee nousemaan kaaoksen keskeltä ”sankariksi”, jolloin on todennäköistä että ylöstempaus tapahtuu tällaisen kriisin aikana, joka varmasti on myös vahvaa herätyksen aikaa.

Mikä vahva todistus se onkaan jumalattomalle maailmalle, jos kristityt ovat valmiita ja loistavat pimeässä tuolloin kuin tähdet. Yhteiskunta ei pysty huolehtimaan puhtaasta vedestä, ruuasta ja muista tarpeista, kuin muutamia päiviä, jonka jälkeen hyvin nopeasti anarkia valtaa, kuten Yhdysvalloissa tapahtui Hurrikaani Katrinan aikana. Mutta näissäkin Hurrikaaneissa valmistautuneet ihmiset kärsivät vähiten ja pystyivät hyödyntämään varastojansa sekä sen sijaan, että olisivat olleet pelkkiä uhreja, he kykenivät auttamaan muita.

YLEn Suomi alas 15 minuutissa -dokumentti kertoo, kuinka haavoittuva meidän sähköstä riippuva yhteiskunta todellisuudessa onkaan!

Nooa – Kaikkien selviytyjien isä

noah_building_ark

”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan. Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa… Ja hanki itsellesi kaikkinaista ravintoa, syötäväksi kelpaavaa, ja kokoa sitä talteesi, että se olisi ruuaksi sinulle ja heille.” – 1. Mooses 6:13-21

”Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.” – Heprealaiskirje 11:7

Kirjoituksista löytyy monta esimerkkiä valmistautumisesta tulevaan katastrofiin, kuten Joosef joka kokosi viljaa seitsemäksi vuodeksi, mutta varmasti Nooa on paras esimerkki selviytymisestä ja valmistautumisesta universumin Luojan lupaamaa katastrofia varten.

Nooan sanotaan olevan vanhurskauden saarnaaja (2. Piet. 2:5) ja hän julisti parannusta kunnes arkki oli valmis. Varmasti kärsivällistä valmistumista pilkattiin vuosikaudet. Samalla tavalla meidänkin on jatkettava loppuun asti ahkerana Messias Jeesuksen julistamista ja Kristus arkin valmistamista. Ja koska Kirjoitukset sanovat, että viimeisinä päivinä on oleva kuin Nooan päivinä, niin silloin meidänkin jokaisen on hyvä olla kuin Nooa ja hankkia kaikkinaista ravintoa ja tarvikkeita tulevaa varten.

”Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.” – Luukas 17:26-27

Älä huolehdi, vaan valmistaudu

store_room_Utah-Preppers

”Järkevä näkee vaaran ja piiloutuu, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja joutuvat kärsimään.” – Sananlaskut 22:3 (RK)

Ensinnäkin, sinun on kysyttävä itse universumin Luojalta, että näkeekö Hän sinun tarvetta varautua mahdollista tulevaa katastrofia varten, sillä Hänellä on joka tapauksessa kaikki hallinnassa koko ajan eikä mikään tule Hänelle yllätyksenä. Toistaiseksi, tarkoitus ei ole pelotella tai luoda paniikkia, vaan kuten edellinen viisaan kuningas Salomonin sananlasku sanoo, niin on järkevää valmistautua kun näkee vaaraan. Se ei ole siis uskon puutetta, vaan päinvastoin luottamista Hänen sanansa toteutumiseen ja ojentautumista sen mukaan. Parhaassa tapauksessa mitään tuomiota ei tule ja tapahtuu Herran pikainen paluu, niin että varastosi jää jäljelle jääneille, jotka kiittelevät uskostasi ja viisaudestasi.

Erityisesti, jos olet perheellinen, niin olet silloin vastuussa koko perheesi hyvinvoinnista ja sinulle on annettu käsky huolehtia heistä. Ja mikä olisi hädän hetkellä esimerkillisempi isä tai äiti, kuin sellainen joka niinä päivinä voi olla apuna etkä vaivana muillekin ihmisille.

kotivara

”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.” – 1. Timoteus 5:8

Suomessa viranomaiset suosittelevat varmuusvarastoa eli kotivaraa viikoksi, niin että tarvittaessa selviydyt kaupassa käymättä yhden viikon. Tämä oli tietenkin täysin normaali toiminta vielä muutama vuosikymmen sitten, kun ihmisillä oli kellarit ja omat ruokavarastot asuttaessa maalla ja ollessa omavaraisia. Tässä lista joistakin tavaroista, joita on hyvä varata varastoon.

  • Elintarvikkeita, jotka säilyvät hyvin.
  • Vettä (tai vesilähde kuten kaivo).
  • Lääkkeitä (myös joditabletteja) ja hoitovälineitä.
  • Hygieniatarvikkeita kuten pesuaineet ja WC-paperi.
  • Radio, joka toimii paristoilla sekä paristoja siihen.
  • Taskulamppu.
  • Kynttilöitä.
  • Tulentekovälineet.

Tässä joitakin esimerkkejä, mutta kotivara ei tarvitse olla sen ihmeellisempi, kuin pieni lisä normaalin ruuan varaamiseen, vaikakkin voi olla myös kattavampikin. Lisää varautumisesta kannattaa lukea Suomen puolustusministeriön oppaasta ”Pahasti poikki”.

Yhteiskuntamme on monella tasolla kaatumassa ja jatkuva sodan uhka on aivan ovella, kuten 1930-luvun lopulla, jolloin nyt on aika valmistautua hengellisesti ja materialistikin. Tekeminen monesti myös vahvistaa uskoa, kun teet sitä mihin uskot. Kuten partiolaiset sanovat: ”Ole valmis!”

”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:3-4

Turkki nousee, Kreikka kaatuu

Niin Kreikka kuin Turkkikin näyttelevät suurta roolia länsimaiden historiassa ja Kirjoituksien ennustuksissa, mutta myös erittäin tärkeää geopoliittista sijaintia. Kreikka ja Turkki, jotka ovat naapurivaltioita Balkanilla, ovat yhdessä portti Euroopan ja Lähi-idän välillä Balkanvuorien ja Mustameren toimiessa muurina pohjoisessa.  Nämä valtiot tunnetaan Kirjoituksissa nimillä Jaavan ja (Vähä-)Aasia. Molemmat ovat Nooan ensimmäisen pojan Jaafetin poikien jälkeläisiä; kreikkalaiset Jaavanin ja turkkilaiset Maagogin, vaikkakin turkkilaisissa on myös Seemin pojan Arpaksadin ja muiden poikien jälkeläisiä.

Greece_Turkey

”Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja rantamaalla turvassa asuvien keskeen. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 39:6

Turkissa nousee pahan valta

Turkki oli ensimmäinen asutettu sivilisaatio vedenpaisumuksen jälkeen, koska Nooan arkki laskeutui Araratin vuoristoon Turkkiin, josta se tuli esille 1948 maanjäristyksessä. Tältä Anatolian alueelta arkeologisissa kaivauksissa löydetty Göbekli Tepe on vanhin löydetty uskonnollinen temppeli ja alueelta on löydetty myös muita arkeologisesti merkittäviä löytöjä. Rooman valtakunna hajottua kahtia 395 jKr, itäisestä Rooman valtakunnasta tuli Bysantti, joka kuitenkin kesti vuoteen 1453 asti, jonka jälkeen Ottomannit Turkin johdolla hallitsivat aluetta vuoteen 1923 eli ensimmäisen maailman sodan loppuun ja itsenäistyi nykyiseksi Turkin valtioksi. Paavali kirjoitti Uuden testamentin kirjeistä kolme Vähä-Aasian seurakunnille; efesolaisille, galatalaisille ja kolossalaisille. Mutta tunnetuimpia ovat Ilmestyskirjan mainitsemat seitsemän seurakuntaa.

Pergamon_altar_of_zeusnurnberg-zeppelin-tribune

”Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka: Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on…” – Ilmestyskirja 2:12-13

Ilmestyskirja alkaa seitsemällä kirjeellä Vähä-Aasian seurakunnille; Efesoon, Smyrnaan, Pergamoon, Tyatiraan, Sardeen, Filadelfiaan ja Laodikeaan, jotka siis ovat nykyisen Turkin alueella ja tänä päivänä suosittuja turistikohteita. Ilmestyskirjan ilmoituksessa Messias kertoo apostoli Johannekselle Pergamonin seurakunnan kirjeessä, että hän tietää missä Saatanan valtaistuin on ja monet Raamatun tutkijat kuten David Pawson yhdistääkin tämän Pergamonin Zeuksen alttariin. Zeus, ukkosen jumala joka löytyy monissa kulttuureissa ylimpänä jumalana, voidaankin yhdistää Saatanaksi kuten suomen kielen Ukkoa jumalaaa tarkoittava sana Perkele jonka Agricola liitti Saatanaan. Tämän alttarin saksalaiset siirsivät 1800-luvun lopulla Berliiniin ja natsit tekivätkin Albert Speerin johdolla Zeppelin Field -kentän tuon alttarin mukaiseksi.

”Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. ” – Ilmestyskirja 17:9-10

Ilmestyskirjan petovalta kuvaat symboleina sarvet, kruunut ja päät. Päät kuvaavat seitsemää raamatullista maailmaa hallinnutta valtakuntaa, joista useimmat Raamatun tutkijat kuvaavat viiden ennen Johannesta (95 jKr) olleen järjestyksessä Egypti, Assyria, Babylonia, Meedo-Persia ja Kreikka. Se ”yksi on” Johanneksen päivinä ollut Rooma, joka kesti siis vuoteen 1453 Bysantin imperiumina. Ja seitsemäs, joka pysyi vähän aikaa, oli juuri Turkin hallitsema Ottomaanien valtakunta kestäen vuoteen 1923 asti ja hallitsi Jerusalemia 400 vuotta vuosina 1517 – 1917.

Sectsco-logo

”Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia, ja Maagogin maata, Roosia, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan… Persialaiset, etiopialaiset ja libyalaiset ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat – lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” – Hesekiel. 38:2-6 (Septuagintan mukaan)

Kirjoituksien ehkä yksi parhaimmin tunnetuista ennustuksista on ns. Googin sota, josta Hesekielin kirjan luvut 38 ja 39 kertovat. Tätä liittoumaa johtaa Goog, joka on Venäjä ja Neuvostoliiton aikaan siellä olikin kylttejä ”Made in Gog” (tehty Googissa), mutta toinen merkittävä maa tässä viimeisille päiville sijoittuvassa sodassa on Turkki eli Maagog. Tämä liittouma on Shanghain yhteistyöjärjestö (SCO) ja se on Venäjän ja Kiinan johtama NATOn vastine. Turkki oli kuitenkin ensimmäinen Israelin itsenäisyyden tunnustanut maa ja NATOn liittolainen, mutta 2000-luvulla välit lännen kanssa alkoivat rakoilemaan Turkissa ja nyt Turkki on kääntynyt avoimesti Israelia vastaan. Vuonna 2012 7. kesäkuuta Turkki liittyi dialogipartneriksi tähän järjestöön ja viimeisetkin Googin sodan maat alkavat olla liittoutuneita.

Turkey-Flag-PhotoArtemisHuntress.17121007_std

”’Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulomme tästä työstä… Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee’.” – Apostolien teot 19:25-27

Apostolien tekojen aikaan ensimmäisen vuosisadan puolessa välissä seurakunnan synnyttä Paavali kohtasi Vähä-Aasian Efesossa Artemiksen palvojia ja hänen muotokuvallaan rahaa tehneitä miehiä. Roomalaiset tunsivat Artemiksen Dianana ja hän oli kuun jumalatar, jonka symbolina oli kuu kuten Islaminkin ja hänen temppelissään palvottiin taivaalta pudonnut kuvajaista eli meteoriittia, kuten muslimit palvovat Kaaban mustaa kiveä (arab. al-Ḥajar al-Aswad). Artemiksen palvojat huusivat vihaa täynnä: ”Suuri on efesolaisten Artemis!”, joka on vastaava huuto kuin muslimien  Allahu Akbar (Allah on suuri). Entinen PLOn muslimi terroristi ja nykyinen kristitty Walid Shoebat yhdistääkin nämä kaksi yhdeksi ja samaksi. Turkki on yksi maailman muslimisoituneista maista, jossa evankeliumi ei juurikaan ole tavoittanut ihmisiä, niin että kansalaisista 99% on muslimeita.

”Kun he sen kuulivat, tulivat he vihaa täyteen ja huusivat sanoen: ’Suuri on efesolaisten Artemis!” – Apostolien teot 19:28

Kreikassa kaatuu kreikkalaiset länsimmat

Greece-Parthenon

”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.” – Roomalaiskirje 1:16

Meidän länsimainen yhteiskuntamme, politiikkamme ja kulttuurimme perustuu tänä päivänä hyvin pitkälle kreikkalaiselle yhteiskunnalle ja sen filosofien ajatuksille kuten Platon, Sokrates ja Aristoteles. Kreikan Parthenonista on tullut inspiraation lähde meidän rakennuksillemme Suomen Eduskuntatalosta Yhdysvaltain kongressin rakennukseen. Kirjoitukset sanovatkin, että ensin juutalaisille ja sitten kreikkalaisille. Apostoli Paavalin ensimmäinen kirje olikin Kreikan Tessalonikaan ja kaikineen Uudessa liiton Kirjoituksissa on viisi kirjettä Kreikkaan; kaksi korintolaisille, kaksi tessalonikalaisille ja yksi filippiläisille.

daniel_statue

”Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli hirvittävä nähdä. Kuvan (1) pää oli parasta kultaa, sen (2) rinta ja käsivarret hopeata, sen (3) vatsa ja lanteet vaskea. Sen (4) sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi (5) rautaa, osaksi savea.” – Daniel 2:31-33

Muinaisen Babylonian valtakunnan kuningas Nebukadnessar näki ennustuksellisen unen patsaasta, jonka profeetta Daniel osasi universumin Luojan avustuksella selittää.

Yleisesti tulkitaan, että kuvan eri metallit kuvaavat eri maailmaa hallinneita muinaisia valtakuntia, jotka lopuksi kivi tuhoaa joka kuvaa Messias Jeesuksen iankaikkista valtakuntaa. Nämä metallit kuvaavat järjestyksessä seuraavia nykyisiä valtioita.

  1. Irak (Babylon)
  2. Iran (Persia)
  3. Kreikka (Makedonia)
  4. Italia (Rooma)
  5. Uusi maailmanjärjestys

2000-luvulla alkoi tämän kuvapatsaan romahtaminen. Irakin romahdus alkoi sodalla Saddam Husseinia vastaan vuonna 2003, Iranin tilanne ja ydinohjelma ajavat sen aivan pian sanktioiden takia romahdukseen ja nyt myös Kreikka on kaatumassa eurokriisiin, mutta sitä tulee seuramaan Italia joka on eirttäin suurissa vaikeuksissa useissa eri alueilla ja erityisesti taloudellisesti. Lopuksi tulee romahtakaan kaikki länsimaat, mutta sitä ennen astuu tuleva maailman johtaja areenalle Kreikan ja Italian kaaduttua, joka taas tulevat synnyttämään kolmannen maailmansodan.

talous

”Sillä hän on pitänyt halpana Herran sanan ja rikkonut hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä.” –  4. Mooses 15:31

Rapistuva ja velkaantuva Kreikka kuvaavat rapistuvia ja velkaantuvia länsimaita. Analyytikot sanovatkin, että kun Kreikka kaatuu, niin kaatuu myös muut länsimaat perässä ja siksi Kreikkaa ylläpidetään lisäämällä velkaa ettei Lehman Brothersin aiheuttama konkurssien sarja toistu. Tämä on kuitenkin mahdoton yhtälö ja on väistämätöntä että Kreikka tulee kaatumaan. Tämän kaiken lomassa Kreikka kuitenkin varustautuu, koska se on erittäin strategisessa asemassa olemalla portti Lähi-itään ja muslimaihin. Kreikan armeija onkin merkittävän suuri tämän johdosta.

Eri universumin Luojan hengessä vaeltavat profeetat ovatkin nähneet Turkista ja Kreikkasta alkavan sodan – maailmansodan.

Kolmas maailmansota

Third_World_War

”Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: ’Tule!’ Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.” – Ilmestyskirja 6:3-4

Kolmannen maailman sodan aloittaa Euroopassa The Turk -niminen terroristi, jota avustaa kolme intialaista terroristiryhmää Euroopassa. Saksa ja USA taistelee yhdessä kolmannessa maailman sodassa. Euroopan hallituksen sisällä tulee kapinointia. Venäjän johtajama invaasio tunkeutuu Eurooppaan Turkin kautta.  USA:n ja ääri-Islamin välillä sota Euroopassa. Invaasio Eurooppaan pysäytetään Ranskassa Saksalaisten ja Amerikkalaisten toimesta.”Nicolaas van Rensburg

”Varsinainen kipinä sotaan syttyy Balkanin niemimaalta. Sota alkaa auringonnousussa ja hän tulee erittäin nopeasti, niin että maanviljelijät istuvat pubeissaan pelaamassa korttia sotilaiden tullessa. Paljon kuolleita, armeija tulee idästä, mutta kuitenkin kaikki tapahtuu erittäin nopeasti. Näen kolmosen, mutta en tiedä ovat ne päiviä vai viikkoja. Näen kolme kiilaamaista muodostelmaa tulossa. Venäläiset eivät pysähdy mihinkään jatkaessaan kolmessa kiilassa. Yötä päivää he ajavat päästäkseen Ruhrin alueelle, missä monet uunit ja tulisijat palavat. Kosto tulee välittömästi ison meren toiselta puolelta (Yhdysvalloista), vaikkakin keltainen lohikäärme tunkeutuu samalla Alaskaan ja Kanadaan, mutta se ei pääse pitkälle.”Alois Irlmaier

”Aika tulee kun voit oppia kaiken. Pahuus tulee sinulle oppineilta. Konstantinnopolissa tulee vuotamaan verta niin paljon, että kolmevuotias vasikka voi uida siinä. Onnellinen se joka jää jäljelle sodasta. Hän tulee syömään hopealusikalla. Tämän sodan jälkeen susi tulee elämään lampaan kanssa. Ensin väärä kreikkalainen tulee. Älä usko häntä. Hän tulee menemään pois. Sotalaivat kokoontuvat yhteen Skalomassa ja punaliiviset (venäläiset) tulevat taistelemaan sinun puolesta. Turkkilaiset tulevat lähtemään, mutta he tulevat takaksin ja tulevat Heksamiliaan asti. Lopuksi, heidät ajetaan pois Kokkini Miliaan (Mongoliaan). Turkkilaisista, yksi kolmannes tapetaan, toinen kolmannes kastetaan ja jäljelle jäänyt kolmannes menee Kokkini Miliaan.”Kosmas Aitolialainen (1700-luku)

”Kolmas maailman sota alkaa konfliktista Turkin ja Kreikan välillä. Juutalaiset vapaamuurarit, jotka ovat USA ja EU hallitsijoita, pakottavat turkkilaiset sotaan Kreikkaa vastaan. Kreikkalaisten valtavasta rohkeudesta ja vastustuksesta huolimatta turkkilaisten hyökkäys tulee olemaan tuhoisa. Paljon kreikkalaisia ja heidän vapaehtoisia avustajiaan; venäläisiä ja serbialaisia veljiä Kristuksessa, tulee kuolemaan. Turkki rynnäköi syvälle Kreikkaan ja valtaa suurimman osan Kreikkaa. Aluksi NATO ja USA eivät puutu tähän konfliktiin suoraan, vaan antavat hiljaisen tukensa kaikelle Turkin teoille sen sijaan. Hetken verran näyttää aivan varmalta että kreikkalaiset katoavat tyystin, kunnes mahtava Venäjä pelaa korttinsa suojellakseen kreikkalaisia ja ortodoksista kristillisyyttä. Tämä yllättää kaikki. Venäläiset ydinaseet laukaistaan Turkkiin. Pimeys peittää Balkanin niemimaan ja Lähi-idän. Maailma sellaisena kun tunnemme lakkaa olemasta.

Tässä kohdassa USA ja EU liittyvät Turkkiin (tai mitä siitä on jäljellä) ja julistavat maailmanlaajuisen sodan Venäjää ja Kreikkaa vastaan. Vatikaani ja Pyhä Istuin kuuluttavat Pyhän Sodan hajaannuttavaa ortodoksisuutta vastaan. Se sota on kauhistuttava. Palavia ihmisiä tulee tippumaan taivaalta. USA tulee kärsimään kauhistuttavan tappion ja räjähtää kuin ilmapallo. Roomalais-katollinen kirkko ei palaa koskaan siihen asemaan kuin se on tänään. Ei edes lähelle. Sen vaikutusvalta tulee olemaan mitätön. Venäläiset astuvat sisään Konstantinopoliin, asettavat oman kuvernöörin, mutta antavat sen kokonaan kreikkalaisille myöhemmin rauhanneuvotteluissa. Kreikkalaiset epäröivät vastaanottaa uusia alueita aluksi, mutta vastaanottavat ne myöhemmin ja hallitsevat mikä oli ennen Turkin pääkaupunki. Kreikkalaiset palaavat Konstantinopoliin 600 vuotta sieltä lähdettyään, kuten munkki sanoi. Kolmannes turkkilaisista menettää elämänsä, kolmannes hyväksyy ortodoksin kristinuskon ja kolmannes muuttaa asumaan johonin erämaahan. Armenia saa maansa takaisin ja kurdit perustavat oman maansa.”Joseph Vatopedi

Myös islamin ennustuksissa tämä sota on kuvattu vastaavalla tavalla.

Kirjoituksissa tämä sota ja sen joukkojen lopullinen päämäärä Israel on paljastettu Hesekielin kirjan luvuissa 38 ja 39. Kreikka on erittäin merkittävä ajan merkki ja sen kohtaloa tulee seuramaan länsimaat Suomi mukaan lukien niin sodassa kuin rauhassa. Kuitenkin, kuten nämäkin edellä olevat profeetat olivat ennustaneet, niin Kreikka kuten länsimaatkin ja kristillinen maailma tulevat voittamaan lopulta.

”Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tulen sinun tykösi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Ja minä käännän sinulle selkäni ja jätän sinusta jäljelle vain kuudennen osan, ja nostatan sinut pohjan periltä ja tuon sinut Israelin vuorille… Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi. Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra. Ja minä lähetän tulen Maagogiin ja turvassa asuvien keskelle saaristossa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” – Hesekiel 39:1-6 (KJV mukaan)

Ken Peters: ”Näin ahdistuksen”

1980 Ken Peters näki unen ahdistuksen ajasta. Hän oli erittäin häiriintynyt ahdistavista unista, koska hänellä ei ollut mitään tietämystä lopun ajasta, Messiaan paluusta tai ahdistuksen ajasta.

Suuri ahdistus

glorious-rapture-dayapocalyptic_city

”Uni alkoi äärimmäisen kovalla äänellä. Näin Kristuksessa kuolleitten nousevan haudoistaan. Näin ihmisten kaiken aikaa tulevan ulos haudoistaan. He olivat pukeutuneet kirkkaisiin, hohtaviin, valkoisiin asuihin. Sitten he äkkiä katosivat. En tiedä mihin he menivät. En nähnyt mitään elävää missään. Ei ollut mitään hurmosta, vain ylösnousemus kuolleista. Seurasi hysteria, epätoivo, ja kaaos, kaikissa maailman valtioissa. Jokainen halusi tietää mitä oli tapahtunut ja mihin haudoistaan nousseet ihmiset olivat menneet.  Jokaisessa sydämessä vallitsi absoluuttinen toivottomuus, ihmiset olivat totaalisesti tolaltaan. Koko maailma oli täysin epäjärjestyksessä. Televisio ja radio poissa pelistä viikkoja. Kävelin shokissa pitkin katuja. Kaikkialla oli totaalinen pelko ja laittomuus. Ryöstöjä ja murhia joka paikassa.”

”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.” – 1. Tessalonikalaiskirje 4:16-17

”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.” – 1. Tessalonikalaiskirje 5:3

ObamaSatan

”Erinäisten viikkojen jälkeen TV ja radioyhteydet alkoivat palautua niissä oli yksi ja sama mies julistamassa uutta hallintoa ja johtajuutta. Tämä uusi mies, jonka uskoin olevan Antikristus, oli pyrkimässä johtajaksemme. Tämä oliivi-ihoinen tummatukkainen mies puhui kaunopuheisesti ja karismaattisesti. Hän oli sovitteleva ja lupasi vastaukset kaikkiin ongelmiin. Hän oli juoheva ja äärimmäisen vakuuttava,  mestarillinen esiintyjä. Hän kertoi, että tämä ihmisten katoaminen oli jumalan oikeudenmukaisuutta heitä kohtaan. Hän alkoi esittää näkemyksiään radiossa ja televisiossa kaikilla kanavilla 20 – 14 h/vrk. Maailman talousihmiset hyväksyivät hänen uuden suunnitelmansa. Olin hämmästynyt kuinka nopeasti ja ilman vastustusta ihmiset luopuivat  oikeuksistaan… Uutta johtajaa ja hänen lakejaan ei vastustettu. Enää ei ollut valittuja virkamiehiä. Perustuslaki ei ollut enää voimassa. Oli shokeeraavaa, kuinka helposti perustuslaki oli korvattu rauhanomaisella sotatilalailla. Ei ollut yksityisyyttä. Sotapoliisi oli kaikkialla jäljittäen ja tarkkaillen kaikkia ja kaikkea.”

”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton… jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.” – 2. Tessalonikalaiskirje 2:7-10

”Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava. Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle.” – Daniel 8:23-24

natural-diasters_18

”Maailmanlaajuinen maanjäristys tappaa miljoonia ihmisiä… Säähäiriöitä; katovahinkoja, kuivuutta, nälänhätiä, ruttoa. Säätilat täydellisesti muuttuneet. Talvisäätä kesäaikaan ja kesäsäitä talviaikaan. Talvesta tuli kesä  ja kesästä talvi. Kukaan ei pystynyt ennustamaan säitä. Kaikki ennusteet osoittautuivat käyttökelvottomiksi siksi, että säätiloilla nyt oli omat tapansa. Sadot menetetty. Kuivuus aiheuttaa nälänhätää ja kuolemaa. Globaali rutto.”

”Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja ruttoa ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.” – Matteuksen evankeliumi 24:6-8

bible-witnessing

”Minä masennuin. Mitä tämä on? Onko tämä se ns. maailmanloppu? Lähes toivotonta. Aloin etsimään vastauksia. Eräänä päivänä kävellessäni kaduilla, kohtasin vanhahkon herrasmiehen. Kysyin tiesikö hän mitä oli meneillään maailmassa. Hän kertoi, että loppu oli tulossa ja että hän ei ollut valmistautunut kuninkaan tuloon. Hän kaivoi varovaisesti takataskustaan pienen raamatun ja alkoi näyttää kirjoituksista tarvettani Pelastajaan. Sydämeni alkoi täyttyä riemusta, kun pyysin Jeesusta Kristusta antamaan syntini anteeksi ja täyttämään sydämeni.

Tuolla miehellä oli joitakin seuraajia, jotka olivat hyväksyneet Jeesuksen Kristuksen sanoman. Vaikka olimme pieni ryhmä, aloimme saada merkittäviä tuloksia evankeliumin levittämisessä ja  lähimmäisten auttamisessa. Evankeliumin levittämisemme näytti vaikuttavan mitä erikoisemmilla tavoilla. Me voimme kertoa, että Jumala oli kanssamme. Minun työni evankelioijana jatkoi kasvamistaan. Monet nimikristityt muuttuivat sen evankeliumin voimasta, jonka tämä mies antoi meille. Nämä nukkavierut kristityt kertoivat, kuinka heillä kerran oli suhde Jeesuksen kanssa, mutta olivet tulleet kylmiksi uskossaan ja luopuneet pyhästä elämästä intohimoisessa Jumalan etsimisessä.”

”Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä. Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa. Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen. Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.” – Daniel 11:32-35

ken_peters_mark_of_the_beast

”Yhtenä päivänä eras mies lähestyi minua ja sanoi että minun pitäisi ottaa tunnistusmerkkini.  Hän kertoi ettemme voi kauempaan käydä kauppaa ilman tunnistemerkkiä oikeassa kädessä tai otsassa. Siinä oli kuin auringon kuva, jonka keskellä oli käsi. Kuulin mielessäni voimakkaan vaatimuksen joka kielsi mistään syystä ottamasta merkkiä… Uusi Järjestys alkoi suositella ihmisille merkin ottamista. He myivät ideaa samoin kuin sekkien ja luottokorttien käyttöä. Pian painostus kasvoi ettei voinut ostaa eikä myydä ilman merkkiä.”

”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.” – Ilmestyskirja 13:16-17

interogation

”Uuden järjestyksen suunnitelma on paljastettu; kristittyjen täydellinen tuhoaminen. Meidät pantiin arestiin ja kyseltiin toimistamme. He kuitenkin tiesivät kaiken mitä olimme tehneet. Oli kuin he olisivat kulkeneet kanssamme koko ajan. Evankeliumia emme saaneet levittää. Kieltäydyimme lopettamasta evankeliumin levitystä ja siksi kyselyt muuttivat luonnettaan. Lopulta uuden järjestyksen todellinen luonne paljastui. Uhka ja ilkeys oli nyt täydessä voimassaan. Se oli pelottavaa.

Lopulta pitkien kuulustelujen jälkeen meidät johdettiin erittäin pitkään käytävään. Käytävällä oli paljon ovia ja kun kuulustelijat kiihdyttivät tahtia niin jonosta putosi pois enemmän ihmisiä. Näin monien astuvan pois rivistä ja kun he tekivät niin he purskahtivat itkuun. Monen tunnin jälkeen saavuimme viimeisen näkyvän oven kohdalle. Ovi avautui paljastaen yhden teloittajan ja muutamia agentteja. Kauhu valtasi minut. En ollut koskaan kokenut vastaavaa pelkoa. Miehellä oli musta vaate kasvoillaan reiät silmien ja suun kohdalla. Hänellä oli samankaltainen miekka kuin Sinbad merenkulkijalla. Pahuuden läsnäolo oli paksua, käsin kosketeltavaa.

Äkkiä tunsin käden koskettavan oikeaa olkapäätäni ja suuri rauha ja lämpö virtasi koko olemukseeni. Katsoin taaksepäin nähdäkseni kuka oli kanssani ja siellä seisoi Jeesus. Minut asetettiin pöydälle ristinmuotoisen kuvion päälle. Ruumiini oli kiinnitetty pöydälle jonkin päälle mikä voisi olla ristin pystysuora osa ja käsivarret johonkin mikä voisi olla ristin vaakasuora osa. Teloittaja nousi ottaakseen elämäni. Näin miekan nousevan. Näin sen putoavan, mutta niin pian kuin terä kosketti niskaani olin mennyt – täydellisesti poistunut ruumiistani. En tuntenut tuskaa! Olin äkkiä seisomassa Jeesuksen vieressä katsoen koko näyttämöä.”

”Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät… Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.” – Ilmestyskirja 13:6-10

”Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta.” – Ilmestyskirja 20:4

Muutaman viikon kuluttua unesta Ken Peters otti Messias Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja Herranaan. Joko sinulla on lentolippu pakenemiseen näiltä edellä kuvatuilta ahdistuksilta?

”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.” – Matteuksen evankeliumi 24:21

Tulevaisuuden näkymiä

Edellä olevan videon lopussa (2005) Ken Peters esitteli myös muita hänen näkemiään näkyjä tulevaisuudesta.

  1. Kaikki maat, joihin Yhdysvallat on mennyt Jumalan tahdon vastaisesti, Jumala on katsonut tunkeutumisiksi ja sallii näiden valtioiden vaivata Yhdysvaltoja.
  2. Yhdysvalloilla on vuoteen 2003 asti aikaa kääntyä takaisin Jumalan puoleen, jos niin ei tapahdu, Jumala tulee tuomitsemaan Yhdysvallat vuohena. (Matt. 25:31-33)
  3. Tuomio alkaa pian katumattomista kaupungeista, alueellisia siunauksia tai tuomioita. (Ps. 110:1-3)
  4. Herätyksen ja sadonkorjuun siunaus alueille, jotka reagoivat Pyhän Hengen ohjauksen tuoda yhteyttä ja rakkautta kaupunkeihin. (Daniel 11:32-35)
  5. Valtioiden liittoumisen aikaa. Kiina, P-Korea, Japani ja Tyynen Valtameren maat asettuvat lopun ajan liittoutumaan.
  6. Castron korvaaja saa näyttämään hänet kissimirriltä. Meidän täytyy rukoilla!
  7. Afrikasta ja Etelä-Amerikasta tulee uudestisyntyneitä kansakuntia, ”Kansakunnat Jeesukselle”
  8. Amerikan irstauden valtaiset alueet tulevat näkemään enemmän tuomioita. Homoseksuaali agenda tulee laukaisemaan täyden hyökkäyksen asetummalla avoimesti vastustamaan kristinuskoa. (Luuk. 17:28-29)
  9. Amerikka tulee omaksumaan ”uudet lait ja ajat”. Meidän täyty rukoilla pysäyttämään tämä! (Dan. 7:25)
  10. Kirkko tulee menettämään sen verovapaan asemansa.
  11. Lisää paimenia tulee paljastumaan, kunnes Jumala tuo esiin Vanhurskaan Kirkon, puhtaan tahrattoman ja virheettömän. (1. Piet. 4:16-19)
  12. Lisää johtajia hallituksessa tulee paljastumaan tuoden esille vilpillisen luonteen ja oikeudenmukaisuuden äänestetyissä virkamiehissä.
  13. Tuomio on tulossa asuntolaina alalle.
  14. Pommitukset tulevat lisääntymään Yhdysvaltojen maaperällä katumattomissa kaupungeissa.
  15. Maanjäristykset jatkavat toistumistaan ja tuhoisin voimin  aiheuttaen ihmisuhreja, myös Yhdysvaltojen maaperällä.
  16. Tämän vuosikymmenen aikana tulee historian suurimmat nälänhädät, rutot (epidemiat), tulvat ja katastrofit. Hidastumatta niin kuin
  17. El Niñon tapaisnen sää tulee tavainomaiseksi.
  18. Mellakoita ja väkivaltaa laittomilla alueilla, erityisesti Jumalaa ja Hänen lakejansa pilkkaavilla.
  19. Lisää ampumisia ja mattyyreita Amerikan maaperällä.
  20. Valtavirran kirkot tulevat kuolemaan inhottaviin kompromisseihin.
  21. Profetia 1994: urheilun ja viihteen jumalat kaatuvat ennen 1999. Muut tulee seuramaan.
  22. Tuomio tulee Amerikan maanviljelijöille laiminlyödessään sadonkorjuun Jumalan

Varautuminen tulevaisuutta varten.

  1. Pysy erossa kuluttaja luotosta, velkavankeus tulee takaisin.
  2. Tule pois Babylonian järjestelmästä. Gad and Meni, menestyksen ja kohtalon jumalat. (Jes. 65:8-15)
  3. Palaa ensimmäisen rakkauteesi; Jeesukseen. Ei Hänen sanaansa, profetioihin tai lahjoihin – vaan Häneen. (Ilm. 2:2-5)
  4. Rakasta lähimmäistäsi, vältä suvaitsemattomuuden ja vihan henkeä.
  5. Älä juokse merkkien perässä tai sinä tulet eksytetyksi. Revi alas epäjumalan palvelus. NYT!
  6. Aloita paastoaamaan ja rukoilemaan, pyhittäkää itsenne nyt, älkää olko tyhmiä neitsyeitä. (Matt. 25:1-13)
  7. Sijoíta kultaan ja hopeaan.
  8. Vältä hienoa teknologiaa, joka vie henkilökohtaisen voimasi.
  9. Älä laiminlyö Jumalan sanan tutkimista, pidä polkusi valaistuna. (2. Tim. 2:15)
  10. Seiso aukossa jatkuvasti. Kadu kuten Daniel and Jumala kuulee sinua. (2. Aik. 7:14)

Talouden tornit ovat kaatuneet

Toisen maailman sodan jälkeistä pitkää rauhan aikaa länsimaissa, joka on johtanut hyvinvointiin ja yltäkylläsyyteen. Kuitenkin, raha on tehnyt ihmiset itseriittoisiksi, itsekkäistä ja ennen kaikkea ahneiksi, niin että ihmiset ovat siirtäneet luottamuksensa ajattomista asioista ajallisiin, pääasiallisesti rahaan.

Mammonan valtakunta

”Joka rakastaa rahaa, ei saa rahaa kylläksensä, eikä voittoa se, joka rakastaa tavaran paljoutta. Sekin on turhuutta. Omaisuuden karttuessa karttuvat sen syöjätkin; ja mitä muuta etua siitä on haltijallensa, kuin että silmillään sen näkee? Työntekijän uni on makea, söipä hän vähän tai paljon; mutta rikkaan ei hänen yltäkylläisyytensä salli nukkua.” – Saarnaaja 5:10

Ihminen jolla on paljon kenkiä, haluaa lisää kenkiä.  Ihminen jolla on paljon rahaa, haluaa lisää rahaa. Ihminen jolla on nopea auto, haluaa nopeamman auton. Ihminen joka elää nautinnoista, haluaa lisää nautintoja. Ja niin edelleen. Koska ihmisten elämä pyörii vain näiden nautintojen ja tavaran ympärillä, niin ihmisille on näiden lähteenä raha kaikista tärkein asia elämässään. Hedonismin ja materialismin tuoma nautinto tarjoaa kerta kerralta yhä vähemmän nautintoja, niin että pitkän ajan kuluttua ihminen on onnettomampi, kuin rikastuttuaan tai saatuaan uuden auton.

älä_ruoki_lamaa2

”Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri.” – 1. kirje Timoteukselle 6:9-10

Yhteiskuntamme ja eduskuntamme tärkeimmäksi tehtäväksi onkin tullut pitää ihmiset juoksemassa tässä oravan pyörässä ja pyörä pyörimässä. Kaikista hulluin tempaus oli vuonna 2009 järjestetty Älä ruoki lamaa -kampanja, jossa talouden murruttua vastoin järkeä ihmisiä kehoitettiin tuhlaamaan säästämisen sijaan! Mammonasta on näin ollen tullut yhteiskuntamme ylijumala ja päätöksiä tehdessä päättäjämme kysyvät sen pappeina toimivat analyytikot ovat suurimpia neuvonantajia, jotka ohjaavat mitenkä meidän tulee elää. Jotta autuuden tuomaa mammonaa saadaan hankittua mahdollisiman tehokkasti ja pitkään  mammonaa, ovat ”hyödyttömät resurssit” suljettu erilaisiin laitoksiin; lapset päivähoitoon, vammaiset hoitolaitoksiin ja vanhukset vanhustenkotiin. Seurauksena on kasvava isätön ja äiditön sukupolvi nuoria ja syrjäytyneet vanhukset. Monien avioerojen takana on riidat mammonasta ja yli 90 prosentia lapsista kohtuihin tapetaan ”sosiaalisista syistä” eli mammonasta. Tämän kaiken takia universumin Luojan päätti tuhota tämän epäjumalan, mutta ei ilman varoitusta…

Varoitus mammonan palvonnasta!

wtc

11 vuotena, kuukauden 1. päivänä, tuli minulle tämä Herran sana: ’Ihmislapsi, koska Tyyro sanoi Jerusalemista: ’Kas niin! Murrettu on kansojen ovi, minuun päin se on kääntynyt, minä tulen täyteen – se on rauniona!’ sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Tyyro, ja nostatan monet kansat sinua vastaan, niinkuin meri nostaa aaltonsa. Ne hävittävät Tyyron muurit, repivät maahan sen tornit, ja minä lakaisen siitä pois sen tomutkin ja panen sen paljaaksi kallioksi’.” – Hesekiel 26:1-4

Mikään lähihistorian tapahtumista ei ole pysäyttänyt samalla tavalla, kuin 9/11 iskut New Yorkiin, joka on monella tapaa maailman napa ja ihailtu kaupunki. Koska universumin Luoja halusi varoittaa ihmisiä vääristä teistään ja mammonan palvonnasta, niin parempaa varoitusta kuin ”talouden tornien” eli Maailman Kaupan Keskuksen (engl. World Trade Center) kaatuminen ei olisikaan voinut antaa. Hän siis soitti siis maailman tunnetuimpaan hätä numeroon 911 ja koko maailma kuuli Hänen viestiänsä.

Vanha Tyyro oli muinoin saarikaupunki Libanonissa ja vilkas kauppakeskus, jossa alunperin kehitettiin seteli kirjaamalla velkakirjoja, joista alettiin myöhemmin käyttää latinan kielistä sanaa credo, josta tulee krediitti eli luotto. Profeetta Hesekielin ennustus Tyyron tuhosta sekä sen tornien kaatuminen sopiikin näin hyvin 9/11 iskuihin ja se tuli myös 11. vuonna. Kirjoituksissa luku 9 kuvaa lopullista, koska se tulee täydellisyyttä kuvaan luvun 3 neliöstä. Esimerkiksi, Messiaan työ päättyi ristillä 9. tunnilla (Matt. 27:46-50) ja Uudessa testamentissa on 9 x 3 = 27 kirjaa, jotka kuvaat liiton lopullisuutta. Luku 11 kuvaakin lakien rikkomista, epäjärjestystä ja tuomiota siinä missä 10 lakia kuten 10 käskyä. Esimerkiksi, Juudaksen pettettyä jäi jäljelle 11 opetuslasta (Matt. 28:16) ja tuleva maailmanjohtaja on liittouman 11. johtaja (Dan. 7:7-8).

  • Ajankohta oli 9/11 eli 9 + 1 + 1 = 11.
  • Tuhoutuneissa rakennuksissa oli 110 kerrosta.
  • Syyskuun 11. päivän jälkeen oli 111 vuoden loppuun.
  • Syyskuun 11. oli vuoden 254. päivä eli 2 + 5 + 4 = 11.
  • Ensimmäinen torneihin osunut kone oli Lento 11.
  • Lennolla 11 oli 11-henkilöinen miehistö.
  • Lennolla 11 oli 92 henkilöä eli 9 + 2 = 11.
  • New Yorkin osavaltio on 11. osavaltio.
  • New York City (NYC) sanoissa on 11 kirjainta.
  • Iskuista tuomittu Ramzi Yousef nimessä on 11 kirjainta.
  • Luku 11 näyttää kahdelta tornilta.

Mammona joutuu tuomion alle

SuomiSyvallaSuossa

”Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon.” – Haggai 1:6

Kirjoituksissa seitsemän vuoden välein on Shmita-sapattivuosi (5. Moos. 15:1), jonka jälkeen seurasi siunaus tai kirous, riippuen mitenkä kansa oli toiminut. Syntiä tarkoittava sana Kirjoituksien alkukielissä kreikassa ja hepreassa voidaan kääntää myös velaksi ja puhutaankin syntivelasta. Suuret velka numerot ovatkin erittäin kuvaavia lisääntyvän synnin mittareita. Tämän maailman ihmiset eivät valitettavasti tehneet parannusta, vaan nyt olemme ajautuneet tähän Subprime-kriisin talousahdinkoon, joka alkoi Lehman Brotherin kaaduttua syksyllä 2008. Samalla alkoi myös Suomen oman tieto-taidon symbolin Nokian alasajo. Tästä talousahdingosta ovatkin politiikot täysin ymmällään ja maailman talous viisaat eivät sitä osaa ratkaista, koska sen aiheutti universumin Luoja jättäen siihen sormenjälkensä.

  • Jo syyskuun. 11 päivän iskuissa osakkeet laskivat 7 prosenttia.
  • Iskuista 7 heprealaista 360-päivästä vuotta myöhemmin syksyllä 2008 Lehman Brotherin kaatui ja aloitti nykyisen talousahdingon.
  • Kaatuminen johtui kongressin $700 miljardin velasta.
  • Lehman Brotherin kaaduttua osakkeet laskivat jälleen 7 prosenttia.
  • maailman seuratuin osakeindeksi Dow Jones laski 777,7 pistettä.
  • Laskua kesti 7 päivää.

Profeetat näkivät tulevaisuuden

”Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.” – Aamos 3:7

Profeettojen saamat näyt 70-luvulla varoittivat luottamasta mammonaan ja ennustivat talouden romahdusta, mutta olivat pitkään naurun sekä ivan kohteena elettäessä nousukautta joka näytti jatkuvaan pilviin asti. Tänä päivänä nämä ennustukset eivät enää nauratakaan, kun ne ovat kuin suoraan sanomalehdestä luettua ja ovat toteutuneet erittäin tarkasti. Kuitenkin, näissä näyissä nämä ovat vasta ahdingon alkua ja kovimmat ajat ovat vielä edessäpäin. Näiden ennustuksien kertoma kuva on hämmästyttävän yhdenmukainen sekä Kirjoituksien ennustusten mukainen, jolloin niiden kertojana on sama universumin Luoja, joka haluaa varoittaa omiansa.

KeskuspankkiPeikko

”Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät;  teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.” – Jaakob 5:1-3

David Wilkerson, Näky (1974)
”Edessämme on maailmanlaajuinen taloudellinen sekasorto. Näyssäni tämä oli selvin näkemäni asia. Monet rukoilevat ihmiset ovat myös nähneet samoin. Yhdysvaltain dollari ei ole ainoa, jonka arvo heikkenee, vaan myös muut maailman valuutat ovat samassa asemassa. Näen taloudellisen sekasorron iskevän ensin Eurooppaan, ja sen jälkeen se vaikuttaa Japaniin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja ennen pitkää kaikkiin muihinkin kansoihin. Oikeastaan en näe tulevan mitään varsinaista lamakautta, vaan niin laajamittaisen taloudellisen taantuman, että se vaikuttaa lähes jokaisen palkansaajan elämäntyyliin niin Amerikassa kuin muuallakin maailmassa.

Epäilemättä edessämme on laihoja vuosia, jotka ovat rahallisesti sekasorron ja epätoivon täyttämiä. Miten pian tämä tapahtuu, ei ole selvää, mutta se ei ole kaukana. Maailman etevimmät taloustieteilijät eivät osaa selittää, mistä sekasorto johtuu, ja kansainväliset pelosta aiheutuvat krisiit kehittyvät edelleen. Epäluotettava taloudellinen nousu edeltää aikaa, jona meidän on luovuttava yltäkylläisyydestä – mutta nousukausi on vain lyhytaikainen.

Kullan hinta nousee huimasti, mutta sitä ei kestä pitkää aikaa. Myös hopeasta tulee hyvin arvokas metalli, ja sen hinta nousee korkeaksi. Mutta ei hopea eikä kulta tarjoa todellista turvaa. Kullan ja hopean vaihteleva ja epävakainen arvo on osa maailmaa hallitsevan taloudellisen sekasorron koko kuvasta. Usko tai älä – ei edes kulta pidä arvoaan. Kullankerääjät kärsivät suuria tappioita. Tämä on merkittävimpiä ennustuksia tässä kirjassa.

Kaikki maailman rahajärjestelmät vaaditaan järjestettäväksi uudelleen yhteneväksi järjestelmäksi… Uskon, että syntyy uusi Rooman valtakunta. Sieltä nousee maailmaan sellainen johtaja, joka palauttaa taloudellisen järjestyksen. Hän luo epäilemättä maailmanlaajuisen ”kävelevä luottokortti” – järjestelmän. Näkymättömät numerot piirretään otsaan ja kyynärvarteen, ja vain fotoskooppia käyttävät kykenevät saaman selville numerot. Numerot ilmoitetaan kolmen kuuden numeron ryhmänä. Tämä merkki vaaditaan kaikilta, eikä kukaan voi ostaa tai myydä lman tätä näkymättömäksi tatuoitua numeroa. Kehitetään jonkinlainen yleismaailmallinen luottojärjestelmä, ja kansakunnat voivat käyttää paljon luottoja hyväkseen. Vaikka yleinen rahajärjestelmä saattaa olla kaukana tulevaisuudessa, kehitetään pian maailman luottosysteemi, joka muodostaa kehyksen tulevaisen maailman raha- ja kaupankäyntijärjestelmälle.

”… Ja sen [maailman johtajan] valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta… Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.” – Ilmestyskirja 13:7-17

Sarah Hoffman (1979)
”Sitten katseeni siirtyi Pohjois-Amerikkaan. Katsoin USAn itärannikolle ja sen jälkeen New Yorkiin. Näin muutamien korkeiden rakennusten romahtavan maahan. Kaikkialla oli savua, pölyä ja rojua. Kysyin mielessäni, aiheuttiko maanjäristys noiden rakennusten luhistumisen, mutta koin, että kyse ei ollut maanjäristyksestä. En tiedä, mikä sai nuo korkeat rakennukset romahtamaan. Tämän jälkeen koin, että koko talous oli kaatunut. Ei ollut kaupankäyntiä, ei ostamista eikä myymistä eikä kenelläkään ollut rahaa.

Ihmiset alkoivat paeta saastuneista kaupungeista maaseudulle, koska kaupungeissa oli täysi kaaos eikä normaali yhteiskunta enää toiminut. Kaupungeissa ei ollut myöskään enää sähköä. En tiedä syytä siihen. Kaikkialla oli autoja, jotka tukkivat kaikki tiet, joten useimmat ihmiset joutuivat kävelemään. Sitten taudit alkoivat levitä myös näiden alkuperäisten kaupunkien ulkopuolelle. Kun ihmiset pakenivat kaupungeista, rikolliset jengit hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja alkoivat tappaa heitä. Tautien riivaamissa kaupungeissa oli täydellinen sekasorto, ryöstelyä, mellakointia, murhia eli kaiken luhistuminen. Monista ihmisistä tuli täysin hulluja. Koin, että tässä vaiheessa sähköt olivat menneet pois koko maasta eikä mikään enää toiminut. Mitkään viestintävälineet eivät enää toimineet: ei ollut radiota eikä tv:tä.”

”Hopeansa he viskaavat kaduille, ja heidän kultansa tulee heille saastaksi. Heidän kultansa ja hopeansa eivät voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä, eivät he sillä nälkäänsä tyydytä eivätkä vatsaansa täytä; sillä siitä tuli heille kompastus syntiin. Siitä tehtyjen korujen loistolla he ylpeilivät, siitä he tekivät kauhistavat kuvansa, iljetyksensä; sentähden minä teen sen heille saastaksi. Ja minä annan sen vieraitten käsiin ryöstettäväksi ja maan jumalattomien saaliiksi, ja ne häpäisevät sen.” – Hesekiel 7:19-21

John Paul Jackson (2012)
”Euro tulee hajoamaan, ja pian sen jälkeen US dollari. Uusi globaali valuuttaja uusia maailman yhdentymiseen ajamia liittoumia, kuten Amerikojen liitto ja vahvempi EU.

Suuri maanjäristyksiä on tulossa, jotka tulevat muuttamaan Maan kallistuskulmaa, kuten jo Japanin ja Chilen maanjäristyksen muuttivat sitä. Maan kallistuskulman muuttuminen tulee aiheuttamaan suuria muutoksia ilmastossa, joka tulee vaikuttamaan ruokasatoihin. Tämä vaikuttaa myös auringon säteilyn tulemiseen, joka tulee särkemään sateliitteja, jonka seurauksena ei puhelimia, ei nettiä, ei pankkia, ei lentoja eikä GPS-järjestelmää. Myös maanvetovoima tulee muuttumaan ja merivesien lämpötila tulee nousemaan magnasiirroksen vuoksi.

GMO-siemenet eivät tule tuottamaan satoa ja kuivuudet tulevat kovenemaan etelä USA:ssa, jolloin ruoan hinta tulee nousemaan niin dramaattisesti, että ruokakuljetuksille pitää laittaa vartijat. Rikkaiden asuttamia lähiöitä tullaan ryöstämään ja tulipaloja tulee olemaan moninpaikoin. Edes poliisit ja armeija eivät pysty pitämään järjestystä yllä.

Ja sitten lopuksi kysymys, että kun tämä hullun mylly tulee kaatumaan ja maailmassa alkaa suurien katastrofien ajat, niin mihin sinä silloin turvaat elämässäsi ja oletko sinä mukana suuressa evankuoinnissa ja joko olet valmistautunut?

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” – Luukas 21:28